Gallipolin taistelu

Wikipedia

Gallipolin taistelu
Osa ensimmäistä maailmansotaa
Brittiläinen E-11-sukellusvene on torpedoinut turkkilaisen laivan
Brittiläinen E-11-sukellusvene on torpedoinut turkkilaisen laivan
Päivämäärä: 19. helmikuuta 19159. tammikuuta 1916
Paikka: Gallipolin niemimaa, Turkki
Lopputulos: Ottomaanien voitto
Taistelijat
Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Uusi-Seelanti, Australia Ottomaanien valtakunta
Komentajat
Ian Hamilton Otto Liman von Sanders
Vahvuudet
5 divisioonaa (aluksi), 14 divisioonaa (lopuksi) 6 divisioonaa (aluksi), 14 divisioonaa (lopuksi)
Tappiot
300 000? 87 000 kuollut, 165 000 haavoittunut

Gallipolin taistelu käytiin ensimmäisessä maailmansodassa Ison-Britannian ja Ottomaanien valtakunnan välillä 19. helmikuuta 19159. tammikuuta 1916.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Taistelun tausta

Gallipolin kartta. Linjat osoittavat miten pitkälle liittoutuneet pääsívät
Suurenna
Gallipolin kartta. Linjat osoittavat miten pitkälle liittoutuneet pääsívät

Ensimmäisen maailmansodan ensimmäisen vuoden jälkeen sota oli 19. helmikuuta mennessä jumiutunut asemasodaksi. Brittien sodanjohto arveli että länsirintamalla läpimurto ei onnistuisi, vaan sotaonni pitäisi kääntää muualla. Koska Ottomaanien valtakunta oli Saksan liittolaisista heikoin, päätettiin isku tehdä sinne. Dardanellien salmesta pääsee Marmaranmerelle, jonka rannalla Konstantinopoli (nykyään nimeltään Istanbul) on. Kun Dardanellit vallattaisiin, voitaisiin edetä Konstantinopoliin, jonka seurauksena Turkki antautuisi. Kun Turkki olisi lyöty, Turkin ja Venäjän rintama ei enää sitoisi Venäjän joukkoja, ja venäläiset voisivat keskittää valtavat sotilasreservinsä Saksaa vastaan, niin että Saksa olisi nyt saarrettu eikä sillä olisi enää sen eteläistä liittolaista. Ajatus oli hyvä, mutta brittien suunnitelma huono.

Suunnitelmana oli että laivat vain "porhaltaisivat" salmen läpi ja tuhoaisivat ottomaanien linnakkeet. Maihinnousua ei alun perin ollut tarkoitus tehdä.

Hyökkäyksen johtajana oli Ian Hamilton, ja tukensa sille antoi myös Englannin silloinen meriministeri Winston Churchill.

[muokkaa] Laivasto-operaatiot

HMS Irresistible vaurioitui miinasta 18. maaliskuuta 1915 ja upposi
Suurenna
HMS Irresistible vaurioitui miinasta 18. maaliskuuta 1915 ja upposi

Aluksi hyökkäys oli voitokas. 16 brittien ja ranskalaisten taistelulaivaa purjehti varhain aamulla Dardanellien salmeen. Vaikka brittilaivaston komentajat kieltäytyivät luovuttamasta parhaita laivojaan, laivasto oli silti erittäin voimakas. Turkkilaisia patteristoja tuhoutui ja vaurioitui ilman brittien tappioita ja miinanraivaajat avustivat sotalaivoja. 18. maaliskuuta miinat upottivat kuitenkin 3 taistelulaivaa ja kolme muuta vahingoittui.

Epäonnistuttuaan laivasto vetäytyi takaisin merelle.

[muokkaa] Jalkaväen taistelut

"Anzac"-joukkoja maihinnousun aikana. George Lambertin maalaus vuodelta 1922
Suurenna
"Anzac"-joukkoja maihinnousun aikana. George Lambertin maalaus vuodelta 1922

[muokkaa] Maihinnousu

Koska laivasto oli epäonnistunut taistelussa, päätettiin sen sijaan tehdä maihinnousu. Valmistautuminen maihinnousuun oli kuitenkin huonoa. Joukoille ei annettu mitään hyökkäyssuunnitelmaa, maihinnousijoiden maastontuntemus oli huonoa ja koulutus oli ollut vähäistä.

Maihinnousuun osallistuneet joukot tuotiin Egyptistä. Maihin nousi ranskalaisia, brittejä, sekä "anzaceiksi" kutsuttuja australialaisia ja uusiseelantilaisia.

25. huhtikuuta 1915 tehtiin neljä maihinnousua; kahdesta suuresta toinen Hellesinniemelle Gallipolin niemen kärkeen ja toinen Ari Burnuun. Kaksi muuta pienempää tehtiin harhautukseksi Nibrune Burnuun ja Suvlanlahden rannalle.

Maihinnousu oli tehtävä päivällä, koska salmessa oli paljon voimakkaita virtauksia ja karikoita. Tämä teki maihinnousijoista helppoja maaleja. Sotilaat luottivat laivastoonsa, mutta turhaan, sillä laivasto toimi tehottomasti eikä onnistunut tuhoamaan turkkilaisten vastarintaa. Sotilaat raivasivat tiensä rannan läpi, jossa oli piikkilankaa ja johon kohdistui jatkuvasti turkkilaisten tykistön tuli.

Brittien 29. divisioona oli rantautunut vasemmalle sivustalle, jossa tehtävänä oli vallata turkkilaiset tykistöasemat. Alueelta ei kuitenkaan löytynyt turkkilaisia joukkoja ja joukot pysähtyivät upseerien kiistellessä toimintatavoista. Samalla joukot pitivät teetauon. Joukot aloittivat kaivautumisen puolustusasemiin vasta iltapäivällä, mikä kostautui kun turkkilaiset tekivät vastahyökkäyksen iltahämärässä. Taistelu kesti koko yön ja aamun brittien kärsiessä tappioita ja ennen puoltapäivää maihinnousuranta hylättiin ja joukot vetäytyivät laivoihin.

Anzacit olivat nousseet maihin eri rannalle ja välttyivät näin turkkilaisten vahvimmalta puolustukselta. Anzacit etenivät nopeasti ja saivat vallattua turkkilaisten asemat, vallaten osan Sari Bairin ylängöstä. Mustafa Kemalin komentama 19. divisioona oli reservissä ja hänet määrättiin lähettämään pataljoona tukemaan harhautushyökkäykseksi uskottua maihinnousua. Hän kuitenkin arveli raporttien perusteella kyseessä olevan päähyökkäys ja lähetti tueksi rykmentin ja iltaan mennessä koko divisioonansa. Mustafan joukot saivat nyt helposti otettua Sari Bairin haltuunsa, eivätkä brittien pienimuotoiset hyökkäykset onnistuneet.

Maihinnousu onnistui vain siinä suhteessa että turkkilaisten etummaiset asemat oli vallattu, mutta muuten se oli täydellinen fiasko.

Brittiläisiä joukkoja juoksuhaudassa
Suurenna
Brittiläisiä joukkoja juoksuhaudassa

[muokkaa] Hyökkäys jumiutuu

Kun hyökkäys jumiutui, jouduttiin asemasotaan. Hamilton halusi vetäytyä, koska yllätysetu oli menetetty. Britannian hallitus ei kuitenkaan halunnut lopettaa taistelua, olihan maihinnousuun käytetty suuret määrät resursseja, ja jo tässä vaiheessa tappiot olivat suuret. Gallipoliin toimitettiin yli 20 000 ammusta täydennykseksi, ja elokuussa Gallipoliin tuotiin täydennysmiehiä kolme divisioonaa. Päätettiin kokeilla tyrmäysiskua Sari Bairissa, sillä jos siellä saataisiin aikaan läpimurto, eteläinen niemimaa saataisiin saarrettua. Läpimurto epäonnistui, ja brittien voimat loppuivat. Marraskuussa 1915 turkkilaiset olivat kyllä romahtamaisillaan, mutta briteillä meni vielä huonommin. Näännytyssota alkoi.

[muokkaa] Evakuointi

Ajaakseen britit pois niemimaalta turkkilaiset käyttivät ihmisaaltoja ja suuria tykistökeskityksiä. Lopulta Hamilton vapautettiin tehtävistään ja uusi komentaja määräsi joukot gallipolista evakuoitavaksi. Vaikka evakuointi sujui hyvin, oli Gallipoli aiheuttanut suuria tappioita briteille; puolesta miljoonasta brittiläisestä sotilaasta haavoittui, kuoli tai jäi vangiksi 300 000.

[muokkaa] Lopputulos

Brittien evakuoitua joukkonsa Gallipolista britit ottivat "syntipukeiksi" Churchillin ja Hamiltonin. Tappiot olivat suuret ja myös laivasto oli kärsinyt pahasti. Meni pitkään ennen kuin britit tekivät seuraavan suuren maihinnousun. Myös turkkilaisille taistelu oli ollut tuhoisa, mutta siitä huolimatta hyökkäyksellä ei ollut ollut toivottuja vaikutuksia, vaan pikemminkin päinvastoin. Sota jumiutui pitkälliseksi asemasodaksi ja brittien eteneminen tulevaisuudessa lunastettiin valtavin tappioin.

[muokkaa] Lähteitä

Commons
Wikimedia Commonsissa on lisää materiaalia aiheesta Gallipolin taistelu.
  • 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa, Gummerus
  • Ensimmäinen maailmansota - tärkeimmät sotatapahtumat päivä päivältä