Katorga

Wikipedia

Katorga (ven. а́торга) oli osa Venäjän keisarikunnan rangaistuslaitosjärjestelmää. Vangit vietiin kaukaisiin asumattomiin osiin Siperiaa, jossa työleirit sijaitsivat. Katorga perustettiin jo 1600-luvulla ja bolševikit jatkoivat sen käyttöä keisarin syrjäyttämisen jälkeen Gulageina. Vaikka olot katorgoilla eivät olleet miellyttävät, niitä ei silti voi verrata oloihin myöhemmin Gulageilla. Karkotus Siperiaan sai silti nykyäänkin ikävältä kuulostavan kaiun.

Päinvastoin kun keskitysleirit, katorga oli normaali osa rangaistuskäytäntöä, vaikka sillä olikin samoja piirteitä, yksinkertaiset leirimäiset olot ja pakkotyö. Katorgat perustettiin Siperian kaukaisiin osiin, joissa ei ollut kaupunkeja eikä teitä, mutta jotkut vangit pääsivät silti pakenemaan takaisin kotisijoilleen. Noin 20000 ihmistä lähetettiin 1800-luvun puolivälissä vuosittain Siperiaan, 2/3 ilman oikeudenkäyntiä. 1500 kovaan pakkotyöhön tuomittua vietiin kaivoksiin itä-Siperiaan. Matka taittui aluksi kävellen, sittemmin jokia pitkin höyrylaivojen vetämillä proomuilla.

Yksi kuuluisista Siperiaan tuomittuista oli kirjailija Fjodor Dostojevski, joka vietti Siperiassa vuodet 18491854 tuomittuna vallankumouksellisesta toiminnasta Nikolai I:sta vastaan. Dostojeski hylkäsi tuomionsa aikana vasemmistolaiset aatteensa ja hänestä tuli konservatiivi ja syvästi uskonnollinen. Myös monet Venäjän vallankumoukseen osallistuneet olivat viettäneet aikaa Siperiassa.

Anton Tšehov vieraili 1891 Katorga-leirilla Sahalinin saarella Venäjän Kaukoidässä ja kirjoitti leirin oloista 1893 julkaistussa teoksessaan "Sahalinin saari". Aleksandr Solženitsyn vertasi myöhemmin Tšehovin ajan oloja Neuvostoliiton vankileirien saaristoon havainnollistaakseen selviytymismahdollisuuksien minimaalisuuden Gulageilla.

Myös Pjotr Kropotkin kirjoitti kirjan valtakunnan vankilajärjestelmän tilasta ollessaan Transbaikalin kuvernöörin apulaisena. (englanniksi [1])