Báb
Wikipedia
Báb (syntyjään Siyyid Mírzá 'Alí-Muhammad persiaksi میرزا علیمحمد, s. 20. lokakuuta 1819, Shiraz - 9. heinäkuuta 1850, Tabriz) oli persialainen baabilaisuuden perustaja. Hänen asemansa suhteessa bahá'í-uskoon on samantapainen kuin Johannes Kastajan suhde kristinuskoon. Opetuksillaan Báb valmisti tietä Bahá'u'lláhin tulolle, jonka perustama bahá'í-usko on. Bábin toiminnan aikoihin sekä sunnilaiset että šiialaiset elivät eskatologisen odotuksen vallassa. Shiialaiset odottivat Qa'imin (12. imaamin) ja sunnalaiset Mehdin saapumista.
Alun perin kauppiassukua olleen, mutta uskonnollisesti varsin oppineen Bábin opit liittyivät šaikhilaisuuteen, šiialaisuuden 1700-luvulla syntyneeseen esoteeriseen liikkeeseen, joka oletti Jumalan, profeetan ja imaamin ohella neljännen pilarin eli ruknin, joka sai suoraan esoteeristä tietoa imaamilta. Liike eli periaatteen radikaalisuudestaan huolimatta melko näkymätöntä hiljaiseloa. Báb ei ollut alun perin šaikhilaisuuden sisäpiiriä, mutta sai sen johtajan, Sayyid Kazimin kuoltua karismallaan runsaasti kannattajia. Báb julisti aluksi olevansa neljäs rukn ja Báb al-Imam (imaamin portti), josta sai nimensä.
Báb korosti jumalallista asemaansa alusta asti edeltäviä šaikhijohtajia vahvemmin, mikä sai maltillisemmat šaikhilaiset irtisanoutumaan ja johti šaikhilaisen liikkeen jakautumiseen. Báb lienee myös jo varhain suunnitellut itselleen "imaamin porttia" korkeampaa jumalallista asemaa: šaikhilaisuuden piirissä uskottiin imaamin paluun olevan lähellä. Bábin julistus suoraan kätkeytyneeltä imaamilta tietoa saavana profeettana haastoi šiiapapiston aseman suoraan, mikä johti lukuisiin fatwoihin häntä vastaan. Hallitus, joka ei pitänyt šiialaisten keskinäisiä kiistoja itselleen välttämättä pahana asiana, pysyi kuitenkin passiivisena, kunnes Báb vuonna 1847 vangittiin ja siirrettiin Iranin luoteiskolkkaan sisäiseen maanpakoon.
Vuonna 1848 Báb julistautui vankeudessa kätkeytyneeksi imaamiksi. Kätkeytyneen imaamin ilmestyminen merkitsi šiialaisuudessa maallisen ja papistollisen vallan sekä shari'a-lain kumoutumista, jonka Báb julistikin kumotuksi. Niinpä Bábia vaadittiin perumaan julistuksensa oikeudenkäynnissä ja kieltäydyttyään tästä häntä piestiin. Myöhemmän bahá'í-uskon piirissä shari'an kumoamisjulistusta seuranneet manifestit, kuten erään naiskannattajan poisheittämä huntu, on tulkittu merkiksi esimerkiksi naisten vapauttamistavoitteesta. Bábin itsensä vankeudessa laatima uusi laki, bayan, muistutti kuitenkin suurelta osin shari'aa.
Bábin julistus sisälsi kuitenkin uskonnollisen sisällön lisäksi myös sosiaalisen reformin, jossa voidaan nähdä esimerkiksi naisten asemaa parantavia toimenpiteitä. Toisaalta Bábin hahmottelema yhteiskunta oli konservatiivinen teokraattinen diktatuuri, jossa esimerkiksi muut kuin baabilaiset kirjat olisi määrätty tuhottaviksi. Bábin julistus yhdessä šaahin kuoleman aiheuttaman epäjärjestyksen kanssa johti baabilaisten kapinoihin, jotka kukistettiin verisesti. Rauhoittakseen tilannetta hallitus teloitutti Bábin ampumalla Tabrizin torilla 9. heinäkuuta 1850. Baabilaisten kapinat jatkuivat vaimenevina vielä muutamia vuosia, kunnes liike vetäytyi maan alle. [1]
Bahá'í-uskon senaikainen johtaja, Bahá'u'lláhin vanhin poika, 'Abdu'l-Bahá siirrätti Bábin jäännökset Karmel-vuorelle Haifaan, Israelissa sijaitsevaan Bábin hautapyhäkköön, minne myös 'Abdu'l-Bahá on haudattu.
[muokkaa] Lähteitä
- ^ - Hämeen-Anttila, Jaakko : Islamin monimuotoisuus, Gaudeamus 1999