Joiku
Wikipedia
Joiku (pohjoissaameksi juoigan, luohti) on saamelaisten ja Vienan karjalaisten proosalaulua. Joikua esiintyy ensisijaisesti Lapissa. Joiku on useimmiten improvisoitu ja laulettu ilman soitinsäestystä. Toisinaan joikua kuitenkin säestetään jollakin lyömäsoittimella. Joiku on monimutkainen ja Euroopassa ainutlaatuinen laulutapa. Joiussa ääntä väritetään kurkunpäänlihaksilla ja melodiaa muunnellaan mielentilan mukaan.
Eri saamen kielissä on omat nimityksensä joiulle sekä joikaamiselle. Ero ei jää pelkästään nimien erilaisuuteen, vaan itse musiikkikin poikkeaa huomattavasti toisistaan. Suurin ero joikutyyleissä on itä- ja länsisaamelaisten välillä. Läntisen alueen voi jakaa vielä pohjoiseen ja eteläiseen alueeseen.
Itäsaamelaiseen tyyliin kuuluvat kolttien leu'dd. Leu'dd on suvussa kulkeva taito esittää lauluruno, tai kronikka elävästä elämästä. Osa leu'ddeista on tarkoitettu vain aikuisille. Leu'dd eroaa läntisestä tyylistä niin tekstillisesti kuin musiikillisestikin. Laulujen muuntelua voi tapahtua esityksen aikanakin. Kolttasaamelaisen lauluesityksen perustana on yksi melodiasäe, joka esiintyy kerran muunneltuna jokaisessa säkeessä. Leu'dd on säilyttänyt paljon kirjoihin kirjaamatonta historiaa.
Suomessa myös inarinsaamelaisilla on ollut oma liđvi-perinteensä, joka on nykyään hävinnyt.
Alan Lomaxin määritelmän mukaan saamelaisten vokaalimusiikki kuuluu Siperian arktisten kansojen laulutyylien piiriin. Joikua valtakulttuurit eivät useiden vuosisatojen aikana yrityksistään huolimatta onnistuneet hävittämään. Aktiivisimpia joiun vastustajia olivat papit, koska muinaisia jumalia palvottiin joikujen kautta. Pappien mielestä joikaaminen oli syntiä ja eräiden mielestä itse paholainen piinasi ihmisiä joikujen kautta. Joiun arvo laski huomattavasti kristinuskon myötä. Ihmiset joikasivat salaa ja useat eivät uskaltaneet joikata muutoin kuin humalassa, ja näin joiku alettiin sitoa negatiivisiin asioihin. Monet ihmiset yhdistävät vieläkin joikaamisen juopotteluun.
Joiuissa käsitellään esimerkiksi henkilöitä, paikkoja tai tapahtumia. Perinteinen joiku on aina ollut tehty jostain tietystä ihmisestä, paikasta tai muusta vastaavasta nimeltä mainiten; asioitten käsittely yleisellä tasolla on tullut mukaan vasta viime vuosikymmeninä joiun saatua vaikutteita sekä länsimaisesta että muiden alkuperäiskansojen musiikkiperinteistä. Saamelaisille joikaaminen on edelleen tärkeä muistamisen ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto siellä missä joikuperinne on säilynyt elävänä, ja vaikkapa jostakusta ihmisestä tehty joiku on samalla kun toinen nimi. Kerran tehtyä joikua ei muuteta, vaan se säilyy kohtalaisen muuttumattomana jos on säilyäkseen. Joiku voi myös periytyä esimerkiksi esivanhemmalta jollekulle nuoremman polven edustajalle.
Sävelmät ovat tavallisesti kaksisäkeisiä ja avainsanoihin liittyy hyvin usein toistuvia kertaumatavuja, kuten nun-nu ja lal-la.
[muokkaa] Vienan Karjalan kelkettely
Joiuksi kutsutaan myös erästä Vienan karjalaisten laulutapaa, joka tunnettiin pienessä osassa Vienan Karjalan länsiosia. Vienan karjalaiset kutsuivat laulutapaansa kelkettelyksi. Kelkettelyssä käytettiin yleensä alkusointua ja kertoa, samoin kuin kalevalamitassa. Osa kelkettelystä oli kalevalamittaista.
Kelkettely oli naisten laulutapa. Kertomukset olivat kuitenkin yleensä eeppisiä, ja kertoivat miesten elämästä.
Kelkettelyä on tallennettu vain pieni määrä kansanperinteen kerääjien keskityttyä kalevalaisen runouden keruuseen. Nykyisin kelkettelyn perinne on lähes kuollut. Kelkettelyn alkuperä ja ikä ovat tuntemattomia. Ei esimerkiksi tiedetä, onko se lainaa saamelaisilta vai ikivanhaa itämerensuomalaista perinnettä.
[muokkaa] Lähteet
- Ulla Pirttijärvi: suullinen tieto
- SKS: Kelettelyeäniä eli Vienan Karjalaisia Joikuja (CD-levyn vihkonen, 2000)
Kelkettelystä Yleisradion kulttuuriuutisissa[1]