Depeche Mode
Wikipedia
Depeche Mode | |
---|---|
Toiminnassa | 1980– |
Kotipaikka | Iso-Britannia |
Laulukieli | englanti |
Tyylilaji | synthpop, rock |
Levy-yhtiö | Mute Records |
Jäsenet | Martin Gore David Gahan Andrew Fletcher |
Depeche Mode on vuonna 1980 perustettu brittiläinen pop-yhtye. Se aloitti soittamalla kevyttä syntikkapoppia uusromantiikan ollessa suosionsa aallonharjalla. Myöhemmin yhtye siirtyi monipuolisempaan elektroniseen musiikkiin yhdistäen siihen rockia ja perinteisempiä soittimia. Techno-pioneerit kuten Derrick May, Kevin Saunderson ja Juan Atkins kertoivat Depeche Moden vaikuttaneen 1980-luvun lopun Detroit-technosoundiin. Yhtyeen suosituin albumi lienee vuoden 1990 Violator, jossa oli hyvin synkkiä teemoja.
Depeche Mode on ollut 1980-luvun alussa perustetuista syntikkapop-yhtyeistä suosituin ja pitkäikäisin - sen levyjä on vuoteen 2005 mennessä myyty yli 50 miljoonaa.
Depeche Mode on vieraillut Suomessa kolme kertaa, vuosina 1998, 2001 ja 2006.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Depeche Moden juuret ulottuvat vuoteen 1976, jolloin Vince Clarke ja Andrew Fletcher perustivat yhtyeen nimeltä No Romance in China. Yhtyeestä ei muodostunut menestystarinaa ja vuonna 1979 Vince Clarke perusti Martin Goren kanssa uuden yhtyeen nimeltä French Look. Fletcher liittyi myöhemmin yhtyeeseen ja jälleen yhtye sai uuden nimen: Composition of Sound. Vuonna 1980 Vince Clarke tutustui David Gahaniin hänen esiintyessä paikallisella klubilla, Gahan liittyi yhtyeeseen samana vuonna ja Depeche Mode oli syntynyt. Yhtyeen uusi nimi otettiin ranskalaisesta muotilehdestä nimeltä Dépêche-mode.
Depeche Mode solmi suullisen levytyssopimuksen Daniel Millerin Mute Records -levy-yhtiön kanssa, joka julkaisi Depeche Moden debyyttialbumin Speak and Spellin vuonna 1981. Pian tämän jälkeen Vince Clarke (Erasure) jätti yhtyeen keskittyäkseen omiin hankkeihinsa.
Clarken lähdön jälkeen Martin Gore otti vastuun yhtyeen kappaleiden kirjoittamisesta ja jäljelle jäänyt trio julkaisi A Broken Frame -levyn vuonna 1982. Tätä ennen Alan Wilder oli astunut Vince Clarken tilalle kiertueilla, mutta hänellä ei ollut osaa eikä arpaa A Broken Framen tekemiseen. Pian kuitenkin hänestä tuli tärkeä osa Depeche Modea. Wilder kirjoitti yhtyeelle useamman kappaleen 1980-luvun aikana, mutta hän oli ennemmin omiaan vaikuttamassa Depeche Modelle niin tunnusomaisen soundin syntymiseen.
Vuonna 1984 ilmestyi loistelias Some Great Reward. Levyyn kulminoituu Depeche Moden 1980-luvun selvät musiikilliset vaikutteet industrial-musiikista. Goren sanoitukset alkoivat saada synkkiä sävyjä ja vuonna 1986 julkaistiin Black Celebration, jota pidetään Depeche Moden synkimpänä levynä mutta myös taiteellisesti onnistuneimpana. Se äänitettiin ja miksattiin Hansan studioilla Berliinissä aivan Berliinin muurin varjossa.
1980-luvun alussa yhtyeen suosio oli lähinnä rajattu Euroopan rajojen sisäpuolelle, mutta vuonna 1984 Depeche Mode lähti kiertämään Yhdysvaltoja ja samalla julkaisi kaksi vain Pohjois-Amerikan markkinoille tarkoitettua levyä, People Are People ja Catching Up with Depeche Mode. Yhdysvalloissa goottiliike oli saamassa suosiota ja yhtyeen musiikki yhdistettiin usein goottirockiksi. Tosin tämä johtunee yhtyeen myöhäisestä läpimurrosta Yhdysvaltojen markkinoille, kun alkuajan poikapoppi oli jo muuttunut synkempiin teemoihin. Yhtye yritti päästä eroon tästä uudesta imagostaan, mutta ei onnistunut siinä mainittavin tuloksin.
1980-luvun puolessavälissä ja 1990-luvun alussa yhtyeen suosio kasvoi Yhdysvalloissa ja heidän tuotantonsa vaikutus saman aikajakson techno- ja housemusiikkiin on helposti kuultavissa.
Vuonna 1990 tuli Violator, levy josta yhtye muistettaisiin ja pitkään. Levyllä yhdisteltiin nerokkaasti elektronista musiikkia ja nyt myös tavanomaisia instrumentteja. Violatorin siivittämänä yhtye lähti maailmankiertueelle ja vuoteen 1991 mennessä Depeche Modesta oli tullut yksi suurista maailmanluokan yhtyeistä.
Suosiolla oli myös kääntöpuolensa, Gahan alkoi käyttää huumeita ja Gore sortui alkoholismiin.
Depeche Mode vaihtoi tyyliään rockmusiikin suuntaan vuonna 1993 julkaistulla levyllä Songs of Faith and Devotion, jolla Wilder pääsi lopulta soittamaan oikeita rumpuja. Yhtye lähti 14 kuukautta kestäneelle maailmankiertueelle. Yhtyeen sisäiset riidat alkoivat ilmetä, kun Fletcher kieltäytyi osallistumasta kiertueen jälkimmäiselle puoliskolle. Tuona aikana yhtyeen pitkäaikainen assistentti Daryl Balmonte soitti Fletcherin tilalla.
Kyllästyttyään yhtyeen sisällä velloviin riitoihin, Alan Wilder jätti yhtyeen kesäkuussa 1995. Tähän päätökseen ovat ennen kaikkea vaikuttaneet Gahanin huumeongelmat, Goren henkiset ongelmat ja Wilderin ja Fletcherin kiristyneet välit. Hänen lähtöään seurasi nopeasti uutinen Gahanin itsemurhayrityksestä ja myöhemmästä heroiiniyliannostuksesta. Gahan vietiin vieroitushoitoon ja on ollut kuivilla vuodesta 1997 asti.
Tuolloin oli liikkellä useita huhuja Depeche Moden hajoamisesta, mutta Gahanin päästyä vieroitushoidosta Depeche Mode alkoi työstämään uutta albumia. Ultra julkaistiin vuonna 1997 ja yhtye päätti olla lähtemättä maailmankiertuelle, johtuen edellisen albumin Devotional-kiertueen seurauksista.
Vuonna 2001 Depeche Mode julkaisi Exciter-levyn, joka ei menestynyt juurikaan Euroopan ulkopuolella, mutta tällä kertaa yhtye lähti maailmankiertueelle. Gore ja Gahan julkaisivat myös omat soololevynsä.
Vaisusti menestyneen Exciterin jälkeen Depeche Mode palasi juurilleen vuonna 2005 julkaistulla Playing the Angel -levyllä, joka keräsi ylistäviä arvioita ympäri maailmaa. Myös albumia tukeva kiertue oli menestys ympäri maailmaa. Konsertit Milanossa 18. ja 19. helmikuuta kuvattiin tulevaa konserttitaltiointia varten. Touring The Angel: Live In Milan 2dvd+cd -paketti julkaistiin 25. syyskuuta 2006 kaikkialla maailmassa. Myöhemmin tänä vuonna julkaistaan myös yhtyeen uran ensimmäinen best of -kokoelma, The Best Of Depeche Mode Volume 1, joka sisältää uuden singlen, Martyr.
[muokkaa] Yhtyeen ulkoasu
Depeche Mode on kokenut pitkän uransa aikana useamman muodonmuutoksen tyylistä toiseen. Alun poikabändimäisyys muuttui ajan saatossa 1980-luvun puolivälin hurjiin sadomasokistisiin nahka-asuihin. Maailmantähteys ja musiikillinen kehitys vei Depeche Modea kuitenkin kohti tavanomaisempaa rockilmettä.
Vielä uransa alussa Depeche Mode esiintyi taustanauhojen turvin, eivätkä yhtyeen jäsenet kiinnittäneet esiintymistensä estetiikkaan juuri mitään huomiota. Useamman epäjohdonmukaisen musiikkivideon jälkeen yhtye hankki musiikkivideonsa ohjaajaksi maailmankuulun hollantilaisen valokuvaajan Anton Corbijn'in, jota on paljolti kiittäminen yhtyeen nykyisestä visuaalisesta ilmeestä. A Question of Time -video oli alku näihin päiviin saakka kestäneelle kiinteälle taiteelliselle yhteistyölle, joka on käsittänyt promovideoiden lisäksi mm. valokuvia, albumien ja single-julkaisujen kansia sekä kiertueiden esiintymislavojen ja taustaprojektioiden suunnittelua. Corbijn'in töistä Depeche Modelle voisi mainita erityisesti Enjoy The Silence -videon, jonka kuningas ja kansituoli -idean visuaalista toteutusta voidaan pitää bändin parhaiten tunnettuna videona. Corbijn suunnitteli myös koko taiteellisen ilmeen yhtyeen ikimuistoiselle Devotional-kiertueelle, jolta hänen kuvaamansa konserttivideo Devotional oli jopa Grammy-ehdokkaana parhaiden pitkien musiikkivideoiden kategoriassa (Best Long Form Music Video) vuonna 1995.
[muokkaa] Kokoonpano
Nykyinen kokoonpano | Entiset jäsenet | ||
---|---|---|---|
Martin Gore (kitara, koskettimet, taustalaulu) | Vince Clarke (koskettimet 1980–1982) | ||
David Gahan (laulu) | Alan Wilder (koskettimet, rummut 1983–1995) | ||
Andrew Fletcher (management, koskettimet) |
[muokkaa] Diskografia
[muokkaa] Albumit
Vuosi | Levy | Listasijoitus Suomessa |
---|---|---|
1981 | Speak & Spell | - |
1982 | A Broken Frame | - |
1983 | Construction Time Again | - |
1984 | People Are People [vain Amerikassa ja Japanissa] |
- |
1984 | Some Great Reward | - |
1985 | The Singles (81-85) | - |
1985 | Catching Up With Depeche Mode [vain Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa] |
- |
1986 | Black Celebration | - |
1987 | Music for the Masses | - |
1989 | 101 (live) | - |
1990 | Violator | - |
1993 | Songs of Faith and Devotion | - |
1993 | Songs of Faith and Devotion Live | - |
1997 | Ultra | 3. |
1998 | The Singles (86-98) | 3. |
1998 | The Singles (81-85) [uudelleenjulkaisu] |
- |
2001 | Exciter | 2. (kultalevy) [1] |
2004 | Remixes 81-04 | - |
2005 | Playing the Angel | 1. (kultalevy) |
[muokkaa] Singlet
Alkuperäislevy | Singlet |
---|---|
Speak & Spell |
|
A Broken Frame |
|
Construction Time Again |
|
Some Great Reward |
|
The Singles (81-85) |
|
Black Celebration |
|
Music For The Masses |
|
101 |
|
Violator |
|
Songs Of Faith And Devotion |
|
Ultra |
|
The Singles (86-98) |
|
Exciter |
|
Remixes 81-04 |
|
Playing The Angel |
|
[muokkaa] VHS
Vuosi | Video |
---|---|
1985 | The World We Live In And Live In Hamburg |
1985 | Some Great Videos 81-85 |
1988 | Strange |
1989 | 101 |
1990 | Strange Too |
1993 | Devotional |
1998 | The Videos 86-98 |
2002 | One Night In Paris The Exciter Tour 2001 |
2002 | The Videos 86-98+ |
[muokkaa] DVD
Vuosi | Video |
---|---|
2001 | Freelove |
2002 | The Videos 86-98+ |
2002 | One Night In Paris The Exciter Tour 2001 |
2003 | 101 |
2004 | Devotional |
2006 | Touring the Angel: Live in Milan |