Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla
Wikipedia
Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla (ISBN 951-884-362-7) on eversti ja filosofian maisteri Erkki Nordbergin tutkimus, jonka Art House Oy on julkaissut kirjana vuonna 2003. Kirjassa on 612 sivua + lähteitä 41 sivua. Kyseessä on Suomen Sotatieteellisen Seuran julkaisuja n:o 19. Tutkimuksessaan eversti Nordberg muun muassa vertailee Venäjän ja Neuvostoliiton hyökkäyksiä länteen sekä lännestä Venäjää ja Neuvostoliittoa kohtaan tapahtuneita hyökkäyksiä. Kirjassa tarkastellaan millaisin voimin ja millaisia reittejä pitkin hyökkäykset ovat tapahtuneet. Kirja on myös yllättävän yksityiskohtainen maantiedon ja geologian "oppikirja" - vaikuttaahan maaston laatu ratkaisevasti sotatoimien suunnitteluun ja sotatoimiin.
Kirjassa pohditaan myös sitä onko ollut aiheellista väittää Pietariin kohdistuvaa uhkaa perusteeksi sodille. Sen pohdinnan pohjaksi on perehdytty Pietarin historiaan ja todettu Pietarin alueen olleen aikoinaan Helsingin jälkeen toiseksi suurin suomalaisten asuinalue. Pietarin rakentamiseen oli Nordbergin mukaan pakotettu "luvuton määrä" suomalaisia ja venäläisiä "joiden luut ovat edelleen osa kaupungin pohjaa." (sivu 13) Pohdinnan lopputulosta voisi yrittää arvata jo esipuheessa esitetystä Neuvostoliiton entisen ulkoministerin Vjatšeslav Molotovin lausahduksen sitaatista: "Pidin ulkoministerinä tehtävänäni levittää isänmaamme rajoja mahdollisimman laajalle. Ja näyttää siltä, että me Stalinin kanssa selvisimme hyvin tästä tehtävästä." (sivu 11)
Tapahtuneiden hyökkäysten lisäksi Nordberg väittää Venäjän suunnitelleen hyökkäystä länteen "maailmanhistorian suurimmin" joukoin heinäkuussa 1941, jota ei sitten tapahtunut, kun Saksa hyökkäsi yllättäen itään 22. kesäkuuta 1941 (sivu 174). Eversti Nordberg tarkastelee myös väittämäänsä kylmän sodan aikaista Venäjän suunnitelmaa valloittaa koko Eurooppa, joka hänen mukaansa löytyi Unkarin arkistoista (sivu 318). Nordberg käsittelee tutkimuksessaan myös talvisotaa ja jatkosotaa sekä Baltian maiden miehitystä Venäjän toimesta sekä vuonna 1940 että 1944. Kirjassa käsitellään myös Venäjän hyökkäystä Unkariin vuonna 1956, Tšekkoslovakian miehitystä vuonna 1968 ja Afganistanin sotaa 1979–1989.
Tšetšenian sotia (katso: ensimmäinen Tšetšenian sota, toinen Tšetšenian sota) Nordberg käsittelee sekä sotilaallisten operaatioiden kannalta että myös Venäjän asevoimien Tšetšeniassa tekemien sotarikosten ja rikosten ihmisyyttä vastaan kannalta. Teoksessa käsitellään laajalti venäläisten sotilaiden demoralisoitumista ja välittämättömyyttä kansainvälisistä sopimuksista. ”Mitä sääntöjä? Mikä Geneven sopimus? Mitä sitten, vaikka Venäjä on sen allekirjoittanut? Minä en ole sitä allekirjoittanut, yksikään kavereistani ei ole sitä allekirjoittanut. – – Nämä säännöt eivät toimi Venäjällä” (erään venäläisen upseerin lausunto, sivulla 587).
Eversti Nordbergin tutkimuksen johtopäätösosiosta voidaan lukea esimerkiksi, että Venäjä käsittelee omia sotilaitaan ”julmasti ja raa'asti” ja olettaa sen olevan ”ilmeisesti maan tapa.” Käsittely on Nordbergin mukaan ”aina perustunut kaikilla tasoilla voiman ylivaltaan. Neuvostoliitossa sitä käytti ideologia, joka on aina ollut venäläisille taloutta tärkeämpi sodan käymisen motiivi. Presidentti Putin yrittää palauttaa Venäjälle ideologiaa isänmaallisella kasvatus- ja sotilaallisella valmennusohjelmalla sekä neuvostoaikojen ulkoisilla tunnuksilla” (sivu 604).