Aleksanteri Suuren armeija
Wikipedia
Aleksanteri Suuren armeija koostui Aleksanterin valtakauden alussa makedonialaisista ja Makedonian liittolaisten joukoista. Aleksanterin valloitettua Persian valtakunnan armeijaan liitettiin persialaisia ja muita ulkomaalaisia joukkoja.
Armeijaan kuului Persian sotaretken aikana yhteensä yli 30 000 jalkaväkeä ja 4 500 ratsuväkeä. Jalkaväestä 12 000 oli makedonialaisia, 7000 oli kreikkalaisia liittolaisia ja 5000 oli palkkasotilaita. Lisäksi jalkaväkeen kuului traakkialaia ja illyrialaisia. Ratsuväestä 1800 oli makedonialaista ja yhtä monta thessaliasta. Lisäksi ratsuväkeen kuului kreikkalaisia ja traakkialaisia ratsumiehiä. [1][2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Makedonian armeija
Aleksanteri Suuren isä Filippos II oli jättänyt pojalleen perinnöksi antiikin maailman ehkä parhaiten koulutetun armeijan. Se koostui raskaasta ratsuväestä, jonka tärkeimmät yksiköt olivat ns. toveriratsuväkeä (hetairoi), sekä jalkaväestä, josta suurin osa taisteli falangimuodostelmassa ja oli varustettu pitkillä sarissa-keihäillä. Kyseistä jalkaväenyksikköä kutsuttiin nimellä pezhetairoi. Tärkeä jalkaväkiyksikkö oli myös hypaspistai ("kilvenkantajat"), joka taisteli falangissa ja myös kevyemmin aseistettuna huonokulkuisessa maastossa. Armeijaan kuului myös kevyttä ratsuväkeä (prodromoi), jonka tehtäviin kuului etupäässä tiedustelu ja armeijan sivustojen suojaaminen taistelussa.
[muokkaa] Hetairoi
Makedonian raskas ratsuväki oli armeijan iskukykyisin joukko, joka taisteli yleensä kiilamuodostelmassa. Melkein jokainen taistelu ratkesi ratsuväen rynnäköllä vihollisen rivistöön murrettuun aukkoon. Nimensä mukaan se koostui kuninkaan "tovereista". Ratsuväki oli jaettu kahdeksaan osastoon joita kutsuttiin nimellä ile (monikko ilai). Osastojen vahvuus oli ehkä 200–250 miestä. Yksi osastoista oli niin sanottu kuninkaallinen osasto (agema tai ile basilike) jonka vahvuus oli ehkä 300 miestä ja jossa kuninkaan lähipiiriin kuuluneet henkilöt taistelivat.
Kuninkaallisen osasto poisluettuna ratsuväen osastot olivat rekrytoitu Makedonian Itäosista minne Filippos II oli perustanut siirtokuntia. Ainakin Amfipoliin, Bottiaian, Apollonian ja Anthemoksen kaupungeista kustakin tuli yksi ratsuväkiosasto. Ennen Persian sotaretkeä Aleksanteri jätti Makedoniaan 1500 ratsumiestä Antipatrokselle, joka toimi kuninkaan poissa ollessa Makedonian hallitsijana. Yhteensä ratsuväkeä oli noin 1800 miestä, mutta tähän lukuun saattaa sisältyä makedonialainen kevyt ratsuväki (prodromoi).
Varusteina heillä oli pronssinen boiotialainen kypärä, kyrassi (thoraks, rintapanssari) sekä peitsi (ksyston).[3]
Persian sotaretken alkaessa ratsuväkeä johti Parmenionin poika Filotas. Ratsuväen johtoa uudistettiin sen jälkeen kun Filotas tuomittiin osallistumisesta salaliittoon kuningasta vastaan vuonna 330 eaa. Tämän jälkeen Aleksanteri nimitti ratsuväen johtoon kaksi henkilöä, parhaimman ystävänsä Hefaistionin ja ageman päällikön Kleitos Mustan. Kleitos sai kuitenkin surmansa vuonna 328 eaa. Tämän jälkeen ratsuväki jaettiin uudelleen osastoihin, joiden komentajina toimi hipparkki, joka sai käskynsä suoraan Aleksanterilta.[4]
[muokkaa] Prodromoi
Makedonialainen kevyt ratsuväki toimi yleensä tiedustelutehtävissä. Kevyet ratsumiehet käyttivät yleensä heittokeihäitä, mutta he saattoivat myös käyttää sarissa-keihään ratsuväkiversiota (ksyston). Joissain lähteissä kevyttä ratsuväkeä kutsutaan myös nimellä sarisa-kantajat (sarisaforoi) ja se taisteli ainakin Granikosjoen taistelussa pitkillä sarisa-keihäillä lyhyemmän ratsuväkikeihään sijaan. Kevyt ratsuväki oli organisoitu raskaan ratsuväen tavoin osastoihin (ile), joita oli ainakin neljä. Armeijaan kuului myös paionialaista ja traakialaista kevyttä ratsuväkeä .[3]
[muokkaa] Pezhetairoi
Makedonialaisen jalkaväen pääosa taisteli falangimuodostelmassa. Heidän tärkein aseensa oli 4–5 metriä pitkä sarisa-keihäs, jonka päässä oli noin 50 cm pitkä terä ja toisessa päässä yhtä pitkä piikki jolla keihään sai tuettua maahan. Sarisa painoin yhteensä 7 kg ja sen käyttämiseen tarvittiin kummatkin kädet. Tämän takia sotilailla oli vain pieni kilpi (pelta) joka suojasi vasemman olkapään. Sotiladen varusteisiin kuului myös miekka, kypärä ja ehkä jalkasuojukset. Miekalla ei kuitenkaan ollut paljon käyttöä taistelussa. Varusteisiin kuului myös tavanomaisempi lyhyt hopliitti-keihäs. Sotilaat saattoivat jättää raskaat sarisa-keihäänsä ja pystyivät kevyen varustuksensa ansiosta liikkumaan yhtä nopeasti kun kevyt jalkaväki.
Jalkaväki oli jaettu osastoihin (taksis), jotka koostuivat noin 1500 miehestä. Yhtä osastoa johti taksiarkhes. Osastot perustettiin maantieteellisten alueiden mukaan. Esimerkiksi Elimontiksen ja Tymfaian maakunnista tuli kustakin yksi taksis. Persian sotaretkelleen Aleksanteri otti mukaan kuusi tällaista osastoa, eli noin 9000 sotilasta. Intian sotaretken alkaessa osastoja oli seitsemän ja ilmeisesti yksi oli perustettu Makedoniasta lähetetyistä täydennyksistä.[3]
Arrianoksen mukaan jalkaväkiosastojen komentajina toimivat Granikosjoen taistelussa Perdikkas, Koinos, Amyntas, Meleagros, Krateros ja eräs Filippos. Issoksen taistelussa Filippoksen tilalle oli tullut Ptolemaios. Gaugamelan taistelussa Ptolemaioksen tilalle oli tullut Polyperkhon, ja Amyntaan sijaisena toimi hänen veljensä Simmias. Hydaspesjoen taisteluun osallistui vain viisi jalkaväkiosastoa, joita komensivat Antigenes, Kleitos "Valkoinen", Meleagros, Attalos ja Gorgias. Polyperkhonin ja Alketaksen osastot odottivat taistelun ajan joen toisella rannalla. [5]
Jalkaväki oli organisoitu 16 miestä käsittäneisiin ryhmiin joiden nimi oli dekas (alkujaan ryhmän jäseniä oli ollut kymmenen kuten nimestä voi päätellä). Ryhmät organisoitiin vuorostaan suurempiin osastoihin joita kutsuttiin nimellä lokhoi. Falangi taisteli yleensä 16 miestä syvässä muodostelmassa. Ryhmät taistelivat vieri vierin ja ryhmän komeneimmat taistelivat eturivissä. Taistelussa vain kolme tai neljä ensimmäistä miestä piti keihästään vaakatasossa, muut pitivät keihäitään pystyssä. Falangi pystyi helposti supistautumaan lisäämällä syvyttään 32 mieheen. Samoin falangi pystyi taistelemaan ainoastaan 8 miehen syvyydessä. Näin tapahtui esimerkiksi Issoksen taistelussa, jossa falangi aloitti taistelun 32 miehen syvyisenä. Maaston salliessa falangi levittäytyi ja oli lopulta vain 8 miehen syvyinen. [3] Jokaista ryhmää johti ryhmänjohtaja (dekadarkhes). Ryhmään kuului myös kaksi sotilasta jotka saivat muihin sotilaisiin nähden kaksinkertaista palkkaa ja yksi sotilas joka sai puolitoista kertaa enemmän kun tavalliset sotilaat. Parempaa palkkaa saavat sotilaat taistelivat ryhmänsä kärjessä. [6]
[muokkaa] Hypaspistai
Hypaspistit eli kilvenkantajat olivat eräänlainen valiojoukko. Hypaspistit olivat kehittyneet aikaisemmasta kuninkaallisesta henkivartiostosta. Persian sotaretken alkaessa Aleksanterilla oli kolme osastoa hypaspisteja. Yhteen osastoon kuului noin 1000 miestä, ja sitä johti khiliarkhos. Ei tiedetä tarkkaan, miten hypaspistit oli varustettu, mutta suuremmissa taisteluissa he taistelivat osana falangia ja tuolloin heidän varusteensa olivat varmasti samat kun muiden jalkaväkiosastojen. Yksi osasto oli niin sanottu kuninkaallinen henkivartiosto agema. Persian sotaretken alkaessa hypaspisteja johti Parmenionin poika Nikanor, joka kuoli vuonna 330 eaa. Jossain vaiheessa Nikanorin kuoleman jälkeen Seleukos toimi hypaspistien johtajana. [3]
[muokkaa] Somatofylakes
Kuninkaan henkivartijoita (somatofylaks) oli alkujaan seitsemän. Myöhemmin Aleksanteri nimitti Peukestaan kahdeksanneksi henkivartijaksi, koska tämä oli pelastanut hänen henkensä Intiassa. Henkivartijat toimivat todellisuudessa eräänlaisina adjutantteina, ja he saivat yleensä myös tärkeitä tehtäviä. Aleksanteri Suuren henkivartijoina toimivat ainakin Leonnatos, Hefaistion, Perdikkas, Ptolemaios, Lysimakhos ja Peithon.
[muokkaa] Piiritysjoukot
Usein vähemmälle huomiolle jäävät Makedonian armeijan piiritysjoukot eli sapöörit. Näiden joukkojen organisaatiosta ei ole mitään tietoa. Makedonialaiset olivat kuitenkin ihailtuja piiritystaidoistaan, ja Filippos II oli varustanut armeijan sen ajan parhailla piirityskoneilla.
[muokkaa] Liittolaisjoukot
Persian hyökkäykseen osallistui myös noin 6000 sotilasta Korintin liiton jäsenkaupungeista. Armeijaan kuului lisäksi thessalialainen noin 1800 miehen ratsuväkiosasto, jota pidettiin makedonialaisen ratsuväen veroisena. Thessalialaisia oli Persian sotaretkellä mukana kahdeksan osaston verran (ile). Armeijaan kuului lisäksi kevyesti aseistettuja joukkoja, joista traakialaiset agrianit olivat kuuluisimpia. Mukana sotaretkellä oli myös noin 7000 kevytaseista. Heihin kuului keihäänheittäjiä (akontistai) Traakiasta ja Illyriasta, sekä jousimiehiä (toksotai) etupäässä Kreetalta ja Makedoniasta.
Mukana Persian sotaretkellä oli myös noin 5000 kreikkalaista palkkasotilasta.
[muokkaa] Armeijan uudelleenorganisoiminen
Persian valtauksen jälkeen armeijaa laajennettiin persialaisilla joukoilla. Baktrian sotaretken aikana siihen lisättiin myös "skyyttejä" sakai-heimosta. Intian sotaretken aikana makedonialaiset muodostivat armeijasta vain kuudesosan.
Intian sotaretken jälkeen armeijaan kuului myös sotaelefantteja, joita Aleksanteri oli saanut lahjaksi ja joita oli vallattu vihollisilta. Elefantteja Aleksanteri ei kuitenkaan tiettävästi käyttänyt missään taisteluissaan. Hänen seuraajansa käyttivät kuitenkin elefantteja ahkerasti sodissaan. Myöhemmin Intiasta tuotuja elefantteja päätyi aina Epeiroksen kuningas Pyrrhoksen käsiin. Hän taas käytti niitä roomalaisia vastaan.
[muokkaa] Suunnitelmat ennen Aleksanterin kuolemaa
Ennen kuolemaansa Aleksanteri oli suunnitellut uutta jalkaväkiyksikköä, joka yhdistäisi makedonialaisen falangin ja persialaisten jousimiehet. Hänen seuraajansa lakkauttivat kuitenkin nämä uudet yksiköt Aleksanterin kuoleman jälkeen.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- A.B. Bosworth (1993): Conquest and Empire: The Reign of Alexander the Great. Cambridge University Press. ISBN 052140679X.
- N.G.L. Hammond (1994): Alexander the Great: King, Commander and Statesman. Bristol Classical Press. ISBN 185399068X.
[muokkaa] Lähdeviitteet
- ↑ Alexander's army
- ↑ Diodoros 17.17.3-4
- ↑ 3,0 3,1 3,2 3,3 3,4 Bosworth s. 259-266, The invasion of 334 B.C.
- ↑ Wiki Classical Dictionary - Companion Cavalry
- ↑ Wiki Classical Dictionary - Pezhetairoi
- ↑ Bosworth s. 273-277, The structure of command