Jean-Jacques Rousseau
Wikipedia
Jean-Jacques Rousseau (28. kesäkuuta 1712, Geneve, Sveitsi–2. heinäkuuta 1778, Ermenonville, Ranska) oli sveitsiläis-ranskalainen valistusfilosofi ja valistuksen kriitikko, kirjailija ja yhteiskuntateoreetikko. Hän oli ensimmäinen yhteiskuntateoreetikko, joka toi kansalaisten vaikuttamisen poliittiseen järjestelmään teorioihin mukaan. Rousseaun näkökantojen voi nähdä antaneen perustan välilliselle demokratialle, mitä hän tosin vastusti. Rousseaulaisen ajattelumallin mukaan ihmisten pitää voida vaikuttaa lakeihin, jos ne koskevat heidän elämäänsä. Hän vastusti näkemystä, jonka mukaan ihmiset ovat syntyjään eriarvoisia, ja uskoi pikemminkin yhteiseen ihmisluontoon.
Rousseaun poliittiset ajatukset ovat vaikuttaneet Ranskan vallankumoukseen, sosialistisen teorian kehitykseen ja nationalismin nousuun. Hänen radikaaliutensa ja vallankumouksellisuutensa näkyy hänen teoksessaan Yhteiskuntasopimuksesta esittämässään kuuluisassa lauseessa "Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa" ("L'homme est né libre, et partout il est dans les fers"). Rousseaun toinen kuuluisa lausahdus "takaisin luontoon" kuvaa hänen käsitystään, jonka mukaan luonto ja luonnollisuus ovat hyväksi ja sivistys, kulttuuri ja yhteiskunta ovat rappioittaneet ihmisen. Rousseau oli myös ensimmäisiä omistusoikeutta vastaan hyökänneitä moderneja ajattelijoita.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
Rousseau syntyi Genevessä, Sveitsissä, ja hän luki itsensä koko elämänsä ajan geneveläiseksi. Hänen äitinsä Suzanne Bernard Rousseau kuoli viikkoa myöhemmin synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin. Hänen isänsä Isaac, epäonnistunut kelloseppä, hylkäsi hänet vuonna 1722 välttääkseen vankeusrangaistuksen kaksintaistelemisesta. Rousseau päätyi erään papin hoitoon. Tämän sisar kuitenkin pahoinpiteli ja parjasi häntä. Hänen lapsuuden koulutuksensa koostui lähes pelkästään Plutarkhoksen Kuuluisien miesten elämäkertojen ja kalvinististen saarnojen lukemisesta.
Rousseau jätti Geneven 14. maaliskuuta 1728 toimittuaan notaari- ja kaivertajaharjoittelijana useita vuosia. Hän tapasi Françoise-Louise de Warensin, ranskalaisen katolilaisen paronittaren, josta tuli myöhemmin Rousseaun rakastajatar, vaikka olikin kaksitoista vuotta häntä vanhempi. Hän kääntyi katolilaisuuteen de Warensin suojeluksessa.
Rousseau opiskeli joitakin viikkoja pappisseminaarissa ja vuoden 1729 alussa kuusi kuukautta Annecyn katedraalikuoron koulussa. Hän käytti myös paljon aikaa matkustellen ja harjoittaen erilaisia ammatteja — muun muassa 1730-luvun alussa hän toimi musiikinopettajana Chambéryssä. Vuonna 1736 hän viipyi jälleen de Warensin luona Chambéryn lähellä, mutta 1740 hän lähti jälleen, tällä kertaa Lyoniin opettamaan Gabriel Bonnet de Mablyn nuorta lasta.
Vuonna 1742 Rousseau muutti Pariisiin esitelläkseen Ranskan tiedeakatemialle uuden nuotinnusmenetelmänsä. Se perustui yhteen riviin, joka näytti numerot, jotka edustivat nuottien välisiä intervalleja, ja pisteisiin ja pilkkuihin, jotka näyttivät rytmin. Järjestelmä oli tarkoitettu yhteensopivaksi typografian kanssa. Akatemia hylkäsi ehdotuksen hyödyttömänä ja epäomintakeisena.
Vuosien 1743 ja 1744 hän toimi Ranskan Venetsian suurlähettilään sihteerinä. Rousseau viittasi Venetsian tasavaltalaiseen hallintoon usein myöhemmissä poliittisissa teoksissaan. Tämän jälkeen hän palasi Pariisiin, jossa hän ystävystyi ja asui yhdessä Thérèse Lavasseurin, lukutaidottoman ompelijattaren, kanssa. He saivat viisi lasta. Voltaire kritisoi Rousseauta siitä, että vaikka tämä tiesi paljon kasvatuksesta ja koulutuksesta (hän muun muassa kirjoitti maailman tunnetuimman kasvatusoppaan nimeltä Émile eli kasvatuksesta), hän kuitenkin epäonnistui kotiopettajana ja antoi kaikki viisi omaa lastaan orpokotiin sitä mukaa kun nämä syntyivät, vastoin äidin tahtoa. Rousseau puolusti itseään sanoen, että hänestä olisi tullut huono isä ja että lapsilla oli parempi elämä orpokodissa. Myöhemmin Rousseauta on usein paneteltu tämän vuoksi, ja hänet on esitetty epäsosiaalisena, jotta hänen teoriansa on voitu kumota samalla.
Pariisissa Rousseau tutustui Denis Diderot'hon ja kirjoitti vuodesta 1749 useita artikkeleita tämän toimittamaan Encyclopédiehen, aloittaen musiikkia käsittelevistä artikkeleista. Hänen merkittävin panoksensa ensyklopediaan oli vuonna 1755 kirjoitettu artikkeli poliittisesta taloudesta (Economie Politique). Pian tämän jälkeen hänen suhteensa Diderot'hon ja muihin ensyklopedisteihin muuttui jännittyneemmäksi.
Vuonna 1749 Rousseau matkusti Vincennesiin tapaamaan vangittuna ollutta Diderot'a. Tällöin hän kuuli Académie de Dijonin järjestämästä esseekilpailusta, aiheena kysymys, oliko taiteiden ja tieteiden kehittyminen ollut hyödyksi moraalille. Rousseau vastasi esseessään Discours sur les sciences et les arts (1750) kieltävästi. Hän voitti kilpailun, mikä tuotti hänelle paljon mainetta.
Rousseau sanoi saaneensa matkalla äkillisen inspiraation, johon kaikki hänen myöhemmät filosofiset teoksensa perustuivat. Se ei kuitenkaan vähentänyt hänen kiinnostustaan musiikkiin. Vuonna 1752 hänen kirjoittamansa ooppera Le Devin du village esitettiin Ranskan kuningas Ludvig XV:lle. Ooppera sai aikanaan hyvän vastaanoton.

Vuonna 1754 Rousseau palasi Geneveen ja kääntyi takaisin kalvinismiin sekä sai Geneven kansalaisuuden uudelleen. Vuonna 1755 hän sai valmiiksi teoksensa Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista, joka on yksi hänen merkittävimmistään. Tästä lähtien Rousseaun suosio Ranskan hallinnon parissa alkoi laskea yhä enemmän.
Vuonna 1761 Rousseau julkaisi menestyksekkään romanttisen novellinsa Julie, ou la nouvelle Héloïse. Vuonna 1762 hän julkaisi kaksi merkittävää teostaan: Yhteiskuntasopimuksesta valmistui huhtikuussa, Émile toukokuussa. Kummatkin teokset kritisoivat uskontoa ja ne kiellettiin seka Ranskassa että Genevessä. Rousseaus joutui pakenemaan vangitsemista. Hän pysähtyi sekä Bernissä että Motiersissä Sveitsissä. Motiersissä Rousseau kirjoitti teoksen Projet de Constitution pour la Corse.
Rousseauta vainottiin myös Sveitsissä yhä laajemmin — hänen kotiaan kovitettiin vuonna 1765 — joten hän pakeni filosofi David Humen luon Iso-Britanniaan. Puolentoista vuoden kuluttua hän lähti, koska uskoi Humen juonittelevan häntä vastaan. Hän palasi Ranskaan salanimellä "Renou", mutta hänet huolittiin virallisesti takaisin vasta vuonna 1770. Vuonna 1768 hän ja Thérèse menivät naimisiin ja vuonna 1770 hän palasi Pariisiin. Palaamisen ehdoksi oli asetettu se, ettei hän saanut julkaista uusia kirjoja. Viimeisteltyään teoksen Tunnustuksia hän alkoi pitämään yksityisiä lukutilaisuuksia. Hänet pakotettiin lopettamaan tämä vuonna 1771, ja Tunnustuksien ja sitä seuranneiden teosten julkaisu viipyi vuoteen 1782 neljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Rousseau kirjoitti kuolemaansa saakka. Vuonna 1772 hänet kutsuttiin esittämään uusi ehdotus Puolan perustuslaiksi. Siitä tuli hänen viimeinen merkittävämpi poliittinen teoksensa. Vuonna 1776 hän sai valmiiksi teoksen Dialogues de Rousseau juge de Jean-Jacques ja aloitti kirjoittamaan teosta Rêveries du promeneur solitaire, joka jäi keskeneräiseksi. Hän sai verenvuodon aamukävelyllä Markiisi de Giradinin tilalla Ermenonville, Pariisin koillispuolella, ja kuoli 2. heinäkuuta vuonna 1778.
Rousseau haudattiin alun perin Ile des Peupliersiin. Hänen ruumiinsa siirrettiin Pariisin Panthéoniin vuonna 1794 kuusitoista vuotta kuoleman jälkeen. Hautaholvi suunniteltiin muistuttamaan maalaistemppeliä Rousseaun luontoteorioihin viitaten. Vuonna 1834 Geneven hallinto pystytti hänelle vastahakoisesti patsaan pienelle Ile Rousseaulle Genevenjärvessä.
[muokkaa] Filosofia
Rousseau lähti kollektivistisesta vapauskäsityksestä - mikäli kansan yhteistahto määrää jotain, tämä myös on kansalle parhaaksi, eikä kansan kollektiivisen vapauden periaatetta loukata vaikka individualistisessa mielessä jonkun yksilön vapautta loukattaisiinkin. Rousseaun mielestä päätöksenteon tulisi ilmentää vaikeasti kuvattavaa ilmiötä, jota hän kutsui yleistahdoksi.
Puhumalla toisin kuin muut valistusajattelijat, Rousseau tuli erittäin tunnetuksi ja halutuksi vieraaksi Ranskan salongeissa.
[muokkaa] Luonto vastaan yhteiskunta
Rousseau katsoi, että yhteiskunnan ja ihmisluonnon välillä on perustavanlaatuinen kuilu. Hän katsoi, että ihmiset ovat luonnostaan hyviä, "jaloja villejä", ollessaan luonnontilassa, joka oli kaikkien muiden eläinten tila ja se tila, jossa myös ihmiskunta oli ollut ennen sivistyksen ja yhteiskunnan luomista. Yhteiskunta oli kuitenkin pilannut ihmiset. Hän piti yhteiskuntaa keinotekoisena ja katsoi, että sen kehitys, erityisesti sosiaalisten riippuvuussuhteiden kehittyminen, oli ollut vahingollista ihmisten hyvinvoinnille.
Yhteiskunnan negatiivinen vaikutus muutoin hyveellisiin ihmisiin keskittyy Rousseaun filosofiassa siirtymiseen positiivisesta itserakkaudesta (amour de soi) ylpeyteen (amour-propre). Amour de soi edustaa ihmisen luontaista tarvetta itsesäilytykseen, joka yhdistyy inhimillisen järjen voimaan. Amour-propre ei sen sijaan ole luonnollinen vaan keinotekoinen ja pakottaa ihmiset vertaamaan itseään toisiin, mikä luo epäoikeutetun pelon ja mahdollistaa ihmisille vahingonilon eli toisten heikkoudesta ja kärsimyksestä nauttimisen. Rousseau ei ollut ensimmäinen, joka teki tällaisen jaon. Sen oli esittänyt muun muassa myös Vauvenargues.
Teoksessaan Discours sur les sciences et les arts Rousseau väitti, että taiteet ja tieteet eivät olleet hyödyttäneet ihmiskuntaa, koska niitä eivät olleet edistäneet ihmisten tarpeet vaan ihmisten ylpeys ja turhamaisuus. Myös kehityksen tuomat mahdollisuudet laiskotteluun ja ylellisyyteen edesauttoivat ihmiskunnan turmeltuneisuutta. Hän ehdotti, että tiedon lisääntyminen oli tehnyt hallituksista vahvempia ja murskannut ihmisten vapauden. Hänen johtopäätöksensä oli, että materiaalinen kehitys oli pohjimmiltaan kaivanut perustuksen aidon ystävyyden alta ja korvannut sen kateudella, pelolla ja epäilyllä.
Teoksessaan Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista selvitti, kuinka ihmiskunta oli kehittynyt ja samalla taantunut alkukantaisesta luonnontilasta moderniksi yhteiskunnaksi. Rousseau ehdotti, että ensimmäisen ihmisolennot olivat eristäytyneitä puoliapinoita, jotka erotti eläimistä niiden kyky vapaaseen tahtoon ja täydellistymiseen. Hän myös väitti, että näillä alkuihmisillä oli perustavanlaatuinen tarve pitää huoli itsestään ja luonnollinen kyky myötätuntoon ja sääliin. Kun ihmiset joutuivat liittymään toisiinsa läheisemmin väestönkasvun aiheuttamien paineiden seurauksena, heissä tapahtui psykologisia muutoksia ja he alkoivat arvostaa muiden hyvää mielipidettä itsestään osana omaa hyvinvointiaan. Rousseau yhdisti tämän uuden itsetietoisuuden ihmiskunnan kukoistuksen kulta-aikaan. Maanviljelyksen ja metallurgian kehittyminen, yksityisomistus ja työnjako johtivat kuitenkin kasvaneeseen riippuvuuteen ja epätasa-arvoon. Seurannut konfliktin tila johti Rousseaun johtopäätökseen, jonka mukaan ensimmäinen valtio keksittiin yhteiskuntasopimuksena rikkaiden ja voimakkaiden ehdotuksesta. Tämä alkuperäinen sopimus oli syvästi viallinen, koska varakkaammat ja vahvemmat yhteiskunnan jäsenet huijasivat muuta väestöä, ja niin epätasa-arvo asetettiin yhteiskunnan perustavanlaatuiseksi ominaisuudeksi. Rousseaun oma ehdotus yhteiskuntasopimukseksi voidaan nähdä vaihtoehtona tälle epärehelliselle liitolle. Teoksen lopussa Rousseau selittää, kuinka kulta-aikana kehittynyt halu saada arvoa muiden silmissä lopulta romutti ihmisten oikeamielisyyden ja rehellisyyden ihmisten eläessä keskellä riippuvuussuhteiden, hierarkioiden ja epätasa-arvon yhteiskuntaa.
[muokkaa] Yhteiskuntasopimus
Rousseaun kentien merkittävin teos on Yhteiskuntasopimuksesta, joka hahmottelee legitiimin poliittisen järjestyksen perusteita. Se julkaistiin vuonna 1762 ja siitä tuli yksi vaikutusvaltaisimmista poliittisen filosofian teoksista länsimaisessa perinteessä. Se kehitteli joitakin Roussean jo aiemmin Encyclopédie-artikkelissaan Economie Politique mainitsemia ajatuksia. Rousseau esitti, että luonnontila taantuu ja rappeutuu lopulta epäinhimilliseksi tilaksi, jossa ei ole lakeja eikä moraalia, missä vaiheessa ihmiskunnan tulee joko perustaa laillisia instituutioita tai tuhoutua. Taantumuksen tilassa ihmiset ovat yhä kasvavassa kilpailussa toistensa kanssa, mutta kuitenkin yhä riippuvaisempia toisistaan. Nämä kaksijakoiset paineet uhkaavat sekä hänen selviytymistään että vapauttaan.
Rousseaun mukaan ihmiset voivat sekä säilyttää itsensä että vapautensa liittymällä yhteen yhteiskuntasopimuksella ja hylkäämällä vaateensa luonnonoikeudesta. Tämä johtuu siitä, että alistautuminen koko kansan yleistahdolle takaa sen, ettei yksilöiden tarvitse alistua toistensa tahdoille, sekä sen, että kaikki noudattavat tätä tahtoa, koska kaikki ovat yhdessä lain kirjoittajia. Rousseau katsoi, että suvereniteetin tuli olla kansalla, mutta teki kuitenkin selvän eron suvereenin ja hallituksen välillä. Hallituksen tehtävänä oli toteuttaa ja soveltaa yleistahtoa, ja sen tuli koostua pienemmästä joukosta kansalaisia eli raatimiehistä. Rousseau vastusti ajatusta, että ihmisten tulisi harjoittaa suvereniteettia edustajainkokouksen välityksellä. Sen sijaan heidän tuli tehdä lait suoraan. On väitetty, että tämä estäisi Rousseaun ideaalivaltion toteuttamisen laajemmassa yhteiskunnassa, vaikkakin nykyään teknologia on kehittynyt niin ettei tämä välttämättä olisi ongelma. Suuri osa myöhemmistä väittelyistä Rousseaun teoriasta on koskenut hänen ajatustaan siitä, että yleistahtoa tottelemaan rajoitetut kansalaiset olisivat näin vapaita.
[muokkaa] Kasvatus
Rousseau esitti kasvatusta koskevat näkemyksensä osittain fiktiivisessä teoksessaan Émile eli kasvatuksesta, joka käsitteli Émile-nimisen nuoren pojan varttumista Rousseaun itsensä kasvattamana. Rousseau kasvatti hänet maaseudulla, jonne hän katsoi ihmisten sopivan luonnollisesti paremmin kuin kaupunkiin, sillä kaupungissa opitaan ainoastaan pahoja tapoja sekä fyysisesti että älyllisesti. Kasvatuksen päämääränä oli hänen mukaansa oppia kuinka eletään, ja se tapahtui parhaiten seuraamalla opasta, joka voi osoittaa hyvän elämän suunnan. Rousseaun mukaan lasten pitäisi lukea Daniel Defoen kirjaa Robinson Crusoe, jota hän piti erittäin opettavaisena.
Lapsen elämä jakautuu kolmeen vaiheeseen, joista ensimmäinen kestää noin ikävuoteen 12, jolloin laskeminen ja monimutkainen ajattelu eivät ole vielä mahdollisia, ja jolloin lapset elävät kuten eläimet. Toisessa vaiheessa, ikävuosina 12-15, järki alkaa kehittyä, ja kolmannessa jaksossa 15 vuodesta eteenpäin lapsi kehittyy aikuiseksi. Tässä vaiheessa Émile löytää nuoren naisen täydentämään itseään.
Teos perustuu Rousseaun ajatuksiin terveellisestä elämästä. Pojan täytyy oppia seuraamaan sosiaalisia vaistojaan ja suojelemaan itseään urbaanin individualismin ja itsetietoisuuden paheilta.
[muokkaa] Uskonto
Rousseau oli omana aikanaan hyvin kiistanalainen uskonnollisten näkemystensä vuoksi. Hänen ajatuksensa siitä, että ihmiset ovat luonnostaan hyviä, oli ristiriidassa perisyntiopin kanssa. Hänen Émilessä esittämänsä luonnollinen teologiansa johti kirjan kieltämiseen sekä kalvinistisessa Genevessä että katolisessa Pariisissa. Yhteiskuntasopimuksessa hän väitti, että todelliset Jeesuksen seuraajat eivät olisi hyviä kansalaisia. Tämä oli yksi syistä, miksi kirja tuomittiin Genevessä. Rousseau pyrki puolustamaan itseään syytöksiä vastaan Pariisin arkkipiispalle Christophe de Beaumontille osoittamassaan kirjeessä.
[muokkaa] Perintö
Vaikka Ranskan suuri vallankumous alkoi liberaalina, Rousseaun seuraaja Maximilien Robespierre otti vallan vuonna 1793 ja teloitti kaikki liberaalit vallankumousjohtajat ja kaikki jotka uhkasivat hänen asemaansa. Sellaiset kirjailijat kuin Benjamin Constant ja Hegel syyttivät Rousseauta tästä terrorihallinnosta ja Robespierren totalitarismista, koska he näkivät Rousseaun ideologian mahdollistavan tällaisen totalitaristisen hallinnon ilman kansalaisoikeuksia, kuten hengen ja omaisuuden suojaa. Rousseau kuitenkin kannatti suoraa demokratiaa edustuksellisen sijasta, ja jotkut ovat katsoneet, ettei sellaisia terrorisoivia päätöksiä olisi tehty suorassa demokratiassa, joten tämän vuoksi Rousseau ei katsonut kansalaisoikeuksia tarvittavan.
Rousseau oli yksi ensimmäisiä nykyaikaisia kirjailijoita, joka hyökkäsi yksityisomaisuutta vastaan. Siksi hänet on usein nähty modernin sosialismin ja kommunismin edelläkävijänä. Roberspierre jakoi Rousseaun (esi)sosialistiset näkemykset. Muun muassa Karl Marx ei kuitenkaan mainitse Rousseauta kirjoituksissaan kovinkaan usein. Rousseaus myös kyseenalaisti sen oletuksen, että enemmistön tahto olisi aina oikea. Hän väitti, että hallinnon tavoitteena tuli olla vapauden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden turvaaminen kaikille valtiossa, huolimatta enemmistön tahdosta.
Yksi Rousseaun poliittisen filosofian perusperiaatteista oli se, että politiikkaa ja moraalia ei tullut erottaa toisistaan. Kun valtio epäonnistui moraalisessa toiminnassa, se lakkaa toimimasta oikealla tavalla ja sen auktoriteetti kansalaisten yli lakkaa. Toinen tärkeä periaate oli vapaus, jonka suojelemiseksi valtio oli luotu.
Rousseaun ajatukset koulutuksesta ovat vaikuttaneet nykyaikaisiin kasvatusteorioihin. Hän minimoi kirjanoppineisuuden merkityksen ja suositteli, että lapset tunteita tuli kouluttaa ennen hänen järkeään. Hän painotti erityisesti kokemuksen kautta oppimista. John Darlingin vuonna 1994 julkaisema kirja Child-Centred Education and its Critics väittää, että nykyaikaisen kasvatusteorian historia olisi joukko alaviitteitä Rousseaun kirjoituksiin.
Merkittävimmissä teoksissaan Rousseau identifioi luonnon villin ihmisen primitiiviseen tilaan. Myöhemmin hän katsoi luonnon tarkoittavan sitä spontaania prosessia, jossa ihminen rakentaa egosentristä, vaistoihin perustuvaa luonnettaan ja pientä maailmaansa. Näin luonto edustaa hänelle sisäistä integriteettiä, jonka vastakohtana on yhteiskunnan suorittama orjuutus ja vankeuttaminen. Näin takaisin luontoon palaaminen tarkoittaa sitä, että ihmiselle palautetaan hänen luonnollisen kehityksensä voimat, jolloin hänet asetetaan kaikkien yhteiskunnan ahdistavien kahleiden ja ennakkotuomioiden ulkopuolelle. Tämä ajatus vaikutti merkittävästi myöhempään romantiikkaan.
Lähes kaikki muut valistusfilosofit kannattivat järkeä mystiikan sijasta: liberalismia; vapaita markkinoita; yksilönvapauksia; ihmisoikeuksia, kuten sananvapautta ja painovapautta; edistystä; sekä tieteitä ja taiteita. Rousseau puolestaan saavutti suuren maineen puhumalla päinvastaisten asioiden puolesta: mystiikasta, sosialismista sekä suvereenin rajoituksettomista oikeuksista yksilön henkeen ja omaisuuteen. Hän sanoi, että tiede johti paheisiin, että ihmiset olivat olleet parempia kivikaudella ja että sensuuria tuli harjoittaa, jotta estettiin ihmisten harhaanjohtaminen.
[muokkaa] Teokset
Rousseaun merkittävimmät teokset ovat:
- Projet concernant de nouveaux signes pour la musique ("Projekti musiikin uusista merkeistä", 1742)
- Dissertation sur la musique moderne ("Essee modernista musiikista", 1743)
- Discours sur les sciences et les arts ("Tutkielma taiteista ja tieteistä", 1750)
- Narcisse ou l’amant de lui-même ("Narkissos, eli itsensä ihailija", komedia, 1752)
- Le Devin du Village ("Kylän tietäjä", ooppera, 1752)
- Discours sur l'origine et les fondements de l'inégalité parmi les hommes, 1754 (Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista, suom. Ville Keynäs 2000)
- Economie Politique ("Tutkielma poliittisesta taloudesta", Encyclopédiessa 1755)
- Examen de deux principes avancés par M. Rameau ("Kahden M. Rameaun periaatteen tarkastelua", 1754-1756)
- Jugement du Projet de paix perpétuelle de Monsieur l'Abbé de Saint-Pierre (1756)
- Lettres morales ("Moraalikirjeet", 1757-1758)
- Lettre à D'Alembert sur les spectacles ("Kirjeitä M. D'Alembertille teatterista", 1758)
- Julie ou la nouvelle Héloïse ("Julie, eli uusi Heloise", 1761)
- Émile ou de l'éducation, 1762 (Émile eli kasvatuksesta, suom. Jalmari Hahl 1905)
- "Savoyard-papin uskontunnustus" (teoksessa Émile, 1762)
- Du contrat social, 1762 (Yhteiskuntasopimuksesta, eli, Valtio-oikeuden johtavat aatteet, suom. J.V. Lehtonen 1997)
- "Neljä kirjettä M. de Malesherbesille", 1762
- Lettres de la montagne ("Kirjeitä kirjoitettuna vuorelta", 1764)
- Essai sur l'origine des langues ("Essee kielten alkuperästä", postuumi)
- Les Confessions (Tunnustuksia, 1770, julkaistu 1782) (osittain suom. Edwin Hagfors 1965)
- Projet de constitution pour la Corse ("Perustuslaillinen projekti Korsikalle", postuumi, todennäköisesti kirjoitettu 1765)
- "Pohdintoja Puolan hallinnosta" (1772)
- Dictionnaire de musique ("Musiikin sanakirja", aloitettu 1755, julkaistu 1767)
- Rêveries du promeneur solitaire (keskeneräinen, julkaistu 1782)
- Dialogues de Rousseau juge de Jean-Jacques ("Dialogeja: Rousseau, Jean-Jacquesin tuomari", julkaistu 1782)
[muokkaa] Katso myös
- Jalo villi
- Voltaire
[muokkaa] Lähteitä
- Robinson, Dave & Groves, Judy (2003). Introducing Political Philosophy. Icon Books. ISBN 1-84046-450-X.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Rousseau Association/Association Rousseau, säätiö Rousseaun elämän ja teosten tutkimusta varten (englanniksi) (ranskaksi)
- Jean-Jacques Rousseau: Philosopher (englanniksi)
- The European Enlightenment: Jean-Jacques Rousseau (englanniksi)
- Internet Encyclopedia of Philosophy: Jean-Jacques Rousseau page (englanniksi)
- Philosophy Pages: Jean-Jacques Rousseau page (englanniksi)
- Jean-Jacques Rousseau teoksia (Project Gutenberg) (englanniksi)
Vaikutusvaltaisimpia läntisiä filosofeja |
Sokrates | Platon | Aristoteles | Augustinus | Tuomas Akvinolainen | Thomas Hobbes | René Descartes | Baruch Spinoza | John Locke | Gottfried Leibniz | George Berkeley | David Hume | Jean-Jacques Rousseau | Voltaire | Immanuel Kant | G. W. F. Hegel | Arthur Schopenhauer | Karl Marx | Søren Kierkegaard | John Stuart Mill | Friedrich Nietzsche | Bertrand Russell | Ludwig Wittgenstein | Edmund Husserl | Martin Heidegger |