13. Divisioona (talvisota)

Wikipedia

Suomen armeijan talvisodan aikainen
13. divisioona
joukko-osastot
komentajat

eversti Hannu Hannuksela

13. Divisioona oli yhtymä joka perustettiin ylimääräisten harjoitusten (YH:n) alussa Savon sotilasläänin alueelta. Kyseinen sotilaslääni koostui Kuopion ja Mikkelin sotilaspiireistä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Keskittäminen

13. Divisioonan osalta keskittämiskuljetukset tulevalle toimialueelleen (Laatokan–Syskyjärven väliselle alueelle) alkoivat 17. lokakuuta 1939 ja olivat pääosin suoritettu 23. lokakuuta mennessä. 13. Divisioona otti vastuun Laatokan Karjalan eteläisten osien puolustamisesta alueelle jo keskitetyn 12. Divisioonan joukoilta. Kuljetuksiin käytettiin yhteensä 44 junaa.

13. Divisioona liitettiin Suomen IV Armeijakuntaan.

[muokkaa] Komentaja(t)

[muokkaa] Varustaminen

Liikekannallepanossa 13. Divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaisesti, mutta kaluston niukkuudesta johtuen määrävahvuuksia ei saavutettu.

[muokkaa] Yksiköt

[muokkaa] Yleistilanne sodan alkaessa

Neuvostoliiton julistettua sodan Suomelle ja aloitettuaan etenemisen kohti Suomen sisempiä alueita Puna-armeijan johto asetti ensisijaiseksi tavoiteekseen edetä Laatokan Karjalasta kohti keskistä Suomea, mutta Karjalan kannaksella kohdatun sitkeän vastarinnan vuoksi muodostui alueella toimivan 8. Armeijan ensisijaiseksi tavoitteeksi vastarinnan murtaminen ja eteneminen Kannaksen armeijan selustaan. IV Armeijakunnan aluelle Puna-armeija eteni huomattavasti ennalta arvioituja suuremmilla voimilla kaikkien alueella olevien itä–länsi-suuntaisten teiden suunnilla.

[muokkaa] 13. Divisoonan tehtävä

13. Divisioonan tehtävänä pysäyttää Puna-armeijan eteneminen viimeistään nk. Jänisjoki-linjalla, joka sijaitsi Laatokan ja Jänisjärven välillä ennen Sortavalaa.

[muokkaa] Yleiskuvaus 13. Divisioonan käymistä taisteluista

Puna-armeijan edetessä kaikkien teiden suunnissa muodostui suurin tulevien operaatioiden toteuttamista vaarantava uhka IV Armeijakunnan pohjois-osaan Tolvajärven alueelle. Alueelle muodostettu Ryhmä Talvela pystyi vastahyökkäyksillään 12.-23. joulukuuta välisenä aikana vähentämään tuota uhkaa, joka mahdollisti joulukuun loppupuolella IV Armeijakunnan vastahyökkäykselle, jossa 13. Divisioonan alue muodostui merkittävimmäksi taistelualueeksi.

13. Divisioona perääntyi sodan alkuvaiheessa (ajoittain jopa pakokauhunomaisesti) viivyttäen ja kuluttaen Puna-armeijan eteneviä joukkoja kunnes puolustus tiivistyi Kitelän–Koirinojan linjalla. IV Armeijakunnan puolustussuunnitelma perustui aktiiviseen vastahyökkäykseen ja Suomen alueelle edenneiden joukkojen tuhoamiseen.

Ensimmäinen vastahyökkäys alkoi 12. joulukuuta 1939. Kyseinen hyökkäys epäonnistui lähinnä joukkojen pitkien siirtomatkojen aikaansaaman väsymyksen ja myöhästymisten takia eikä hyökkäystä tukenutta raskastä kalustoa saatu ajoissa tueksi.

Vastahyökkäystä yritettiin uudelleen viisi päivää myöhemmin 17. joulukuuta 1939, mutta sekin jouduttiin keskeyttämään kahta päivää myöhemmin samoista syistä kuin edellinenkin hyökkäysyritys.

Tämän jälkeen Puna-armeijan joukkojen huoltovaikeudet alkoivat lisääntyä 13. Divisioonan alueella muun muassa lumisateiden ja suomalaisten jatkuvien hyökkäysten vuoksi (heti joulun jälkeen aloitetut uudet hyökkäykset huoltoyhteyksiä vastaan).

Kiivaiden taisteluiden ja huoltovaikeuksien seurauksena Puna-armeijan joukkojen suurin hyökkäysinto alkoi laantua ja joukot siirtyivät Armeijakuntansa määräyksestä hiljalleen puolustukseen.

Päämaja keskitti alueelle runsaasti lisäjoukkoja vastahyökkäyksen toteuttamiseksi. Alueelle saapui muun muassa

  • Er.P 18
  • Er.P 22
  • JR 64
  • JP 4
  • SissiP 3
  • SissiP 4
  • Kev.Os. 23.

Eräiden arvioiden mukaan IV Armeijakunnan alueelle saapui tammikuun loppuun mennessä jopa yli 45 000 miestä ja yli sata tykkiä, joista osa tosin suuntautui 12. Divisioonan alueelle.

IV Armeijakunta laati suunnitelman yksipuolisesta saarrostuksesta, jota toteuttamaan perustettiin useita erillisiä hyökkäysryhmiä, joiden koko vaihteli parista pataljoonasta yli rykmentin vahvuisiin osastoihin. Hyökkäysryhmät saivat nimikseen muun muassa Tst.Os Oinas, Tst.Os. Mehiläinen, Tst.Os. Lohikäärme, Tst.Os. Tykki ja Tst.Os. Jousimies.

6.-17. tammikuuta 1940 välisenä aikana IV Armeijakunnan vastahyökkäys johti Puna-armeijan 168. Divisioonan, 18. Divisioonan sekä 34. Kevyen Hyökkäysvaunuprikaatin saarrostamiseen useampaan erikokoiseen mottiin.

Mottitaistelut jatkuivat aina talvisodan loppuun asti. Taistelualueella syntyi 13 suurempaa mottia, joista kolme pystyi puolustautumaan äärimmäisen hankalissa olosuhteissa aina talvisodan loppuun asti. Kyseiset motit olivat Kitilän suurmotti, Siiran tienhaaran motti ja Uomaan motti.

Kukistuneiden mottien lista on myös vaikuttava (alussa kukistumispäivä):

  • 20.1.1940 Koposenselkä
  • 28.1.1940 Pieni-Kelivaara
  • 2.2.1940 Läntisen Lemetin läntinen osa
  • 4.2.1940 Läntisen Lemetin loppuosa
  • 8.2.1940 Lemetin tienhaara
  • 16.2.1940 Lavajärvi
  • 18.2.1940 Rykmenttimotti
  • 21.2.1940 Konnunkylä
  • 22.2.1940 Saarijärvi
  • 29.2.1940 Itäinen Lemetti

IV Armeijakunta sai mainituista kukistuneista moteista runsaan sotasaaliin.

Samanaikaisesti IV armeijakunta joutui torjumaan 13. Divisioonan alueella puna-armeijan massiivisia idästä tulevia hyökkäyksiä, joilla puna-armeijan 8. Armeija pyrki avaamaan tien saarrettujen joukkojensa luo.


Suomen armeijan divisioonat talvisodassa
1.D - 2.D - 3.D - 4.D - 5.D - 6.D - 7.D - 8.D - 9.D - 10.D - 11.D - 12.D - 13.D - 21.D - 22.D - 23.D


Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.