Kaakkoismurteet
Wikipedia
Kaakkoismurteet on suomalainen murreryhmä. Kaakkoismurteisiin kuuluvat seuraavat murteet:
- Varsinaiset kaakkoismurteet
Varsinaiset kaakkoismurteet jaetaan kahteen pääryhmään: savakko- ja äyrämöismurteisiin ja edelleen ne voi jakaa lähes pariinkymmeneen paikallismurteeseen. Suomessa puhtaimpia äyrämöismurteita puhuttiin Länsi-Kannaksella ja tyypillisimpiä savakkomurteita Itä-Kannaksella Pähkinäsaaren rauhan rajan itäpuolella. Suomenpuoleisen Karjalankannaksen väestö evakuoitiin/pakeni toisessa maailmansodassa Suomeen ja asutettiin ympäri maata. Varsinaiset kaakkoismurteet elävät ja siirtyvät uusille sukupolville lähinnä vain Suomen Etelä-Karjalassa. Nykyisin yleiskielen ja toisaalta myös savolaismurteiden vaikutus on voimakas.
- Lemin seudun välimurteet
Lemin seudun välimurteita eli Lounais-Saimaan murteita puhutaan ja puhuttiin lähinnä entisestä Taipaleen suurpitäjästä itsenäistyneissä pitäjissä, tarkemmin ottaen Lemillä, Savitaipaleen eteläosassa ja Taipalsaaressa. Savitaipaleen pohjoisosassa puhutaan ns.vesjkansan murretta, joka on jokseenkin samaa kuin savolaismurteisiin kuuluva Suomenniemen murre. Nykyään vanhakantaisen murteen puhujia löytyy lähinnä Lemiltä vanhahkojen ihmisten keskuudesta ja Savitaipaleella vielä keski-ikäistenkin ja nuortenkin joukosta. Aikaisemmin samantapaista murretta on puhuttu laajemmalla alueella. Viime sukupolvien aikana koulupiireillä on ollut suuri merkitys murteen säilymisessä tai katoamisessa. Nykyisellään murre edustaa ehkä vanhakantaisinta aktiivisesti puhuttua kaakkoismurretta. Murteessa on kaakkoismurteisen yleissävyn lisäksi joitakin piirteitä, jotka yhdistävät sen savolaismurteisiin ja muutamat seikat taas hämäläismurteisiin. Savolaismurteiden omimpia piirteitä kuten svaa-vokaalia ja diftongireduktiota näissä murteissa ei kuitenkaan vanhastaan tavata. Myös geminaatio on tuntematon. Kaakkoismurteissa murre kuuluu yhtäältä länsiryhmään ja toisaalta kaakkoismurteiden sisämaanryhmään, jota Lauri Kettunen nimitti "savon eteläiseksi ulkoryhmäksi" ja Aila Mielikäinen "Luoteis-Laatokan viuhkaksi". Tämäkaltaisten murteiden puhujia kutsuttiin Kannaksella ja Inkerinmaalla savakoiksi. Erottavin piirre muihin kaakkoismurteisiin on hyvin runsas diftongien ja triftongien esiintyminen, esim. aittoa, mak(k)oamoa, laulattuat /laulattavat/, meä(i) peäl /mäen päällä/, juoi jeäl /joen jäällä/, äyrämöismurteissa esim. makkaamaa, laulattaat, määe pääl, jooe jääl. Savakkomurteet liittyvät toisaalta läheisemmin karjalan kieleen kuin muut kaakkoismurteet ja useita niistä puhuttiin Laatokan rantapitäjissä keskiaikaisella karjalan kielen alueella. Lounais-Saimaan murrealueelta on vuosisatojen mittaan aktiivisesti osallistuttu uudisasutukseen ja selviä murre- ja paikannimistöjälkiä siitä näkyy Lappeelta Keski-Suomeen johtavalla linjalla, Etelä-Savossa ja jo mainitun Luoteis-Laatokan viuhkan alueella sekä Inkerinmaalla.
Lemin seudun murretta sanotaan paikkakunnalla "meäksi", yksikön ensimmäisen persoonan promoninin mukaan (meä-seä 'minä-sinä') ja murretta puhuvasta sanotaan hän "hoastoa meätä" erotuksena siitä joka "haastaa t. hoastoa mietä" eli varsinaista kaakkoismurretta. Lemiläiset ovat viime aikoina elvyttäneet omaa murrettaan ja pitäneet kesäkursseja sekä julkaisseet kertomuksia ja muistelmia. Veikko Ruoppila keräsi Lemiltä pitäjänmurresanaston 1930-luvun alussa. Samalta aikakaudelta ovat peräisin ensimmäiset luotettavat murrenäytteet, mm. Ristiina Kylliäisen haastattelu Suomen Murteet -teoksessa.
Murretta voi lyhyesti esitellä perinteisten matkimusten avulla: "Sopero Oatu ajo riel juoij jeäl." /S.Aatu ajoi reellä joen jäällä/ ja "meä ku mänil leäveä ni siell olj sika läkälleä" /kun menin navettaan, siellä oli sika rähmällään/. Lemin murretta matkitaan lisäksi sanomalla: "mänyy pakuu aijarakuu" /menee pakoon aidanrakoon/. Naapurit luonnehtivat "meän" puhujia sanomalla: "mää-sää pässimpää" johon kuuluu vastata: "sie-mie sijakielj". Murteesta on olemassa myös yleiskielisempi versio, jota vastaavasti saatetaan sanoa "määksi". Siitä on karsittu mm. liudennus sekä yleiskielen kannalta ylimääräiset diftongit ja triftongit. Hyvä esimerkki tästä murrevariantista on Voima-lehdessä ilmestyvä Aapo Rapin sarjakuva Meti. Aikaisemmin paikkakunnalla asuvat murteensa vaihtajat siirtyivät "meän" sijasta puhumaan "mietä", nykyisin siirtyminen yleiskieleen on suositumpaa.
- Sortavalan seudun välimurteet
- Inkerin suomalaismurteet
Inkerin murteet jaetaan kolmeen pääryhmään: äyrämöis- ja savakkomurteisiin sekä Ala-Laukaan suomalaismurteisiin. Vain harvoja näistä ehdittiin tutkia lainkaan ennen toista maailmansotaa ja 1930-40-lukujen karkotuksia. Suomalaisessa kielentutkimuksessa yleiskuva varsinaisen Inkerinmaan murteista saatiin vasta Suomeen evakuoituja inkeriläisiä haastattelemalla. Myöhemmin suomalaista tutkimusta jatkettiin länsimaihin jääneiden inkeriläisten keskuudessa. Pohjois-Inkerin murteista on Petroskoissa valmisteltu sanakirjaa, mutta työ on jäänyt kesken. Hyvä murrenäytekokoelma on Venäjällä asuvien inkeriläisten puheesta koottu, Maria Mullosen toimittama Elettinpä ennen Inkeris.