Duuma

Wikipedia

Duuma, virallisesti valtionduuma (ven. дума, duma; государственная дума, gosudarstvennaja duma) on Venäjän parlamentin eli liittokokouksen alahuone. Venäjän subjekteja eli alueita ja tasavaltoja puolestaan edustaa liittokokouksen ylähuone eli federaationeuvosto.

Vuoden 1993 perustuslain mukaan duumassa on 450 edustajaa, jotka valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Edustajan pitää olla Venäjän kansalainen ja vähintään 21-vuotias.

Nimi tulee venäjän kielen sanasta думать ("ajatella", "olla mieltä"), mikä viittaa sen historialliseen merkitykseen Venäjän itsevaltaisten hallitsijoiden neuvoa-antavana elimenä, jota se olikin jo Kiovan rusien hallitsijoille.

[muokkaa] Venäjän keisarikunnan duuma

Verinen sunnuntai ja vuoden 1905 muut levottomuudet aiheuttivat kaaosta ympäri Venäjän ja vallassa pysyäkseen tsaari Nikolai II:n oli annettava Sergei von Witten luonnostelema Lokakuun manifesti, joka antoi oikeuden sananvapauteen ja millä duuman valtuuksia laajennettiin. Tätä aikaisemmin oli duuman perustamisesta oli mainittu elokuussa 1905 hallitsijan manifestilla, mikä ei ollut riittänyt patoamaan tyytymättömyyttä Venäjän-Japanin sodan tappioon ja muihin Venäjän pääasiassa auktorikraattisesta pysähtyneisyydestä johtuneisiin vastoinkäymisiin.

Käytännössä tämä merkitsi periaatteessa siirtymistä itsevallasta perustuslailliseen monarkiaan. Vaikka muutos jäikin vain periaatteelliseksi, levottomuuksia 1905 on kutsuttu niin neuvostoaikana kuin myös sen jälkeisellä Venäjällä vuoden 1905 vallankumoukseksi.

Joulukuussa 1905 julkaistiin vaalilaki. Sen mukaan äänestäjät jaettiin maanomistajiin, kaupunkilaisiin, talonpoikiin ja työläisiin. Viimeksi mainituista äänioikeus oli niillä, joiden työnantajan yrityksessä oli vähintään 50 työntekijää. Erona yleiseen äänioikeuteen tällä säännöksellä äänioikeuden ulkopuolelle jäi 2 000 000 työläismiestä. Äänioikeutta ei myöskään ollut naisilla, alle 25-vuotiailla, asepalveluksessa olevilla eikä suurella joukolla kansallisia vähemmistöjä. Äänioikeus ei ollut yleinen, mutta ei myöskään äänestäjäryhmissä yhtäläinen. Maanomistajan valitsemiseen tarvittiin 2000, kaupunkilaisen 4000, talonpojan 30 000 ja työläisen 90 000 ääntä äänestäjäluokkansa sisällä. Valtakunnanduuman edustajamäärä vaihteli 480:sta 520:een.

Nikolai II halusi kuitenkin säilyttää itsevaltaisen hallintotavan rajoittamalla duumalle julistettuja oikeuksia. Juuri ennen duuman perustamista toukokuussa 1906 hän laati lait, jotka olivat Lokakuun manifestin vastaisia. Laeissa määrättiin, että duuma ei voi valita tsaarin ministereitä ja nämä eivät ole vastuussa duumalle. Huhtikuussa 1906 säädettiin perustuslait, mitä duuma ei voinut muuttaa kuin hallitsijan itsensä aloitteesta. Hallitijan veto-oikeus oli rajoittamaton ja koko toimeenpanovalta kuului hänen alaisuuteensa. Hallitsija nimitti ministerit, säilytti oikein julistaa sota ja solmia rauha, hänellä oli oikeus rajoittamatta julkistaa jollekin alueelle poikkeus- tai sotatila. Perustuslakien 87. pykälän mukaan duuman istuntokausien välillä hallitsija saattoi antaa omissa nimissään lakeja. Kolmatta duumaa lukuun ottamatta duuma työskenteli vain muutamia kuukausia. Näin ollen todellinen valta säilyi tsaarilla eikä siirtynyt duumalle. Tsaarilla oli myös oikeus hajottaa duuma milloin tahansa ja julistaa uudet vaalit.

  • Ensimmäinen duuma aloitti kautensa huhtikuussa 1906 ja se hajotettiin jo saman vuoden heinäkuussa. Se koostui moderneista sosialisteista ja liberaalipuolueista, jotka vaativat lisää uudistuksia. Ensimmäinen duuma hajotettiin kymmenessä viikossa. Ensimmäisessä duumassa perustuslaillisilla demokraateilla, kadeteilla, oli 179 edustajaa, lokakuulaisilla 16, sosialidemokraateilla 18, erilaisilla kansallisilla vähemmistöillä yhteensä 63 edustajaa. Sitoutumattomia oli 105 edustajaa. Maaseutua edustavilla trudovikeilla puolestaan oli 97 edustajaa. Ensimmäisen duuman puhemieheksi valittiin kadetti ja Pietarin yliopiston professori S. A. Muromtsev. Vastauksena hallitsijan valtaistuinpuheeseen duuma osoitti hänelle vaatimuksen, missä vaadittin armahdusta poliittisille vangeille, todellista toimintamahdollisuutta poliittisille järjestöille, yleistä yhdenvertaisuutta, luostareiden maanomistuksen lakkauttamista jne. Kahdeksan päivän kuluttua ministerineuvoston puheenjohtaja (pääministeri) I. L. Goremykin torjui kaikki duuman vaatimukset. Viimeisenä vaatimuksena oli toteamus siitä, ettei ministerineuvosto (hallitus) nauti duuman luottamusta ja sen pitää siksi erota. Vaatimus oli parlamentarismin periaatteen mukainen. 72 päivän aikana ensimmäinen duuma jätti 391 parlamenttikysymystä hallitukselle sen laittomasta toiminnasta ja se jäi historiaan kansan vihan duumana. Se ehti suorittaa vain yhden istuntokauden.
  • Toinen duuma helmikuussa 1907 oli myös lyhytikäinen. Pääministeri Pjotr Stolypin oli ajanut läpi uudistukset, joilla aatelisten ja maanomistajien äänivaltaa vaaleissa kasvatettiin. Tämä varmisti näiden ja liikemiesten enemmistön kolmannessa duumassa. Toinen duuma istui edeltäjänsä tapaan vain yhden istuntokauden ja se hajotettiin syyskuussa 1907. Sen puhemiehenä toimi Fjodor Golovin. Ensimmäinen ja toinen duuma kärsivät menettelytapaongelmista. Hallitus ei hallitsijan luottamusta nauttivana toimeenpanovallan edustajana halunnut ottaa huomioon duumassa esitettyjä toivomuksia ja duuma purki ilman perustuslaillisia valtuuksia tai parlamentaarista valtaa vaikuttamaan hallituksen toimintaan.
  • Kolmas duuma 1907-12 oli konservatiivisempi kuin edeltäjänsä ja onnistui istumaan viisi istuntokautta. Stolypinin salamurha ja tsaarin ja hänen keisarillisen neuvostonsa taantumuksellinen politiikka heikensivät kolmannen duuman vaikutusvaltaa. Kolmannen duuman ikoniksi muodostui V. M. Puriškevitš, joka kehui, että häntä (poliittisesti) oikeammalla on vain seinä. Duuman hyväksyessä lokakuussa 1910 ehdotuksen, että yleisvaltakunnallinen lainsäädäntö ulotettaisiin myös Suomea koskevaksi, Puriškevitš totesi: "Finis Finlandiae!" (Suomen loppu!).

[muokkaa] Aiheesta muualla