Hätävarjelu
Wikipedia
Hätävarjelu on oikeutusperuste, eli se on rikollinen teko, yleensä henkilön koskemattomuutta loukkaava, josta ei rangaista sen vuoksi, että se on ollut välttämätön henkilöön, kotirauhaan tai omaisuuteen kohdistetun oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi. Jos hätävarjeluna tehty teko on kokonaisarvosteluun nähden pahempi kuin olisi ollut välttämätöntä, tekijä tuomitaan täyteen tai alennettuun rangaistukseen. Tällöin on kysymys ns. hätävarjelun liioittelusta. Teon oikeutuksen päättää, eli oliko kyseessä oikeutukseton rikos vai hätävarjelu (vai kenties jokin muu), luonnollisesti tuomioistuin. Hätävarjelu on siis oikeutusperuste rikolliseen tekoon, eli hätävarjelu on aina rikoksen tunnusmerkistön täyttävä teko, jonka tuomioistuin katsoo olleen oikeutettu oikeushyvien puolustamisen kannalta.
Luuloteltuun hätävarjeluun (putatiivinen hätävarjelu) syyllistyy henkilö, jolla on väärä tilanteenkuva tahi -käsitys, ja siksi hän tekee rikoksen luullen sen olevan oikeutettu teko hätävarjelun puitteissa.
Hätävarjelun, ja toisen oikeutusperusteen, pakkotilan, ero on siinä, että hätävarjelussa puolustaudutaan inhimilliseltä uhalta, kun taas pakkotilassa ihminen suojautuu ympäristöstä, kuten luonnonilmiöistä tai onnettomuuksista, aiheutuvia vaaroja vastaan rikollisen teon avulla, suojatakseen arvokkaampia oikeushyviä.
4 § (13.6.2003/515) «Hätävarjelu»
Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.
Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.