Etelänmerikarhu
Wikipedia
Etelänmerikarhu | ||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
![]() Etelänmerikarhun alalajin afrikanmerikarhun (Arctocephalus pusillus pusillus) edustajia. |
||||||||||||||
Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Alalajit | ||||||||||||||
|
Etelänmerikarhu (Arctocephalus pusillus) on eteläisellä pallonpuoliskolla elävä korvahylje, joka jaetaan kahteen alalajiin: afrikanmerikarhu (Arctocephalus pusillus pusillus) elää Namibian ja eteläisen Afrikan rannikolla kun taas tasmanianmerikarhu (Arctocephalus pusillus doriferus) pysyttelee Bassin salmessa Tasmanian ja Australian välissä.
Tohtori Ilkka Koiviston vetämä nisäkkäiden nimityöryhmä on ehdottanut etelänmerikarhun nimen muuttamista etelänkarhuhylkeeksi lajitiedon tarkentamiseksi. Nimen muuttamisesta päätetään keväällä 2007.[1]
Urokset kasvavat 250 cm pitkiksi, naaraat 180-senttisiksi.
Etelänmerikarhu on vedessä peloton ja ystävällisen oloinen eläin, joka usein hakeutuu sukeltajien seuraan. Maissa ne ovat kömpelömpiä ja arempia ja pakenevat ihmisen lähestyessä.
1900-luvun alussa laji oli lähellä sukupuuttoa. Populaatio on palautunut, ja nykyisin Afrikan rannikolla lasketaan elävän noin puolitoista miljoonaa etelänmerikarhua. Niitä metsästetään, mutta vain nuorten yksilöiden metsästys on sallittua. Metsästys on lopetettu Australiassa vuonna 1923. Kanta on kohonnut noin 50 000 yksilöön.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kivipelto, Arja: Hiiri, rattu, hekko, puikkija.... Helsingin Sanomat (2006) 12.12.2006: D1, julkaistu 12.12.2006.
- tieteellinen luokitus: ITIS: Arctocephalus pusillus (TSN 180629) (luettu 2.9.2006)