Flatheadit

Wikipedia

Flatheadiperhe
Suurenna
Flatheadiperhe

Flatheadit olivat pienehkö intiaaniheimo nykyisen Montanan alueella. Heitä saattoi olla enimmillään hieman yli 4000 henkeä. He olivat itäisin salishien kieliryhmän heimoista. 1600-luvulla he asustivat Bitterroot-vuorijonon ja Kalliovuorten välisillä seuduilla läntisimmässä Montanassa. Valkoisiin heidän suhteensa olivat aina hyvät. Heitä pidettiin urheina,rehellisinä ja vieraanvaraisina ja heidän naisensa olivat kuuluja korkeasta moraalistaan. Perinteisiä vihollisia olivat mustajalat. Flatheadit muodostivat liiton usean lähikansan kanssa,jotka kuuluivat samaan kieliryhmään. Näistä mainittavimmat olivat nez percet, couer d`alenet ja kootenait.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kulttuuri

Flatheadit eivät latistaneet lastensa päitä,niin kuin joskus on väitetty. He antoivat hiuksensa kasvaa vapaina muotoilematta niitä mitenkään toisin kuin useat muut lähiheimot. Heidän nimensä saattoi tulla preeriaintiaanien elekielestä,jossa tämän kansan oma merkki oli kädellä tehty viittaus päälaen kohdalla. alun perin flatheadit olivat kalastajia ja jylhien vuoristo- ja metsäalueiden riistanpyyntiin erikoistuneita metsästäjiä. Heidän esihistorialliset juurensa on muinaislöytöjen valossa päätelty olleen Montanan länsiosissa,Idahossa ja Washingtonissa. Aikojen alussa he olivat samaa kansaa monen muun salishien kielikuntaan kuuluneen heimon kanssa,mutta kylmien talvien tuoma nälänhätä hajotti kansan useaksi eri joukoksi ja näin kulkeutuivat flatheadit hieman idemmäksi kuin muut heidän sukulaisistaan,jotka jäivät enimmäkseen Kalliovuorten läntiselle puolelle. Heidän uskontonsa oli hyvin sielukasta ja siihen sisältyi useita monimuotoisia tansseja. Liittoa,jonka Flatheadit ja heidän sukulaisheimonsa muodostivat,johti ylipäällikkö,joka pystyi määräämään milteinpä kaikesta. Hänen alaisuudessaan olivat kaikki heimopäälliköt. Niin sodan kuin rauhankin asioissa sanoi ylipäällikkö viimeisen sanan. Urheimmat soturit palkittiin urotöistään kunniamerkein. Joskus flatheadit saattoivat ottaa vankeja,joita pidettiin orjan asemassa. Ystäville he olivat anteliaita ja lojaaleja,mutta vihollisten kohtelu oli julmaa.[1]

[muokkaa] Historia

1600-luvulla saivat flatheadit hetkeksi aikaa kuuluisia naapureita,kun Columbia joen seuduilta Kanadasta vaelluksensa aloittaneet kiowat majoittuivat Montanaan. Täysin erikieliset naapurit pysyttelivät pääosin omissa oloissaan. Keskenään metsästysalueista kiistelevät kiowat jättivät seudun jakaantuen sekä pohjoiseen,että etelään samoileviksi joukoiksi. Flatheadit jatkoivat elämäänsä entiseen malliin,kunnes he 1700-luvun alkupuoliskolla näkivät vieraita intiaaneja,jotka ratsastivat hevosilla. Nämä olivat hieman etelämpää tulleita shoshoneita, jotka olivat hankkineet ratsuja. Flatheadit eivät jättäneet kalastusta ja pienriistanmetsästystä kokonaan,mutta hevosten hankkiminen sai heidät suuntaamaan yhä enemmän kulkunsa itäisille preerioille biisonien perään. Nopeasti heistä kehittyi mestarillisia ratsastajia.

Kalliovuorten läheisyydessä olevilla tasangoilla flatheadit joutuivat toistuviin kahakoihin mustajalkojen kanssa. Sodat alkoivat 1700-luvulla jatkuen 1870-luvulle asti.Flatheadeilla riitti kuitenkin rohkeutta työntyä yhä uudelleen tasangoille,sillä he luottivat sekä sota-, että metsästystaitoihinsa ratsun selässä. Lisäksi flatheadeilla oli hyvä aseistus varsinkin 1800-luvun alkupuoliskolla,jolloin he kävivät tuottoisaa kauppaa Hudson Bay Companyn kanssa. Valkoisille kelpasivat turkikset,flatheadeille tuliaseet. Vaikka mustajalkoja oli paljon enemmän,onnistuivat flatheadit kääntämään sodat edukseen juuri kivääriensä ansiosta. Mutta tilanne muuttui myöhemmin mustajalkojen eduksi. Flatheadit saivat apua nez perceiltä ja pend d`oreilleiltä,mutta silti taisteluissa alkoi painaa yhä enemmän mustajalkain määrällinen ylivoima,jota lisäsi liitto gros ventrein kanssa.Viimeksi mainittu kaksikko teki useita voimakkaita hyökkäyksiä flatheadien kyliin.[1]

Huolimatta kokemistaan tappiollisista sodista tekivät flatheadit edelleen metsästysmatkoja tasangoille. Usein nez percet osallistuivat näihin joukkometsästyksiin. Biisonikanta oli kuitenkin harvenemassa ja samoille apajille työntyi yhä useampien heimojen edustajia,jotka eivät suopein silmin katsoneet vieraan heimon ratsumiehiä. Etelästä tunkeutuivat bannockit ja snaket alueelle ja jostain koillisesta käsin ratsastivat biisonien perässä assiniboinet ja creet. Kun kaikki edellä mainitut osuivat samoille seuduille samaan aikaan,niin oli sodankäynti väistämätön. Montanan uudisasukkaat eivät halunneet puuttua näihin sotiin,koska oli vain heidän etujensa mukaista,kun tasankojen tuliset pojat ottivat mittaa toinen toisistaan.

Näistä preerioitten urheista taistelijoista jotkut heimot olivat hyvissä väleissä valkoisiin. Flatheadit saivat heidän välityksellään tietoa kristinuskosta. 1840-luvulla jesuiitat alkoivat käännyttää heitä ja ei mennyt kovinkaan pitkään kun suurin osa flatheadeista oli kääntynyt katoliseen uskoon.

1870-luvulla enin osa flatheadeista siirtyi reservaatioon aika liki kotiseutujaan heidän kunniakseen nimetyn järven eteläisille rannoille. Ylipäällikkönä toimiva Karhunkynsi oli asioista toista mieltä ja kieltäytyi tottelemasta muuttokäskyä. Hän joutui luopumaan päällikkyydestään. pieni osa flatheadeja pysyi hänen takanaan,kunnes vuonna 1891 Karhunkynsi antoi viimein periksi valkoisen miehen vaatimusten edessä. Hän käsitti,että intiaanien aika oli ohi ja siirtyi uskollisen joukkonsa kera reservaatioon. Täällä hän sai takaisin päällikön vakanssinsa,vaikkei siitä enää hyötyä ollutkaan.[1]

[muokkaa] Nykypäivä

Tänäpäivänä flatheadien kulttuuri on elpymässä,samoin oma kieli. Heimon nuoret ihmiset ovat onnistuneet pyrkimyksissään herättää henkiin vanhoja perinteitä. Heillä on suuri,vuosikausien työ edessään,mutta esi-isiltään saamalla sisukkuudellaan he uskovat puhaltavansa uuteen liekkiin kansansa kulttuurin. Länsi-Montanassa sijaitseva reservaatio on pinta-alaltaan noin 5000 neliökilometriä metsäistä kalliomaata ja laaksoja. Flatheadien kanssa asuvat kootenait ja pend d`oreillet.

[muokkaa] Lähteet

  1. 1,0 1,1 1,2 Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit ( sivut 359-361).