Babylonin torni
Wikipedia
Babylonin torni (vanhassa raamatunkäännöksessä Baabelin torni, heprean sanasta Bābhel, assyrialais-babylonialaisesta sanasta bāb-ili, 'Jumalan ovi') oli Raamatun Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomuksen (1. Moos. 11) mukaan korkea torni, jota Nooan jälkeläiset mahdollisesti Nimrodin johdolla ryhtyivät rakentamaan vedenpaisumuksen jälkeen Babylonin kaupunkiin. Ihmiskunta tunsi olevansa yhdistynyt, yksikielinen ja yksimielinen, ja he halusivat rakentaa tornin tavoittaakseen taivaan. Jumala suuttui ihmiskunnalle sen ylimielisyydestä. Siksi hän hajotti tornin, sekoitti ihmisten kielet ja sijoitti ihmiset ympäri maailmaa. Näin Babylonin tornin tarina on Raamatun selitys ihmisroduista ja ihmiskunnan jakautumisesta eri kansoihin, joilla on omat kielensä.
Babylonin kaupungissa oli paljon suuria temppeleitä ja ziggurateja, porraspyramideja. Ei ole selvinnyt, mikä näistä on toiminut innoituksena Babylonin tornin tarinalle. Babylonian kuningas Nebukadressar II kertoo viimeistelleensä vanhan temppelin, jonka joku muinainen kuningas rakensi mutta jota ei koskaan saatu valmiiksi, ja joka oli jätetty rapistumaan.