Kasserinen solan taistelu

Wikipedia

Kasserinen solan taistelu
Osa toista maailmansotaa
Päivämäärä: 19. helmikuuta 194325. helmikuuta 1943
Paikka: Kasserinen sola, Tunisia
Lopputulos: Saksan voitto
Taistelijat
Yhdysvallat Saksa
Komentajat
Lloyd Fredendall Erwin Rommel
Vahvuudet
30 000 22 000
Tappiot
6 054 kaatunutta tai haavoittunutta
3 700 jäi sotavangiksi
315 tankkia
706 ajoneuvoa
352 kaatunutta tai haavoittunutta
258 jäi sotavangiksi
34 tankkia

Kasserinen solan taistelu tapahtui toisessa maailmansodassa osana Tunisian taistelua kenraali Erwin Rommelin komentaman Saksan Afrika Korpsin ja kenraali Lloyd Fredendallin komentamien yhdysvaltalaisten joukkojen välillä Kasserinen solassa, joka on noin kolme kilometriä leveä aukko Atlasvuorilla keskisessä Tunisiassa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tausta

Amerikkalaiset ja brittiläiset joukot nousivat maihin Pohjois-Afrikassa 8. marraskuuta 1942 vain päiviä sen jälkeen, kun kenraali Bernard Montgomeryn joukot olivat murtaneet saksalaisten linjat toisessa El Alameinin taistelussa. Vastatakseen kahden rintaman uhkaan ja turvatakseen mahdollisimman lyhyet huoltoreitit saksalaisia ja italialaisia joukkoja siirrettiin Sisiliasta valtamaan Tunisiaa, jonka maasto soveltui hyvin puolustukseen.

Tähän aikaan läntisessä autiomaassa ei ollut lähes ollenkaan puolustajia, mutta amerikkalaiset yrittivät neuvotella Vichyn Ranskan komentajien kanssa, eivätkä käyttäneet tilaisuutta sulkea Rommelin selusta ajoissa hyväkseen. Useita yrityksiä tehtiin Tunisian valloittamiseksi ennen saksalaisten saapumista, mutta huonon koordinoinnin ja erinoimaisen puolustusmaaston mahdollistivat pienten saksalais- ja italiaisjoukkojen torjua nämä yritykset.

23. tammikuuta 1943 Montgomeryn 8. armeija valtasi Tripolin, joka oli Rommelin päähuoltotukikohta. Rommel oli varautunut tähän ottamalla haltuun ranskalaisten italialaisten hyökkäyksen varalle rakentaman puolustuslinjan (Mareth-linja) ja näin estämään liittoutuneiden pääsyn Libyasta eteläiseen Tunisiaan. Näin Atlasvuoret lännessä ja Syrtinlahti idässä muodostivat luonnolliset puolustuslinjat, joiden avulla liittoutuneiden joukkoja oli helppo pidätellä.

[muokkaa] Faïd

Tätä suunnitelma horjutti ainoastaa se, että pieni joukko Yhdysvaltain sotilaita oli jo ylittänyt Atlasvuoret ja olivat perustaneet eteentyönnetyn tukikohdan Faïdiin vuorten itäpuolelle. Tämä asetti ne erinomaiseen asemaan eristää Rommelin joukot pohjoisempana olevista joukoista ja katkaista hänen huoltoreittinsä, jota saksalaiset eivät voineet sallia tapahtuvan.

Afrika Korpsin joukot saavuttivat linjan 30. tammikuuta, jolloin 21. panssaridivisioona jyräsi ranskalaiset puolustajat helposti. Yhdysvaltain 1. panssaridivisioona teki useita yrityksiä pysäyttää saksalaisten eteneminen, mutta kaikki kolme divisioonan taisteluosastoa joutuvat huomaamaan olevansa klassista salamasodankäyntiä vastassa, sillä joka kerta yrittäessään asemiin, he joutuivat totemaan asemat jo vallatuiksi ja kärsivät raskaita tappioita saksalaisten puolustajien vastahyökkäyksistä. Kolmen päivän kuluttua yhdysvaltalaiset joukot lopettivat yrittämästä ja vetäytyivät vuorten juurelle.

Tästä hetkestä suurin osa Tunisiaa oli saksalaisten hallinnassa ja pääsy rannikon alaville maille oli estetty. Yhdysvaltain joukot hallitsivat vielä Atlasvuorten keskellä olevaa karkeasti kolmionmuotoista aluetta, mutta tiet itään sieltä oli suljettu. Seuraavien kahden viikon ajan Rommel esikuntineen harkitsi seuraavaa siirtoa ja tämä viivästys saattoi kostautua tulevissa operaatioissa.

Rommel lopulta päätti, että hän voisi parantaa huoltotilannettaa ja edelleen vähentää amerikkalaisista hänen sivustalleen aiheutuvaa uhkaa hyökkäämällä kohti kahta yhdysvaltalaista huoltovarikkoa, jotka sijaitsivat vähän länteen vuorten Algerian puoleisesta läntisestä haarasta. Vaikka hänellä ei ollut kiinnostusta vuorten keskellä sijaitsevia tasankoja kohtaan, niin nopea isku tuottaisi huoltotarvikkeita ja osaltaan sekoittaisi Yhdysvaltain suunnitelmia.

4. helmikuuta 21. panssaridivisioona jälleen kerran aloitti hyökkäyksen kohti Sidi Bou Zidiä lännessä, noin 16 kilometriä Faïdista Atlasvuorten keskisillä tasangoilla. Taistelu raivosi päivän ajan, mutta amerikkalaisten surkea panssareiden käyttö johti heidän tappioonsa ja päivän päätteeksi taistelukenttä oli Afrika Korpsin. Amerikkalaisten vastahyökkäysä seuraavana päivänä torjuttiin helposti ja 16. helmikuuta saksalaiset jatkoivat etenemistä vallatakseen Sbeitlan.

Koska puolustukselle sopivaa maastoa ei ollut, niin Yhdysvaltain joukot vetäytyivät uusiin asemiin helpommin puolustettavaan Kasserinen solaan vuoriston lähtisessä haarassa. Tähän mennessä yhdysvaltalaiset olivat menettäneet 2 546 miestä kadonneina, 103 panssaria, 280 ajoneuvoa, 18 kenttätykkiä, 3 pst-tykkiä ja kokonaisen ilmatorjuntapatterin.

[muokkaa] Kasserine

Rommel käynnisti useita koehyökkäyksiä 19. helmikuuta ja päätteli näiden perusteella, että Kasserinen sola olisi paras paikka hyökkäykselle. Seuraavana päivänä hän henkilökohtaisesti johti vastamuodostetun Saksan 10. panssaridivisioonan hyökkäystä toivoen valtaavansa huoltovarastoja sillä aikaa kun 21. panssaridivisioona jatkaisi hyökkäystä pohjoiseen Sbiban aukosta.

Yhdysvaltalaisten puolustuslinjat murtuivat muutamassa minuutissa, sillä heidän kevyillä tykeillä ja panssareilla ei ollut mitään mahdollisuuksia saksalaisten raskaampaa kalustoa vastaan ja lisäksi heillä ei ollut ollenkaan tai hyvin vähän kokemusta panssarisodankäynnistä. Saksalaiset Panzer IV- ja Tiger-tankit torjuivat kaikki hyökkäykset helposti ja vastassa olleet M3 Lee- ja Grant-tankit olivat toivottomassa tilanteessa vertailussa. Samalla aikaa yhdysvaltalaiset komentajat epätoivoisesti pyysivät radiolla lupaa vastahyökkäykseen tai tykistökeskitykseen, mutta saivat usein etenemisluvan vasta kun taistelulinja oli ohittanut heidät. Jälleen kerran 1. panssaridivisioona huomasi olevansa komennettuna hyödyttömiin asemiin ja hyökkäyksen toisena päivänä kaksi sen kolmesta taisteluosastosta oli kokonaan jyrätty ja kolmas oli yleisesti ottaen toimintakyvytön.

Murtauduttuaan solaan saksalaiset joukot jakaantuivat kahteen ryhmään, jotka etenivät solasta luoteeseen johtavia kahta tietä pitkin. Rommel pysytteli 10. panssaridivisioonan pääjoukon mukana pohjoisemmalla Thalaan johtavalla tiellä, kun taas italialais-saksalainen osasto eteni eteläistä tietä kohti Haidraa. Torjuakseen eteläisen osaston 1. panssaridivisioonan jäljellä oleva taisteluosasto B siirtyi yli 30 kilometriä 20. helmikuuta, mutta se oli kyvytön pysäyttämään saksalaisten etenemistä seuraavana päivänä.

Yhdysvaltain joukkojen moraali alkoi jyrkästi laskea Morale ja iltaan menessä enenevissä määrin joukkoja oli vetäytynyt jättäen varusteensa kentälle. Sola oli nyt kokonaan avoin ja näytti, että Tébessan varikko olisi saksalaisten ulottuvilla. Erilliset taistelusta poisjätetyt joukot kuitenkin hidastivat epätoivoisilla puolutusyrityksillään saksalaisten etenemistä ja toisena päivänä taistelukentän puhdistaminen vihollisista oli edelleen kesken, kun panssarikärjet jatkoivat etenemistä teitä pitkin.

Tultaessa 21. päivän yöhön 10. panssaridivisioona oli juuri pienen Thalan kaupungin ulkopuolella, josta oli kaksi tietä Tébessaan. Jos kaupunki joutuisi saksalaisten haltuun ja divisioona päättäisi edetä eteläisempää kahdesta tiestä, niin Yhdysvaltain 9. divisioona pohjoisessa menettäisi huoltoyhteytensä ja 1. panssaridivisioonan taisteluosasto B olisi motissa 10. panssaridivisioonan ja sitä tukevien joukkojen välissä. Samana yönä pieniä brittiläisiä, ranskalaisia ja yhdysvaltalaisia yksiköitä vedettiin rintamalinjasta pohjoisessa ja lähetettiin vahvistuksina linjaan Thalaan. Kun taistelu seuraavana aamuna jatkui, oli puolustus hiukan vahvistunut.

Liian pitkälle edenneenä ja huollon vähäisyyden takia, Rommel päätti keskeyttää offensiivin. Tähän vaikutti myös arvelu, että lähestyvä Brittien 8. armeija saattaisi murtautua Mareth-linja lävitse, jos sitä ei vahvistettaisi, joten saksalaiset irtaantuivat ja vetäytyivät itään. Yhdysvaltain massiivinen ilmahyökkäys solaan 23. helmikuuta nopeutti saksalaisten vetäytymistä ja 25. helmikuuta sola oli taas yhdysvaltalaisten hallussa.

[muokkaa] Jälkipyykki

Taistelun jälkeen molemmat osapuolet tutkivat tuloksia. Rommel oli ylimielinen sekä yhdysvaltalaisten kalustoa että taistelukykyä kohtaan eikä pitänyt heitä uhkana. Tämä osoittautui myöhemmin epäviisaaksi, sillä joukot kehittyvät joka osalta ja sivuuttamalla heidät kykenevinä joukkona mahdollisti yhdysvaltalaisille saavuttaa useita tärkeitä voittoja häntä vastaan vuonna 1944.

Yhdysvallat tutki taistelun tuloksia vielä tarkemmin ja välittömästi käynnisti joukkojensa uudistamisen. Komentajille annettiin lupa tehdä päätöksiä paikan päällä ilman, että pitäisi kysyä lupa niihin ylemmistä esikunnista ja tehtiin yrityksiä mahdollistaa massiivinen tykistö- ja ilmatuki, jotka aikaisemmin olivat olleet lähes mahdottomia erilaisen komentorakenteen takia. Kaluston puutteisiin puututtiin myös ja Sherman-tankista tehtiin standardikalustoa. Sisiliaan saavuttaessa joukot olivat jo huomattavasti vahvempia.

Välittömästi seuraavaan taisteluun Eisenhower päätti alistaan pääösan yhdysvaltalaisista joukoista brittikenraali Harold Alexanderin komentoon. Kun kenraali George S. Patton saapui, niin joukot palautettiin yhdysvaltalaiseen komentoon ja pian niiden taso parantui dramaattisesti. Maaliskuun puolessävälissä joukot jatkoivat hyökkäyksellisiä operaatioita huomattavasti paremmalla tehokkuudella ja työnsivät hitaasti saksalaisia pois niiden puolustusasemista, kunnes saksalaiset päättivät vetäytyä pohjoiseen Tunisiaan toukokuun alussa.

[muokkaa] Aiheesta muualla