Joe Strummer
Wikipedia
Joe Strummer (s. 21. elokuuta 1952, k. 22. joulukuuta 2002) oli kuuluisan The Clash -punkrockyhtyeen laulaja ja keulakuva. Hän vastasi pääosin myös yhtyeen kantaaottavista sanoituksista. Yhdessä kitaristi Mick Jonesin kanssa heitä alettiin kutsua oman sukupolvensa Lennoniksi ja McCartneyksi. Oikealta nimeltään John Graham Mellor syntyi Ankarassa, Turkissa englantilaiseen diplomaattiperheeseen. Nuoruutensa hän vietti sisäoppilaitoksessa Englannissa. Tänä aikana hän innostui ensimmäisen kerran rockmusiikista.
[muokkaa] The Clash
Strummer perusti The Clash -yhtyeen, johon kuuluivat Mick Jones (kitara), Paul Simonon (basso) ja Topper Headon (rummut). Aluksi ja lopuksi rumpalin tehtäviä yhtyeessä hoiti Terry Chimes. Vuonna 1977 ilmestyi ensimmäinen albumi, joka kantoi yhtyeen nimeä. Yleisesti albumia pidetään yhtenä punk-kauden merkittävimmistä levyistä. Albumilta löytyvät muun muassa sellaiset yhtyeen klassikot kuin ”Janie Jones”, ”Garageland” ja ”White Riot”. Seuraavana vuonna ilmestyi Give 'Em Enough Rope, jolta löytyvät muun muassa yhtyeen klassikot ”Safe European Home” ja ”Tommy Gun”.
Vuonna 1979 ilmestyi yhtyeen musiikillinen täysosuma - albumi London Calling, joka on toistuvasti ollut kärkipäässä Kaikkien aikojen paras albumi -äänestyksissä. Albumilta löytyy yhtyeen tunnetuimpia kappaleita, muun muassa London Calling, Train In Vain ja Spanish Bombs. Albumin vahvuuksiin kuuluu sen laaja musiikillinen asteikko reggaesta rockabillyn kautta punkrockiin. Seuraavana vuonna ilmestyi Sandinista!, joka musiikillisesti oli vieläkin London Calling -albumia kokeilevampi. Alun perin tripla-albumina ilmestynyt Sandinista! käy kappaleissaan läpi lävitse miltei jokaisen musiikkityylin.
Viimeinen oikeana pidetty Clash-albumi oli Combat Rock, joka ilmestyi vuonna 1982. Albumin epätasaisen materiaalin joukossa on yhtyeen tunnetuimpia kappaleita: ”Rock The Casbah”, ”Should I Stay Or Should I Go?” ja ”Straight To Hell”. Viisi vuotta levyttämistä ja esiintymistä kulutti kuitenkin yhtyeen loppuun ja ensimmäisenä Strummer erotti huumeriippuvuusessa olleen Headonin ja sitten Jonesin. Strummer yritti jatkaa Clashin nimellä ja julkaisi vuonna 1985 Cut The Crap -albumin. Albumin ainoat musiikilliset huippuhetket löytyvät kappaleista This Is England ja North And South.
Clashin hajottua virallisesti 1985 Strummer peri Clashin levytyssopimuksen, josta oli myöhemmin suurta haittaa hänen soolouralleen. The Clashista ottivat runsaasti vaikutteita sellaiset yhtyeet kuin U2, Manic Street Preachers ja Green Day.
[muokkaa] Sooloura
Vuonna 1989 ilmestyi Strummerin ensimmäinen sooloalbumi Earthquick Weather, joka kärsi hieman tasapaksusta sovituksesta. Samana vuonna Strummer järjesti The Latino Rockabilly War -yhtyeensä kanssa Rock Against The Rich -hyväntekeväisyyskonsertin. Strummer ehti tätä ennen vuosina 1986-1988 tehdä muutaman kappaleen elokuviin Walker, Sid & Nancy ja Permanent Record. Monta hyvää kappaletta syntyi tuolloin, kuten Unknown Immortal, Love Kills, Dum Dum Club, Trash City, Baby The Trans ja Tennessee Rain. Tämän jälkeen Strummer ajautui levy-yhtiön kanssa riitoihin, kun levy-yhtiö kieltäytyi julkaisemasta Strummerin albumeita, mutta ei myöskään halunnut päästää häntä irti Clashin aikaisesta sopimuksesta.
Viivytystaistelu päättyi vasta vuonna 1999, kun levy-yhtiö viimein antoi periksi ja Strummer julkaisi toisen soolonsa liki 10 vuoteen The Mescaleros -yhtyeen kanssa. Levy-yhtiönä toimi nyt Mercury Records. Erinomaiset arvostelut saanut Rock Art And The X-Ray Style -albumi sisälsi runsaasti kantaaottavia sanoituksia. Yalla Yalla -kappaleessa Strummer laulaa: "Well so long liberty/Let's forget you didn't show/Not in my time/But in our son's and daughter's time/When you get the feelin'/Call - and you got a room".
Albumin ilmestymisvuonna Strummer esiintyi Seinäjoen Provinssirockissa. Konsertissa kuultiin muun muassa kappaleet London Calling, Tommy Gun, Tony Adams, Yalla Yalla, I Fought The Law, Straight To Hell, Rock The Casbah, Junco Partner, Techno D-Day, X-Ray Style, White Man In Hammersmith Palais, Brand New Cadillac ja Bankrobber.
Strummer sai kuitenkin lähteä levy-yhtiöstä albumin ilmestymisen jälkeen. Vuonna 2000 ilmestyi maailmanmusiikkia sisältävä A Global Go-Go. Albumin helmiä ovat nimikappale ja Johnny Appleseed. Vuoden 2002 marraskuussa Joe Strummerin rinnalle lavalle nousi vanha Mick Jones, jonka kanssa hän esitti muutaman Clashin tunnetun kappaleen osana Lakkoilevien palomiesten -tukikonsettia. Viimeksi ystävykset olivat soittaneet samalla lavalla melkein 20 vuotta sitten. Neljän viikon kuluttua Joe Strummer kuoli sydänkohtaukseen nukkuessaan kotonaan. Ruumiinavauksessa todettiin, että hänellä oli ollut synnynnäinen sydänvika, jota ei oltu koskaan huomattu.
The Clash hyväksyttiin Rock and Roll Hall of Fameen 10. maaliskuuta 2003. Samana vuonna ilmestyi Joe Strummer & The Mescaleros -yhtyeen albumi Streetcore.