Itävallan perimyssota
Wikipedia
Itävallan perimyssota käytiin 1740–1748 kun Maria Teresia seurasi isäänsä Kaarle VI:a Habsburgien maiden perijänä, Unkarin kuningattarena, Itävallan arkkiherttuattarena ja Parman herttuattarena.
Kaarle VI oli jo kauan valmistautunut siihen mahdollisuuteen, ettei hänellä syntyisi miespuolista perillistä, ja vuoden 1713 pragmaattisella sanktiolla määräsi että nainen voisi olla perijä jos kaikki miespuoliset sukuhaarat päättyisivät. Kaarle sai kaikki Euroopan suurvallat myöntymään sopimukseen, mutta hänen kuoltuaan sopimusta hyväksymätön Preussin Fredrik II hyökkäsi Sleesiaan joulukuussa 1740 vanhojen aluevaatimusten nojalla. Naista pidettiin heikkona hallitsijana ja muillakin ruhtinailla, kuten Baijerin Kaarle Albertilla oli vaatimuksensa kruunuun. Vuonna 1741 lähes kaikki Euroopan maat olivat mukana sodassa. Ranskan ja Itävallan välienselvittelyn näyttämönä olivat, kuten tavallista Alankomaat ja Italia. Ranskan ja Preussiin kanssa olivat liitossa Espanja ja Baijeri. Itävaltaa taas tukivat Iso-Britannia ja Alankomaat, Ranskan perinteiset viholliset ja ajoittain Sardinia ja Saksi.
Sodan päätteeksi Sleesia jäi Preussin haltuun, joten välienselvittelyä jatkettiin seitsenvuotisessa sodassa 1756–1763.