Frans Eemil Sillanpää
Wikipedia
Frans Eemil Sillanpää (16. syyskuuta 1888, Hämeenkyrö – 3. kesäkuuta 1964, Helsinki) oli Suomen tunnetuimpia kirjailijoita. Hän on toistaiseksi ainoa Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut suomalainen. Palkinnon hän sai 1939 "syvällisestä ymmärtämyksestään maansa maalaisväestöä kohtaan ja siitä ihastuttavan taiteellisesta tavasta, jolla hän kuvasi heidän elämäntapaansa ja heidän luontosuhdettaan".
Sillanpää syntyi maalaisperheeseen Hämeenkyrössä. Vaikka hänen perheensä oli köyhä, se onnistui lähettämään hänet Tampereelle kouluun. Tampereella Sillanpää asui Amurin työläiskaupunginosassa, kunnes muutti hyväntekijänsä Henrik Liljeroosin kotiin. Hänen luokkatovereitaan Tampereen lyseossa olivat mm. Lauri Pohjanpää ja Arvo Sotavalta, joista jälkimmäisen kodissa Lempäälän Sotavallan kartanossa Sillanpää ja Pohjanpää viettivät lomiaan. Lempäälässä Sillanpää oleskeli kouluvuosinaan myös Lopen kartanossa. Sillanpää pääsi ylioppilaaksi 1908.
Liljeroos havaitsi Sillanpään ahkeraksi opiskelijaksi, ja hänen sekä tilanomistajien Jalmari Raipalan ja J.A. Sotavallan tuella Sillanpää pääsi opiskelemaan biologiaa Helsingin yliopistoon 1908.
Sillanpää lopetti kuitenkin opintonsa kesken 1913 ja keskittyi kirjoittamaan. Hän kirjoitti artikkeleita Uusi Suometar -lehteen ja harkitsi lehtimiehen ammattia. Ensimmäisen romaaninsa Elämä ja aurinko hän kirjoitti 1916. Kansainväliseen maineeseen Sillanpää alkoi nousta teoksellaan Nuorena nukkunut (1931). 1930-luvun lopulla Sillanpään kirjoja oli käännetty jo ainakin kymmenelle kielelle.
Kirjailijan parrakas, kalottipäinen hahmo alettiin ennen pitkää tuntea "Taatan" nimellä. Sillanpään ääni tuli radion kuuntelijoille tutuksi: vuosina 1945–1963 hän esitti joka joulu radiossa odotetun pakinansa.
Sillanpää on sanoittanut isänmaallisen "Sillanpään marssilaulun". Se on tunnetuimpia suomalaisia marssilauluja, ja yleensä pelkällä "marssilaulu"-käsitteellä tarkoitetaankin juuri Sillanpään vuonna 1939 sanoittamaa laulua. Aluksi sitä laulettiin "Minä Matti-poika olen tästä maailmasta vaikka varreltani matala..." -renkutuksen sävelellä, mutta pian se sai arvokkaamman sävelen, kun mainospäällikkö Aimo Mustonen sävelsi sille uuden melodian. "Sillanpään marssilaulu" on Sillanpään tyypillistä kirjoitustyyliä, jossa yhdistyvät alun maisemakuvaus, viittaus karttaan, maanläheisyyden ja mullan ja vaiston varaan rakentuva hiukan mystinen yhteisyydentunne. Marssilaulua on soitettu Puolustusvoimissa jo seitsemättäkymmenettä vuotta, ja siinä on helposti opittavat sanat.
Sillanpäällä ei ollut aseellista koulutusta. Hän oli itsenäisen Suomen armeijaan yli-ikäinen eikä ollut joutunut astumaan Venäjän varusväkeen. Hän saikin rankkaa kritiikkiä osakseen, kun näki parhaaksi pysytellä Ruotsissa talvisodan ajan. Jatkosodan hän oli Kammion sairaalassa.
[muokkaa] Teokset
- Elämä ja aurinko, (1916)
- Ihmislapsia elämän saatossa, (1917)
- Hurskas kurjuus, (1919)
- Rakas isänmaani, (1919)
- Hiltu ja Ragnar, (1923)
- Enkelten suojatit, (1923)
- Omistani ja omilleni, (1924)
- Maan tasalta, (1924)
- Töllinmäki, (1925)
- Rippi, (1928)
- Kiitos hetkistä, Herra..., (1930)
- Nuorena nukkunut, (1931)
- Miehen tie, (1932)
- Virranpohjalta, (1933)
- Ihmiset suviyössä, (1934)
- Viidestoista, (1936)
- Elokuu, (1941)
- Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1945)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Sillanpään seura
- Panu Rajala, Sillanpään sotavuodet
- Rajala Panu: F.E. Sillanpää vuosina 1888-1923. SKS 397. Helsinki 1983
- Pohjanpää Lauri: Muistojen saatto. Porvoo 1950.
- Vaaskivi Tatu: F.E. Sillanpää. Elämä ja teokset. Helsinki 1937.