Etiikka

Wikipedia

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.
Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Filosofia
Filosofi  · Filosofeja
Koulukuntia ja oppeja
Osa-alueita
Estetiikka · Etiikka · Logiikka · Metafysiikka · Ontologia · Tietoteoria
Erityistieteiden ja
tutkimusalojen filosofioita
Biologian · Fysiikan · Historian · Kielen · Matematiikan · Oikeuden · Politiikan · Taiteen · Tieteen · Tietojenkäsittelytieteen · Uskonnon · Yhteiskunnan · Yhteiskuntatieteiden
Historia
Länsimainen filosofia
Itämainen filosofia

Etiikka (kreikan ethika, vakiintuneet tavat) on tutkimusala, joka tutkii moraalia ja siihen liittyviä kysymyksiä kuten eettisen toiminnan periaatteita, hyvää elämää sekä arvojen ja eettisten väittämien luonnetta.

Perinteisesti länsimainen etiikka on filosofian haara. Länsimaista etiikkaa ja sen tutkimusta kutsutaan myös nimellä moraalifilosofia tai filosofinen etiikka.

Länsimaisen analyyttisen filosofian piirissä tutkitun etiikan kaksi keskeistä osa-aluetta ovat normatiivinen etiikka, joka määrittää eettisiä normeja sekä metaetiikka, joka puolestaan selvittää eettisten käsitysten ja moraalisen kielen luonnetta ja perustaa. Arvoteoria tutkii arvojen luonnetta.

Etiikka-sanan suomenkieliseksi vastineeksi on ehdotettu termejä siveysajattelu ja siveystutkimus. Englannin kielessä sanoilla etiikka (ethics) ja moraali (moral) on lähes sama merkitys. Englanninkielisissä lähteissä sanaa ”etiikka” käytetään huomattavasti useammin kuin sanaa ”moraali”, mutta suomentaessa sana voidaan usein kääntää moraaliksi.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historiaa

Etiikan katsotaan tulleen länsimaiseen filosofiaan Sokrateen mukana. Ennen häntä eläneet niin sanotut esisokraatikot käsittivät filosofian lähinnä luonnonfilosofiana eli fysiikkana. Antiikin aikana filosofia jaettiin usein fysiikkaan, etiikkaan ja dialektiikkaan.

Nykyään etiikka on merkittävä osa sekä analyyttistä- että mannermaista filosofiaa.

[muokkaa] Etiikan peruskysymyksiä

  • Kuinka meidän pitäisi elää? Kuinka muita yksilöitä tulisi kohdella?
  • Mikä tekee teosta oikean tai väärän? Mitä tarkoitamme, kun sanomme, että meidän pitäisi tehdä jotakin tai että emme saisi tehdä jotakin?
  • Minkä periaatteen mukaan toimijan pitäisi valita, mitä tekoja hän tekee? Mitä eettisiä sääntöjä hänen tulisi noudattaa?

[muokkaa] Normatiivinen etiikka

Pääartikkeli: Normatiivinen etiikka

Normatiivinen etiikka pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, mitkä ovat oikeat eettiset säännöt, joita yksilön tulisi noudattaa. Normatiivisen etiikan teoriat ilmaisevat, luovat ja puolustavat aina joitakin tiettyjä moraalisia sääntöjä ja arvoja.

Normatiiviset teoriat jaetaan tavallisesti kolmeen luokkaan: velvollisuusetiikka, seurausetiikka ja hyve-etiikka.

[muokkaa] Velvollisuusetiikka

Pääartikkeli: Velvollisuusetiikka

Velvollisuusetiikka määrittää tekojen moraalisen arvon teot oikeuttavan säännön perusteella. Velvollisuuseettinen teoria voi antaa esimerkiksi tietyn luettelon teoista, joita saa tai ei saa tehdä (sääntö voi olla esimerkiksi ”tietoisen yksilön tappaminen on kiellettyä”). Velvollisuusetiikka voi myös antaa yhden perustavan eettisen säännön, jonka nojalla muut pysyvät eettiset säännöt johdetaan. Velvollisuusetiikan alalajeja ovat kantilainen velvollisuusetiikka, intuitionistiset etiikat, oikeusetiikat ja libertaristinen etiikka.

[muokkaa] Seurausetiikka

Pääartikkeli: Seurausetiikka

Seurausetiikka määrittää tekojen moraalisen arvon näiden tekojen tarkoitettujen seurausten perusteella. Seurausetiikan tunnetuin muoto on utilitarismi (engl. utility = hyöty). Seurausetiikka voi asettaa esimerkiksi eettisen toiminnan johtavaksi periaatteeksi, että on pyrittävä tekemään tilanteessa aina se teko, jonka seurauksena on kaikkien ihmisten kannalta suurin mahdollinen hyöty. Tämänkaltaiset periaatteet eroavat velvollisuusetiikasta siinä, että velvollisuusetiikan mukaan jotkut tietyt teot ovat aina kiellettyjä, kun taas seurausetiikan perusperiaatteesta seuraa, että joku normaalisti kielletty teko voi olla jossain tietynlaisissa tilanteissa sallittu. Utilitarismin alalajeja ovat tilanneutilitarismi ja sääntöutilitarismi

[muokkaa] Hyve-etiikka

Pääartikkeli: Hyve-etiikka

Hyve-etiikassa kysytään, mitä hyveitä moraalisesti toimivalla yksilöllä tulee olla. Hyveinä pidettyjä ominaisuuksia voivat olla esimerkiksi hyväntahtoisuus, rohkeus, isänmaallisuus ja kohtuullisuus.

[muokkaa] Sopimusteoriat

Sopimusteoriat lähestyvät moraalisuutta yhteiskunnalliselta kannalta ja perustelevat ihmisten perimmäisen luonteen avuin valtion välttämättömyyttä tai tarpeettomuutta. Suuntauksen tärkeimmät kannattajat ovat Thomas Hobbes sekä John Locke 1600-1700-luvuilla. He molemmat loivat omat teoriansa niin sanotusta luonnontilasta ja sitä kautta perustelivat yhteiskuntasopimusta.

Yhteiskuntafilosofia ja etiikka yhdistyvät mainittujen filosofien ajattelussa hyvin lähelle toisiaan ja voi olla vaikea vetää niiden välille rajaa. Sopimusteoriat lasketaan kuitenkin usein yhdeksi neljästä etiikan pääsuuntauksesta.

[muokkaa] Muita etiikan suuntauksia

Lisäksi on olemassa muunlaisia länsimaisen etiikan suuntauksia, jotka ovat syntyneet osaksi vastavaikutuksena edellä esiteltyihin käsityksiin. Näihin uudempiin lähestymistapoihin kuuluvat ainakin seuraavat suuntaukset:

  • Feministinen etiikka
  • Mannermainen etiikka
  • Pragmatistinen etiikka

[muokkaa] Soveltava etiikka

Pääartikkeli: Soveltava etiikka

Soveltava etiikka on erityisesti 1900-luvun lopulla kehittynyt filosofinen suuntaus, jossa pyritään etsimään vastauksia käytännön eettisiin ongelmiin soveltamalla filosofisen etiikan teorioita käytännön tilanteiden analysoinnissa. Esimerkkejä käytännön eettisistä ongelmista ovat abortti ja kloonaus. Käytännön ongelmiin voidaan soveltaa normatiivisen etiikan teorioita kuten velvollisuusetiikkaa tai utilitarismia. Yksi soveltavan etiikan muoto on niin kutsuttu kasuistiikka eli tapauskohtainen etiikka. Perinteisiä teorioita saatetaan pitää huonosti soveltuvina käytännön monimutkaisiin ongelmiin. Kuitenkin moraalifilosofisten ongelmien ja periaatteiden tuntemista pidetään hyödyllisenä käytännön eettisiä ongelmia ratkottaessa.

Filosofista etiikkaa soveltava tutkimus voi olla deskriptiivistä eli kuvailevaa tai normatiivistä eli arvottavaa. Deskriptiivisessä tutkimuksessa moraaliset ongelmat käsitteellistetään ja kuvataan. Lisäksi eritellään eri moraalisten osapuolten arvoja, toimintaa ja todellisuuskäsitystä. Normatiivisessä tutkimuksessa esitetään näkemyksiä arvojen ja toimintaperiaatteiden preferensseistä ja koetetaan esittää toimintaa ohjaavia sääntöjä sekä ohjeita.

Soveltavan etiikan aloja ovat: lääketieteen etiikka, liike-elämän etiikka, ympäristöetiikka, ihmisoikeudet, eläinten oikeudet, viestinnän etiikka, tutkimusetiikka, lainsäädännön etiikka, urheilun etiikka ja kansainvälinen etiikka.

[muokkaa] Etiikkaan liittyviä keskeisiä termejä

  • Arvo ilmaisee ihannetta, tavoiteltavana pidettyä asiaa, ominaisuutta tai asiaintilaa. Usein arvot jaetaan niiden itsensä takia tavoiteltaviin itseisarvoihin ja asetettujen päämäärien saavuttamiseen tähtääviin välinearvoihin. Joskus puhutaan myös ei-toivotuista epäarvoista.
  • Altruismi tarkoittaa muiden edun panemista oman edun edelle. Se on egoismin eli itsekkyyden vastakohta.

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Baggini, Julian (2005): Ateismi: Lyhyt johdanto. (Alkuteos: Atheism: A Very Short Introduction, 2003.) Suomentaneet Erkki Hartikainen, Suvi Laukkanen ja Paula Vasama. Kustannus Oy Vapaa Ajattelija. ISBN 951-98702-1-0.
  • Churchland, Patricia Smith (2004): Neurofilosofia. (Alkuteos: Brain-Wise: Studies in Neurophilosophy, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita. ISBN 952-5202-81-X.
  • Gazzaniga, Michael S. (2006): Eettiset aivot. (Alkuteos: The ethical brain, 2005.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita. ISBN 952-5202-97-6.
  • Häyry, Heta & Matti Häyry (1997): Hyvä, kaunis, tosi – arvojen filosofiaa. Helsinki: Yliopistopaino. ISBN 951-570-357-3.
  • Häyry, Heta & Matti Häyry (1997): Elämän ehdot: Bioetiikan, vapauden ja vastuun filosofiaa. Helsinki: Yliopistopaino. ISBN 951-570-354-9.
  • Häyry, Matti (2001): Mahdollisimman monen onnellisuus: Utilitarismin historia, teoria ja sovellukset. Porvoo: Helsinki: WSOY. ISBN 951-0-25858-X.
  • Häyry, Matti (2002): Hyvä elämä ja oikea käytös: Historiallinen johdatus moraalifilosofiaan. Helsinki: Yliopistopaino. ISBN 951-570-517-7.
  • Häyry, Matti & Heta Häyry (1987): Rakasta, kärsi ja unhoita: Moraalifilosofisia pohdintoja ihmiselämän alusta ja lopusta. (Uudistettu laitos samannimisessä julkaisussa ilmestyneistä tutkimuksista ”Kohdusta hautaan” ja ”Kärsimys vai kuolema”, Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 2/1986). Helsinki: Kirjayhtymä. ISBN 951-26-3126-1.
  • Häyry, Heta & Matti Häyry (toim.) (1989): Luonnotonta lastensaantia?. Preesens-sarja. Helsinki: Gaudeamus. ISBN 951-662-483-9.
  • Marcus Aurelius (2004): Itselleni: Keisarin mietteitä elämästä. (Alkuteos: Ta eis heauton, noin 170–180.) Suomentanut Marke Ahonen. Helsinki: Basam Books. ISBN 952-9842-98-8.
  • Niiniluoto, Ilkka (1994): Järki, arvot ja välineet: Kulttuurifilosofisia esseitä. (2. painos 2001). Helsinki: Otava. ISBN 951-1-13060-9.
  • Niiniluoto, Ilkka & Juha Sihvola (toim.) (2005): Nykyajan etiikka: Keskusteluja ihmisestä ja yhteisöstä. Preesens-sarja. Helsinki: Gaudeamus. ISBN 951-662-939-3.
  • Ryynänen, Olli-Pekka & Markku Myllykangas (2000): Terveydenhuollon etiikka: Arvot monimutkaisuuden maailmassa. Helsinki: WSOY. ISBN 951-0-23735-3.
  • Westermarck, Edvard (1984): Kristinusko ja moraali. (Alkuteos: Christianity and morals, 1939.) Englannin kielestä suomentanut Väinö Meltti. Helsinki: Otava. ISBN 951-1-07752-X.

[muokkaa] Aiheesta muualla