Jeremy Bentham

Wikipedia

Jeremy Bentham
Suurenna
Jeremy Bentham

Jeremy Bentham (IPA: ['benθəm]) (15. helmikuuta 17486. kesäkuuta 1832) oli englantilainen valistusfilosofi, juristi ja uudistaja. Hänet tunnetaan parhaiten utilitarismin kiteyttäjänä ja eläinten hyvinvoinnin varhaisena puolestapuhujana.

Bentham oli vaikutusvaltaisimpia (klassisia) liberaaleja. Hänellä oli oppilainaan John Stuart Millin lisäksi mm. johtavia poliitikkoja ympäri maailmaa, mutta hän jätti myös Britanniaan merkittävän filosofisten radikaalien koulukunnan, josta mm. machesteriläiset ja chartistit osin periytyivät ja joka vaikutti myös whig-puolueeseen.

Bentham asetti utilitarismin äärimmilleen viedyn liberalismin edelle mutta kannatti silti – tai mielestään juuri utilitarismin vuoksi – pitkälle menevää yksilönvapautta kuten ilmaisunvapautta, kirkon ja valtion erottamista, täydellistä tasa-arvoa naisille, oikeutta avioeroon, orjuuden ja ruumiillisten rangaistusten kieltoa (myös lasten kurituksen), kansainvälistä tuomioistuinta, laajaa aseistariisuntaa, siirtomaiden vapauttamista, vapaakauppaa, hintasääntelyn lakkauttamista, vapaasti määräytyviä korkoja jne. Toisaalta hän kannatti perintöveroa, monopolivallan rajoituksia sekä sosiaaliturvaa, kunhan valtion puuttuminen kansalaisten toimintaan olisi aina erittäin harkittua, rajoitettua ja varovaista.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämästä

Bentham syntyi Spitalfieldsissä, Lontoossa, varakkaaseen tory-(konservatiivi-)perheeseen. Hän oli lapsinero; jo taaperona hänet löydettiin isänsä pöydän äärestä lukemasta moniosaista Englannin historiaa. Kolmivuotiaana hän alkoi opiskella latinaa. Hän valmistui Oxfordista vuonna 1766 ja toimi juristina mutta turhautui Englannin lain epäjohdonmukaisuuteen.

Ajan mittaan hänen ajatuksensa ja kirjoituksensa herättivät suurta huomiota, vaikuttivat poliittisiin puolueisiin ympäri maailmaa ja keräsivät hänelle laajan oppilaspiirin. Näihin kuului James Mill, jonka pojan kummisedäksi hän ryhtyi. Kaksikko kasvatti pojasta yhdessä lapsineron ja merkittävän liberaalifilosofin nimeltä John Stuart Mill.

Ranskan vallankumouksessa Bentham oli aatteellinen taustavaikuttaja kirjeenvaihtonsa kautta, mutta kun hänet valittiin maan kunniakansalaiseksi vuonna 1792, hän esitti paheksuntansa jakobiinien käsiin päätyneen vallankumouksen muuttumisesta väkivaltaiseksi. äkohtiin hän puuttui intohimoisesti ja jopa epäkäytännöllisen yksityiskohtaisesti.

Bentham vaati koulutusta tarjottavan myös niille, jotka eivät olleet varakkaita tai eivät kuuluneet kirkkoon (Oxford ja Cambridge vaativat molempia). Benthamin ruumista säilytetään (hänen testamenttinsa mukaisesti) Lontoon University Collegessa, joka oli ensimmäinen hänen kriteerinsä täyttänyt yliopisto, "omakuvaksi" (auto-icon) kutsutussa puukaapissa, ja toisinaan hänet tuodaan "osallistumaan" julkisiin tilaisuuksiin. (Lukemattomissa opiskelijapiloissa vahingoittunut pää on korvattu vahapäällä.)

[muokkaa] Työt

Vuonna 1776 Bentham julkaisi anonyymisti kirjoituksensa Fragment on Government. Siinä hän kritisoi Blackstonen Commentaries-kirjoitusta ja tuli näin Lord Shelburnen tietoisuuteen. Vuonna 1780 julkaistiin Introduction to Principles of Morals and Legislation ja vuonna 1787 Koron vapauden puolustus, joka sai korkosääntelyä kannattaneen Adam Smithin muuttamaan mieltään. Bentham teki myös lukuisia pieniä käytännön ehdotuksia. Näihin kuuluu Panopticon (suom. Panoptikon), jossa hän ehdottaa paitsi parannuksia vankilaan myös keinon valvoa vankeja vähemmällä henkilökunnalla, mitä on myöhemmin käytetty symbolina jatkuvalle tarkkailulle (ks. Michel Foucault). Tärkeitä Benthamin myöhempiä teoksia olivat Discourse on Civil and Penal Legislation (1802), Punishments and Rewards (1811), Parliamentary Reform Catechism (1817) ja A Treatise on Judicial Evidence. Hänen luotettu ystävänsä, poliitikko John Bowring toimitti hänen yksitoistaosaiset kootut teoksensa (1843).

Tietosanakirjan (1906) mukaan Bentham ankarasti vastustaa "taikauskoista" kunnioitusta kaikenlaisia vanhoja "ennakkoluuloja" kohtaan, jotka hänen mielestään estävät inhimillistä onnellisuutta".

[muokkaa] Utilitarismi

Benthamin on joskus väitetty olleen ensimmäinen ja suurin filosofinen radikaali. Hän sekä esitti juridisia ja sosiaalisia uudistuksia että loi etiikan, jolla perusteli nämä. Utilitarismin periaatteita olivat jo muut liberaalit esittäneet, mutta Bentham systematisoi ne koherentiksi moraalikoodiksi.

Utilitarismin mukaan tuli pyrkiä "suurimpaan onnellisuuteen mahdollisimman monelle" (fraasi oli jo Hutchesonin käytössä) eli maksimoida yhteenlaskettu onnellisuus. Benthamin mukaan kaikki: miehet, naiset, lapset, köyhät, vammaiset, erirotuiset, eriuskoiset — jopa eläimet olivat samanarvoisia. John Stuart Mill nimesi aatteen ja kehitti sitä edelleen mm. kirjassaan Utilitarianism (1863), joidenkuiden mielestä täydelliseksi, toisten mielestä taas hän aristokratisoi sen, mitä kuvaa Millin sitaatti: "onneton Sokrates on arvokkaampi kuin onnellinen sika".

Bentham ei yleensä suoraan puhunut vapaudesta, koska hän ei mielestään osannut muotoilla käsitettä riittävän selkeästi, vaan piti utilitarismia ohjenuoranaan. Toisaalta hänen johtopäätöksensä siitä olivat erittäin pitkälti — joskaan eivät täysin — liberaaleja (ks. artikkelin alku).

Jotkut "naiivit utilitaristit" ovat ehdottaneet, että siinä teoreettisessa tilanteessa, jossa yhden yksilön kidutus toisi suunnattomasti enemmän onnea muille kuin kärsimystä tälle, kidutus olisi oikeutettua. Kuten P. J. Kelly on huomauttanut kirjassaan Utilitarianism and Distributive Justice: Jeremy Bentham and the Civil Law [ISBN 0-19-825418-0], Bentham kannatti tällaisten yksilönvapauden rikkomusten kieltoa lailla, koska sellaiset lait luovat ihmisille turvallisuuden, joka on pohjana suuremmalle onnelle. Kellyn mukaan Bentham ei kannattanut muutaman uhrausta monen onneksi (tätä ei pidä tulkita äärimmilleen: hän kannatti perintöveroa ja maltillista sosiaaliturvaa).

Bentham ei myöskään pitänyt naiivia hedonismia toimivana tienä kestävään onneen, ainakaan ihmisen kaltaisille älyllisille olennoille, mutta silti utilitarismi on ollut jatkuvasti kritiikin kohteena mm. "korkeaa moraalista siveellisyyttä" vaativien konservatiivien taholta.

Benthamin yksinkertainen ja tasa-arvoinen ihmiskäsitys oli liikaa monelle romantiikan ihmiskäsityksen omaksuneelle, jotka halveksivat kaikkea normaalia ja keskinkertaista. Myös Karl Marx kritisoi Benthamiä mm. sanoin: tuo 1800-luvun tavallisen porvarijärjen typerän pikkumainen, löyhäsuinen oraakkeli - - mitä naiivimman kuivasti hän edellyttää, että uudenaikainen poroporvari - - on normaali-ihminen. Ei Bentham edellyttänyt keneltäkään kansanhuveista viihtymistä, hän vain hyväksyi sen. Keskeinen jakolinja oli myös siinä, että Marx puhui Hegelin tavoin yhteisön edusta, kun taas Bentham ei tunnustanut valtiolle mitään ylitsekäyvää etua, vaan katsoi valtion ainoaksi tehtäväksi kansalaistensa palvelemisen: Entä sitten yhteisön etu, mitä se on? — Sen muodostavien jäsenten etujen summa.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Viitteitä

  • Robinson, Dave & Groves, Judy (2003). Introducing Political Philosophy. Icon Books. ISBN 1-84046-450-X.

[muokkaa] Aiheesta muualla