Islanninhevonen
Wikipedia
Islanninhevonen (lempinimeltään issikka) kuuluu maailman vanhimpiin hevosrotuihin. Rotua on kotimaassaan Islannissa jalostettu täysin puhtaana lähes tuhat vuotta, koska Islantiin ei ole saanut – eikä saa tänä päivänäkään – viedä hevosia. Kerran maasta pois vietyäkään hevosta ei siis enää saa tuoda takaisin. Niinpä islantilaiset kilparatsastajat matkustettuaan muualle maailmaan kilpailemaan yleensä tapahtuman jälkeen myyvät hevosensa tai pitävät omaa kilpatallia esimerkiksi Euroopassa. Suomessa on tällä hetkellä noin 2000 islanninhevosta, joista noin 900 on Suomen Hippos ry:n rekisterissä.
Islanninhevosta pidetään luonteeltaan tasaisena ja helppona käsitellä. Yksilökohtaisia eroja esiintyy kuitenkin aivan kuten muillakin hevosroduilla; osa hevosista on herkkiä ja eteenpäinpyrkiviä, osa taas rauhallisia. Islanninhevonen soveltuu yleensä mainiosti kaikenikäisten ratsastajien käyttöön, mutta osa hevosista vaatii vahvan temperamenttinsa vuoksi aikuisen, kokeneen ratsastajan.
Vaikka islanninhevoset ovat kuin luotuja vaellushevosiksi ja maastoratsuiksi, niitä näkee yhä useammin myös koulu- ja esteradoilla. Islanninhevosesta on tullut suosittu harrastehevonen niin aikuisille kuin nuorillekin sopivan kokonsa ja monipuolisuutensa ansiosta.
Islanninhevoset ovat tavallisesti terveitä ja pitkäikäisiä. Rodussa esiintyy kuitenkin yleisesti kesäihottumaa ja kinnerpattia. Islanninhevoset koulutetaan myöhemmin kuin muut hevosrodut, 4–5 vuoden iässä, koska ne kasvavat ja kehittyvät hitaammin kuin hevoset yleensä. Islanninhevosta pidetään täysikasvuisena vasta 7–8-vuotiaana.
Islanninhevosen nimi koostuu yleensä kolmesta osasta: etunimestä, frá-prepositiosta ("kotoisin -sta") ja syntymäpaikan nimestä. Islanninhevonen nimetään yleensä islanniksi, ja ei-islantilaiset kasvattajat saattavat tätä tarkoitusta varten antaa tallilleen myös islanninkielisen nimen. Islanninhevosen etunimi viittaa tavallisesti johonkin sen ominaisuuteen kuten väriin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rakenne ja ominaisuudet
Säkäkorkeudeltaan islanninhevonen on suhteellisen pieni (yleensä 120–145 cm), mutta kokoonsa nähden se on hyvin vahva. Normaalikokoinen aikuinenkin pystyy hyvin ratsastamaan islanninhevosella. Keskivertoislanninhevonen kantaa noin 100 kg ja vetää kaksi kertaa oman painonsa verran. Ulkomuodoltaan islanninhevoset ovatkin varsin vankkoja, joskin jalostuksessa tavoitellaan yhä urheilullisempaa ja kevyempää rakennetta.
Islanninhevosilla on paksu ja tuuhea karva sekä pitkät jouhet. Värivalikoima on tässä rodussa erittäin laaja: lähinnä muutamaa kirjavuusgeeniä (sabino ja frame overo) ja tiikerinkirjavuutta lukuun ottamatta rodussa esiintyvät lähes kaikki hevosmaailmassa tunnetut värigeenit. Kaikki värit hyväksytään, ja perus- ja erikoisvärejä ja niiden eri sävyjä ja yhdistelmiä on kymmenittäin.
[muokkaa] Askellajit
Islanninhevosten erikoispiirteisiin lukeutuvat ylimääräiset ratsastajalle mukavat askellajit töltti ja passi.
Töltti on nelitahtinen, tasainen askellaji, jossa hevosen jalat liikkuvat samassa järjestyksessä kuin käynnissä. Töltissä hevonen kulkee koottuna, pää korkealla ja astuu takajaloillaan hyvin alle. Tempo voi vaihdella kävelyvauhdista aina laukan nopeuteen saakka. Töltti on ratsastajan näkökulmasta katsottuna erittäin mukavaa. Töltin avut ovat: puolipidätteitä koko ajan, paino ajatellaan taakse ja ohjat pidetään kireällä, mutta niistä myödätään samalla.
Passi on kaksitahtinen, vauhdikas askellaji, jossa saman puolen jalat liikkuvat samanaikaisesti samaan suuntaan ja jossa on liitovaihe. Passi voi olla jopa nopeampaa kuin laukka. Passi on hieman harvinaisempi askelaji issikoiden keskuudessa.
Kaikki islanninhevoset eivät osaa erikoisaskellajeista molempia - tai kumpaakaan. Töltissä liikkuvaa hevosta kutsutaan nelikäyntihevoseksi, sekä töltin että passin osaavaa viisikäyntihevoseksi. Pelkästään normaalit askellajit eli käynnin, ravin ja laukan hallitsevat islanninhevoset eivät ole toivottuja, ja ne karsitaankin jalostuksesta.
[muokkaa] Askellajikilpailut
Islanninhevosille järjestetään omia erityisiä askellajikilpailuitaan. Askellajikilpailuja on Suomessa paikallisista tallikilpailuista aina SM-kisoihin, kansainvälisesti myös PM- ja MM-tasolle asti. Passijuoksu- ja tyylipassikilpailut käydään 150–250 metrin pituisilla passiradoilla. Neli- ja viisikäyntihevosten askellaji- ja tölttiluokat järjestetään 250 metrin pituisella ja noin 4 metriä leveällä soikioradalla. Kansainvälisten kilpailujen luokkiin kuuluva askellajihevosten kür-tyyppinen kouluohjelma ratsastetaan kouluradalla ja siinä esitetään liikkeitä eri askellajeissa, mutta ei liitopassia. 4-käynnissä esitetään hidasta tölttiä, ravia, käyntiä, laukkaa ja nopeaa eli lisättyä tölttiä. 5-käynnissä esitetään nopean töltin sijaan liitopassia. Tölttilajeissa esitetään tölttiä eri tempoissa, T2-luokassa myös pitkin ohjin, ohjat yhdessä kädessä, jolloin hevosen on kannettava itsensä töltissä. Passijuoksu on nopeuslaji. Tyylipassissa annetaan aikapisteiden lisäksi tyylipisteet niin passiin siirtymisestä, passin laadusta kuin lopussa tapahtuvasta hidastuksestakin. Passijuoksua lukuunottamatta askellajikilpailut ovat arvostelulaji, jota arvostelee 3–5 tuomaria. Arvosteluasteikko on 0–10. Arvostelun pääkohtia ovat askellajin tahdin puhtaus, oikea tempo, liikkeiden lennokkuus, muoto ja esityksen harmonia.
Suomalainen Nicola Bergman-Kankaala[1] voitti vuonna 2003 MM-hopeaa viisikäynnissä hevosella Bruni frá Súluholti[2].
[muokkaa] Ovaaliradan lajit
- Töltti T.1
- Töltti T.2
- Nelikäynti V.1
- Viisikäynti F.1
[muokkaa] Passiradan lajit
- 250 metrin passijuoksu P.1
- Passikoe PP.1
- Speedpassi P.2
[muokkaa] Kouluratsastusradan lajit
- Kouluratsastus FS.1