Junkers Ju 88

Wikipedia

Junkers Ju 88
Yleiset
Tyyppi Pommikone
Miehistö 4
Prototyypin ensilento 21. joulukuuta 1936
Palveluskäyttöön Syyskuussa 1939
Valmistaja Junkers
Tekniikkaa (Ju 88 A-4)
Mitat
Pituus 14,36 m
Kärkiväli 20,08 m
Korkeus 4,7 m
Siipipinta-ala 54,7 m²
Paino
Tyhjäpaino 8 550 kg
Suurin lentopaino 12 000 kg
Voimalaite
Moottorit Junkers Jumo 211J
Teho/moottori 1 420 hv
Suorituskyky
Huippunopeus 472 km/h / 5 300 m
Matkanopeus 400 km/h
Lakikorkeus 8 200 m
Toimintasäde 1 800-3 200 km
Aseistus
Konekiväärit 5 x MG 81 7,92 mm
(Tykki) MG FF/M 20 mm
Pommit 1 500-3 000 kg

Junkers Ju 88 oli saksalaisen Hugo Junkersin perustaman Junkers Flugzeug- und Motorenwerke AG:n vuosina 1938-1945 valmistama kaksimoottorinen, kokometallirakenteinen syöksy- ja vaakapommituskone. Koneen erikoisuutena oli, että se suunniteltiin alun perin nopeaksi vaakapommituskoneeksi ja syöksypommitusominaisuudet lisättiin vasta myöhemmin, Espanjan sisällissodassa ensimmäisen kerran taistelussa käytetyn Junkers Ju 87:n menestyksen innoittamana. Konetta käytettiin koko toisen maailmansodan ajan pommitustehtävien lisäksi raskaana hävittäjänä, yöhävittäjänä, kaukotiedustelukoneena, panssarintorjuntatehtävissä ja torpedokoneena. Käyttäjinä olivat Saksan ilmavoimien Luftwaffen lisäksi Suomen ilmavoimat sekä Romanian, Unkarin, Italian ja Ranskan ilmavoimat. Kone säilytti asemansa kaikilla rintamilla sodan loppuun asti, ja sitä pidetään yleisesti toisen maailmansodan parhaimpiin kuuluvana keskiraskaana pommittajana.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kehitys- ja käyttöhistoria

[muokkaa] Prototyypistä tuotantoon

Saksan ilmailuministeriö RLM tilasi vuonna 1935 prototyypit Junkersilta, Messerschmittiltä ja Henscheliltä uuden pikapommittajan, Schnellbomberin valmistusta varten. Saksan valtion hallinnassa Hugo Junkersin erottamisesta lähtien ollut Junkers oli kehittänyt etukäteen lähes valmiin suunnitelman kahta prototyyppiä varten, lisäksi yhtiö omasi suurempien sarjavalmisteisten kone-erien valmistukseen riittävän tuotantokapasiteetin. Nämä seikat vaikuttivat RLM:n valintaan niin, että Messerschmittin suunnittelema Bf 162 (Messerschmitt Bf 110:n pommittajamuunnos) ja Henschelin suunnittelema Hs 127 hylättiin Junkersin suunnittelemien Ju 85:n ja Ju 88:n tullessa alustavasti valituksi.

Kesällä 1936 RLM hyväksyi lopullisesti suunnitelman Ju 88:sta ja tilasi kolme prototyyppiä, Ju 88 V1, V2 ja V3 (hyväksymättä jääneen Ju 85-suunnitelman pohjalta kehitettiin myöhemmin Ju 88 B:n ensimmäinen prototyyppi). Tunnuksen D-AQEN saanut prototyyppi Ju 88 V1 valmistui loppuvuodesta 1936, ja sen ensilento lennettiin 21. joulukuuta 1936. Prototyyppejä rakennettiin lopulta alkuperäisen kolmen asemesta kymmenen kappaletta, syynä ylimääräisiin prototyyppeihin oli RLM:ltä kesken kehitystyön tullut vaatimus koneen syöksypommituskyvystä. Vaatimuksen johdosta koneeseen oli suunniteltava ja asennettava syöksypommituksen vaatimat laitteet, mm. syöksyjarrut ja oikaisuautomatiikka.

Ensimmäinen syöksypommitusominaisuuksilla varustettu prototyyppi oli Ju 88 V4, varsinaisen sarjakoneen prototyyppi oli Ju 88 V6, tunnus D-ASCY. V6:n ensilento lennettiin 28. kesäkuuta 1938. Ensilennoilla havaittiin syöksypommitusominaisuuden lisäämisen heikentäneen koneen suorituskykyä niin että nopeus ja nousukyky olivat lopulta vain hieman keskinkertaista parempia. Tämä johtui rakenteen vahvistamisesta ja polttoaineen määrän ja aseistuksen lisäämisestä syntyneestä lisäpainosta. Ensimmäiset Ju 88 A-0 esisarjakoneet valmistuivat kesällä 1939, varsinaiseen sarjavalmistukseen (Ju 88 A-1) päästiin loppuvuodesta 1939. A-sarjan eniten valmistettu versio oli Ju 88 A-4. Myöhemmin kehitettiin raskas hävittäjä/yöhävittäjä, Ju 88 C, yöhävittäjä Ju 88 G sekä muita versioita alatyyppeineen yli 60 kappaletta. Kaikkiaan Ju 88-koneita rakennettiin noin 15 000 kappaletta, valmistajina useat Junkers-yhtiön tehtaat eri puolilla Saksaa.

[muokkaa] Päätuotantoversio, pommituskone Ju 88 A

Versioon tehtiin tuotannon aikana muutoksia vain vähän, ulkoisesti merkittävin muutos oli A-1-alatyypin käyttökokemusten perusteella pidennetty siipi, joka otettiin käyttöön alatyypissä A-5 (A-5 tuli tuotantoon ennen A-4:ää, Jumo 211-moottorien kehityksessä ilmenneiden ongelmien takia). Koneen kärkiväli kasvoi muutoksen myötä noin 2 metriä, ja koneen vaikeahkoina pidetyt lento-ominaisuudet paranivat siipikuormituksen keventyessä. Alkuvuodesta 1941 Jumo 211F- ja 211J-moottorit saatiin käyttöön, ja varsinaisen päätuotantokoneen A-4:n tuotanto pääsi alkamaan. Tuotantolinjalla A-4:n rinnalla valmistettiin myöhemmin mm. torpedopommittajaa A-4/Torp, jota käytettiin lähinnä Välimeren alueella. Luftwaffe käytti A-versiota ensilinjan pommituskoneena koko toisen maailmansodan ajan. Taistelussa Britanniasta vuonna 1940 Ju 88 osoitti ensimmäisen kerran parhaat puolensa, riittävä torjunta-aseistus ja panssarointi yhdistettynä nopeuteen ja hyviin lento-ominaisuuksiin tekivät siitä vaikean alasammuttavan. Heinkel He 111 ja Dornier Do 17, joiden kanssa Ju 88 muodosti Luftwaffen pommitusvoimien selkärangan, kärsivät etenkin hitautensa vuoksi enemmän tappioita. Myöhemmin, päiväpommitusten raskaiden tappioiden seurauksena, myös Ju 88:n Britanniaan suuntautuneet lennot tapahtuivat öisin. Ensimmäinen varsinainen päärooli Ju 88:lla oli itärintaman taisteluissa. Yleisintä ja eniten valmistettua alatyyppiä A-4:ää alkoi saapua yksiköihin keväällä 1941, ja syksyyn 1942 mennessä suuri osa itärintamalla taistelevista yksiköistä oli varustettu Ju 88-kalustolla. Kone säilytti asemansa niin itärintamalla kuin muillakin rintamilla sodan loppuun asti, ja sitä pidetään toisen maailmansodan parhaimpiin kuuluvana keskiraskaana pommittajana.

[muokkaa] Ju 88 B

Ju 88 B-version pohjalta kehitetty Junkers Ju 188
Suurenna
Ju 88 B-version pohjalta kehitetty Junkers Ju 188

B-versio kehitettiin suunnitteluasteelle vuonna 1936 jääneen Ju 85:n pohjalta. Tarkoitus oli parantaa A-sarjan suorituskykyä entisestään mm. koneen nokkaa ja ohjaamon lasitusta muotoilemalla ja moottorien tehoa nostamalla sekä lisäämällä aseistusta. Moottoreina käytettiin BMW 801-tähtimoottoreita. Näillä muutoksilla suorituskyky parani, mutta koska samaan aikaan BMW-moottoreita tarvittiin myös Focke-Wulf Fw 190-tuotantoon, ilmailuministeriö keskeytti tuotannon esisarjan jälkeen. Osa rakennetuista kymmenestä esisarjakoneesta lähetettiin itärintamalle myöhemmin tiedusteluyksiköiden käyttöön, loput toimivat testialustana kehitettäessä koneen seuraavaa versiota sekä myöhemmin Ju 88:n seuraajaa, Ju 188-pommittajaa.

[muokkaa] Raskas hävittäjä Ju 88 C

Saksan ilmailuministeriön vaatimuksesta Ju 88:sta suunniteltiin raskas hävittäjä, Ju 88 C. Versio pohjautui edeltävään B-muunnokseen. Version ensimmäiset alatyypit muunnettiin A-version koneista poistamalla nokan lasitus ja lisäämällä tilalle aseistusta, tyypillisesti yksi 20 mm tykki ja kolme 7,9 mm konekivääriä. Ju 88 C-4 oli ensimmäinen varsinainen sarjakone, Junkers Jumo 211 B-2-moottoreilla varustettuna. Alkusarjan koneita käytettiin Pohjanmerellä englantilaisten pinta-alusten tuhoamiseen, tosin vaihtelevalla menestyksellä, sekä maataistelukoneena mm. Puolan valloituksen aikana sekä myöhemmin koko itärintamalla. Englantiin suunnattujen yöllä tapahtuvien lentojen alkaessa syksyllä 1940 Ju 88 C:n alatyyppejä otettiin käyttöön yöhävittäjänä. Tämä kannatti, sillä kone osoittautui erinomaiseksi yöhävittäjäksi; sen toimintamatka oli pitkä, aseistus oli raskas, lisäksi koneessa oli tilaa yöllä tapahtuvan toiminnan vaatimien laitteiden (mm. tutkalaitteisto) sijoittamiseen. Ju 88 C:tä käytettiin sekä hyökkäykseen että puolustukseen; englantilaisten pommikoneita ammuttiin alas niiden kotikenttien läheisyydessä tai kun ne olivat pommituslennolla matkalla kohteeseensa.

[muokkaa] Kaukotiedustelukone Ju 88 D

Etulinjakäytöstä poistuvan Dornier Do 17 P:n seuraajaksi kehitettiin vuoden 1940 alussa ilmakuvauskameroilla varustettu versio, Ju 88 D, joka oli käytännössä muunnettu A-sarjan koneesta poistamalla syöksyjarrut ja pommiripustimet sekä lisäämällä yksi polttoainesäiliö pommikuiluun. Koneita alkoi saapua tiedusteluyksiköille vuoden 1940 kuluessa. Version tuotanto loppui 1944, koneita käytettiin kuitenkin sodan loppuun asti. Lentoja suoritettiin erityisesti laajoilla merialueilla sekä itärintamalla, joissa etäisyydet olivat pitkiä.

[muokkaa] Ju 88 R

R-versio kehitettiin Ju 88 C-version pohjalta vaihtamalla moottorit tehokkaampiin 1600 hv:n BMW MA-moottoreihin. Tarkoituksena oli lisätä yöhävittäjien suorituskykyä ilman että jouduttaisiin suunnittelemaan kokonaan uusi versio. Tavoitetta ei kuitenkaan saavutettu, ja version valmistusmäärät jäivät pieniksi. Vuoden 1943 kuluessa yhteen R-2-koneeseen asennettiin Ju 188:n isompi sivuperäsin lento-ominaisuuksien parantamiseksi. Tämä prototyyppi sai nimen Ju 88 V58, ja sitä käytettiin kehitettäessä varsinaista yöhävittäjäversiota, Ju 88 G:tä.

Schräge Musik-aseistus Ju 88 G-koneessa.
Suurenna
Schräge Musik-aseistus Ju 88 G-koneessa.

[muokkaa] Yöhävittäjä Ju 88 G

G-versio oli ensimmäinen varsinainen yöhävittäjämuunnos. Vuonna 1943, liittoutuneiden yöpommitusten lisääntyessä, suunniteltiin pelkästään yötoimintaan tarkoitettu versio. Pommittajaversioissa ollut vatsavanna (johon oli asennettu konekivääriampujan kaksoiskonekiväärit) jätettiin pois ja tilalle tuli eteenpäin ampuvaa tykkiaseistusta (4 x 20 mm MG 151/20) sisältänyt vanna. Esisarjaversiossa oli lisäksi kaksi MG 151/20-tykkiä koneen nokassa, nämä jäivät kuitenkin pois tuotantoversiosta, koska niiden suuliekit sokaisivat ohjaajan hetkellisesti, joka johti usein siihen että kohteena ollut viholliskone jouduttiin etsimään uudelleen. Sarjan koneet varustettiin jo tehtaalla tutkavarustuksella, aluksi FuG 220 Liechtenstein-tutkalla ja myöhemmin malleilla FuG 227 Flensburg ja FuG 228 Liechtenstein. Useisiin koneisiiin asennettiin Schräge Musik-aseistus, jossa koneen runkoon siiven kohdalle sijoitettiin kaksi MG 151/20-tykkiä jotka oli suunnattu etuviistoon (70 astetta). Tähtäys suoritettiin yläviistotähtäimen avulla. Tällä pystyttiin hyödyntämään englantilaisten pommikoneiden heikoimmin suojattu alue, koneen alapuoli. G-version alatyyppejä käytettiin sekä länsi- että itärintamalla sodan loppuun asti.

[muokkaa] Kaukotiedustelukone Ju 88 H

Pohjois-Atlantilla lennettäviin tiedustelulentoihin kehitettiin vuoden 1942 loppupuolella versio, joka pohjautui Ju 88 D:hen. Koneen runkoa pidennettiin 0,9 metriä siiven etupuolelta ja 2,3 metriä siiven takaa. Pidennettyyn runkoon asennettiin neljä polttoainesäiliötä, jotka nostivat käytettävän polttoaineen määrän noin 7 000 litraan. Lentomatka piteni A-version 3 200 kilometristä noin 5 000 kilometriin. Koneista poistettiin myös vatsavanna, ja miehistö väheni samalla kolmeen. Version koneissa käytettiin moottoreina BMW 801-tähtimoottoreita. Vuosina 1942-44 valmistettiin kahta eri alatyyppiä, tutkalla ja kameralaitteistoilla varustettua tiedustelukonetta H-1 sekä kuudella MG 151/20-tykillä varustettua tiedustelevaa raskasta hävittäjäkonetta H-2. Version valmistusmäärät jäivät pieniksi, kumpaakin alatyyppiä rakennettiin vain 10 kappaletta. Näiden lisäksi kehitettiin vuonna 1944 kaksi uutta alatyyppiä, H-3 (tiedustelu) ja H-4 (hävittäjä), joissa koneen runkoa pidennettiin entisestään viidennen polttoainesäiliön lisäämiseksi. Näitä alatyyppejä valmistettiin kuitenkin vain muutamia eikä niitä toimitettu palveluskäyttöön, myöhemmin koneita käytettiin Mistel-projektissa.

[muokkaa] Ju 88 P

Vuonna 1943 venäläisten T-34-panssarivaunun uusien, paremmin panssaroitujen tyyppien nopea yleistyminen pakotti saksalaiset käyttämään panssarintorjuntaan myös ilma-asettaan. Ju 88 A-4:stä kehitettiin muunnos Ju 88 P, jonka alatyypeissä käytettiin mm. 75, 50 ja 37 mm:n panssarintorjunta-aseita. Lisääntynyt paino teki koneesta kömpelön, ja koneet siirrettiin vähitellen öisin suoritettaviin operaatioihin.

[muokkaa] Pommituskone Ju 88 S

Ju 88:n pommittajaversioista viimeinen, Ju 88 S, kehitettiin vuoden 1943 kuluessa. A-4-version koneiden käyttö ilman hävittäjäsuojaa (jota ei aina ollut saatavissa) liittoutuneiden uusimpia hävittäjiä vastaan aiheutti liikaa tappioita kesästä 1943 alkaen. Nopeamman ja ominaisuuksiltaan paremman version kehittämisessä käytettiin samaa peruskonstruktiota kuin A-4:ssä, mm. runko, siivistö ja peräsimet olivat samat. Esisarjan S-0 koneet varustettiin 1700 hv:n BMW 801D-moottoreilla ja VDM metallipotkureilla. Koneen nokkaa muotoiltiin virtaviivaisemmaksi, lisäksi vatsavanna, syöksyjarrut ja oikaisuautomatiikka poistettiin. Myös puolustusaseistusta kevennettiin. Näillä muutoksilla koneen nopeus nousi 530 kilometriin tunnissa. Sarjatuotanto aloitettiin alatyypillä S-1, jossa moottorityypiksi vaihtui BMW 801G-2. Moottorit oli varustettu GM-1 tehonlisäysjärjestelmällä, jolla moottorin tehoa saatiin hetkellisesti nostettua ruiskuttamalla moottoriin hapen ja typen sekoitusta. Laivuekäyttöön koneita alkoi saapua vuodenvaihteessa 1943-44. Vuoden 1944 kuluessa Luftwaffella alkoi kuitenkin olla pulaa koulutetuista lentäjistä ja polttoaineesta, lisäksi tuotantoa keskitettiin yhä enemmän hävittäjien valmistukseen. Ju 88:n viimeiset päivisin operoivat versiot jäivät suorituskyvystään huolimatta vuoden 1944 lopulla käyttökelvottomiksi jo pelkästään liittoutuneiden ilmaylivoiman vuoksi.

[muokkaa] Tiedustelukone Ju 88 T

S-version tullessa tuotantoon kehitettiin siihen pohjautuva tiedusteluversio, korvaamaan vanhentuvaa D-versiota. Varustelu oli pääpiirteissään sama kuin S-versiossa, ilman pommikuormaa se oli kuitenkin nopeampi. Nopeutensa turvin T-version koneita käytettiin tiedustelutehtävissä sodan loppuun saakka.

[muokkaa] Mistel

Sodan loppupuolella noin 250 Ju 88 muutettiin lentäviksi pommeiksi, joitten päälle kiinnitettiin Messerschmitt Bf 109 F-4 tai Focke-Wulf Fw 190-hävittäjä. Hävittäjän lentäjä lensi yhdistelmän kohteeseen ja irrottautui pommikoneesta suunnattuaan sen maaliinsa. Aluksi oli tarkoitus käyttää lähes loppuun lennettyjä, räjähdysaineella täytettyjä Junkerseja, mutta operatiivisessa käytössä käytettiin yleensä uusia pommikoneita, jotka oli varustettu tarkoitukseen suunnitellulla, koneen ohjaamon tilalle asennetulla 1 800 kilon räjähdekärjellä.

Mistelien luultavasti suurin menestys oli lähiosuma HMS Nithiin, liittoutuneitten Normandian maihinnousussa käyttämään päämajalaivaan 21. kesäkuuta 1944. Yhdeksän laivan miehistön jäsentä kuoli, 26 haavoittui ja Nith jouduttiin hinaamaan takaisin Englantiin korjattavaksi.

[muokkaa] Käyttö Suomen ilmavoimissa

[muokkaa] Jatkosota

LeLv 44:n Junkers Ju 88 A-4, JK-265
Suurenna
LeLv 44:n Junkers Ju 88 A-4, JK-265

Saksasta Suomeen ostettiin alkuvuodesta 1943 24 Ju 88 A-4-konetta (tunnus Suomessa JK). Koneet (23 kappaletta, yksi tuhoutui matkalla Suomeen) sai käyttöönsä huhtikuussa Lentolaivue 44, jonka tukikohta sijaitsi Onttolassa Joensuussa. Laivue luovutti aiemmin käyttämänsä Bristol Blenheim-koneet Lentolaivue 42:lle. Ju 88:n Blenheim-koneeseen nähden kehittyneen tekniikan vuoksi loppuvuosi 1943 kului koulutukseen, vain muutamia tiedustelu- ja pommitustehtäviä suoritettiin. Mainittavimpana näistä Lehdon partisaanikylän pommitus 20. elokuuta 1943 (ensimmäinen tehtävä koko laivueen voimin) sekä Lavansaaren lentokentän pommitus 18. syyskuuta 1943 (seitsemän laivueen JK-konetta vaurioitui pakkolaskuissa huonon sään takia). Kesällä 1943 havaittiin koneiden siivissä pommitussyöksyistä oikaisujen aiheuttamia muutoksia, tästä johtuen koneista poistettiin syöksyjarrut ja siirryttiin alkuperäisistä 60-80 asteen syöksyistä 45 asteen liukupommituksiin. Tällä muutoksella haluttiin säästää kalustoa turhalta kulumiselta pommitustarkkuuden kuitenkaan kärsimättä.

1944 alkuvuoden merkittävimpiä pommitustehtäviä olivat Kasimovon lentokentän pommitus 9. maaliskuuta kuudella koneella sekä Petsnajoen moottorikelkkatukikohdan pommitus 22. maaliskuuta 11 koneella. 9. kesäkuuta alkanut Neuvostoliiton suurhyökkäys Karjalankannaksella työllisti koko Lentorykmentti 4:n, johon Ju 88-koneilla operoinut Pommituslentolaivue 44 kuului. Pommituslentoja lennettiin kaikin käytettävissä olevin voimin useita kertoja päivässä, sään salliessa myös öisin. Lennot suuntautuivat aluksi Kuuterselän alueelle ja Kivennavalle sekä Viipurinlahdelle. Venäläisten hyökkäyksen edetessä lennettiin Talin-Ihantalan alueelle sekä Vuosalmelle. Suurhyökkäyksen aikana koneita käytettiin myös vaakapommituksiin, mikäli huono sää ei sallinut liukupommitusta.

[muokkaa] Lapin sota

Lapin sodassa Pommituslentolaivue 44 kuului Lentoryhmä Sarkoon. Osaston JK-koneita käytettiin sekä tiedusteluun että pommituksiin. Huonon sään takia pommitukset suoritettiin pääsääntöisesti vaakapommituksina, kohteina useimmiten saksalaisten vetäytyvien joukkojen muodostamat autokolonnat. Ju 88-koneen pitkä toimintamatka mahdollisti tiedustelulennot aina Pohjois-Norjan rannikolle asti, näitä lentoja lennettiin etenkin vuonna 1945 varsinaisten pommitustehtävien vähentyessä. Viimeinen sotalento JK-koneilla lennettiin 4. huhtikuuta 1945, kyseessä oli tiedustelulento, koneena JK-268.

[muokkaa] Sodan jälkeen

JK-koneita käytettiin sodan jälkeen koulutuskalustona Kemissä ja Luonetjärvellä. Ilmavoimien kalustoluettelosta koneet poistettiin vuonna 1948. Kaikki jäljelle jääneet koneet romutettiin, viimeiset 1950-luvun alkupuolella.

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Lähteet

  • Brian Filley (1988): Junkers Ju 88 in action - part 1. Squadron/Signal publications. ISBN 0-89747-201-2.
  • Brian Filley (1991): Junkers Ju 88 in action - part 2. Squadron/Signal publications. ISBN 0-89747-258-6.
  • Timo Heinonen (1992): Thulinista Hornetiin - 75 vuotta Suomen ilmavoimien lentokoneita. Keski-Suomen ilmailumuseo. ISBN 951-95688-2-4.
  • David Donald (1997): The encyclopedia of world aircraft. Aerospace publishing. ISBN 1-85605-375-X.
  • Kalevi Keskinen, Kari Stenman, Klaus Niska (1977): Suomen ilmavoimien historia 2. Kustannusliike Tietoteos. ISBN 951-9035-17-6.