Aateli
Wikipedia
Aateli (aatelisto) on sääty-yhteiskuntaan kuuluva käsite. Se tarkoittaa syntyperänsä, maaomistuksensa, osin myös ansioidensa perusteella etuoikeutettua yhteiskunnan kerrosta, jolla on usein oma säädynmukainen eetoksensa. Aatelius on lähes kaikissa kulttuureissa esiintyvä ilmiö ja useimmiten se on yhteydessä sukuun, aatelisdynastioihin.
Aateli nautti aiemmin lain tai perinnäisoikeuden määräämiä, tavallisesti perinnöllisiä etuoikeuksia. Uudenaikainen aateli sai alkunsa keskiajalla läänityslaitoksen yhteydessä. Aateli syntyi hallitsijalle uskollisista alamaisista, jotka saivat palkkiokseen verovapauksia ja läänityksiä. Aluksi aateluus oli henkilökohtainen arvo ja verovapaus, mutta sittemmin siitä kehittyi perinnöllinen, ja näin syntyi aatelissääty.
Useimmissa maissa aateli on menettänyt valistusajan aatteiden vaikutuksesta erioikeutensa yhteiskunnan siirtyessä monarkiasta demokratiaan (tai sosialismiin). Saksassa muutos tapahtui Weimarin tasavallan myötä 1919, Itävallassa aatelisto menetti etuoikeutensa 1920, Italiassa 1946, Puolassa 1918 (ja uudestaan 1945) ja Venäjällä 1917. Norjassa aatelisto lakkautettiin 1815, ja Tanskan aatelisto menetti erioikeutensa 1849. Tämän jälkeen aateluus on ollut luonteeltaan lähinnä symbolista.
Jonkin maan aatelistoon kuuluvat suvut ja henkilöt on lueteltu aateliskalenterissa. Maan aateliston esimies ja puheenjohtaja on maamarsalkka.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Aateli Suomessa
Aatelittomat säädyt olivat Suomessa pappis-, porvaris- ja talonpoikaissääty. Muualla Euroopassa säätyjä oli kolme, eikä talonpoikaistoa laskettu omaksi säädykseen.
Aatelisto omisti suurimman osan suurtiloista ja kartanoista. Heillä oli aluksi etuoikeus korkeimpiin virkoihin, ja virka-asema saatoi periytyä seuraavalle sukupolvelle.
Aateliset olivat 1600-luvulla velkaantunut väestöryhmä. He saivat helposti velkaa suuria tilojansa vastaan, mutta eivät pystyneet maksamaan kaikkea takaisin. Pikkuhiljaa aatelin omaisuutta alkoikin siirtyä kauppiaille ja varakkaille talonpojille.
Aatelisilla uskottiin olevan muita voimakkaampi verenkierto, josta merkkinä olivat sinertävät verisuonet. Uskomuksen mukaan tämä teki heistä voimakastahtoisia ja väkivaltaisia. Joidenkin teorioiden mukaan ”siniverisyys” johtui siitä, että aateli vältti ulkona suojaamattomana oleskelua, jolloin iho pysyi vaaleampana kuin rahvaalla ja verisuonet kuulsivat ohuen ihon läpi. Päivetystä taas pidettiin merkkinä rahvaanomaisuudesta ja raskaan työn teosta.
Venäjän ottaessa Suomen valtaansa 1809 säilyivät Ruotsin aikaiset lait muuttumattomina. Vuoden 1723 säätyerioikeudet jäivät voimaan. Ne poistettiin muodollisesti vasta vuonna 1995 Suomen perustuslakiuudistuksen yhteydessä. Ritarihuonejärjestys vuodelta 1919 on yhä voimassa olevaa lakia. Ritarihuonejärjestyksessä mainitaan kolme aatelisluokkaa (ritariluokka, aatelissuvut numerot 1-73, sulautettiin herrainluokkaan vuonna 1863):
Kollektiivia kutsutaan ritarihuonejärjstyksessä Ritaristoksi ja Aateliksi (versaalit). Ja aateliskokouksessa luokkia puhutellaan seuraavasti: Korkeastijalosukuiset Herrat Kreivit ja Vapaaherrat; Jalosukuiset Herrat Ritarit ja Aatelismiehet. Aateliskokous kokoontuu joka kolmas vuosi.
[muokkaa] Aateli Ruotsissa
Ruotsissa ja Suomessa varsinaisen aatelissäädyn perusti Maunu Ladonlukko Alsnön säännöllä (1279/80), joka antoi verovapauden niille, jotka tekivät ratsupalvelusta. Näitä nimitettiin vapaamiehiksi, rälssimiehiksi (frälsemän). Myöhemmin aatelisarvon sai pitää sekin, joka ei kyennyt suorittamaan ratsupalvelusta. Aatelisto saavutti keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa suuria etuoikeuksia varsinkin maanomistukseen ja virkoihin nähden, ja siitä tuli vaikutusvaltaisin sääty valtiopäivillä. Eerik XIV perusti kreivin ja vapaaherran arvot 1561. Kustaa II Aadolf perusti vuonna 1625 ritarihuoneen, joka yhdisti aatelissäädyn järjestäytyneeksi kollektiiviksi ja antoi 1626 ritarihuonejärjestyksen. Valtiosäätynä aatelisto oli Ruotsissa vuoteen 1866, Suomessa vuoteen 1906.
Aatelisarvoiksi vakiintuivat Ruotsissa:
- Herttua (vain hallitsijan sukulaisia)
- Kreivi
- Vapaaherra eli paroni
- Ritari, käytössä keskiajalla ja jälleen käytössä 1778
- Herra, tittelitön aatelismies, jota kutsuttiin "herraksi"
[muokkaa] Aateli Venäjällä
Venäjällä oli käytössä seuraavat arvot:
- Ruhtinas
- Kreivi
- Paroni
- Vanha aateli, pajarit
- Herra, tittelitön periytyvä aateli
- Herra, tittelitön henkilökohtainen, ei periytyvä aateli
Kreivin ja paronin arvonimi otettiin käyttöön Pietari Suuren aikana. Paronin arvonimi jaettiin myös menestyville liikemiehille. Vanha aateli piti paroneita hieman alempiarvoisina. Tsaariperheen jäsenillä oli suuriruhtinaan arvonimi. Venäjällä oli tapana, että isän arvonimi periytyi kaikille lapsille, toisin kuin Ranskassa ja Englannissa. Useisiin Venäjän ritarikuntiin liittyi aatelisarvo, joka oli henkilökohtainen tai perinnöllinen.
[muokkaa] Aatelisto Englannissa
Englannissa on ylhäisaateliin (nobility) kuuluvilla eli herttuoilla, markiiseilla, jaarleilla (kreiveillä), varakreiveillä (viscount) ja paroneilla päärinarvo. Tämän mukana heillä oli vuoden 1999 reformiin saakka oikeus istua ylähuoneen, House of Lords jäseninä. Tämä arvo ja siihen kuuluva maaomaisuus menee perintönä ainoastaan vanhimmalle pojalle. Alhaisaateli (gentry) käsittää baronetit ja ritarit (knights), jotka käyttävät arvonimeä Sir ristimänimen edellä.