Elina Vaara

Wikipedia

Elina Vaara, oikealta nimeltään Kerttu Elin Wehmas o. s. Siren (s. 29. toukokuuta 1903 Tampereella – k. 26. joulukuuta 1980 Helsingissä), oli suomalainen runoilija, satukirjailija ja suomentaja sekä Tulenkantajien jäsen. Hänen ensimmäinen puolisonsa oli Lauri Viljanen 1926–1930, ja 1937 hän avioitui kirjailija Tatu Vaaskiven kanssa, joka kuoli syksyllä 1942. Vaara avioitui myöhemmin taiteilija Aarne Einari Wehmaksen kanssa, joka oli hänen neljäs puolisonsa.

Elina Vaaraa on sanottu unen, lumotun ja romantiikan utuisten maisemien runoilijaksi. Saarenheimon elämäkerta ja syntymän satavuotisjuhlavuosi nostivat Vaaran hetkeksi esiin, mutta muuten Vaara on paljolti jäänyt unohduksiin, aivan syyttä.

[muokkaa] Tuotanto

  • Kallio ja meri (1924)
  • Satu sydämestä ja auringosta (1925)
  • Hopeaviulu (1928)
  • Pilven varjo (1930)
  • Kohtalon viulu (1933)
  • Yön ja auringon kehät (1937)
  • Loitsu (1942)
  • Huone holvikaaren päällä (1943)
  • Äiti ja lapsi (1943)
  • Elämän armo (1946)
  • Kaupunki ja erämaa (1948)
  • Sadunkertoja (1954)
  • Salaisuuksien talo (1955)
  • Valikoima runoja (1958)
  • Valitut runot (1959)
  • Mimerkki (1963)
  • Lokikirja (1965)
  • Suru (1980)

[muokkaa] Palkinnot

[muokkaa] Aiheesta muualla

  • Kerttu Saarenheimo: Elina Vaara. Lumotusta prinsessasta itkuvirsien laulajaksi, SKS 2001


Tämä kirjailijasta kertova artikkeli on tynkä.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.