Apanage-läänitys
Wikipedia
Apanage-läänitys on hallitsijan nuoremmalle pojalleen myöntämä läänitys.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Terminologia
Suomeksi termin voisi kääntää erioikeuksin varustetuksi läänitykseksi, ja tämä poikkeaa perinteisestä läänityksestä sen saajan lähes suvereenin vallankäytön suhteen. Ranskan valtiollinen ja alueellinen kehitys ovat saaneet runsaasti vaikutteita apanageista, sillä useiden Ranskan provinssien liput ja vaakunatunnukset tulevat vanhoilta apanage-hallitsijasuvuilta. Termi apanage tai joskus sen muoto appanage tulee myöhäislatinan verbistä apanare, joka merkitsee leivän antamista.
[muokkaa] Apanage järjestelmä
Kuningas oli pääsääntoisesti, toki muutama poikkeus löytyy, luovuttanut nuorimmalle tai nuoremmille pojilleen apanage-läänitykset, koska vanhemmasta pojasta aikanaan oli tullut kuningas. Kyse oli eräänlaisesta perintöosuudestä, joka annettiin nuoremmille pojille. Näin annettua maata ei voitu myydä tai sitä ei voinut pantata, ei myöskään antaa myötäjäisinä. Apanage-läänitys palautui takaisin kuninkaalle, jos ruhtinaallinen suku sammui miespuolisesti. Naiset eivät voineet periä’[1]apanages maata. Varsinkin Satavuotisen sodan aikana ns. Saalilaisen tulkinnan mukaisesti, koska he eivät myöskään periä valtakuntaa.
Apanage-läänitysjärjestelmää käytettiin jotta vältettäisiin kuningasjunnan jakaminen kuninkaallista verta olevien ruhtinaiden kesken. Nämä valtakunnan jaot olisivat voimakkaasti heikentäneet dynastian valtaa. Tietenkin jako olisi perustunut vanhaan fankkilaiseen käytäntöön, jonka mukaan perintö tuli jakaa elossa olevien poikien kesken. Tämä perustui yhteiskuntafilosofiaan, jonka mukaan kuningaskunta oli käritetty perheen yksityisomaisuudeksi. Meronvingien hallitessa maata suoritettiin useita valtakunnan jakoja: esi, Klodvigin jälkeen vuonna 511 ja myöhemminkin Verdunin sopimuksen 843 jälkeen, jossa jakosopimuksessa luotiin useita nykyisin itsenäisiä alueita.
Seuraukset tästä aluejakopolitiikasta olivat katastrofaaliset, valtakunnan tynkäistyminen, sisällissodat, perillisten taistelut jne., johtivat apanage-järjestelmän syntyyn. Järjestelmän etuna oli nuorempien poikien johdattaminen pois kruunun tavoittelusta, sillä se katsottiin esikoisen oikeudeksi.
Ensimmäisen apanaga-läänityksen loi Ranskan Henrik I, joka antoi velipuolelleen Robert I:lle apanage-läänityksenä Burgundin herttuakunnan ja hänen jälkeläisensä hallitsivat aluetta aina vuoteen 1361 saakka. Myös toiset Kapetingi-hallitsijat, Ludvig VIII ja Ludvig IX Pyhä, perustivat apanage-läänityksiä, mutta eritoten Valois-sukuinen kuningas Juhan II Hyvä käytti järjestelmää hyväkseen varmistaakseen poikiensa tulevaisuuden.
Kuitenkin maakunnat, joita annettiin apanage-läänityksiksi, omasivat halun muodostua itsenäisiksi, tästä paras esimerkki on Valois-sukuinen Burgundin herttuakunta, josta kasvoi huomattava tekijä Euroopan poliittisella kartalla ja jonka herttuoilla oli vahva halu itsenäistyä Ranskasta sekä myös keisarikunnasta. Kuninkaallinen auktoriteetti tunnustettiin alueilla vain vaivoin ja sen kiertämisen kaikkia mahdollisuuksia kokeiltiin. Teoreettisesti oli mahdollista yhdistää apanage-läänitys kuninkaan alueisiin milloin tahansa jos saajan suku miespuolelta kuoli.
Hallitsijat yrittivät kaikin keinoin saada syrjäytetyiksi kaikkein voimakkaimmat apanage-läänitysten haltijat. Esimerkiksi Ranskan Frans I takavarikoi Bourbonnaisin vuonna 1531, joka oli viimeinen todella merkittävä apanage-läänitys. Syynä takavarikkoon oli Bourbonin herttuan Kaarle III petoksellinen toiminta. Ludvig XII lähtien suurten apanage-läänitysten omistajat nousivat Ranskan valtaistuimelle, kuten juuri Ludvig XII, Frans I, sekä Henrik IV. Tämä mahdollisti keskiajan aikana luotujen apanage-läänitysten paluun kruunun maiden yhteyteen.
Moulinin ediktin ensimmäinen artikla[2] toteaa, että kuninkaallista valtakuntaa, joka puolestaan määritellään ediktin toisessa pykälässä alueeksi, joka on ollut valtakunnan osana yli kymmenen vuotta, ei voida alienoida, eli luovuttaa kenellekään, paitsi kahdessa erityisessä tapauksessa: jos alue kytketän osaksi finanssiongelmia, jolloin se kuitenkin voidaan milloin tahansa ostaa kruunulle takaisin, ja kun muodostetaan Apanage, joka palautuu kruunulle aina kun se alkuperäisen saajan suku miespuolelta sammuu. Apanage-läänityksen saaja ei voinut millään muotoa päästä eroon saannistaan.
Ainka Kaarle V:n ajoista lähtien on ollut tärkeää tehdä ero Ranskan kuninkaallisten lasten arvoniemien ja todellisen apanage-läänityksen kanssa. Oli näet Ranskassa tapana, että kuninkaalliset prinssit saivat arvonimen, jolla ei ollut mitään tekemistä apanage-läänityksen kanssa. Näin olleen Anjoun herttua, Ludvig XIV pojanpoika, ei omannut koskaan Anjoun läänitystä, eikä hän myöskään nauttinut mitään tuloja tästä maakunnasta. Yleensä kuningas odotti prinssien saavuttavan täysi-ikäisyyden ja vakiintuva sekä avioituvan, jotta he olisivat saaneet apanage-läänityksen. Tässä tilanteessa läänityksen piti mahdollistaa heille eläminen säätynsä mukaisesti. Järjestelmä oli käytössä eritoten keskiajalla, sillä vain sitsemän apanage-läänitystä perustettiin vuosien 1515 ja 1789] välisenä aikana.
Apanage-läänitykset .lopetettiin vuonna 1792 ennen tasavallan julistamista. Nuremien prinssien tuli saada vain eläke, ei minkäänlaisia aluellisia etuisuuksia. Napoleon I loi uudelleen apanage-järjestelmän ja Ludvig XVIII vahvisti sen. Viimeisen Ranskalainen apanage-läänitys oli Orléansin herttuakunta, joka päättyi kun Ludvig-Filipistä tuli monarkki vuonna 1830.
[muokkaa] Ranskan keskiaikaiset apanaget
- Vuonna 1032 Henrik I antaa velipuolelleen Robert I Burgundin herttuakunnan,
- Ludvig VI myöntää Dreux’n kreivikunnan pojalleen Robertille,
- Ludvig VIII määrää testamentissaan vuonna 1225 Artoisin kreivikunnan pojalleen Robertille, Poitou kreivikunnan Alphonselle sekä Anjoun kreivikunnan Kaarlelle,.
- Vuonna 1223, Ludvig VIII antaa Boulognen kreivikunnan, Clermontin kreivikunnan, sekä Domfrontin, Mortainin et Aumalen herrakunnat velipuolelleen Philippe Hurepelilla,
- Lydvig IX Pyhä luovuttaa Valoisin kreivikunnan Jean-Tristanilla, Alençonin ja Clermontin kreivikunnat sekä Perchen alueen pojalleen Pierrelle,
- Filip III luovuttaa pojilleen Kaarlelle Valoisin kreivikunnan ja Ludvigille Évreux kreivikunnan
- Filip VI luo Orléansin herttuakunnan pojalleen Filipille,
- Juhana II Hyvä luovuttaa ennen lähtöään Englantiin 1360 Anjous ja Mainen kreivikunnat pojalleen Ldvigille, josta tulee näin toisen Anjou-suvun perustaja. Pojalleen Juhanalle hän luvuttää Berryn ja Auvergnen herttuakunnat. Pojalleen Filip II Rohkealle hän myöntää Burgundin herttuakunnan.
- Kaarle VI myöntää veljelleen Orléansin herttuakunnan vuonna 1392.
[muokkaa] Apanaget muualla Euroopassa
- Britanniassa tuli käytännöksi, että kuninkaalliset prinssit saivat haltuunsa kuninkaallisia herttuakuntia.
- Ristiretkien aikana usein Jerusalemin kuningaskuntaa, sekä Jaffa ja Ascalonin kreivikuntia pidettiin apanage-läänityksiin verrattavina alueina.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- "Apanages-laanitukset Tanskassa", François Veldein Heraldica sivustot.
- Nouveau Larousse illustré, päiväämätön editio, 1900-alusta. (ranskaksi)
[muokkaa] Viitteet
- ↑ merkittävä poikkeus säännöstä tapahtui Filip IV Kauniin aikana. Artoisin kreivi Robert II oli kuollut (1302) ja hänen poikansa Filip oli kuollut vuonna 1298, nyt pojanpoika Robert III piti tuleman läänityksen kreivi, Kuitenkin hänen tätinsä. Robert II tytär Mahaut otti läänityksen haltuunsa. Useista yrityksistään huolimatta Robert III ei onnistunut saamaan läänitystään. Vetoaminen kuninkaaseen ei tuottanut tulosta, sillä eräs Filip IV pojista oli naimisissa mahautin tyttäären kanssa, ja siten kruunun alueen laajeneminen oli hallitsijan tavoitteena.
- ↑ Ediksti annettiin Kaarle VIII aikana ja sai nimensä esiktin antokaupungin mukaan