Arabit
Wikipedia
Arabit eli arabialaiset (arabiaksi عرب ʻarab) ovat suuri seemiläinen etninen ryhmä. Ahtaammassa merkityksessä arabeja ovat vain Arabian niemimaalla asuvat "varsinaiset arabit", ja laajemmassa merkityksessä kaikki arabiankieliset kansat. Arabeja ovat pääasiassa Afrikan pohjois- ja itäosassa, Kaksoisvirranmaalla, Syyriassa ja Palestiinassa elävät kansat. Luoteis-Afrikassa, Sudanissa, Egyptissä ja itäisessä Afrikassa elävät kansat ovat sekakansoja.
Arabeja yhdistää pääasiassa arabian kieli. Uskonnoltaan suurin osa arabeista on muslimeja ja pieni, pääosin Palestiinassa ja Libanonissa elävä vähemmistö on kristittyjä.
Arabille ei ole täysin yksiselitteistä määritelmää. Ihminen voi määritellä itsensä tai hänet voidaan määritellä arabiksi etnisen alkuperän, arabian kielen tai geeniperimän perusteella. Laajin, poliittinen määritlemä käsittää kaikki Arabiliiton jäsenmaiden kansalaiset. Määritelmästä riippuen arabien määrä vaihtelee noin 200-300 miljoonan ihmisen välillä.
Arabit eivät ole täysin yhtenäinen ryhmä, ja monilla ryhmillä on keskinäisiä erimielisyyksiä. Vanhastaan jako on tapahtunut pohjois- ja eteläarabeihin, ja heimojen keskinäinen kilpailu on usein johtanut aseellisiin vihamielisyyksiin. Vastaavanlaisia vihamielisyyksiä on ollut beduiinien (paimentolaisia) ja fellahien (maanviljelijöitä) välillä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Arabien nousu maailmanvallaksi
Vanhalla ajalla arabit elivät Arabian niemimaalla jakautuneina useisiin, keskenään kilpaileviin heimoihin. 600-luvun alussa profeetta Muhamed yhdisti suuren osan heimoista islamin uskontokunnaksi. Muhamedin appiukko Abu Bekr tunnustettiin hänen jälkeensä kalifiksi. Hän pyrki yhdistämään arabiheimoja ja valmistautumaan sotaretkelle Bysanttiin ja Persiaan. Kalifina Abu Bekr ehti ennen kuolemaansa olla kuitenkin vain kahden vuoden ajan.
Abu Bekrin seuraajaksi tuli Omar I, joka hallitsi kymmenen vuoden ajan. Omar I oli kyvykäs johtaja. Hänen hallintokautensa aikana arabien valta laajeni nykyisten Syyrian, Palestiinaan, Irakin ja Egyptin alueille. Samalla arabien hallinnoimien alueiden sisäinen järjestys kiinteytyi. Hallintotapa alistettuja kansoja kohtaa oli tavallisesti lempeä, muun muassa aiempi hallintojärjestelmä yleensä säilytettiin ja virkamiehet saivat jatkaa asemissaan arabiylihallinnan alaisina. Myös islamiin kääntyminen oli vapaaehtoista, vaikkakin alistetut kansat joutuivat maksamaan veroja mikäli säilyttivät vanhan uskontonsa.
Vuonna 644 Omar murhattiin. Hänen seuraajansa Othman oli valtaan astuessaan iäkäs ja pyrki vahvistamaan oman sukunsa, umaijadien, mahtia. Tällainen menettely herätti voimakasta tyytymättömyyttä, ja Othman surmattiin Muhamedin vävyn Alin johdolla vuonna 656. Ali toimi kalifina vuosina 656-661. Umaijidit eivät olleet tyytyväisiä valintaan, minkä johdosta syttyi sisällissota. Ali voitti sodan, mutta hänet ehdittiin murhata ennen sopimukseen pääsyä, ja vastustajia johtanut Muawija I pääsi valtaan. Alin kannattajat, šiialaiset, pitävät oikeina kalifeina vain Muhamedin sukuun kuuluvia. Uimajadia, heidän vastustajiaan, alettiin tuolloin kutsua sunniiteiksi.
[muokkaa] Umaijadit
- Pääartikkeli: Umaijadit
Vuoteen 680 vallassa ollut Muawija teki hallintokaudellaan useita hallintorakenteellisia muutoksia. Hän määräsi kalifaatin perinnölliseksi ja määräsi pääkaupungiksi Damaskoksen. Muawija teki valloituksia Välimeren saarilla, Samarkandissa ja Turkestanissa. Maakuntiin asetettiin käskynhaltijoita eli emiirejä, jotka olivat vastuussa kalifille hallinnollisista toimistaan. Ydinmaita tässä syyrialaisessa kalifaatissa olivat Egypti ja Syyria.
Vuosina 685-705 vallassa ollut Abd al-Malik valloitti alueita muun muassa pohjoisessa Afrikassa ja Vähässä-Aasiassa, ja hänen seuraajansa Walid I:n aikana 705-715 oli uimajadien kalifaatin mahti äärimmillään, sillä valloitettuja alueita olivat jo Kaspian itäiset alueet, osia Etu-Intiasta, Afrikan pohjoisosa kokonaisuudessaan sekä suurin osa Espanjan alueesta. Vuonna 718 yrittivät umaijadit suurin ponnisteluin vallata Konstantinopolin siinä kuitenkin epäonnistuen. Länsipuolella Poitiers'in taistelussa vuonna 732 Kaarle Martelin voitto esti muslimivallan leviämisen Euroopassa. Noihin aikoihin arabien vallassa oli kuitenkin alue, joka ulottui Atlantilta aina Kiinaan saakka.
[muokkaa] Abbasidit
- Pääartikkeli: Abbasidit
Walid I:n seuraajat olivat heikkoja eivätkä kyenneet pitämään sisäisiä vastarintaliikkeitä kurissa. Varsingin Persiassa oli voimakasta vastustusta, sillä vaikutusvaltaiset ryhmittymät yrittivät saada persialaisia myös korkeampiin valtiollisiin virkoihin. Persialaiset olivat pääasiassa šiialaisia ja opposition johtoon nousivat Muhamedin sedästä Abbasista polveutuvat abbasidit. Oppositio huusi vuonna 749 kalifiksi abbasidi Abdallahin, ja umaijadit tapettiin. Kuitenkin umaijadi Abderrahman pääsi pakenemaan Espanjaan, jonne hän vuonna 755 perusti umaijadilaisen kalifikunnan.
Abbasidien voittoa seurasi aitoarabialaisen valtion loppu. Persialaisainesten valta voimistui. Pääkaupunki siirettiin Irakiin, ja virkamiehistö muuttui koostuvaksi useista eri kansallisuuksista, johtohahmonaan kalifi. Abbasidien vallan loppuaikoina kalifilla ei ollut enää todellista valtaa, vaan hän oli ainoastaan Muhamedin sukulaisuuden perusteella asemansa saanut keulakuva.
Al-Mansur, Abdallahin veli, teki valloituksia Intiassa, Kappadokiassa ja Armeniassa. Hän myös rakennutti uudelleen Bagdadin ja määräsi sen pääkaupungiksi. Vuosina 786-809 Harun ar-Rašidin ollessa kalifina, eli kalifaatti islamilaisen kulttuurin kukoistuskautta. Tuolloin muun muassa kreikkalaisten filosofien teoksia käännettiin arabiaksi ja käsityötaidot, erityisesti kudonta ja paperinvalmistus, kehittyivät. Myös kauppayhteyksiä solmiutui kaikkiin ilmansuuntiin aina Pohjoismaita, Afrikkaa ja Kiinaa myöten. Islamilainen ja hellenistinen kulttuuri yhdistyivät asteittaisesti, arabia tuli kirjallisuuden, tieteen ja uskonnon hallitsevaksi kieleksi.
Itäisillä alueilla tieteen pääpaino oli matematiikassa, alkemiassa, tähtitieteessä ja lääketieteessä. Merkittävimpiä tiedemiehiä olivat matemaatikko al-Khwarizmi (teokset Aritmetiikka ja Algebra) ja tähtieteilijä al Battani, latinalaiselta nimeltään Albategnius, joka havainnoi taivaankappaleiden liikkeitä. Alkemian tunnetuin edustaja oli Djabir ibn Hajjan, latinalaiselta nimeltään Geber. Arabien alkemia ei ollut sama asia kuin yleisesti tunnettu, vaan se vastasi osin nykyajan kemiaa. Kehittynein tiede arabeilla oli kuitenkin lääketiede. Tunnetuimpia lääkäreitä olivat ar-Razi ja ibn Sina, jotka olivat aikakauden edistyneimpiä, myös siinä mielessä, että asennoituivat asioihin myös kriittisesti. Arabien tieteen kehitys loppui ulkonaisten vastoinkäymisten sekä uskonnon vastavaikutuksen seurauksena.
[muokkaa] Arabien maailmanvallan loppu
Harun ar-Rašid määräsi valtakunnan jaettavaksi poikiensa kesken, ja sai aikaan näin uusia sisäisiä ristiriitoja. Moniet kaukaisten alueiden maaherrat julistivat itsensä alueidensa itsenäisiksi hallitsijoiksi. Kalifi al-Mu'tasim billah, joka hallitsi vuosina 833-842, siirtyi asumaan Samarraan ja käytti turkkilaisia palkkasotureita. Palkkasoturipäälliköt olivat "emiirien emiireitä", ja he saivat niin paljon valtaa, että pystyivät nimittämään ja erottamaan kalifeja.
Vuosina 870-892 hallinnut kalifi Al-Mutamid kukisti turkkilaissoturien henkivartioston ja palasi takasin Bagdadiin. Egypti irrottautui maaherransa Ahmed ibn Tulunin johdolla kalifien vallasta. Sittemmin valta Egyptissä siirtyi ihšidideille ja fatimideille, jotka mainitsevat polveutumansa Fatimasta, Muhamedin tyttärestä. Persiassa ja Mesopotamiassa valtaan nousivat bujidit, ja vuonna 1055 vallan anastivat seldšukit.
Vuonna 1258 al-Mustasimin toimiessa Bagdadin kalifina, hyökkäsivät idästä mongolit johtajanaan Hulagu. Hulagu teki täydellisesti lopun abbasidien maallisesta vallasta. Vuonna 1517 joutui viimeinen abbasidikalifi luopumaan vallastaan, kun Turkin sulttaani Selim I valloitti Egyptin.
[muokkaa] Espanjan kalifaatti
900-luvulla eräs Espanjassa elänyt Abderrahmanin jälkeläinen julistautui kalifiksi. Espanjan kalifaatin pääpaikkoja olivat Toledo ja Córdoba, ja alue oli varsinkin vuosina 912-961 Abderrahman III:n valtakaudella kultturillaan ja hyvinvoinnillaan Euroopan kehittyneintä. 1000-luvulla Espanjan kalifaatti rappioitui sisäisten ristiriitojensa seuraukseana, ja lopullisesti siitä tekivät lopun kristittyjen tunkeutuminen alueelle. Vuonna 1085 Toledo menetettiin Kastilialle. Vuonna 1100-luvulla arabialaiset maurit, johtajinaan almoravidien suku, valloittivat Espanjan maurilaisen osan. Apua he saivat afrikkalaisitlta berberisukuisilta islamilaisilta uskonveljiltään. Myöhemmin Afrikasta tulleet almohadit kukistivat almoravidit. Vuonna 1212 Aragonia kukisti almohadit Las Navas de Tolosan luona. Sittemmin myös Granadan kalifikunta, viimeinen maurien valtakunnoan osa, tunnusti Kastilian ylivallan.