Katuvalo

Wikipedia

Katuvalo iltaruskoa vasten.
Suurenna
Katuvalo iltaruskoa vasten.

Katuvalot tai tievalot ovat tien viereen pystytettyjä valaisimia, joita pidetään päällä hämärän ja pimeän aikaan. Nykyaikaisissa lampuissa on valon tunnistavat valokennot, jotka ilmoittavat valaistuksen muutoksista valvomoon. Valvomosta sitten kytketään lamput päälle auringon laskettua ja sammutetaan ne auringonnousun aikaan. Kenno saattaa olla säädetty niin, että myös huono näkyvyys sytyttää valot. Lamppuja kannattelee joko metallinen tai puinen pylväs. Etenkin maaseudulla kulkee puisten valaisinpylväiden välissä sähkö- ja puhelinlinjoja.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tievalaistuksen historiaa

1860-luvun katuvalaisin. Helsingin Sofiankadun katumuseo.
Suurenna
1860-luvun katuvalaisin. Helsingin Sofiankadun katumuseo.

Ajatus teiden valaisemisesta on alkujaan peräisin Pohjois-Amerikasta. Ensimmäisenä sen esitteli Benjamin Franklin, joka siihen aikaan toimi Philadelphian postimestarina. Aivan aluksi – tulevien Yhdysvaltojen osavaltioiden siirtokunta-aikana – oli tapana käyttää valaisimina laatikoiden sisällä olevia kynttilöitä.

Myöhemmin otettiin käyttöön öljylamput. Useissa suomalaisissa kaupungeissa saattoi 1800-luvulla nähdä niin sanottuja Forsellesin lamppuja, jotka levittivät ympäristöönsä mattakeltaista valoa. Lamput sytytettiin hämärän tultua ja sammutettiin ennen puolta yötä, paitsi erityisinä päivinä, jolloin ne saivat palaa kauemmin. Petrolilamppujen valovoima oli kuitenkin vähäinen ja niitä oli harvassa.

Öljylamppujen jälkeen tulivat käyttöön kaasulamput. Marraskuun 14. päivänä vuonna 1860 sytytettiin Helsingissä ensimmäiset kaasuvalolyhdyt nykyisen Ruotsalaisen Teatterin edustalla. [1] Kaasuvalot suljettiin aina lasin sisälle, jotta tuuli ei sammuttaisi liekkiä. Useimmiten kaasulamput sytytettiin käsin, mutta joissakin paikoissa oli myös ajastimia, jotka hoitivat työn automaattisesti.

Sähkön tulo mullisti kaiken myös tievalaistuksen saralla. Öljy- ja kaasuvalo olivat olleet vaarallisia, joten niitä kirkkaampi ja edullisempi katuvalaistus oli yhtenä tavoitteena ensimmäisiä sähkölaitoksia perustettaessa. 1880-luvulla Helsinki ja Tampere seurasivat maailmanluokan kaupunkien jalanjälkiä hankkimalla ensimmäiset sähkövalot kaduilleen. Ensimmäiset käytetyt lamput olivat hehkulamppuja, ja ne toimivat siihen aikaan tarjotulla tasavirralla.

Hehkulamppuja ehdittiin käyttää katuvaloissa monta vuosikymmentä, kunnes parempia vaihtoehtoja tuli tarjolle. 1930-luvulta lähtien ehdittiin kokeilla kahta eri tekniikkaa, elohopealamppuja ja loisteputkia, ja siirryttiin samalla vaihtovirran käyttöön. Molemmat olivat tehokkaampia ja vähemmän ylläpitoa vaativia kuin himmeät hehkulamput. Kompaktimmat elohopealamput voittivat taistelun, ja 1950-luvun jälkeen niitä asennettiin suuria määriä. 1970-luvun jälkeen energiaa vähän käyttävät natriumlamput ovat vähitellen nousseet merkittävimmäksi valontuottamistavaksi sekä Suomen että muiden länsimaiden teillä.

[muokkaa] Hyödyt ja haitat

Asuinalueita arvostetaan usein jo pelkästään sen takia, että niillä on katuvalot. Tähän on olemassa kaksi tärkeää syytä. Tievalaistus helpottaa merkittävästi kulkemista yöaikaan, ja väitetään myös että sen olemassaolo vähentää rikollisuutta alueella.

On myös perusteita katuvalojen yhä laajemmille alueille rakentamista vastaan. Ne aiheuttavat niin kutsuttua valosaastetta, joka haittaa muun muassa tähtien tarkkailua. Tämän vuoksi suositellaankin, että astronomien teleskooppien ja observatorioiden lähellä käytettäisiin vain pienpainenatriumlamppuja. Koska pienpainenatriumlamput tuottavat vain yhden aaltopituuden valoa, häiritsevä taajaman valaistus on helppo suodattaa asianmukaisilla laitteilla pois näkyvistä.

[muokkaa] Hankinta ja ylläpito

Moderni katuvalo.
Suurenna
Moderni katuvalo.

Suomessa katuvalojen ylläpidosta huolehtii tien omistaja. Isommat ja merkittävät tiet ovat Tiehallinnon alaisuudessa, joten niiden kohdalla valaisimista huolehtii paikallinen tiepiiri. Kunnallisilla teillä vastuussa on kunta, joskin jotkin tiepiirit ovat viime aikoina avustaneet kuntia rahallisesti vanhojen lamppujen korvaamisessa uusilla.

Yhden valaisinpylvään kokonaishinta töineen ja hankintoineen on 2000–8000 euroa. Tiehallinto pyrkii uusimaan tievalaisimet viimeistään 30 vuoden iässä, mutta kunnilla tämä vuosiluku vaihtelee. Se voi olla esimerkiksi 40 vuotta (kuten Turussa). Joka tapauksessa kunnilla on usein valtiota vähemmän rahaa käytettävissään, mikä näkyy vanhempana valokantana. [2]

Katuvaloja ohjataan niin, että ne on ryhmitelty alueittain tietyn kokoisiksi katuvalopiireiksi. Kullakin katuvalopiirillä on tien reunassa pieni sähkökaappi (katuvalokeskus), josta löytyvät piiriä koskevat ohjaustiedot. Ohjaustietojen mukaan lamput syttyvät ja sammuvat joko hämäräkytkimenä toimivien valokennojen ohjaamina tai ajastetusti. [3] Joissakin kunnissa katuvaloja ei pidetä kustannussyistä päällä koko hämärää aikaa, vaan ne saatetaan sammuttaa esim. kymmenen jälkeen.

Valokennot saattavat sijaita joko lampuissa itsessään tai sitten katuvalokeskuksessa. Tievalaisimen palaminen keskellä päivää saattaa joskus tarkoittaa sitä, että valokennon toiminnassa on jokin häiriö. Vaihtoehtoisesti se saattaa tarkoittaa myös sitä, että jonkin katuvalokeskuksen alueella ollaan tekemässä rutiinitarkastusta. Koko alueen lamput kytketään tällöin päälle, jotta nähtäisiin mitkä lamput ovat palaneet. Erilliskäynnein näitä vaihtoja ei tehdä. [4]

[muokkaa] Menetelmiä valon tuottamiseksi

Katulampuissa käytetään nykyään ainoastaan suuren voimakkuuden purkauslamppujen ryhmään kuuluvia lamppuja. Suuren voimakkuuden purkauslamput ovat tehokkaita valontuottajia, mutta ne soveltuvat vain raskaaseen käyttöön. Näiden valaisimien sytyttämiseen vaaditaan hetkellinen kuuden kilovoltin jännite ja erillinen sytytin. [5] Tievalaistuksen lampputyyppejä on muuhun käyttöön saatavilla myös tavallisina purkauslamppuina.

[muokkaa] Elohopealamput

Pääartikkeli: Elohopealamppu

Tämä on Suomen teillä kaikkein yleisin lampputyyppi. Se tuottaa valkoista valoa, joka on aavistuksen verran sinertävää. Elohopealamput eli elohopeahöyrylamput ovat lampputyypeistä edullisimpia, mutta myös tehottomimpia ja energiaa kuluttavimpia. Ne myös menettävät merkittävästi tehoaan elinkaarensa aikana. [6]

Elohopealamput ovat etenkin maaseudulla hyvin vallitsevia. Useimmiten tätä tyyppiä ei enää asenneta uusiin kohteisiin, mutta vähemmän tärkeisiin paikkoihin sitä pidetään edelleen kelvollisena vaihtoehtona. Kevyen liikenteen väyliin elohopealamput sopivat muita lamppuja paremmin, koska kalliit suurpainenatriumlamput ovat siihen käyttötarkoitukseen usein ylimitoitettuja.

[muokkaa] Monimetallilamppu

Pääartikkeli: Monimetallilamppu

Monimetallilamppu eli metallihalogeenilamppu on lähes identtinen elohopealampun kanssa, mutta eroaa siitä siten, että kaasuseokseen on lisätty elohopean lisäksi muitakin aineita. Lampputyypin tuottama valo on aidomman valkoista kuin elohopealampussa. Monimetallilamput valaisevat elohopealamppuja tehokkaammin, mutta ovat paljon lyhytikäisempiä.

[muokkaa] Natriumlamput

Natriumlamppujen toiminta perustuu siihen, että natriumhöyryn avulla saadaan aikaan näkyvää valoa. Ne eivät syttyessään saavuta lopullista väriään heti, vaan lopullinen värisävy tulee vähitellen esiin muutaman minuutin lämpenemisvaiheen aikana.

[muokkaa] Suurpainenatriumlamppu

Pääartikkeli: Suurpainenatriumlamppu

Suurpainenatriumlamppu tuottaa vaaleankeltaista valoa. Syttymisvaiheessa väri on valkoista.

Tätä tievalaisintyyppiä pidetään nykyään kustannustehokkaimpana. Se on tehokkaampi ja taloudellisempi kuin elohopealamppu, mutta ei hankkimiskustannuksiltaan niin kallis kuin pienpainenatriumlamppu. Kun uusia kohteita valaistaan, asennetaan nykyään melkein aina suurpainenatriumlamppuja.

Tekniikan huonoina puolina, verrattuna elohopealamppuihin, pidetään joissakin tilanteissa häiritsevää keltaista väriä ja lampun aiempaa suurempia hankintakustannuksia. Tievalaistuksen asiantuntijat väittävät kuitenkin, että energiapihimpi suurpainenatriumlamppu maksaa itsensä takaisin pitkällä ajanjaksolla. [7]

[muokkaa] Pienpainenatriumlamppu

Pääartikkeli: Pienpainenatriumlamppu

Pienpainenatriumlamppu tuottaa kirkkaan keltaista, monokromaattista valoa. Tämän tekniikan lamput ovat kaikkein tehokkain tievalaisintyyppi. Kun pienpainenatriumlamppu syttyy, heijastuu siitä aluksi punaista neonvaloa.

Pienpainenatriumlamppuja näkee lähinnä moottoriteillä. Muualle niitä ei juuri asenneta kalleutensa ja tekniikan aiheuttaman muita tekniikkoja huonomman väritoiston vuoksi. Kolmantena ongelmana on se, että niiden energiankulutus lisääntyy lampun ikääntyessä.

[muokkaa] Lähteet

  1. Kaasuvalaistus valaisi Helsingin marraskuun 14. päivä 1860 (luettu 30.9.2006)
  2. Valoa Turun yössä (luettu 30.9.2006)
  3. Katuvalojen sammuttaminen yöajaksi (luettu 4.10.2006)
  4. Vantaa – Katuvalot (luettu 30.9.2006)
  5. History of Electric Lighting Technology (luettu 30.9.2006)
  6. Tievalaistusta ehostetaan miljoonilla euroilla (luettu 30.9.2006)
  7. Tievalaistusta ehostetaan miljoonilla euroilla (luettu 30.9.2006)

[muokkaa] Aiheesta muualla