Atlantis

Wikipedia

Tämä artikkeli käsittelee myyttistä mannerta. Sanan muista merkityksistä, katso Atlantis (täsmennyssivu).
Atlantista esittävä kartta 1800-luvun loppupuolelta.
Suurenna
Atlantista esittävä kartta 1800-luvun loppupuolelta.
Atlantiksen tuho. Monsù Desiderion maalaus, 1700-luvun alku.
Suurenna
Atlantiksen tuho. Monsù Desiderion maalaus, 1700-luvun alku.

Atlantis (kreik. Ἀτλαντὶς νῆσος, Atlantis nēsos, atlanttinen eli Atlaksen saari) on myyttinen mereen uponnut saari tai manner, joka tiettävästi ensimmäisen kerran esiintyy kreikkalaisen filosofin Platonin kirjoituksissa. Hänen mukaansa saari sijaitsi Herakleen pylväiden takana ja atlantislaiset olivat mahtava laivakansa, jotka olivat jo valloittaneet suuren osan Länsi-Euroopasta ja Afrikasta. Pian epäonnistuneen Ateenan valtauksen jälkeen Atlantis upposi mereen yhden päivän ja yön aikana luonnonkatastrofin takia, joka tapahtui 9 000 vuotta ennen Platonia. Ilmeisesti kaikki myöhemmät Atlantista koskevat kirjoitukset pohjautuvat Platonin dialogeihin Timaios ja Kritias (kirjoitettu n. 360 eaa.).

Sisällysluettelo

[muokkaa] Platonin tarina

Platonin dialogissa Kritias sanoo kuulleensa kertomuksen Atlantiksesta isoisältään, joka puolestaan oli kuullut sen isältään, joka oli valtiomies Solonin sukulainen ja ystävä. Solon taas oli kuullut sen egyptiläiseltä papilta.

Kritiaan kertomuksen mukaan aikojen alussa jumalat arpoivat, mikä osa maailmasta kuuluisi kenellekin. Poseidon, meren jumala, sai osakseen Atlantiksen mantereen. Se sijaitsi Atlantin valtamerellä Herakleen pylväiden eli nykyisen Gibraltarin salmen takana. Mantereen ensimmäiset asukkaat olivat Poseidonin ja kuolevaisen naisen Kleiton jälkeläisiä. Poseidon sai Kleiton kanssa viisi paria kaksospoikia, jotka kukin vuorollaan hallitsivat Atlantista. Vanhimman kaksosparin vanhin poika oli nimeltään Atlas, josta sai nimensä sekä Atlantis-saari että sitä ympäröivä valtameri.

[muokkaa] Saari ja kaupunki

Luonnonvaroiltaan Atlantis oli paratiisin kaltainen, ja sen hyveelliset asukkaat elivät rauhassa ja nauttivat yltäkylläisyydestä. Poseidonin ja Kleiton vuorelle atlantislaiset rakensivat palatsin. Saarelle he rakensivat maasiltoja yhdistämään keskussaarta ja sitä ympäröiviä vesikehiä, sekä kaivoivat kanavia ja tunneleita joiden läpi alukset pääsivät kulkemaan vesikehästä toiseen. Samankeskisiä renkaita muistuttavat maakehät olivat n. 540 m leveitä ja vesikehät 180-540 m leveitä. Keskussaari oli halkaisijaltaan 900 m. Siten kaupunkialueen läpimitta ensimmäisestä vesikehästä alkaen oli 5220 m. Kaupunki sijaitsi ylängöllä, joka laskeutui jyrkähkösti mereen. Saaren pohjoisosa oli vuoristoa ja eteläosa alankoa, jonka mitat olivat 540 x 360 km. Se oli tasainen, suorakulmion muotoinen ja vuorten ympäröimä. Tasankoa ympäröi 180 m leveä ja 30 m syvä kanava. Sen pituus oli 10 000 stadionia eli 1 800 km. Kanava kokosi vuorilta tulevat valumavedet johtaen ne kaupunkiin ja sieltä viimein mereen. Alue oli jaettu palstoihin suorilla 30 m leveillä kanavilla, joita taas oli yhdistelty poikittaisilla kanavilla.

Platonin antamien mittojen mukaan oli koko Atlantis-saaren pinta-ala noin 400 000 km².

[muokkaa] Tuhon syyt

Sukupolvien saatossa jumalainen perintöaines väheni, ja atlantislaiset alkoivat ylenkatsoa hyveitä ja ahneus sai heissä vallan. Lopulta atlantislaiset toteuttivat suuren sotaretken Euroopan mantereelle. Mutta tarinan mukaan myös Ateenassa vallitsi kukoistava ja edistyksellinen kulttuuri, ja juuri kreikkalaiset kunnostautuivatkin atlantislaisten lyömisessä takaisin. Myös ylijumala Zeus oli kyllästynyt pahuuden vallassa olevaan valtakuntaansa. Hän päätti silloin rangaista heitä, ja kutsui koolle jumalien kokouksen, jossa hän piti näille puheen.

Kritias-dialogi päättyy tähän, mutta Timaios-dialogissa mainitaan Atlantiksen vajonneen meren syvyyteen maanjäristysten ja tulvan saattelemana yhden ainoan vuorokauden aikana. Tämän jälkeen kului pitkiä aikoja, jolloin meri oli mutainen ja kulkukelvoton, niin että Herakleen pylväiden taakse yrittävät merenkävijät joutuivat kääntymään takaisin. Kritiaan mukaan katastrofi tapahtui n. 9 000 vuotta ennen tarinan kertomista eli noin 11 400 vuotta sitten.

[muokkaa] Atlantiksen etsintää

Kartta joka esittää Atlantiksen oletettua sijaintia. Ignatius Donnellyn kirjasta Atlantis: Maailma ennen vedenpaisumista, 1882
Suurenna
Kartta joka esittää Atlantiksen oletettua sijaintia. Ignatius Donnellyn kirjasta Atlantis: Maailma ennen vedenpaisumista, 1882

Eri tieteenalojen vakiintuneiden käsitysten mukaan Platonin kuvaaman kaltaisia korkeakulttuureita ei ollut olemassa vielä 11 400 vuotta sitten. Varhaisimpia tunnettuja kaupunkimaisia yhteisöjä ovat Jeriko (n. 8000 eaa.) ja Çatal Hüyük (n. 7000 eaa.), ja ensimmäiset todisteet sivilisaatioista ilmaantuvat vasta 3000-luvulla eaa. Mesopotamiaan ja Egyptiin. Tieteenkin piirissä on silti usein spekuloitu, voisiko Atlantis-myytin taustalta löytyä mielikuvituksellisesti värittynyt muisto jostakin todellista esihistoriallista, varhaishistoriallista tai historiallista kulttuuria kohdanneesta luonnonmullistuksesta.

Platon sijoitti Atlantiksen Herakleen pylväiden taakse, joka on yleensä tulkittu Gibraltarin salmeksi. Myöhemmin on esitetty Platonin tarkoittaneen Herakleen pylväillä jotain muita luonnon muodostelmia, jonka varjolla Atlantis on usein kytketty Välimeren alueen arkeologisiin löytöihin. Vaikka niin Välimeren kuin Atlantinkin merenpohjan tutkimisen tekniset mahdollisuudet ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä valtavasti, silti vain mitättömiä osia merenpohjasta on tutkittu. Siksi uudet löydöt ovat yhä mahdollisia. Tiedetään, että esihistoriallisten kulttuurien asuttamia alueita on jäänyt meren alle - varsinkin siitä syystä, että jääkauden jälkeen meren pinta on noussut huomattavasti.

Merenalaisiin tutkimuksiin liittyy kysymys siitä, kuinka hyvin rakennukset ja esineet voivat säilyä merivedessä. Metallit tuhoutuvat suhteellisen nopeasti, koska metallien ja meriveden yhdistelmä liuottaa metalleja. Kalkkikiveä ja marmoria puolestaan vahingoittavat nilviäiset tekemällä niihin reikiä. Kvartsipitoiset kivilajit säilyvät parhaiten. Puuesineet säilyvät huonoiten, koska organismit syövät niitä. Parhaiten rauniot ja esineet säilyvät jos ne peittyvät sedimentteihin, mutta silloin ne ovat vaikeammin löydettävissä. Käytännössä satunnaiset löydöt ovat joka tapauksessa osoittaneet, että esihistoriallisten kulttuurien jäännöksiä on säilynyt meren pinnan alla jopa yli 10 000 vuoden ajan.

Viime kädessä geologia ratkaisee, onko muinaisen saaren tai mantereen uppoaminen Atlantin valtamereen tai Välimereen edes teoriassa mahdollista. Atlantin itäpuoliset saaret ovat kaikki vulkaanisia, eikä niissä ole merkkejä vajoamisesta. Joitakin saaria ympäröivät merenalaiset rantapengermät, jotka ovat seurausta siitä että jääkaudella merenpinta oli jopa 200 metriä nykyistä alempana. Rantapengermien pinta-ala on kuitenkin pienempi kuin Platonin mainitsema Atlantiksen saari.

[muokkaa] Teorioita Atlantiksesta

[muokkaa] Tieteellisiä teorioita

Satelliittikuva Santorinin saaresta. Tätä paikkaa pidetään kaikkein todennäköisimpänä paikkana "Atlantiksen kaupungille".
Suurenna
Satelliittikuva Santorinin saaresta. Tätä paikkaa pidetään kaikkein todennäköisimpänä paikkana "Atlantiksen kaupungille".
Tulivuorenpurkaus tuhosi Theran minolaisen kulttuurin
Suurenna
Tulivuorenpurkaus tuhosi Theran minolaisen kulttuurin

Tieteen kannalta katsottuna Atlantiksen manner on puhdasta mielikuvituksen tuotetta. Mitään arkeologista tai geologista todistusaineistoa tällaisen mantereen olemassaolosta ei ole. Ei ole myöskään todisteita, että sanaa "Atlantis" olisi esiintynyt ennen Platonia. Pidetäänkin melko todennäköisenä, ettei Platonin dialogin tavoitteena ollut kertoa historiasta, vaan opettaa ja kuvata Platonin valtioihanteita.

Pidetään kuitenkin mahdollisena, että Atlantis-taruun sisältyisi hämärä ja huimasti paisuteltu muisto jostakin todellisesta luonnonkatastrofista. Useimmiten Atlantis on yhdistetty Santorinin tulivuorenpurkaukseen, joka runteli Aigeianmeren minolaista kulttuuria pronssikaudella. [1] Muun muassa Theran saaren kaivauksissa on löydetty tulivuorenpurkauksen raunioittama minolainen kaupunki. Arkeologisten löytöjen perusteella oletusta Atlantis-tarun ja Santorinin purkauksen yhteydestä ei kuitenkaan voi sen enempää kumota kuin todistaakaan. Myös kreikkalaista Heliken kaupunkia on pidetty Atlantiksen esikuvana.

[muokkaa] Rainer Kühnen teoria

Vuonna 2005 paljon julkisuutta sai fyysikko Rainer Kühne, joka uskoo Atlantiksen "saaren" olleen maa-alue nykyisen Etelä-Espanjan rannikolla, ja joka tuhoutui tulvassa 800-500 eaa. Tukena hänellä on väitteessään satelliittikuvat, joissa näkyy maanalainen kehämäinen rakennelma. Hänen mukaansa kohteen muoto ja koko sopivat hyvin Platonin kuvaukseen Atlantiksen kaupungista.

[muokkaa] Näennäistieteellisiä teorioita

Atlantis on poikinut paljon teorioita ja kirjallisuutta, joista suurinta osaa pidetään näennäistieteenä. Antiikin jälkeen Atlantiksesta on kirjoitettu arviolta 130 000 sivua tekstiä. Atlantiksen toi suuren yleisön tietoisuuteen yhdysvaltalainen Ignatius Donnelly kirjallaan Atlantis - Maailma ennen vedenpaisumista (1882). Tunnetuimpia tämän jälkeen aiheesta kirjoittaneita ovat kielitieteilijä Charles Berlitz, joka julkaisi kirjan Atlantiksen arvoitus vuonna 1978 ja Otto H. Muck, joka käsittelee aihetta kirjassa Atlantis, kadonnut manner (1980).

Eri teorioissa Atlantis on Välimeren ohella sijoitettu muun muassa Kanariansaarten ympäristöön, Azoreille, Bermudan kolmioon, Karibianmerelle, Kiinanmerelle ja Grönlantiin. 1600-luvulla elänyt Johannes Rudbeckius piti Ruotsia Atlantiksena.

[muokkaa] Ignatius Donnellyn teoria

Amerikkalainen kirjailija, poliitikko ja tiedemies Ignatius Donnelly on vaikuttanut paljon Atlantiksen tutkimiseen. Hän julkaisi vuonna 1882 teoksen Atlantis: The Antediluvian World (Atlantis - Maailma ennen vedenpaisumista). Teos saavutti valtavaa suosiota Atlantikseen uskovien keskuudessa. Donnellyn väittämät selittivät monia arvoituksia kuten Amerikan alkuperäiskulttuurien ja muinaisen Egyptin yhtäläisyydet, ankeriaiden merkillisen vaelluksen ja baskien alkuperän.

[muokkaa] Jääkausi ja Golf-virta

Viimeisin jääkausi, ns. Veiksel-jääkausi, päättyi n. 11600 vuotta sitten, jolloin alkoi ilmaston nopea lämpeneminen. Platonin tarinan mukaan Atlantiksen uppoaminen sijoittuu juuri tähän samaan aikaan. Otto Muck on esittänyt, että jääkauden yhtäkkisen loppumisen olisi aiheuttanut jokin luonnonmullistus joka olisi muuttanut Golf-virran suuntaa. Jos Atlantilla olisi ollut n. 400 000 km²:n kokoinen manner, se olisi estänyt Golf-virran kulkemisen pohjoiseen ja Skandinaviaan, ja siten ylläpitänyt näillä alueilla huomattavasti nykyistä kylmempää ilmastoa.

[muokkaa] Robert Sarmastin teoria

Yhdysvaltalainen tutkija Robert Sarmast sai vuonna 2004 julkisuutta teoriallaan, jonka mukaan Atlantis olisi sijainnut itäisellä Välimerellä Syyrian ja Kyproksen välissä [2]. Noin 1 500 metrin syvyydestä merenpohjasta otetuissa kaikuluotauskuvissa näkyy muotoja, jotka saattaisivat olla ihmisten tekemiä rakennelmia. Sarmastin mukaan rakennelmat ovat ajalta noin 10 000 eaa. ja jäivät veden alle Gibraltarin kannaksen murtuessa ja Atlantin vesimassojen työntyessä Välimereen.

[muokkaa] Ior Bockin teoria

Suomalaisen kirjailijan Ior Bockin mukaan sana Atlantis viittaa aikakauteen, ei paikkaan. Hän sijoittaa käsitteen syntytarinan Etelä-Suomeen, jossa hän väittää pienen ihmisyhdyskunnan eläneen jääkaudella Golf-virran ansiosta vihreänä pysyneellä maa-alueella. Taru jääkalotin ajasta ("alltlandis period") on osa laajempaa Bockin perheen saagaa.

[muokkaa] Okkultistisia teorioita

[muokkaa] Helena Blavatskyn teoria

Venäläinen Teosofisen seuran perustaja Helena Blavatsky on tärkeä henkilö Atlantis–teorioiden joukossa. Blavatskyn mukaan atlantislaiset polveutuvat lemurialaisista ja että Lemuria ja sitä seurannut Atlantis muodostivat aikoinaan lukuisten saarten ketjun, joka ulottui eri vaiheissa Afrikan kaakkoispuolelta pohjoiselle Atlantille. Hän väitti myös, että atlantislaiset muodostivat ihmiskunnan neljännen juurirodun. Nykypäivän ihmiset ovat viides juurirotu, joista pian amerikkalaisten avustuksella kehittyy kuudes juurirotu. Etelä-Amerikkalaisista kehittyy vielä viimeinen eli seitsemäs juurirotu.

[muokkaa] Edgar Caycen teoria

Amerikkalainen psyykikko Edgar Cayce käsitteli lukemuksissaan usein Atlantista. Hänen mukaansa Atlantis oli henkisesti ja teknisesti korkea kulttuuri, jonka asukkaat olivat onnistuneet valjastamaan ydinenergian ja taitaneet lentämisen. Hänen mukaansa Atlantis oli tuhoutunut ydinonnettomuuksissa, joista toinen oli tapahtunut 28 000 eaa. ja viimeinen 10 014 eaa. Aavistaessaan kolmannen olevan tulossa atlantislaiset olisivat paenneet Egyptiin ja Keski-Amerikkaan. Egyptin ja Atlantiksen kanssakäymisestä Cayce mainitsee lukemuksissaan mm. seuraavaa: "...tuohon aikaan atlantislaisia saapui maahan. He kulkivat edestakaisin, sillä tuona kapinallisena aikana monet yksilöt toimivat aktiivisesti Atlantiksella....Egypti oli valittu yhdeksi niistä paikoista, joihin aikakirjat noista toiminnoista sijoitettaisiin" (275-38).

Cayce ennusti kesäkuussa 1940, että Atlantis nousisi Bahamasaarilla. "Ensimmäisten osien joukossa nousevat Atlantiksesta Poseidia. Cayce sanoi lukemuksessaan: "Odottakaa sitä vuosina 1968 ja 1969, siihen ei ole pitkä aika!". Merkillisenä yhteensattumana lentäjät havaitsivat vuonna 1968 Bahamasaarten Pohjois-Biminin rannikolta rakennuksilta näyttäviä hahmoja. Sukeltaessa on löytynyt vielä teitä, muureja ja pyramideja muistuttavia muodostelmia. Kuitenkin varsinaista tieteellistä tutkimusta on tehty hyvin vähän ja arkeologista vahvistusta sille, että "Biminin tiet" olisivat jotakin muuta kuin luonnon muovaamia, ei ole pystytty esittämään.

[muokkaa] Samankaltaisia tarinoita

Myytti onnellisesta ja vauraasta, mutta myöhemmin mereen hukkuneesta valtakunnasta tulee esiin monissa kulttuureissa (mm. kelttien Avalon ja Raamatun vedenpaisumuskertomus). Muun muassa baskit uskoivat olevansa Atlaintikan jälkeläisiä ja atsteekit uskoivat tulleensa itäisellä valtamerellä sijainneelta Aztlanin saarelta.

Aaltoihin hukkuneen mantereen taru tunnettiin hyvin aikoinaan Keskivaltakunnan ajalla Egyptissä. Vanha tarina kertoi egyptiläisestä, joka oli laivamatkallaan haaksirikkoon jouduttuaan pelastunut oudolle saarelle. Saarella asui hyväntahtoinen kultainen lohikäärme, joka vei tämän kulkijan pesäänsä. Se kertoi, että saarella asui aikaisemmin 75 onnellista lohikäärmettä, joista vain yksi oli selvinnyt hengissä. Taivaasta tippunut tähti oli polttanut muut, yhden ollessa lentelemässä merellä. Lohikäärme ennusti, että pian saapuisi laiva joka pelastaisi kulkijan, mutta se sanoi myös: "Et ole enää ikinä näkevä tätä saarta, sillä aallot nielevät sen."

[muokkaa] Atlantis elää yhä

 Atlantis lautapeli
Suurenna
Atlantis lautapeli

Atlantiksen myyttistä ja kiehtovaa nimeä on käytetty paljon populaarikulttuurissa, ja siitä on tehty mm. useita elokuvia, viimeisimpänä piirretty Atlantis, kadonnut kaupunki (Atlantis, The lost Empire), josta on tehty myös peli. Myös Indiana Jones pääsi Atlantiksen jäljille LucasArtsin tietokonepelissä Indiana Jones and the Fate of Atlantis vuonna 1992.

Musiikissa Atlantiksen nimeä on käytetty myös ahkerasti mm. bändien ja levyjen nimissä, sekä Atlantis Records levy-yhtiön nimessä. Urheilua seuraavat tuntevat Helsinkiläisen jalkapalloseuran Atlantis FC:n, ja tekniikkaa seuraaville on tuttu yhdysvaltain 1985 ensilentonsa tehnyt Atlantis avaruussukkula, joka on käytössä edelleen.

Sarjakuvissa Atlantis esiintyy kotipaikkana kahdelle Amerikan tunnetuimmista supersankareista: Marvel-kustantamon Prinssi Namorille ja DC Comics-kustantamon Vesimiehelle. Molemmat sankarit ovat kotoisin Atlantiksesta ja sen nykyisiä kuninkaita, sekä kaikenlaisten merenelävien herroja.

Nimitys Atlantin valtameri on myös sukua sanalle Atlantis, ja se tarkoittaa kreikan mytologian mukaan Atlaksen merta. Atlas oli kreikan mytologiassa titaani, joka oli (erään version mukaan) Iapetoksen ja nymfi Klymenen poika, ja Prometheuksen veli. Atlaksesta saivat nimensä myös Pohjois-Afrikan Atlasvuoret, kun Atlas katsoi Meduusan päätä ja muuttui kiveksi. Mytologian mukaan Atlas myös tuomittiin kannattelemaan taivaankantta hartioillaan, ja siksi sana Atlas on myöhemmin muuntunut tarkoittamaan kartastoa tai kuvateosta, jonka symbolina usein käytetään Atlasta kannattelemassa Maapalloa hartioillaan.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Nettikirjat

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Platon, Teokset V
  • Charles Berlitz - Atlantiksen arvoitus, 1978
  • Charles Berlitz - Atlantis: Kadonnut manner, Gummerus 1984

[muokkaa] Lähteet

  1. ^ Otto Muck - Atlantis, kadonnut manner, Karisto 1980
  2. ^ Manun luotain
  3. ^ Platon - Teokset V. Sofisti. Valtiomies. Timaios. Kritias. Filebos. Toinen painos. Helsinki: Otava, 1999.
  4. ^ Nils Edelman - Viisaita ja veijareita geologian maailmassa, Otava 1991