Anarkokapitalismi
Wikipedia
![]() |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. |
Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Anarkokapitalismi on poliittisen filosofian oppi ja yhteiskuntajärjestelmän malli, jossa valtiota ja muita poliittisia julkisyhteisöjä kuten kuntia ja maakuntia ei ole ja ihmiset kuuluvat valtioiden sijasta yksityisiin, autonomisiin oikeusjärjestelmiin ja jossa yksityinen omistusoikeus ja sopimusvapaus ovat vahvoja ja kattavia eli vapaa markkinatalous vallitsee. Anarkokapitalismin synonyymi on markkina-anarkismi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Libertarismi
Anarkokapitalismi on libertarismin toinen päähaara. Siinä keskeistä on yksityinen omistusoikeus sekä yksilön itsemääräämisoikeus, jonka useimmat anarkokapitalistit käsittävät fyysiseksi, keholliseksi itsemääräämisoikeudeksi. Täysin säännöttömästä kaaoksesta, jossa kuka tahansa saa tehdä mitä tahansa, anarkokapitalismin erottaa ennen kaikkea juuri tämä usko kapitalismin traditioon. Tyypillisen anarkokapitalismin katsomuksen mukaan kaikki valtion ja poliittisen hallinnan muodot ovat tarpeettomia ja haitallisia.
[muokkaa] Tasa-arvo
Liberalismin ja anarkismin periaatteiden mukaisesti anarkokapitalismi on myös oikeudellisen tasa-arvon kannattamista. Anarkokapitalismi ei kuitenkaan voi tietenkään kannattaa ns. mahdollisuuksien tasa-arvoa yksilönvapauden kustannuksella eikä vastustaa tulo- ja varallisuuseroja. Käytännössä tuloerot ja varallisuuserot ovat monien anarkokapitalistien mukaan väistämättömiä ja mahdollisuuksien tasa-arvo mahdoton missä tahansa yhteiskunnassa. Anarkokapitalisti Murray Rothbard kirjoitti tästä aiheesta esseen Egalitarianism as a Revolt Against Nature. Hans-Hermann Hoppe poleemisesti kirjoitti vastustavansa valtion pakottamaa tasa-arvoa ja kannattavansa luonnollista elitismiä. Monet anarkokapitalistit eivät kuitenkaan suhtaudu tasa-arvoon niin kielteisesti ja toivovat tuloerojen ja varallisuuserojen vähäisyyttä ja mahdollisuuksien tasa-arvoa.
[muokkaa] Anarkismi
Anarkokapitalismi yhdistää klassisen liberalismin ja anarkoindividualismin aatetraditioiden ideoita. Anarkistisen liikkeen perinteiset muodot olivat ainakin jossain määrin sosialistisia eivätkä siten olleet lähellä anarkokapitalismin ajatusmaailmaa, mutta anarkokapitalistit usein pitävät itseään anarkisminkin perinteeseen kuuluvina. Monien vasemmistoanarkistien mielestä on kiistanalaista, missä määrin anarko-etuliitettä voidaan anarkokapitalistien kohdalla pitää oikeutettuna. Jotkut 1800-luvunkin anarkoindividualistit olivat kuitenkin lähempänä anarkokapitalismia kuin kommunismia, jota jotkut heistä vihasivat. Anarkokapitalistit erottaa vasemmistoanarkisteista se, että vasemmistoanarkistit uskovat yhteisomistukseen ja usein myös tasa-arvoon ja demokratiaan enemmän. Useimmat anarkokapitalistit eivät kannata yhteiskunnallista demokratiaa; monet vasemmistoanarkistit kannattavat. Anarkokapitalistitkin toki hyväksyvät vapaan yhdistys- ja yritysdemokratian. Anarkokapitalistien demokratiakritiikkiin on vaikuttanut 1900-luvulla syntynyt julkisen valinnan teoria. Anarkokapitalismi poikkeaa 1800-luvun anarkoindividualismista paljolti modernin taloustieteen löytöjen takia: 1800-luvulla suositun työnarvoteorian sijasta monet anarkokapitalistit kannattavat modernia subjektiivista arvoteoriaa, joka tekee pääomatulojen kuten koron hyväksymisen helpommaksi.
Erona sosialistiseen anarkismiin ovat anarkokapitalismin instituutiot, jotka laillistavat ja vartioivat yksityisomaisuutta. Suhtautuminen yksityisomaisuuteen ja sen kautta syntyviin yksilöiden tulo- ja varallisuuseroihin ja yksityisomaisuuden ylläpitämiseen pakkokeinoin erottaa selkeimmin vasemmistoanarkismin ja anarkokapitalismin aatteet. Vasemmistoanarkistit eivät hyväksy yksityisomaisuutta eivätkä sen puolustamista instituutioin ja pakkokeinoin eivätkä yksityisomistuksesta seuraavia tulo- ja varallisuuseroja.
[muokkaa] Minarkismi
Jotkut anarkokapitalistit tunnistavat minarkismin, libertarismin toisen muodon sekä laajemmin käsitettynä liberalismin perinteen anarkismia läheisemmäksi aatteeksi. Minarkismi yleensä esitetään libertaristisessa keskustelussa anarkokapitalismin vaihtoehdoksi. Monet anarkokapitalistit ovat itse alun perin olleet minarkisteja ja sittemmin siirtyneet libertarismin radikaalimpaan muotoon.
[muokkaa] Klassinen liberalismi
Anarkokapitalismi on klassisen liberalismin yksi jälkeläinen, vaikka klassisen liberalismin ajatuksista onkin otettu harppaus anarkismin suuntaan. Klassinen liberalismi painotti valtion tehtävien rajoittamista, mutta ei yleensä kuitenkaan nähnyt valtion alasajamista lopullisena tavoitteena. Mm. Risto Harisalo ja Ensio Miettinen ovat kirjassaan Klassinen liberalismi (1997) sisällyttäneet anarkokapitalismin klassisen liberalismin perinteeseen, mutta yleensä sitä ei siihen lasketa.
[muokkaa] Aatehistoria
Anarkokapitalismin suuntaisia ideoita esitti jo 1800-luvulla filosofi ja taloustieteilijä Gustave de Molinari, mutta nykyisen termin anarkokapitalismi ottivat ensimmäisinä käyttöön erityisesti amerikkalainen taloustieteilijä Murray Rothbard tovereineen 1950-luvulla. Rothbard perustelee anarkokapitalismia lähinnä aristoteelisella ja liberaalilla luonnonoikeusetiikalla, jonka mukaan jokainen ihminen omistaa itsensä ja saa vallata omistamatonta materiaa ja ottaa vastaan omaisuuden luovutuksia toisilta ja luovuttaa omaisuuttaan toisille vapaasti. Anarkokapitalismin yhtenä perustajana pidetään taloustieteilijä David Friedmania, joka erityisesti teoksellaan Machinery of freedom on vaikuttanut nykyaikaiseen anarkokapitalismiin. Friedman kannattaa anarkokapitalismia, koska hänen mukaansa se on todennäköisin tapa päästä mahdollisimman suureen vapauteen: yövartijavaltio ei hänen mukaansa ole todennäköisesti toteuttamiskelpoinen. Vaikka David Friedman itse ei olekaan utilitaristi, monet liberaalit utilitaristit pitävät arvossa hänen anarkokapitalismin taloudellista tehokkuutta korostavia argumenttejaan. Anarkokapitalismia voidaan perustella myös esimerkiksi ihmisoikeuksilla, oikeudellisella tasa-arvolla, yhteiskuntasopimuksella eli ns. kontraktarismilla (Jan Narveson) tai skeptismillä.
[muokkaa] Toteutus
Anarkokapitalistinen, yksityinen oikeusjärjestelmä päättää itse järjestelmän sisällä vallitsevista laeista, itsepuolustuksen rajoista, sekä keinoista, joilla rikollisia rangaistaan. Oikeusjärjestelmä myös päättää suojautumisestaan muilta oikeusjärjestelmiltä. Jokainen saa valita oikeusjärjestelmän, johon haluaa kuulua. Oikeusjärjestelmien erillisyys ei merkitse, että rikolliset voisivat toimia ilman sanktioita, niin kuin nykyisinkään eri valtioiden olemassaolo ei merkitse.
Useimmat anarkokapitalistit katsovat maan ja kiinteistön omistajan voivan päättää yksipuolisesti, mihin oikeuspiiriin hänen kiinteistönsä kuuluu. Tällöin jokainen yksityinen kiinteistö olisi ikään kuin itsenäinen valtio. Oikeusjärjestelmän X jäsenyys vastaisi valtion X kansalaisuutta. Myös köyhät voisivat nauttia oikeusjärjestelmän suojelusta, kun he oleskelisivat toisen omistaman vartioidun kiinteistön alueella esimerkiksi vuokralaisina. Vuokra voisi siis sisältää suojelua. Jos anarkokapitalismissa kaikki alueet olisivat yksityisessä omistuksessa, kaikkialla voisi mahdollisesti nauttia ainakin jonkinasteisesta suojelusta. Anarkokapitalismin sallima kilpailu vähentäisi oikeuslaitoksen kuluja ja korruptiota, mikä myös parantaisi köyhien oikeusturvaa verrattuna monopolistiseen valtioon. Toisessa tulkinnassa oikeuspiirin jäsenyys saattaisi olla vähän kuin luottokorttiasiakkuus: voisit kuulua useaankin oikeuspiiriin, ja liikkuessasi eri alueilla sinuun sovellettaisiin hieman eri lakeja sen mukaan, millaiset oikeuspiirien yhteistyösopimukset ovat voimassa sinun turvayhtiöidesi ja alueen omistajan turvayhtiöiden välillä. Kuten luottokorttien kanssa, järjestelmän yleinen toimivuus perustuisi ihmisten väliseen yleiseen luottamukseen, mutta se kestäisi pienen joukon roistoja romahtamatta.
Ei kuitenkaan olisi pakkoa aina maksaa suojelusta, jos asuisi alueella, jonka vuokraan tai kiinteistön omistuksen rasitteeseen ei kuuluisi suojelua, vaan voisi itsekin puolustaa itseään. Kapitalismissa työnjako kuitenkin on yleistä ja useimmat turvautuvat ammattilaisiin. Anarkokapitalismi ei merkitse, että olisi täysin kunkin kiinteistön omistajan mielijohteiden armoilla, koska anarkokapitalismissa kehollinen itsemääräämisoikeus ja yksityinen omistusoikeus määritelmien mukaan olisivat voimassa. Suunnilleen samoin kuin nykyisissäkin kapitalistisissa yhteiskunnissa yksityisellä omistajalla olisi oikeus suojella omaisuuttaan pakkokeinoin ja tarpeen vaatiessa väkivallan uhalla rikollisia vastaan.
Anarkokapitalismi ei ole yksi ainoa käytännön idea siitä, miten ihmisten väliset suhteet - ennen kaikkea ristiriidat - ratkaistaan. Se on yhden käsityksen mukaan yleisimmillään moraali, joka korostaa, että jokaisen yksilön tulisi saada päättää omista asioistaan itse. Peruskäsitteet "jokainen" (lapset, sikiö, mielisairaat, eläimet?), "päättää" (itsepuolustuksen oikeutus?) ja "oma" (omaisuuskäsitteen määritelmä?) ovatkin sitten tulkinnanvaraisempia. Käytännössä saattaisi syntyä monenlaisia ja vaihtoehtoisia yhteistyökuvioita, joiden puitteissa luodaan oikeusjärjestelmiä, jotka täsmentävät tämän moraalin. Jossakin oikeusjärjestelmässä esim. abortti saattaisi olla aina laillinen, toisessa ei koskaan, kolmannessa laillinen raskauden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana jne.
Anarkokapitalismia voidaan pitää myös käytännön järjestelmänä, joka ei liity mihinkään erityiseen moraaliin. Esimerkiksi David Friedmanin mukaan anarkokapitalismi ei käytännössä olisi täysin libertaarin etiikan mukainen, koska kaikki ihmiset eivät kannattaisi tuota etiikkaa, vaan esimerkiksi heroiini voisi olla kielletty kaikkialla muualla kuin New Yorkissa. Somaliassa on joidenkuiden mukaan syntynyt anarkokapitalismia, kun valtio luhistui, vaikka anarkokapitalismi aatteena ei liene kovin tunnettu siellä. Kritarkia eli perinteiseen lakiin perustuva tuomarivalta on toinen tulkinta Somalian valtiottomasta järjestelmästä Michael van Notten.
Anarkokapitalismi ei myöskään merkitse äärikaupallisuutta, vaan anarkokapitalistisessa yhteiskunnassa voisi olla myös ei-kaupallista toimintaa ja yhteisöjä, jopa antikapitalistista kuten sosialistista etiikkaa noudattavia, esimerkiksi vapaaehtoisia kommuuneja. Anarkokapitalismia voidaan pitää siis metajärjestelmänä, joka salliii suurimman mahdollisen valinnanvapauden ja moninaisuuden.
Jotkut anarkokapitalistit väittävät, että modernit länsimaat kuten Suomi eivät välttämättä muuttuisi anarkokapitalismiin siirtyessään paljoakaan: julkiset palvelut yksityistettäisiin, jolloin ihmiset maksaisivat niistä palvelumaksuja ja vapaaehtoisia vakuutusmaksuja ja antaisivat lahjoituksia hyväntekeväisyytenä verojen ja pakollisten eläke- ym. sosiaalivakuutusten sijasta. Myös työnantaja voisi edelleen osallistua työntekijän eläkkeen ja vakuutusten rahoittamiseen vapaaehtoisten työsopimusten mukaan. Ammattiliitot tai muut voisivat edelleen ylläpitää työttömyyskassoja. Ammattiliitot voisivat toimia melko lailla nykyiseen tapaan, auttaa jäseniään, käydä työtaisteluja ja pyrkiä solmimaan työehtosopimuksia työnantajaliittojen kanssa mutta ilman etuoikeuksia kuten työehtosopimusten yleissitovuutta ja oikeutta pitää työpaikka työsopimuksen määräyksistä huolimatta esimerkiksi lakon jälkeen. Muukin yhdistystoiminta voisi tietysti jatkua anarkokapitalismissa suunnilleen nykyiseen tapaan. Ihmiset myös säästäisivät eläkepäivien ja odottamattomien menojen varalta verojen ja pakollisten eläkemaksujen maksamisen ja valtiollisen säästämisen sijasta. Kapitalismin yksi etu hyvinvointivaltioon nähden on joustavuus, jolla ihminen voi tarpeen tullen käyttää varojaan lakisääteisen eläkejärjestelmän jäykkyyden sijasta. Valtiolliset eläkejärjestelmät myös tuottavat vähemmän eläkettä suhteessa eläkemaksuihin kuin yksityiset.
Poliisi ja oikeuslaitos yksityistettäisiin eli korvattaisiin vartiointiliikkeillä, yksityisetsivillä ja välimiestuomareilla tms. Verot ja valtio lakkautettaisiin, mutta turvallisuusyhtiöt ja oikeusjärjestelmän byrokraatit hoitaisivat asiakkaidensa rahoilla suunnilleen samoja asioita kuin poliisit ja tuomarit nykyisin veronmaksajien rahoilla. Henkirikoksista, pahoinpitelyistä, vapauteen kohdistuvista rikoksista ja omaisuusrikoksista kuten varkaudesta, ryöstöstä, kiristyksestä ja petoksesta voitaisiin rangaista ja periä vahingonkorvauksia. Samoin kuin nykyäänkin eräissä maissa asianajaja voisi vaatia vain osuuden rikollisen maksamasta vahingonkorvauksesta tai sakosta palkkiokseen, mikä olisi köyhillekin hyvä mahdollisuus saada oikeusturvaa huolimatta asianajajien palkkioiden mahdollisesta kalleudesta. Tekijänoikeuskin on mahdollinen myös anarkokapitalismissa, koska se voi perustua yksityiseen omistusoikeuteen.
Anarkokapitalismissa myös mahdolliset armeijat olisivat yksityisiä. Yksi mahdollisuus olisivat jonkinlaiset suojeluskunnat. Toinen mahdollisuus olisivat kaupalliset armeijayhtiöt. Periaatteessa olisi mahdollista myös, ettei erillisiä armeijoita olisi, vaan yksityiset vartijat ja etsivät hoitaisivat tärkeimmät nykyiset armeijan ja rajavartiolaitoksen tehtävät. Anarkokapitalismissa monissa kiinteistöissä aseenkanto olisi todennäköisesti sallittu myös yksityishenkilöille, jotka voisivat siten estää rikoksia.
Anarkokapitalismissa ei olisi valtion rajoja eikä siten valtiollisia tulleja, koska valtioita ei määritelmän mukaan olisi. Niinpä todennäköisesti ei olisi niin tiukkaa rajakontrollia ja maahanmuuton kontrollia kuin nykyvaltioissa, koska valtioilla on nykyään niin laaja alueellinen monopoli. Tästä eräät anarkokapitalistit kuten Hans-Hermann Hoppe ovat kuitenkin eri mieltä ja katsovat nykyisen valtion kasvattavan maahanmuuttovirtoja keinotekoisesti. Hans Hoppe uskoo anarkokapitalismissa syntyvän erilaisten kulttuuripiirien muodostamia erillisiä alueellisia yhteisöjä (esim. ns. gated communities), kun taas monet muut anarkokapitalistit uskovat anarkokapitalistisen yhteiskunnan suhteelliseen yhtenäisyyteen. Eräissä maissa on syntynyt aidattuja yhteisöjä siksikin, että valtion oikeuslaitos ja poliisi ovat liian tehottomia estämään rikollisuutta. Siksi anarkokapitalismissa aidattuja yhteisöjä voisi olla jopa vähemmän kuin nykyisin. Anarkokapitalismissa yhteiskunnan käsite olisi toki hyvin erilainen kuin nykyään, kun valtio määrittää yhteiskunnan rajat.
[muokkaa] Anarkokapitalismi Suomessa
Anarkokapitalismilista on suosittu anarkokapitalistifoorumi. Anarkokapitalisteilla ei Suomessa ole toimivaa virallista rekisteröityä yhdistystä.
[muokkaa] Anarkokapitalistisia ajattelijoita
- Gustave de Molinari
- David Friedman
- Murray Rothbard
- Hans-Hermann Hoppe
- Anthony de Jasay
- Roderick Long
- Bruce Benson
- Jan Narveson
- Wendy McElroy
[muokkaa] Aiheesta muualla
- anti-state.com, markkina-anarkistien keskustelufoorumi (en)
- AK-keskustelulista Yahoolla suomeksi