Eettinen objektivismi
Wikipedia
Eettinen objektivismi on etiikan oppi, jonka mukaan on objektiivisia syitä hyväksyä joitakin moraalia koskevia väittämiä ja hylätä toisia. Usein eettisen objektivismin kannattajat myös esittävät jonkin tavan selvittää, miten todenmukaiset moraaliväittämät löydetään.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Uskontojen etiikka
Uskonnollinen etiikka väittää usein, että moraalinormit ovat objektiivisia, koska ne tulevat jumalalta tai jumalilta. Hyvä ja paha eivät tässä tapauksessa riipu yksilön hyväksynnästä tai paheksunnasta. Esimerkiksi vaikka jumala käskisi kansaansa tekemään hirmutekoja, kansan täytyy totella, koska se uskoo, että tämä on jumalan tahto.
Kirjassaan Katolisen kirkon moraali kirkkoisä Augustinus kertoo, että hyvä tarkoittaa pyhitettyä elämää, jossa ruumiin tarpeita on hillittävä. Hänen mielestään moraalin perusta on jumalan tahto sellaisena kuin se ilmenee pyhissä kirjoituksista tai katolisen kirkon lausunnoista.
Uskonnollinen moraali sisältää suuren joukon vaikeuksia. Miten on suhtauduttava niihin, jotka eivät usko jumalaan tai jumaliin? Voidaanko väittää, että heiltä puuttuu moraalinen vakaumus ja että he ovat pahoja ihmisiä?
Uskonnollinen etiikka ei kuitenkaan aina näe jumalaa arvojen lähteenä. Esimerkiksi Leibniz oli sitä mieltä, että tarvitsemme jonkin jumalan ulkopuolisen kriteerin, jolla voimme arvioida, onko jumala hyvä vai ei. Sitten kun olemme todenneet jumalan hyväksi, voimme ylistää häntä.
[muokkaa] Sokrates ja Platon
Kuten Sokrates huomautti, tarinat jumalista ovat lukuisia ja erilaisia, ja uskonnot ovat usein ristiriidassa keskenään. Historia tuntee tuhansia uskontoja, ja samankin uskonnon eri suunnat saattavat olla jyrkästi eri mieltä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Jotkut jumalat kuten muinaisen Kreikan jumalat ovat kertomusten mukaan itsekin käyttäytyneet häpeällisesti.
Sokrates kysyy, onko se, mitä jumalat tahtovat, hyvää siksi, että he sitä tahtovat, vai tahtovatko he sitä siksi, että se on hyvää. Molemmat tapaukset johtavat vakaviin vaikeuksiin. Ensimmäisessä tapauksessa voidaan todeta, että jumalat ovat eri paikoissa ja eri aikoina tahtoneet aivan erilaisia asioita. Toisessa tapauksessa täytyy olla olemassa jokin jumalien ulkopuolinen peruste sille, mikä on hyvää. Joudutaan takaisin kysymykseen siitä, mikä on hyvää.
Tätä kysymystä objektivistit ovat yrittäneen vuosituhansia ratkaista. Esimerkiksi Platon uskoi, että moraaliarvot perustuvat ns. tuonpuoleiseen todellisuuteen, ne kuuluvat muotoihin tai ideoihin. Inhimillistä käyttäytymistä on arvioitava sen mukaan, missä määrin se vastaa sitä, mitä mieli voi tietää muodoista tai ideoista. Platonin mielestä myös huolenpito sielusta kuului moraalinormeihin. Augustinuksen mukaan tämä muistutti uskonnon suhtautumista moraaliin.
[muokkaa] Aristoteles
Aristoteles käsitteli moraalia muun muassa teoksessaan Nikomakhoksen etiikka. Hän aloittaa tarkastelunsa toteamalla, että teot jakautuvat kahteen luokkaan, niihin, jotka suoritamme jonkin muun takia, ja niihin, jotka suoritamme niiden itsensä takia. Toisia asioita toivomme joidenkin muiden asioiden takia ja toisia niiden itsensä takia.
Saatamme esimerkiksi mennä lukioon päästäksemme opiskelemaan korkeakouluun. Miksi menemme korkeakouluun? Suorittaaksemme loppututkinnon. Miksi haluamme suorittaa loppututkinnon? Saadaksemme hyvän työpaikan. Miksi haluamme saada hyvän työpaikan? Ansaitaksemme rahaa. Miksi haluamme ansaita rahaa? Viettääksemme mukavaa ja miellyttävää elämää.
Aristoteles saattaisi sanoa, että haluamme tulla onnellisiksi. Voimme vielä kysyä, miksi haluamme tulla onnellisiksi. Siihen Aristoteles kenties vastaisi, että onnellisuus on päämäärä sinänsä, lopullinen päämäärä. Aristoteleen ajattelussa luonnossa on olemassa "teloksia", objektiivisesti olemassa olevia "lopullisia" päämääriä.