Essentialismi
Wikipedia
Olemusajattelu eli essentialismi on oppi, jolle Aristoteles loi perustan esittäessään formaalisen syyn muodoksi tai olemukseksi joka on pysyvä malli sille, millainen asian tulisi olla. Määritelmästä seuraa se, että luonnon tapahtumat ovat selitettävissä viittaamalla luontokappaleen olemukseen. Olemus on kyseisen luontokappaleen luonnollisin tila, ja siten kyseisen luontokappaleen "oikea" tapa toimia.
Olemusajattelun perustana on, että jokaisella luontokappaleella on jokin olemus, joka erottaa hänet kaikista muista luontokappaleista. Aristoteleen näkemys oli, että on olemassa erityinen idea tai muoto, joka määrittää olion esimerkiksi ihmiseksi. Platon otti tämän ajatuksen oman ideamaailmansa lähtökohdaksi ja hän määritti ihmisen sielun piirteeksi joka erottaa tämän kaikesta muusta. Vastaavaa näkemystä ovat sittemmin kannattaneet muun muassa René Descartes, Immanuel Kant. Vastaavanlainen olemusajattelu on erittäin tyypillistä myös erilaisille kristillisille ihmiskäsityksille, joissa ihmiset nähdään toimivina sieluina osana korkeampaa suunnitelmaa.
Olemusajattelu johtaa siihen, että ihmisen olemus sekä oikea ja väärä toiminta johdetaan "luonnollisesta järjestyksestä", jota todellisuus itsessään noudattaa. Olemusajattelu onkin naturalistisen virhepäättelyn yleisin muoto.