Fronde (kapina)
Wikipedia
Fronde (kapina) oli vuosiin 1648 – 1652/1652 liittynyt viimeinen Ranskan kuningasta vastaan tapahtunut valtakunnan merkittävien aristokraattien kapina.
Tämä kapina voidaan jakaa kahteen osaan:
- Parlamentaarinen Fronde eli "vanha Fronde", joka aloitti kapinoinnin;
- Prinssien Fronde, joka jatkoi kapinaa, laajensi sitä ja oli edellisen kapinan seurausta, kunnes tuli lopulta tukahdetuksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tapahtumien konteksti
Fronde syntyi aluksi yleisestä tyytymättömyydestä. Tämä puolestaan oli lähtöisin taloudellisesta kriisistä sekä voimakkaasta verorasituksen kasvusta, jonka avulla voitiin rahoittaa Kolmikymmenvuotisen sodan kustannuksia. Kuitenkin kapinoinnin suoria syitä tulee etsiä ajankohtaisemmista tapahtumista, eritoten siitä, miten kuningasvalta veronkorotukset ja veronkannan järjesti. Sijaishallituksen toivottiin yleisesti keventävän verorasitusta, mutta se ei toiminut asiassa mitenkään: Kardinaali Mazarinin mielestä Ranskan talous ja siten yhteiskunta saattoivat hyvinkin kestää sodan, eikä siis luopunut veroista. Veroministeri Patricelli d’Émery laajensi veronkantaa uusilla veroilla. Nain hän pakotti Pariisinkin, joka oli veroista vapautettu, maksamaan ”taillea” (välitön vero ennen vuotta 1789). Hän perusti uusia virkoja, kun Mazarin omalla tahollaan valmistautui kiristämään virkojen myynnin perinnöllisyyden veroa oli ”paulettea”.
Kuninkaan hallitusta vastassa olivat, ei enempää eikä vähempää, kuin kuninkaallisen suvun omat jäsenet. Orléansin herttua Gaston, joka oli Henrik IV:n nuorempi poika, ja ikuinen juonittelija, ei kätkenyt oppositiossa olevaa asennettaan Mazarinia kohtaan. Näin ei tehnyt myöskään hänen tyttärensä Anne Marie Louise d'Orléans de Montpensier, jota kutsuttiin nimellä Grand Mademoiselle, eikä myöskään Condén prinssi Louis II de Bourbon-Condé, tai hänen sisarensa Anne Geneviève de Bourbon-Condé, Longuevillen herttuatar; he kaikki havittelevat pääsystä kuninkaalliseen neuvostoon. Myös Jean-François Paul de Gondi, myöhemmin Rezin kardinaali, oli erinomaisen kunnianhimoinen ja näytteli tapahtumissa tärkeätä roolia. Pariisin parlamentti ryhtyi melkoiseen taisteluun sijaishallitusta vastaan ja syynä olivat verot. Parlamentti käytti usein moiteoikeuttaan, jonka se toivoi vaikuttavat kuningaskunnan poliittiseen päätöksentekoon.
[muokkaa] Parlamentaarinen Fronde
[muokkaa] Ludvig IX Pyhän sali
Vuonna 1648 15. tammikuuta sijaishallitsija Anne Itävaltalainen oli Pariisin parlamentissa pitämässä ns. kuninkaan istuntoa (lit de justice). Kyseessä oli parlamentin pakottaminen uusien varojen rekisteröintiin, jota tarvittiin, että lait yleensä tulisivat voimaan. Seuraavana päivänä parlamentti perui hallitsijan läsnä ollessa tehdyt päätöksensä. Marazin yritti toimenpiteillään saada palautetuksi päätöksen, mutta 13. toukokuuta parlamentit kamarit hyväksyivät «yhteistoiminta-asetuksen», jolla muodostettiin yksi ja yhtenäinen kokous, joka puolestaan kokoontui Oikeuspalatsin Pyhän Ludvigin salissa. Tuomarit puolestaan laativat 27 kohtaa käsittävän listan, jossa vaadittiin valtiovarainministerin eroa, parlamentin hyväksyntään kaikille veronkorotuksille sekä yksilönvapauden takaamista.
Anne Itävaltalainen luovutti aluksi kahakan. Kuitenkin 20. elokuuta Condén Lensissä saaman voiton jälkeen, Mazarin tunsin mahdollisuutensa tuleen iskun antamiseen. 26. elokuuta hän antoi pidättää parlamentin Pyhän Ludvigin kamarin johtajat, joiden joukossa oli myös vanha presidentti Pierre Broussel, joka nautti suurta kansansuosiota. Uutinen pidätyksistä sytytti Pariisin ja käynnisti ”barrikadien päivän”. Kensleri Séguir sai kansanjoukot seuraaman itseään, nämä sytyttivät palamaan rakennuksen, johon hän oli paennut. Porvarismiliisit partioivat Palais-Royaleen (rakennus kutsuttiin aiemmin Kardinaalipalatsiksi, koska kardinalli Richelieu lähistöllä oli sen aikoinaan rakentanut ja testamentannut rakennuksen Ludvig XIII:sta). Mazarin oli pakotettu vapauttamaan Broussel. Anne Itavaltalainen muutti, järkevää kyllä, hovinsa kanssa 12. syyskuuta Rueilin linnaan. Kuitenkin 24. syyskuuta Anne Itävaltalaisen oli luovutettava taistelu ja hyväksyttävä parlamentin ehdot, joiden mukaan hänen oli kahden viikon kuluessa takaisin. Näin kuningas palasi takaisin kaupunkiin.
[muokkaa] Ensimmäinen Fronde-sota
Mazarin ei tunnustanut voitetuksi tulemistaan ja hän kutsui 4000 saksalaista palkkasoturia Condén armeijasta. Omalla tahollaan Gondi touhusi organisoidakseen uudelleen Frondea. Hän tarjosi kapinen johtajan tehtävää Gondélle, mutta tämä kieltäytyi vastaten: «ei voida voitta olemalla hullujen armeijan kenraali». Näin Gondin piti tyytyä Condén nuorempaan veljeen Armand de Bourbon-Contin.
Hevi pakeni uudelleen pääkaupungista. yöllä 6. tammikuuta 1649, tällä kertaa pakopaikka löytyi Saint-Germain-en-Laye linnasta. Nuoren Ludvig XIV:n täytyi viettää yönsä täysin ennalta valmistellussa linnassa, kultaakin kalliimmalla ostetuilla oljilla. Condé kiirehti sulkemaan yhteydet Pariisiin. Jäisessä talvisäässä Condé armeijoineen ryösteli maaseutua ja heitti alastoman vankinsa Seineen. Nälkää nähneessä Pariisissa koettiin myös valtaisat tulvat.
Kapinan johtajat esittivät tällöin kutsun espanjalaisille. Turennen varakreivi, joka oli tyytymätön sukunsa asemaan, liittyi kapinalliseen saksalaisen armeijansa kanssa. Saman aikaan kapinalliset raivosivat Pariisissa.
Tapahtumat eivät kuitenkaan johtaneen lopulliseen päätökseensä. Kauhistuneita tapahtuman mahdollisista seurauksista parlamentin puhemiehet Mole ja de Mesmes pyysivät hartaasti Anne Itävaltalaista neuvottelemaan tilanteesta. Mazarin allekirjoitti sopimuksen asiasta presidenttien kanssa. Vuoden 1649 maaliskuussa kaikki näytti selviävä ja kuningas saapui jälleen Pariisin, koska kuningatar oli allekirjoittanut rauhan ja sen yhteydessä yleisen armahduksen joka takasi, Gondin neuvotteleman, titteleiden, tilusten ja kunnian säilyttämisen mahdollisuuden. Keväällä 1649 näytti siltä, että Fronde oli ollut vain pahaa unta.
[muokkaa] Prinssien Fronde
[muokkaa] Prinssien pidätys
Condén ruhtinas oli Orléansin Gaston kanssa suuria parlamentin käymän kapinan voittajia. He pakottivat kuningattaren myöntämään palkkiota Contille ja tämän sisarelle, Longuevillelle. Kuitenkin kiista arvojärjestyksestä laukesi tunteiden täyttämänä aateliston parissa. Tätä seurannut agitointi sai aikaiseksi ”Liittoaktin”, jonka yli 800 aatelismiestä allekirjoitti. Tällöin myös syntyi ajatus kuningaskunnan valtiopäivien koolle kutsumisesta. Uusien Condén ruhtinaan röyhkeiden tekojan tähden kuningatar Anne Itävaltalainen antoi luvan tämän pidätykselle, kuten myös Conti ja Longuevillen herttuan pidätyksille, jotka tapahtivat 18. tammikuuta 1650. Ruhtinaat olivat vangittuina Vincennesin linnassa. Pariisin kaupunki juhli tyytyväisenä pidätyksiä ja sytytti riemun tulet.
Sitä vastoin maakunnassa Fronde kapinointi syttyi uudelleen. Longueville herttuatar oli paennus Normandiaan ja hänen seuranaan oli La Rochefoucauld herttua. Myös kenraali Turenne oli pysynyt uskollisena Condélle. Mazarin reagoi tapahtumiin jakamalla hallituspaikat uskollisille kannattajilleen tai aiemmin Fronde-kapinaa kannattaneille, mutta mielen muuttuneille henkilöille. Jotta maakuntien aatelisto jäisi uskolliseksi sijaishallitsijalle, niin kuningatar päätti tehdä poikansa Ludvig XIV kanssa kierroksen maaseudulla. Longvillen herttuatar liittyi kenraali Turennen joukkoihin Meusen alueella ja he allekirjoittivat sopimuksen Espanjan kuninkaan Filip IV:n kanssa. Turennen armeijan piti yhdistyä Espanjan Alankomaiden kuvernöörin, arkkiherttua Leopold-Wulhelmin joukkoihin. Ryhtinaiden Fronde-kapinan voiman nousun edessä kuningatar vei nuoren kuninkaan Akvitaniaan, jossa kuitenkin kapinalliset olivat päässeet Bordeux’n herroiksi. Kuningatar uskoi sotilasjohdon Monsieur’lle, Ludvig XIII:sta veljelle. Turennen joukkojen läheisyyden takia Vincennen linnan vangit siirrettiin Marcoussis’iin. Bordeaux’ piiritys aloi 5. syyskuuta.
Pariisissa kardinaali Mazarin teki vakavan virheen kieltäytyessään kardinaalin päähinettä Condille. Hän han tyrkkäsi vastustajana uudelleen juonimaan. Joulukuussa parlamentti vaari ruhtinaiden vapauttamista sekä Mazarinin erottamista. Kuningatar oli kuitenkin päättänyt paeta jälleen kerran. Kohteena oli 6. helmikuuta 1651 Saint-Germainin linna Pariisin lähistöllä. Monsieur oli saanut tiedon asiasta ja ilmoitti siitä Condille. Yöllä 8. ja 9. helmikuuta porvariskaarti sulki Pariisin portit, ja Condin yllyttämänä he halusivat tarkastaa, että kuningas ei olisi lähdössä mihinkään. Kapinan edetessä Anne Itävaltalaisen piti jättämän kaksi tuikkua kuninkaan huoneeseen, jotta sen uskottaisiinolevan asutta. Ruhtinaat vapautettiin 10. helmikuuta. Parlamentti aloitti 17. helmikuuta Mazarinia koskevien syytösten käsittelyn.
Helmikuun aikana Pariisissa pidettiin aatelismiesten lukuisia kokouksia. Monsieur oli asioissa puhemiehensä. Aatelisto vaati valtiopäiviä. Sen unelma oli eräänlainen sekamonarkia, jossa aatelisto olisi näytellyt keskeistä roolia. Nämä näkymät eivät kuitenkaan miellyttäneet oikeastaan ketään, ei myöskään kapinaliikkeen johtajia. Nämä olivat ajautuneet liikkeen sisäiseen konfliktiin. Condé kieltäytyi julistamasta itseään sijaishallitsijaksi ja Gondin kuumentama papisto oli parlamenttia vastaan. Mutta lopulta 7. syyskuuta 1651 Ludvig XIV julistettiin täysikäiseksi.
[muokkaa] Grand Condén kapina
Kuudes päivä syyskuuta Condén ruhtinas vetäytyi Tur-en-Vexin’in, Longuevillen herttuan luokse. Ilman todellista syytä, paitsi hänen suunnaton vihansa Mazarinia kohtaan, hän aloitti henkilökohtaisen kapinan. Hän allekirjoitti espanjalaisten kanssa sopimuksen, jossa lupautui luovuttamaan ranskalaisen satamakaupungin Bourg-sur-Gironden, kun Espanja maksaisi 500.000 ecuta joukkojen varustamiseksi. Tammikuussa 1652 Anne Itävaltalainen kutsui Mazarinin uudelleen palvelukseen. Tämä neuvotteli Turennen ja Bouillonin herttuan lojaaliudesta hallitukselle. Kuitenkin Mazarinin odottamaton paluu kuumeni tunteita Pariisissa. Parlamentti oli luvannut hänen päästään 150.000 livren palkkion. Monsieurs sopi Condén ruhtinaan kanssa kardinaalinen poistamisesta kuvioista. Condé yrittikin yllättää kuninkaallisen armeija Loire-joella, mutta Turenne ja Bléneau löivät hänen joukkonsa.
Lothringeni herttua Kaarle IV tunkeutui Ranskan alueelle espanjalaisten toiveesta. Hänen tarkoituksenaan oli vapauttaa ruhtinaiden armeija, jota Turenne piiritti Étampesissa. Pariisin ympäristössä kuninkaalliset joukot ja Condén joukot leikkivät kisaa ja hiirtä. Heinäkuun toisena päivänä, kun taisteltiin Pariisissa ja sen esikaupungissa Saint-Antoinessa, Grand Mademoiselle määräsi kanuunat ampumaan kuninkaallista ratsuväkeä ja Charonnen kummuille saakka, jossa Mazarin ja nuori kuningas seurasivat tapahtumia. Condé saattoi näin vetäytyä kaupungista, joka altistui ryöstelyille. Kaupungintalo, jossa kokoontui kuninkaalle myötämielisiä ihmisiä, sytytettiin tulee ja siellä olleet ihmiset teloitettiin Condén armeijan, jotka olivat pukeutuneet työmiehiksi, sotilaiden toimesta.
Yleinen sotaväsymys vallitsi. Mazarin päätti vetäytyä Builloniin ja tiilanne rauhoittui. Kun kävi selväksi, että oli vahva mielipide, joka halusi palauttaa järjestyksen Pariisiin, niin Condé lähti Ranskasta Flanderiin ja näin asettui Espanjan palvelukseen. Vuonna 1652 21. lokakuuta Ludvig XIV palasi riemuitsevaan parisiin. Hän asettui asumaan [[Louvere]en, jota piti Plais-Royalia parempana. Kardinaali Retz, eli Conti, heitettiin välittömästi vankeuteen. Condé menetti arvonsa kuninkaalisen suvun jäjenenä (prince du sang) ja tuomittiin kuolemaan. Grande Mademoiselle pakotettiin menemään Saint-Fargeaun luostariin, jossa hän oli vuoteen 1657 saakka.
Seurasi menestyksekäs kuninkaallinen osanotto parlamentin istuntoon Louverssa. Istunnossa päätettiin, että tuomarit ”eivät saa missään tapauksessa osallistua valtion asioiden käsittelyyn”. Mazarin palasi 3. helmikuuta 1653 ja otettiin riemulla vastaan. Bordeaux, joka oli viimeinen kapinallisten hallussaan pitämä kaupunki, antautui heinäkuussä vuonna 1653.
[muokkaa] Keskeiset kapinan osapuolet
[muokkaa] Kuninkaan puolella
- Sijaishallitsija, Anne Itävaltalainen (1601-1666),
- Kardinaali Jules Mazarin.
[muokkaa] Frondelaiset
- Jean-François Paul de Gondi, tuleva Monseigneur, Retzin kardinaali,
- Armand de Bourbon, Contin prinssi,
- Anne Marie Louise d'Orléans, Montpensierin herttuatar, joka oli ns. « la Grande Mademoiselle »
- Henri, Longuevillem herttua ja Anne Geneviève de Bourbon Longuevillen herttuatar,
- Chevreusem herttuatar sekä Montbazonin herttuatar.
[muokkaa] Erotettut
- Varakreivi Henri de la Tour d'Auvergne-Bouillon, joka sai kunniaa Turennen varakreivinä ja kenraalina,
- Louis II de Bourbon, Condén ruhtinas.
Nämä kaksi kenraalia taristelivat aluksi kuninkaan joukoissa, mutta myöhemmin kapinallisten rinnalla.
[muokkaa] Kirjallisuus ja lähteet
- Hubert Méthivier, La Fronde, PUF, coll. « L'Historien », 1984
[muokkaa] Tietoa muualla
- Fronden kapinan alkupera ja historia (ranskaksi)