Itkuhälytin

Wikipedia

Itkuhälytin on järjestelmä, jota käytetään lähinnä nukkuvan lapsen tarkkailuun toisesta huoneesta. Itkuhälytin koostuu radiolähettimestä, joka sisältää mikrofonin jonka avulla lapsen äänet välitetään vanhemmille, sekä vastaanottimesta. Sille voi keksiä muutakin käyttöä.

Tyypistä riippuen itkuhälyttimet toimivat hieman eri tavoin, esimerkiksi uusimmissa kaksisuuntaisissa hälyttimissä vanhemmat voivat puhua lapselle takaisin. Tällaista toimintoa voidaan käyttää sisäpuhelinjärjestelmänä. Edistyneimmissä malleissa lähetin välittää videokuvaa, jota voidaan katsoa vastaanottimen videonäytön tai pienen television avulla. On olemassa myös yhdistetty itkuhälytin ja liiketunnistin, jossa patjan alle asennetaan liikkeen tunnistava levy ja lähettimessä on liiketunnistintoiminnon hälytin.

Perushälyttimet toimivat VHF-kanavilla, eli maasta riippuen 30–50 MHz taajuudella, kun taas esimerkiksi videohälyttimet toimivat 2,4 GHz ISM-taajuudella (vapaa taajuus). Laitteissa on antennit, joiden pituus määräytyy käytettävän taajuuden ja sitä kautta aallonpituuden mukaan. Yleisimmin käytetty on noin 13 cm. Analogisen piilosignaalin lisäksi itkuhälytintä voidaan käyttää 2–4 eri kanavalla muiden samoilla taajuuksilla toimivien laitteiden aiheuttamien häiriöiden välttämiseksi. Tällaisia laitteita ovat muun muassa matkapuhelimet, WLAN-verkot sekä mikroaaltouunit. Laitteiden toimintaetäisyys vaihtelee 100 metristä (videohälyttimet) 250 metriin (perushälyttimet), ja useimmissa on digitaalinen yhteystarkistus, joka varoittaa mahdollisista katkoksista lähettimen ja vastaanottimen välillä.

[muokkaa] Lähteet

Muilla kielillä