Hiiret

Wikipedia

Hiiret voidaan myös luokitella jyrsijöiksi. Hiiret ovat pieniä ja keskisuuria eläimiä. Luokitellaan kasvinsyöjiksi. Tunnistettavana piirteenä hiirillä on kallon muoto ja selkeä hampaiden rakenne. Ylä- että alaleuassa on kaksi kaarevaa ja talttamaista etuhammasta. Hampaiden etureuna on hyvin kestävää hammaskiillettä ja takareuna hammasluuta, joka on pehmeämpää. Hampaat jatkavat kasvamista koko ajan samaan tahtiin mitä ne kuluvat hampaiden kärjestä. Hiiren ruumiinrakenne on myös selkeä ja joka toistuu lajien keskuudessa samanlaisena. Elimistössä hiirien käyttämä kasviravinto sulaa vaikeasti suolistossa ja sen vuoksi jyrsijöillä on iso umpisuoli, jossa bakteerit hajottavat ruokaa edistäen näin sulamista. Hiiret käyttävät ravinnokseen erilaisia jyviä, juuria, marjoja, ihmisen elintarvikkeita, toukkia sekä pieniä hyönteisiä. Jyrsijälajeille selkeä, yhteinen piirre on suuri lisääntymiskyky ja tapahtuvien kannanvaihtelujen runsaus vuosittain. Kannanvaihteluiden suuri merkitys kohdistuu jyrsijöitä pääravintonaan käyttäviin petolajeihin, kuten pöllöihin, kettuihin ja kissoihin. Vaikutus näkyy myös hiirten aiheuttamien vahinkojen määräässä maataloudessa. Elinikä on lyhyt kuten kaikilla pikkujyrsijöillä, jotka lisääntyvät nopeasti.

[muokkaa] Hiirilajeja

Vaivaishiiri (Micromys minutus) on Etelä-Suomen yleisin hiirilaji. Suomessa se on levinnyt Oulu-Kuusamoon saakka. Laji on vasta viimeisen vuosisadan kuluessa levinnyt Suomeen. Leviämiseen pidetään syynä heinä- ja olkikuormien välityksellä kulkeutumista. Vaivaishiiri on pohjolassa viljelysmaiseman tutuin asukas. Se elää viljapelloilla, ruohostoissa ja pensaikkoalueilla, mutta myös ruohikkoisissa avoimissa metsissä. Kesäisin vaivaishiiri kiipeilee kasvillisuuden keskuudessa ja rakentaa pienen pesänsä sinne. Pesä on soikean tai pyöreän muotoinen ja yleensä 10 cm läpimitaltaan. Talvisin vaivaishiiri käyttää hyödykseen muiden pienjyrsijöiden tekemiä käytäviä ja koloja. Vaivaishiiret ei talvisin lisäänny ja ensimmäiset poikueet syntyvät touko-kesäkuussa. Poikueessa on 2-7 jälkeläistä. Kantoaika on 21 päivää. Syntyneet ovat sokeita ja karvattomia. Kasvaminen on nopeaa ja selviyvät omin avuin jo kahden viikon ikäisinä. Ruumiin pituus: 5,5 –7,5 cm, hännän pituus: 4,5 –6,5 cm. Paino 7-11 g.

Koivuhiiri (Sicista betulina) on harvinainen luonnossamme. Etelä ja Keski- Suomesta Oulun korkeudelle asti sitä tavataan luonnossa. Elinympäristöä on lehdot ja reheväkasvuiset pensaikot. Vuodenaikojen mukaan laji voi vaihdella elinpaikkaansa. Loppukesästä se ilmaantuu viljelyksille jyvien halussa, mutta sen voi huomata myös heiniintyneiltä hakkuualueilta. Tämä hiiri viettää talven horrostaen. Lämpötilalla on merkitys liikkumiseen. Kesälläkin sään viilentyessä, uneliaisuus valtaa hiiren ja se pysyy heinillä vuoratussa pesässään. Naaras tuottaa yhden poikueen vuodessa ja kaksi pesuetta elinaikanaan. Sen elinikä on kaksi talvea. Koivuhiiri on pieni, painoltaan vain 15 g. Selvin tuntomerkki on musta juova selässä, sekä siimamainen häntä.

Tammihiiri (Eliomys quercinus) on erittäin uhanalainen laji luonnossamme. Suomessa se on hyvin harvinainen ja sitä on tavattu pienellä neliökilometrin suuruisella alueella itäpuolella Heinolaa. Laji suosii reheväkasvuisia lehtoja. Tammihiirikin horrostaa talven. Nukahtaminen tapahtuu syyskuussa ja herääminen toukokuussa. Naaras tuottaa kesäkuussa 3-6 poikasta, jotka lähtevät loppukesäisin. Tammihiiri on 25-150 g painoisena pienehkön rotan kokoinen ja pyöreähkö rakenteeltaan. Tunnistus mustasta kuvioinnista naamassa ja tupsupäisestä hännästä.

Metsähiiri (Apodemus flavicollis) on levinnyt Etelä- ja Keski-Suomeen. Elinympäristöä on kangasmetsät, lehtomaiset sekametsät ja pensaikkoiset niityt. Syksyisin ne voivat ilmestyä rakennuksiin ja kesämökkeihin. Tämä on yöaktiivinen laji. Juoksijana metsähiiri on loistava ja voi tukeutua kengurumaiseen häntäänsä hypätessään jopa metrin pituisia loikkia. Lisääntyminen tapahtuu huhtikuusta syyskuuhun. Naaras tuottaa 2-4 poikuetta, joissa on 3-6 poikasta. Poikaset joutuvat selviytymään heti kolmen viikon jälkeen. Elinikä on 1- 1 1/2 vuoteen. Ruumiin pituus: 9-13 cm, hännän pituus: 9,5-13,5 cm ja paino: 25-50 g.

Peltohiiren (Apodemus agrarius) levinneisyys ulottuu Nurmes- Pernaja linjan kaakkoispuolelle. Laji elää avoimessa maatalousmaisemassa ja kosteilla niityillä; varsinkin jos läheisyydessä on metsiköitä, lehtoja ja metsänreunoja, jonne ne voivat piiloutua, kun talvisin pelto peittyy lumeen. Metsähiiren tavalla peltohiirikin kaivaa laajan käytäväverkoston maahan, joka sisältää pesän - ja varastokammion. Se on aktiivinen päivisin kuin metsähiiri. Lyhyt lisääntymisaika on huhtikuulta syyskuulle, tuottaen 2-3 poikuetta kesässä. Poikasten määrä poikuetta kohti on suuri,6.

Kotihiiri (Mus musculus) on ihmisasutuksen seuralainen. Vasta äskeittäin on tiedostettu, että aiemmin yhdeksi lajiksi luultua kotihiirtä on molekyyli- ja kromosomibiologisin testein jaettavissa kahdeksi selkeäksi lajiksi: vaaleaksi (Mus musculus) ja tummaksi (Mus domesticus) kotihiireksi. Suomessa ei tummaa muotoa esiinny. Asuinrakennuksen sisätiloihin hiiri pääsee kaikkialta. Se pääsee läpi alle 1 cm kolosta tai jyrsimällä monenlaisten materiaalien läpi. Ilmanvaihtokanavan hormien auttamana se pääsee kerrostalojen ylimpiinkin kerroksiin. Se on vuorokauden pimeimpinä aikoina aktiivisin, ja sisällä se liikkuu aina toisin kuin metsähiiri, joka on aktiivinen öisin. Kotihiiren alueeksi muutama neliömetri on riittävä, mikäli ruokaa ja pesäpaikka on mahdollinen. Sisätiloissa se pystyy hyvissä olosuhteissa tuottamaan 5-6 poikuetta ympäri vuoden. Kantoaika on lyhyt, 19 vuorokautta ja poikueessa on 4-8 poikasta. Kotihiiri on erittäin suuri hygieniariski tullessaan keittiötiloihin, sillä se voi levittää erilaisia tauteja ruokaa etsiessään.

[muokkaa] Katso myös