Kaarle I (Itävalta)

Wikipedia

Kaarle I
Suurenna
Kaarle I

Kaarle I (saks. Karl, 1887–1922) oli Itävallan keisari, Böömin (Kaarle III) ja Unkarin kuningas (Kaarle IV). Hän oli viimeinen Habsburg-sukuinen hallitsija.

Kaarle oli arkkiherttua Otto Franz Josephin ja prinsessa Maria Josepha Luise von Sachsenin poika. Hän oli myös murhatun arkkiherttua Frans Ferdinandin veljenpoika. Vuonna 1911 hän nai prinsessa Zita von Bourbon-Parman. Heillä oli kuusi poikaa ja kaksi tyttöä. Hänen vanhin poikansa on Otto von Habsburg (s. 1912).

Kun hänen setänsä keisari Frans Joosef I kuoli 1916, Kaarle nousi keisariksi 29-vuotiaana. Hänestä tuli myös keisarillis-kuninkaallisen armeijan kenttämarsalkka. Vuonna 1917 Kaarle neuvotteli salaa rauhasta Ranskan kanssa. Kun salaliitto tuli ilmi, Itävalta-Unkari ajautui yhä enemmän riippuvaiseksi liittolaisestaan Saksasta.

Valtakunta rakoili sisäisissä ristiriidossa sodan viimeisinä vuosina eri kansallisuusryhmien erimielisyyksien vuoksi. Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson vaati kaikille kansoille itsemääräämisoikeutta 14 kohdan ohjelmansa mukaan. Kaarle julisti liittovaltiomallin, mutta jokainen kansallinen hallitus julistikin itsenäisyyden.

11. marraskuuta 1918 Kaarle luopui kaikista tehtävistään valtion johdossa, muttei luopunut kruunustaan. Hän pakeni Sveitsiin ja yritti palata valtaan. Hän yritti kahdesti palata Unkarin kuninkaaksi, mutta valtionhoitaja Miklós Horthy suhtautui asiaan penseästi.

Kaarle kuoli keuhkokuumeeseen Portugalin Madeiralla 1922.

Paavi Johannes Paavali II julisti Kaarlen autuaaksi 2004.