Josef Stenbäck
Wikipedia
Josef Daniel Stenbäck (2. toukokuuta 1854, Alavus – 27. huhtikuuta 1929, Helsinki) oli suomalainen arkkitehti ja insinööri, joka tunnetaan etenkin kirkkojen suunnittelijana.
Stenbäckin vanhemmat olivat Alavuden kirkkoherra Karl Fredrik Stenbäck ja Emilia Ottilia Kristina von Essen. Stenbäck opiskeli Polyteknillisessä opistossa (myöhemmin Teknillinen korkeakoulu) arkkitehdiksi ja insinööriksi. Sen lisäksi hän opiskeli Saksan Stuttgartin teknillisessä korkeakoulussa 1876-1880 sekä valtion stipendillä Saksassa 1885.
Stenbäck oli tuottoisin suomalainen kirkkoarkkitehti. Hän suunnitteli ja joissakin tapauksissa myös urakoi 35 toteutettua kirkkorakennusta, noin 30 kirkon korjaus- ja muutossuunnitelmat sekä kellotapuleita. Näistä kirkoista on tuhoutunut kaksi; Rantasalmen kirkko paloi salaman sytyttämänä vuonna 1984 ja Kuolemajärven kirkko räjäytettiin sodassa 1939.
[muokkaa] Kirkot

Stenbäck suunnitteli kansallisromanttisia ja uusgoottilaisia kirkkoja. Osassa hänen suunnittelemistaan kirkoista näkyy myös jugendarkkitehtuurin vaikutteita. Rakennusmateriaalina hän käytti mieluiten graniittikiveä, joissakin tapauksissa jotakin muuta suomalaista kivilajia. Kivikirkoissa hänen tyylinsä on luontevimmillaan ja ilmeentyy parhaiten. Hän on suunnitellut myös tiilisiä ja puisia kirkkoja. Stenbäckin taidokkaista ja yksityiskohdiltaan rikkaista kirkoista heijastuu aikakauden tyyli. Niissä on usein leveä ja lyhyt kirkkosali ja näkyvä saarnastuoli. Monissa hänen kirkoissaan on epäsymmetrinen pohjakaava tai kansallisromanttisia holvikaaria. Stenbäckin suunnittelemissa monesti graniittikivisissä kirkoissa kansallisromantiikka ja uusgotiikka sulautuvat yhteen ja muodostavat "Stenbäckin tyylin", joka oli 1910-luvun vallitseva kirkkoarkkitehtuurin tyylisuunta Suomessa.
Stenbäckin suunnittelemista kansallisromanttisista kirkoista onnistuneimmiksi ja parhaimmiksi on luonnehdittu Muuruveden (1904), Nilsiän (1905) ja Karunan (1910) graniittikivisiä kirkkoja. Puukirkkoja edustavat muun muassa uusgoottiset Heinäveden (1891) ja Luhangan (1893) kirkot. Hänen tiiliset päätyönsä, Kemin (1902) ja Joensuun (1903) kaupunkikirkot sekä Mikkelin tuomiokirkko (1897), edustavat uusgotiikkaa.
Stenbäckin suunnittelemista 35 kirkosta neljä jäi toisen maailmansodan jälkeen luovutettuun Karjalaan: Kuolemajärvelle (1902), Koivistolle (1904), Terijoelle (1908) sekä Räisälään (1913). Hän suunnitteli Karjalaan kolme kirkkoa, joita ei toteutettu: Käkisalmeen, Valkjärvelle ja Vuokselaan.
Stenbäckin tunnettuihin töihin kuuluu myös uusgoottilainen Juseliuksen mausoleumi (1902) Porin hautausmaalla.
[muokkaa] Luettelo Josef Stenbäckin kirkoista
Alla on lueteltu rakentamismateriaalin mukaan kaikki Stenbäckin suunnittelemat kirkot. Muita rakennuksia, kellotapuleita ja kirkkojen korjauksia ei ole lueteltu.
Kirkkojen kohdalle on myös merkitty edustettava arkkitehtuurin tyylisuunta:
(u)
uusgotiikkaa(k)
kansallisromantiikkaa(u-k)
kansallisromantiikkaa ja uusgotiikkaa yhdistettynä(j)
myös jugendin vaikutteita
(Kirkoissa, joissa on yhdistetty eri tyylisuuntia, etusijalla oleva tyylisuunta on ensin.)
- Puukirkot
-
- Killinkoski (1928)
(j,u)
- Hankasalmi (1892)
(u)
- Killinkoski (1928)
- Tiilikirkot
-
- Forssa (1917)
(u-k,j)
- Kotka (1898)
(u)
- Vehmersalmi (1920)
(j,k)
- Kauhava (1925)
(u-k)
- Rantasalmi (1904, paloi 1984)
(u)
- Forssa (1917)
- Kivikirkot
-
- Eura (1898)
(u-k)
- Joutseno (1921)
(k)
- Kuolemajärvi (1902, räjäytettiin 1939)
(k)
- Nilsiä (1905)
(k(-u,j))
- Räisälä (1913)
(k,j)
- Varpaisjärvi (1904)
(k)
- Eura (1898)
- Rapattujen fasadipintojen kirkot
-
- Kemi (1902)
(u)
- Savitaipale (1924)
(k)
- Kemi (1902)
[muokkaa] Muut rakennukset
Nimenomaan kirkkoarkkitehtinä tunnettu Josef Stenbäck on suunnitellut myös joitakin muita rakennuksia. Näitä ovat ainakin Kuopion raatihuone (1885, yhdessä F.A.Sjöströmin kanssa) Sipilän kartano (1890, Janakkalassa), Killinkosken nauhatehdas sekä seuraavat kerrostalot Helsingin Eirassa ja Ullanlinnassa ([1]): Tehtaankatu 3 / Neitsytpolku 12 (1902), Speranskintie 1 / Perämiehenkatu 2 (1901), Neitsytpolku 12 / Vuorimiehenpuistikko 2 (1902).