Dallapé

Wikipedia

Dallapé on 1920-luvulla aloittanut suomalainen tanssiorkesteri, joka saavutti suurimman suosionsa 1930-luvulla. Dallapé on toiminnassa edelleen.


Sisällysluettelo

[muokkaa] Jäppilän pumppu

Suomalaisen haitarijazzin edelläkävijä Dallapé-yhtye sai alkunsa 1925 haitaristi Martti Jäppilän, banjonsoittaja-laulaja Ville Alangon ja rumpali Mauno Johanssonin perustettua orkesterinsa lauluyhtye Rajamäen Poikien pohjalle, aloittaen keikat Sörkan Vennulla (Arbetets Vänner i Sörnäs), Hämeentiellä, Helsingissä. Syksyllä 1925 ryhmään tuli toiseksi haitaristiksi Erkki Majander, jolloin haitaristikaksikko hankki italialaiset Dallapé & Figlio -harmonikat. Näiden soittimien mukaan koko orkesteri sai nimensä. Vuonna 1926 Jäppilä teki ensimmäisen sanoituksensa Alaska, jonka Alanko lauloi. Vennun ohella tehtiin talvikeikkoja luistinradoilla, ja kesällä Ponnistuksen majalla Kivinokassa.

Vuonna 1926 Jäppilä löysi Cuba-ravintolan orkesterista ksylofonisti Eino Katajavuoren ja saksofonisti Helge Pahlmanin, molemmat konservatorion käyneitä muusikoita. Katajavuoresta ja Pahlmanista tuli vuosikymmeniksi Dallapén kantavia voimia. Samana vuonna Dallapé muuttui ammattiorkesteriksi siirryttyään Toverien Kerholle Lönnrotinkadulle, jossa sillä oli keikkoja oli viitenä iltana viikossa sekä joitakin päivätansseja. Ohjelmistossa oli tuolloin humppafokseja ja valsseja, sekä klassisen koulutuksen saaneiden Katajavuoren ja Pahlmanin myötä myös muutamia vakavampia orkesterikappaleita.

Vuonna 1928 Dallapé teki ensimmäisen maaseutukeikan Karkkilaan, mukanaan graafikko-lausuntataiteilija-järjestäjä-puuhamies Toivo Alajärvi. Alajärvi esiintyi usean vuoden ajan Dallapén kiertueilla juontajana ja kaskunkertoja eli speakerina, ja oli hyvä ikäväntorjuja myös keikkabussissa. Myös Eino Katajavuoresta kehkeytyi melkoinen showmies, joka viihdytti yleisöä ksylofonisooloissaan humoristisin pikku nyanssein. Katajavuori kehitti itselleen koomisen kuplettinumeron, jossa hän säesti itseään kanteleella (sisko Ulla Katajavuori oli tunnettu kanteletaiteilija).Noin vuosina 1927–28 Dallapéssa soittivat Aleksanteri Kallio (harmonikka) ja Hannes Nurminen viulu.1928-29 pitkäaikaisiksi jäseniksi liittyivät Pauli Impivaara (saksofoni, harmonikka ja trumpetti) ja Paavo Raivonen harmonikka ja saksofoni).

Ensimmäiset levytykset Dallapé teki vuonna 1929 Ravintola Mikadossa Polyphon-levymerkille ja pian tämän jälkeen muutamia levytyksiä Homocord-merkille. Jäppilä ja orkesterin toimistossa työskennellyt trumpetisti Valto Tynnilä muodostivat lauluntekijäparin, joka alkoi kirjoittaa iskelmiä kuin liukuhihnalta: Äiti ja poika, Kyyneleiset silmät, Kivikauden mies, Irja pieni, Kesäilta Saimaalla, Tammerkoski jne. Vielä vuoden 1929 aikana osa Dallapésta kävi Berliinissä levyttämässä 50 kappaletta Kansanorkesterin nimellä laulajina Aarne Salonen ja Urho Walkama.1930 keväällä orkesteri matkusti Berliiniin Homocordin studioon tällä kertaa laulajina Ville Alanko ja Hannes Kettunen. Heti näiden levytysten perään Dallapé matkusti Varsovaan Syrena-yhtiön studiolle soittamaan Niilo Saarikon Columbus-levymerkille 20 levypuolta.Levyt tehtiin Rajamäen poikain orkesterin nimellä ja laulajina olivat Ville Alanko, Kaarlo Kytö ja Yrjö Haapanen. Syksyllä 1930 orkesterin riveihin liittyi sousafonisti ja sovittaja Eero Lindroos (myöhemmin Lauresalo].Marraskuussa 1930 matkustettiin taas Berliiniin Homocordin studiolle laulajina Alanko, Kettunen ja Veli Lehto.Nyt orkesteri soitti ensi kerran Eeron sovituksista ja Dallapén soittotyyli vakiintui sellaiseksi, kuin se 1930-luvun alussa oli.

Vuonna 1930 Dallapé solmi pitkäaikainen levytyssopimuksen PSO:n kanssa. Ville Alangon kuoltua 1931 Matti Jurvasta tuli noin vuodeksi Dallapén laulusolisti. Jurva oli jo kokenut, useamman levyn tehnyt laulaja liittyessään orkesteriin. Hän säesti itseään banjolla ja lauloi menestysiskelmiään Sulamithia ja Katulauluja, välillä stepaten (taito, minkä hän opetti myös Katajavuorelle), ja toisinaan vetäen orkesterin kuusimiehistä ukulele-ryhmää hawajilaisissa numeroissa. Jurva oli alun perin pianisti ja näin ollen kohtalaisen hyvä muusikko.Hän soitti myös pianoharmonikkaa,banjoa,rumpuja ym..

[muokkaa] Suuret kiertueet

Syksyllä 1931 perustettin ja rekisteröitiin "aatteellinen yhdistys" Dallapé-orkesteri ry, joka mahdollisti liiketoiminnan, sekä pienen veronkierron erilaisissa tapahtumissa.1931 Dallapé teki ensimmäisen kesäkiertueensa tähtisolistina Matti Jurva. Kesällä 1932 tehtiin toinen Suomi-kiertue; kolmen ja puolen kuukauden mittainen kierros Itä-Suomea Kemijärvelle, ja sieltä länsirannikkoa takaisin Helsinkiin. Kaikkiaan 95 keikkaa. Orkesterin kokoonpano tuolloin oli Jäppilä, Pahlman, Katajavuori, Impivaara, Lindroos, Jurva, sekä uusina miehinä Vili Vesterinen haitarissa ja Mauno Jokinen viulussa. Kupletööri Rafu Ramstedt kävi muutamilla keikoilla laulamassa ja Toivo Alajärvi hoiti speakerin tehtävät. Ohjelman konserttimusiikkipuolen hoitivat Vesterinen, Katajavuori ja Pahlman.

Seuraavana kesänä, 1933, tehtiin Dallapén historian suurin, lähes neljän kuukauden ja 111 keikan mittainen kiertue, joka pääosiltaan kiersi samoja reittejä edellisen vuoden kanssa. Uusina miehinä mukana olivat A. Aimo laulajana, Asser Fagerström pianossa, Jomi Leino rummuissa, Nils Lindfors pasuunassa ja Allu Kosonen trumpetissa; viimeksi mainittu hoiti samalla sovittajan ja orkesterinjohtajan tehtäviä. Näkyvin uusista jäsenistä oli kuitenkin amerikansuomalainen klarinetisti Tommy Tuomikoski, joka oli tullut s/s Andanian orkesterin mukana Suomeen 1926 ja jäänyt isäinsä maahan soittelemaan. Hän esiintyi ensin Zamba-orkesterissa ja siirtyi myöhemmin Klaus Salmen Ramblerseihin. Tuomikoski oli erinomainen showmies joka kiemurteli lavalla klarinettinsa tahdissa ja silinterihattu päässä, katkaisi soittimesta alakappaleen pois ja soitti lopulta pelkällä suukappaleella. Hän palasi 1936 takaisin Pohjois-Amerikkaan ja kuoli seuraavana vuonna.

Syksyllä 1933 orkesteri siirtyi soitamaan Hallituskadulle Heimolan taloon, jonka edellinen käyttäjä oli ollut Suomen eduskunta. Samalla perustettiin Dallapé-opisto, joka toimi talon yläkerrassa. Opistossa orkesterin jäsenet jakoivat oppejaan aloitteleville muusikoille, kuten Olavi Virralle ja Kauko Käyhkölle, jotka molemmat liittyivät myöhemmin Dallapén riveihin. Näyttelijätär Ansa Ikonen, joka oli Tuomikosken löytö, opetti opistolla laulua ja englantia. Ikonen nähtiin muutaman kerran Heimolassa Dallapén solistina, laulaen O sole mioa sekä Dinahin englanninkielellä.

Kesän 1934 kiertue tehtiin kaksiosaisena:touko-kesäkuussa kierrettiin 49 keikkaa Etelä- ja Itä-Suomessa ja heinä-elokuussa 44 keikkaa Länsi- ja Pohjois-Suomessa. Samana vuonna Vili Vesterinen kävi Tukholmassa voittamassa Pohjoismaiset harmonikkamestaruuskilpailut.

[muokkaa] Malmsténin johdossa

Vuonna 1934 Jäppilä jätti Dallapéssa soittamisen ja jättäytyi orkesterinsa taustavoimaksi, hoitamaan opistoasioita, julkaisutoimintaa ja managerin tehtäviä.Vuosina 1935-36 keräkiertueiden kapellimestariksi ja laulusolistisi tuli Georg Malmstén.Talvikausina kapellimestarin tehtäviä hoiti Helge Pahlman. 13-miehisen orkesterin uusia nimiä olivat Malmsténin kaudella saksofonisti Toivo Linnavirta, rumpali Ossi Aalto, trumpetisti Tauno Kukko trumpetissa pasunisti Martti Ounamo. Malmstén harjoitti orkesterin konserttivalmiiksi ja kabaree-tyylinen show sai koreografiat. Ohjelmisto sisälsi mm. numerot Vanhan kartanon kehräävä rukki, Eila, tunturien tyttö, Uinu pikkumies, sekä jo aavistuksen jatsahtavat show-numerot Tiger Rag ja Idän pikajuna. Kesäkiertue oli edellisvuoden tapaan kaksiosainen, ja syksyllä orkesteri teki vierailun Ruotsiin.

Seuraavana vuonna tehtiin kesäkiertue samalla kokoonpanolla. Uutta materiaalia olivat mm. Allu Kososen sovittama St. Louis Blues ja Aamulaulu. Pienestä jatsahtavasta heräämisestä huolimatta orkesterin linja oli vieläkin varsin raskassointinen, ja Malmsténin kauden ohjelmistoon kuului mm. paljon operettisävelmiä, kuten Viktoria ja hänen husaarinsa ja Bagdadin kalifi. Näitä yhtyeen kovimmat jazzmiehet soittivat läpi melko pitkin hampain. Allu Kosonen siirtyikin pian Rytmipoikiin soittelemaan synkopoidumpaa meininkiä.

1937 Malmstén lähti omille teilleen ja Dallapén otti johtoonsa ksylofonisti Eino Katajavuori. Ohjelmistoon otettiin uusia jazz-numeroita mm. Bugle Call Rag, sekä jatsahtava sovitus Merikannon laulusta Soi vienosti murheeni soitto. Tavanmukaiselle kesäkiertueelle tuli uutena miehenä mukaan pianisti Kauko Kotivalo Tekonen sekä laulusolistiksi jälleen kerran A. Aimo. Samana vuonna tehtiin toinen ruotsinvierailu, jolla Malmstén toimi orkesterinjohtajana.

Elokuussa 1937 raastuvanoikeus päätti lakkauttaa Dallapé-orkesteri ry:n toiminnan, katsottuaan, että orkesterin toiminta ei vastannut yhdistykselle asetettavia aatteellisia periaatteita. Tämä tiesi Dallapé-opiston loppua. Syksyllä orkesteri siirtyi Heimolasta Mikadoon.

[muokkaa] Bruno Laakko ja hänen orkesterinsa Lepakot

Keväällä 1938 Kauko Käyhkö lauloi Dallapén levysessiossa ja liittyi orkesteriin kesäkiertueen alkaessa, hoitaen laulamisen ohessa myös kitaristin tehtäviä. Kesällä tehtiin taas tavanmukainen kaksiosainen Suomi-kierros. Loppukesästä Kemin Teatteritalolla orkesterin harjoituksiin ilmestyi amerikkalaisittain suomea puhuva nuorimies joka kyseli soittajanpaikkaa. Koesoittoon mies ilmestyi kullatun saksofonin, hienon kalliin klarinetin ja tuskin koskaan suomessa nähdyn bassoklarinetin kera. Jo ensisävelien jälkeen kaikki tajusivat, että kyseessä oli ensiluokkainen muusikko ja todellinen swing-mies.

Mies oli amerikansuomalainen Bruno Laakko, joka oli tullut hiljattain Suomeen sukulaisiaan katsomaan. Hänet otettiin välittömästi orkesterinjohtajaksi. Laakon myötä vanha show-Dallapé heitettiin romukoppaan ja orkesteri siirtyi enemmän synkopoidun swingin pariin, Laakon esikuvan Benny Goodmanin tyyliin. Hän toi orkesteriin myös vapaan improvisoinnin. Soittotaitojensa lisäksi Laakko oli myös erinomainen sovittaja, ja pian Dallapén ohjelmistossa olikin hänen versionsa monista amerikkalaisista menestysiskelmistä, kuten Alexander's Rag Time Band, Jeepers Creepers ja Dinah.

Syksyllä 1938 orkesteri kävi kolmen viikon kierroksella Ruotsissa, ja talvella Ravintola Mikado vaihtui Kaisaniemenkadun Lepakko-ravintolaan. Dallapéstä lähtivät pois ensin Kukko ja Ounamo, sitten Katajavuori ja Vesterinen jotka perustivat oman orkesterinsa. Tämän jälkeen orkesterin kokoonpano oli viimeisenä rauhanvuonna: Pahlman, Raivonen ja Linnavirta saksofoneissa, Impivaara ja Armas Miettinen trumpeteissa, Ahti Pilvi pasuunassa, Lindroos bassossa, Käyhkö kitarassa, Onni Laihanen pianossa ja Aalto rummuissa, Laakon soittaessa saksofonia ja klarinetteja. Tässä vaiheessa haitarit olivat jääneet jo taka-alalle ja puhaltimet vallanneet orkesterin. Hanuristeina toimi tarvittaessa Onni Laihanen ja Paavo Raivonen.

Kesän 1939 lopulla orkesteri levytti Käpylän työväentalolla salanimellä "Bruno Laakko ja Lepakot" Columbia-levymerkille Salanimen avulla vältyttiin sopimusrikkomukselta PSO:n Odeonin kanssa. Sessiossa levytettiin nelisenkymmentä kappaletta, joista 34:n laulajana oli Olavi Virta. Laakko itse lauloi kappaleet Aleksanterin rytmiorkesteri (Alexander's Rag Time Band) ja Kissa vieköön (Jeepers Creepers), johon suomenkielisen sanoituksen teki Kauko Käyhkö. Virran kappalevalikoima koostuu lähinnä tangoista ja jenkoista, mutta on mukana pari erinomaista swing-numeroakin, Ruusuhuone ja Teetä kahdelle, joissa voi kuulla Laakon hienosti improvisoidut klarinetti- ja saksofonisoolot.

Talvisotaan päättyi Dallapén loistokas swing-kausi Bruno Laakon johdolla, miesten jouduttua rintamalle yksi kerrallaan. Välirauhan aikana orkesteri keikkali satunnaisesti Helge Pahlmanin johdolla, miehistön koostuessa vaihtuvista soittajista, Kullervo Linnan soittaessa rumpuja ja Kauko Käyhkön toimiessa laulajana. Jatkosodan syttyminen kesällä 1941 laittoi pisteen orkesterin toiminnalle kolmeksi vuodeksi.

[muokkaa] Sodan jälkeen

Vuonna 1944 Helge Pahlman kokosi jälleen swing-Dallapén kasaan ja aloitti keikkailut Alppilavalla ja Malminkadun Seurantalolla. Kokoonpanossa soittivat Linnanvirta ja Pahlman saksofoneissa, Kukko, Miettinen ja Olavi Koskela trumpeteissa, Olavi Lampinen pasuunassa, Tapani Valsta pianossa, Alvi Palho kitarassa, Eero Lindroos (Lauresalo) bassossa ja Linna rummuissa. Kesän 1945 kiertue katkesi lyhyeen, Olavi Virran saatuaan tarpeekseen kesken kaiken.Viimeinen suuri kesäkiertue tehtiin 1948 laulusolisteina Sävelsiskot ja Georg Malmsten.Myös levytyksiä tehtiin.Vuoden 1946 Sointu-levytykset ovat kaikki todellisuudessa Dallapén soittamia, vaikka levyssä lukikin Sointu-orkesteri.1951-52 se levytti omalla nimellään Saarikon edustamille Triola- ja Philips-merkeille Yhtye jatkoi vaihtelevin kokoonpanoin aina vuoteen 1955 asti, jolloin yhtyeen soittopaikka, Malminkadun Seurantalo, lakkautettiin.

Humppavillityksen levitessä ympäri Suomea Jäppilä kokosi Dallapén uudelleen kasaan 1960 juhlakonserttia varten. 1960–1962 suuressa kokoonpanossa soittivat lähes kaikki 1930-luvun kultakauden muusikot A. Aimon toimiessa solistina. Tätä seurasi satunnaisia levytyksiä Georg Malmstenin ja Allu Kosusen johdolla, sekä radio- ja TV-esiintymisiä. Vuonna 1962 orkesteri aloitti keikkailun kokoonpanolla Jäppilä, Linnanvirta, Lauresalo, Olavi Palonen, Toivo Nuora, Eino Lehtonen, A. Aimon hoidellessa edelleen lauluhommat.Tässä vaiheessa Martti Jäppilä luovutti orkesterin musiikillisen johdon ja talousasioiden hoidon kokonaan Eero Lauresalolle. Jäppilä oli kuitenkin Dallapén johtaja kuolemaansa saakka. Dallapén toimintaa kannatti kuitenkin jatkaa, koska keikkoja oli vuosittain yli sata.

A. Aimon kuoltua jouluna 1963 hänen tilalleen tuli Ossi Lehtinen ja myöhemmin Mikko Järvinen. Jäppilän kuoltua 1967 orkesterin johtajan tehtävät siirtyivät Eero Lauresalolle, jonka jälkeen johtotehtävissä on jatkanut hänen poikansa Juhani Lindroos. Yhtyeeltä rupesi tulemaan albumeita säännöllisin väliajoin. Vuodesta 1969 Dallapé keikkali kokoonpanolla Antero Aarre, Aimo Niemi, Leo Kähkönen ja Johnny Forsell. 1970-luvun solisteina mm. Kalevi Korpi ja Kalevi Härmä.

1980-luvulla orkesterissa soittivat Antero Aarre, Yrjö Luukkonen, Kaj Joneson, Juhani Lindroos ja Krister Palmgren, Kosti Seppälän toimiessa solistina. Vuonna 1989 Aarre vaihtui Aulis Liljanderiin. 1990-luvulla yhtyeen kokoonpano on vaihtunut säännöllisesti, ja on vuosituhannen vaihduttua toiminut 6-miehisenä.

2000-luvulla 2005 avattiin Helsingin Kallioon Dallapépuisto Aleksis Kiven kadun ja Teollisuuskadun väliin. Puiston avajaisissa soitti orkesteri itse.

[muokkaa] Lähdeteokset

  • Kauko Käyhkö: Dallapén tarina, Karisto, 1973
  • Jukka Haavisto: Puuvillapelloilta kaskimaile - Jatsin ja jazzin vaiheita Suomessa, Otava, 1991
  • Tony Latva & Petri Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas - 500 suomalaista viihdetaiteilijaa, WSOY, 2004
  • Pekka Gronow, Jukka Lindfors & Jake Nyman: Suomi soi 1 - Tanssilavoilta tangomarkkinoille, Tammi, 2002
  • Olavi Virta - Kootut levyt osa 1 (1938-1942): Levyvihkosen artikkeli, Fazer-Finnlevy, 1992

[muokkaa] Aiheesta muualla