Forssan kokous 1903
Wikipedia
Forssan kokous 1903 merkitsi alkua työväenliikkeen sosialistisen kaudelle ja sosialismin tuloa puolueohjelmaan. Kokouksessa hyväksyttiin periaateohjelma, jonka toteuttaminen on ollut pitkälle Suomen sosialidemokraattisen puolueen keskeinen päämäärä. SDP:n seuraava puolueohjelma hyväksyttiin vasta 1952.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tausta
1800-lukua voidaan yleisesti pitää eräänlaisena aatteiden vuosisatana. Suomessakin vuosisadan loppupuoli kiihdytti aatteiden paloa ja samalla yhteiskunnallinen taistelu lisääntyi. Näin tapahtui vaikka lopulta myös ulkoinen uhka maan sisäisen aseman suhteen nousi voimakkaana esiin ja vaati oman osansa kansallisista henkisen taistelun voimavaroista.
Tähän aatteiden syntyyn sijoittuu myös työväenliikkeen synty maassamme. Kuten professori Hannu Soikkanen toteaa: työväenliikkeen synty oli maassamme seurausta kolmen aatevirtauksen kohtaamisesta. Vuosisadan puolivälistä lähtien sääty-yhteiskunta oli nopeuttanut kulkuaan kohden omaa tuhoaan ja oli käynnissä melko ripeä muutos kapitalistiseksi yhteiskunnaksi, jossa oli vielä selkeät luokkarajat. Nämä kolme murroksen tullutta aatevirtausta olivat kansallisuusaate, liberalismi ja sosialismi. Tähän murrosvaiheeseen liittyy myös kohoava, ja toki yhä jatkuva, kansalaisjärjestöjen ja kansalaisliikkeiden muodostaminen, jotka ovat demokraattisen kansalaisyhteiskunnan perusteita. Myös työväenliike on tällainen 1800-luvun lopun kansanliike, joka takaa yhteiskunnan demokraattista toimintaa.
Vuonna 1883 perustettiin ensimmäiset työväenyhdistykset ja tästä alkanutta melkoisen lyhyttä vaihetta työväenliikkeessä kutsutaan Wrightiläiseksi työväenliikkeeksi. Perustettuihin yhdistyksiin liittyi eritoten kaupunkien käsityöläisiä ja ammattityöntekijöitä. Lisäksi työnantajien kuuluminen yhdistyksiin oli hyvin yleistä. Tätä vaihetta työväenliikkeen historiassa voidaan pitää myös eräänlaisena patronaattisen työväenliikkeen aikana. Vuoteen 1899 mennessä työväenyhdistyksiä oli perustettu lähes kaikkiin maamme kaupunkeihin ja useille teollisuuspaikkakunnille. Myös joihinkin mökkiläisvaltaisiin maaseutupitäjiinkin oli perustettu omat yhdistyksensä.
Turun työväenyhdistyksen huoneistossa pidettiin ensimmäinen työväenyhdistysten valtakunnallinen kokous 17. – 20. heinäkuuta 1899. Oli tullut aika luoda yhteinen, koko valtakunnan kattava organisaatio, joka tukisi paikallisia työväenyhdistyksiä ja ajaisi työväenasiaa koko valtakunnan puitteissa. Kokoukseen tuli edustajia, jotka edustivat lähes 10.000 yhdistysten jäsentä. Koossa oli siis jo melkoinen painostusjärjestö.
Turun kokous sujui vielä ns. wrightiläisessä hengessä, vaikka paikalla olivat tulevat sosialistisen järjestön puuhamiehet. Ilmassa oli siis suuren muutoksen henkeä. Kokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Nils Robert af Ursin, joka jatkoi tehtävässä tammikuuhun 1900. Kolmen kuukauden ajan af Ursinsin jälkeen puheenjohtajana toimi J. A. Salminen kunnes maaliskuussa 1900 puheenjohtajaksi valittiin K. F. Hellsten. Hän hoiti tehtävää Viipurin kokouksen jälkeenkin aina Forssan kokoukseen saakka. Puoluesihteeriksi valittiin J. K. Kari.
Seuraava työväenyhdistysten ja Suomen Työväenpuolueen kokous pidettiin Viipurin työväenyhdistyksen huoneistossa 17. – 20. heinäkuuta 1901. Kokouksessa K. F. Hellstén ja J. K. Kari valittiin jatkamaan tehtävissään.
[muokkaa] Kokoontuminen Forssaan
Kesällä 1903, 17. – 20. elokuuta kokoontuivat eri puolilta maatamme lähetetyt paikallisyhdistysten edustajat Forssan taajamaan Suomen työväenpuolueen puoluekokoukseen. Kokous pidettiin työväenyhdistys Kuhan talossa. Kokouksen suunnittelua ja pitämistä vaikeutti heinäkuun alussa annettu hallinnollinen asetus, jonka mukaan yleisen kansalaiskokouksen pitämiseen oli saatava viranomaisen suostumus. Näin kenraalikuvernöörillä oli oikeus valtuuttaa kuvernöörit ja poliisiviranomaiset, järjestysoikeudet, kruununvoudit ja nimismiehet eräillä ehdoilla myöntämään ko. lupia. Lupaa pyydettäessä oli laadittavaan anomukseen saatava kolmen kokouspaikkakunnalla asuvan henkilön allekirjoitus. Tämä kaikki omalta osaltaan vaikeutti kokousta, tietenkin takana oli voimakas kansainvälinen kuohunta, sillä olihan 1903 vuosi, jona Venäjän sosialidemokraatit jakautuivat revisionisteihin ja Leninin johtamiin kommunisteihin.
Turhaan oli työväenpuolue tiedustellut useilla paikkakunnilla mahdollisuutta kokouksen järjestämiseen, siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopulta Forssaan saatiin kokouksen pitolupa, kun ensin luvattiin, että paikkakunnan työläisille ei pidetä kiihotuspuheita ja esitelmiä. Tätä päätöstä valvottiin niin, että Hämeen lääninhallituksen varalääninsihteeri ja Tammelan piirin nimismies olivat henkilökohtaisesti saapuneen seuraamaan kokouksen kulkua ja asiain käsittelyä.
Edustajia kokoukseen oli puolueeseen kuuluvista 59 yhdistyksestä lähettänyt 49 ja yhteensä 96 edustajaa. Tämän lisäksi Työmies lehdellä, Raittiuden Ystävien keskustoimikunnalla ja Pellervo-seuralla oli kullakin omat kokousedustajansa.
Yhdistysten edustajakokouksissa ja sitten puoluekokouksissa nostettiin uusia, radikaalisia tavoitteita ja määriteltiin yhteiskunnallisia ongelmia. Aluksi tavoitteista tärkein oli äänioikeus ja sen saamisen mukana ratkeaisi myös monien muiden vaatimusten toteutuminen. Puolueohjelmassa hahmoteltiin tulkinta historian kulusta ja tulevasta kehityksestä.
[muokkaa] Forssan päätöksiä
Yleensä poliittisten puolueiden ohjelmien ja ohjelmajulistusten avulla on kannattajien, ja suuren yleisön yleensäkin, ollut mahdollisuus määritellä suhteena ko. poliittisen liikkeeseen ja määritellä samalla oma asemansa yhteiskunnassa. Yleensä nämä ohjelmat sisältävät myös lupauksia paremmasta tulevasta ja niissä hahmotellaan ko. poliittisen aatteen mukaisen ns. paremman yhteiskunnan rakenteet ja rakennusmateriaalit.
Forssan kokous suuntasi työväenliikkeen lopullisesti kohden sosialismia ja samalla puolueen nimikin muutettiin uusia aatteita edustavaksi muotoon Sosialidemokraattinen Puolue Suomessa. Nimen esikuvat ovat haettavissa vahvasti Saksan sosialistisesta työväenliikkeestä.
Kokouksessa tietenkin luotiin suuri määrä ohjelmia, ja siten tavallaan laskettiin perusta suomalaiselle poliittiselle toimintamallille. Ohjelmia käsitellään perusteellisemmin myöhemmissä luvuissa, sillä ne tulivat olemaan selkeänä ohjenuorana Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan luomiselle seuraavina vuosikymmenenä, jopa kokonaisena vuosisatana.
Henkilövalintojakin kokouksessa toki tehtiin, joskin ne olivat paljon vähemmän tärkeitä kuin nykyisenä, yksilöä korostavana aikanamme. Puheenjohtajaksi valittiin Taavi Tainio, joka toimi tehtävässä helmikuun 1904. Koska johtajat tuohon aikaan vielä vaihtuivat usein, niin vuoden 1904 helmikuusta toukokuuhun puoluetta johti Seth Heikkilä, joka oli siihen saakka toiminut varapuheenjohtajana. Toukokuusta 1904 eteenpäin ohjiin palasi ennen Forssan kokousta puoluetta johtanut K. F. Hellstén, ja hän jatkoi seuraavaan puoluekokoukseen saakka. Puoluesihteerinä toimi koko ajan J. K. Kari.
[muokkaa] Puolueen ohjelma
Forssan kokouksessa hyväksytty periaateohjelma oli melkein suora käännös Victor Adlerin laatimasta Itävallan Sosialidemokraattisen puolueen Hainnfeldin ohjelmasta, mikä hyväksyttiin puoluekokouksessa Hainnfeldissä 30. joulukuuta 1888 - 1. tammikuuta 1889.
Tunnettu sosialisti Edvard Valpas kuitenkin oli erimielinen muiden kanssa ja hänen käsityksensä mukaan käännös ei ollut sopiva tapa tehdä ohjelmaa, vaan sen tekeminen olisi ollut kansan itsensä asia, kuten Karl Liebknecht oli asiaa puheissaan julistanut. Vastapuolella Eetu Salin korosti, että Suomen kansa on samojen taloudellisten lakien alainen kuin muutkin kansat, ja että Suomeen sopi samankaltainen ohjelma kuin myös muille kansoille. Ohjelma tuli hyväksytyksi sinällään Valppaan vastustuksesta huolimatta.
Tämä Forssassa 1903 hyväksytty puolueohjelma joko julistuksenomaisuudessaan on seuraava (väliotsikointi myöhemmin tehty):
”Sosiaalidemokraattinen puolue Suomessa pyrkii samoin kuin sosialidemokraattiset puolueet muissakin maissa vapauttamaan koko kansaa taloudellisen riippuvaisuuden, valtiollisen alaikäisyyden ja henkisen holhuunalaisuuden kahleista.”
Tuotantovälineiden yhteisomistus
”Syvimpänä syynä kaikkialla huomattavaan kansojen työtätekeväin kerrosten sorronalaiseen asemaan eivät ole yksityiset valtiolliset laitokset, vaan se koko yhteiskunnallisen elämän perustuksena oleva ja oloja täydellisesti vallitseva tosiasia, että tuotannonvälikappaleiden omistaminen on tullut yksien yksinoikeudeksi. Samalla kun taloudellinen kehitys on erottanut työvoiman omistajat, työväenluokan, tuotannon välikappaleista, on se saanut heidät mitä raskaimpaan riippuvaisuuteen tuotannonvälikappaleiden omistajista - niihin luettuina maan suurtilojen omistajat ja kapitalistiluokka - joiden valtiollisen ja taloudellisen vallan ilmestymismuotona nykyinen luokkayhteiskunta on.”
Omistuksen keskittyminen
”Yhä kohoava teknillinen edistys, yhä kasvava tuotannon ja omaisuuden sekä kaiken taloudellisen vallan keskittyminen kapitalistien ja kapitalistiryhmien käsiin vaikuttaa, että yhä suuremmat joukot, ennen itsenäisiä pikkuteollisuudenharjoittajia ja pikkutilallisia menettävät tuotannonvälikappaleensa ja joutuvat milloin palkkatyöläisinä, milloin palkattuina apulaisina, milloin velkataakan alaisiksi sortuneina joko suorastaan tai välillisesti kapitalisteista riippuviksi. Köyhälistön joukko kasvaa ja samassa kasvaa myöskin riistäminen yleensä, jonka kautta yhä laajempain työtätekeväin kansankerrosten elämänehdot joutuvat jyrkkään ristiriitaan niiden oman, yhä nousevan tuotantokyvyn sekä sen kautta syntyvän yhteiskunnallisen varallisuuden paisumisen kanssa. Tätä kehitystä jouduttavat ja jyrkentävät kapitalistien tuotantotavan yhtenäisyydenpuutteesta johtuvat liikepulat sekä niitä seuraava työttömyys ja kurjuus.”
Luokkatietoisuus
”Mutta kuta enemmän kapitalismin kehitys kartuttaa köyhälistöä, sitä enemmän sitä pakotetaan ja tehdään kykeneväksi taisteluun kapitalismin kehitystä vastaan. Yksityistuotannon syrjäyttäminen tekee yksityisomistuksenkin tarpeettomaksi ja vahingolliseksi, samalla kun kehitys luo välttämättömät henkiset ja aineelliset edellytykset uusille yhteistuotantomuodoille, joiden perustuksena on, että yhteiskunta omistaa tuotannon välikappaleet. Samassa kohoaa köyhälistö itsetietoiseksi siitä, että sen täytyy kannattaa ja jouduttaa tätä kehitystä ja että tuotannon välikappalten siirtymisen yksityisomaisuudesta kansan omaisuudeksi tulee olla sen päämääränä, valtiollisen vaikutusvallan valloittaminen keinona sen taistelussa työväenluokan vapauttamiseksi. Ainoastaan luokkatietoisuuteen herännyt ja luokkataisteluun järjestynyt köyhälistö voi olla tämän välttämättömänä kehityksen kannattajana. Köyhälistön järjestäminen, sen kohottaminen tajuamaan asemansa ja tehtävänsä, sen tekeminen henkisesti ja aineellisesti taistelukykyiseksi on siis sosialidemokraattisen puolueen Suomessa varsinaisena ohjelmana, jonka toteuttamiseksi se käyttää kaikkia tarkoituksenmukaisia ja kansan luonnollista oikeudentunnetta vastaavia keinoja.”
Valtiolliset oikeudet
”Sosialidemokraattinen puolue Suomessa tulee aina kaikissa valtiollisissa ja taloudellisissa kysymyksissä valvomaan köyhälistön luokkaetuja ja vastustamaan tarmokkaasti kaikkea luokkavastakohtien himmentämistä sekä työntekijäin käyttämistä porvarillisten puolueiden hyväksi, joiden kanssa puolue voi yhtyä yhteistoimintaan ainoastaan silloin, kun se voi tapahtua puolueohjelmaa sivuuttamatta.”
Kansainvälisyys
”Sosiaalidemokraattinen puolue Suomessa on kansainvälinen puolue: se tuomitsee kaikki kansojen etuoikeudet samoin kuin syntyperän, sukupuolen ja varallisuuden etuoikeudet sekä julistaa, että taistelun riistämistä vastaan tulee olla kansainvälisen samoin kuin riistäminenkin on. Se tuomitsee ja vastustaa kaikkea lausuntovapauden sortoa sekä kaikkea valtiollista ja kirkollista holhontaa. Se vaatii työntekijäluokan elämän laillista suojelemista ja taistelee hankkiakseen köyhälistölle kaikilla julkisen elämän aloilla mahdollisimman suuren vaikutusvallan.”
[muokkaa] Lähiajan vaatimukset
Yhteiskuntafilosofisen puolueohjelman lisäksi kokous päätti selkeistä tavoitteista. Näin muodostui 11 kohdan ohjelma, jonka tavoitteiden saavutuksesta tuli puolueen keskeinen agitaatiovälinen taistelussa poliittisesta vallasta.
”Sosiaalidemokraattisen puolueen lähimpinä vaatimuksina ovat:
- Yleinen, yhtäläinen ja välitön vaali- ja äänioikeus kaikille 21 vuoden ikäisille Suomen kansalaisille sukupuoleen katsomatta kaikissa vaaleissa ja äänestyksissä sekä kunnallisella että valtiollisella alalla. Suhteellinen edustus ja yksikamari järjestelmä. Salainen äänestys. Vaalien ja äänestysten toimittaminen lain määräämänä vapaapäivänä. Palkkio valituille edusmiehille kaikilla aloilla.
- Välitön lainsäädäntö-oikeus kansalle lakien esittämis- ja hylkäämisoikeuden kautta.
- Täydellinen yhdistymis-, kokoontumis-, lausunto- ja painovapaus.
- Yleinen koulupakko. Maksuton opetus kaikissa oppilaitoksissa. Kansakouluissa maksuttomat opetusvälinekappaleet sekä ylläpito kaikille oppilaille, ylemmissä oppilaitoksissa niille, joka osoittavat erityistä kykyä. Kansakoulu on järjestettävä kaikkien ylempäin oppilaitosten pohjakouluksi.
- Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yhdistyksiksi, jotka itse järjestävät sisälliset asiansa. Uskonnonopetus on poistettava kouluista.
- Kaikkien henkilöllisten ja välillisten verojen poistaminen yleisellä asteettain nousevalla tuloverolla, jolloin ansioton arvonnousu ja korkotulot sekä perintö on verotettava ankarammin kuin omasta ansiosta tai työstä johtuvat tulot. Verotettavan omaisuuden ilmoittamisvelvollisuus.
- Maksuton oikeudenkäynti ja oikeusapu. Korvaus viattomasti syytetyille, vangituille ja tuomituille.
- Terveydenhoito valtion ja kuntain asiaksi. Maksuton lääkärinapu ja lääkkeet sekä synnytysapu. Maksuton hautaus.
- Sotilastaakkaa on vähennettävä ja kansanpuolustus järjestettävä vakituisen sotaväenoton sijaan. Rauhan aatetta on käytännössä toteutettava.
- Kaikkien rajoitusten poistaminen, jotka asettavat naisen yleis- tai yksityisoikeudellisessa suhteessa ala-arvoisempaan asemaan kuin miehen.
- Yleinen kieltolaki väkijuomain valmistamisen ja kaupan suhteen.
[muokkaa] Työväensuojelu
Koska uusi puolue ja puolueohjelma olivat selkeästi suunnattu maamme melko vähäiselle teollisuustyöväestölle, niin tämän väestöryhmän erikoisolosuhteiseen tehtiin myös oma tavoiteohjelmansa. Tästä tuli eräänlainen yhteistyöohjelma puolueen ja ammattijärjestöjen väliselle yhteistyölle.
”Työväensuojelulainsäädäntöä on tarmokkaasti edistettävä. Sen lähimpänä määränä vaatii Sosiaalidemokraattinen puolue Suomessa:
- Työaika on saatava 8-tuntiseksi niissä ammateissa, missä eivät epäterveelliset olosuhteet vaadi sitä lyhemmäksi.
- Kullakin paikkakunnalla elintarpeisiin riittävä alin paikka on määrättävä ei ainoastaan valtion ja kuntain, vaan yksityistenkin teettämissä töissä.
- Yötyö on kiellettävä kaikilla muilla aloilla, paitsi sellaisilla, joiden teknillinen laatu tekee katkeamattoman työn välttämättömäksi. Naisilta ja nuorilta työntekijöiltä on yötyö kokonaan kiellettävä.
- Täysi, vähintään 36 tuntia kestävä yhtämittainen lepoaika viikossa on säädettävä.
- lapset alle 14 vuoden on kiellettävä kaikesta ansiotyöstä. lapsia (14-16 v.), oppilaita ja nuoria työntekijöitä (16-18 v.) varten on säädettävä riittäviä suojelumääräyksiä.
- Naisten työ on kiellettävä aloilla, missä se on heidän ruumiilleen vahingollista. Raskauden aikana on työ helpotettava tai kokonaan kiellettävä siitä alkaen, kuin ne normaalisen raskaudentilan merkit, jotka vaikeuttavat työtä, ilmestyvät raskaudenajan loppupuolella, sekä vähintään 6 viikkoa synnytyksen jälkeen.
- Edellä olevat määräykset ovat ulotettavat, paitsi teollisuustyöväkeen, käsityöläisiin, maanviljelystyöväkeen ja palvelijoihin sekä, mikäli mahdollista, kauppa- ja kulkulaitosten työväkeen.
- Työväen suojelusmääräysten tarkkaa noudattamista valvomaan on asetettava riittävä määrä sekä mies- että naistarkastajia ammatin laadun mukaan ja määrättävä niille apulaisia työväestöstä. Suojeluslakien rikkominen on estettävä ankaroilla rangaistuksilla.
- Kaikkiin työntekijöihin sekä heidän asemassaan oleviin henkilöihin ulottuva kansanvakuutus, käsittaen, paitsi sairas- ja tapaturma-, myöskin vanhuus- ja ansiokyvyttömyys- sekä leskien ja orpolasten ynnä työttömyysvakuutuksen, on saatava aikaan. Vakuutuksesta syntyvät kustannukset suoritetaan yleisen tulo-, varallisuus- ja perintöveron kautta keräytyvistä varoista. Vakuutuslaitoksen hallinnon jäsenet valitsevat vakuutetut itse.
- Vakuutuslait ovat siten laadittavat, että ne eivät anna aihetta mielivaltaiselle tulkitsemiselle eikä kiertelemiselle. Vakuutetuille ja heidän omaisilleen on täysivahingonkorvaus.
- Aviottomille ja hoidotta jääneille on valtion toimesta saatava täysin tarkoitustaan vastaava hoito ja kasvatus. ”
[muokkaa] Kunnallinen ohjelma
Jos valtiollinen demokratia oli harvojen käsissä käytössä olleiden nelisäätyisten valtiopäivien tähden, niin kunnallinen demokratia oli yhtä alkeellista. Kaikki perustui maaomaisuuteen, tai yleensä varallisuuteen ja yhteiskunnalliseen asemaan. Työväestö oli suljettu pois kaikesta lähivallankäytöstä ja siksi Forssan kokous laati oman ohjelman tämänkin asiantilan korjaamiseksi:
Kunnallisena ohjelmanaan vaatii puolue:
- Äänioikeusoloja korjattaessa ei kunnallista vaalioikeutta missään tapauksessa saa asettaa äänioikeutta ahtaammalle. Työväelle on kunnallisissa edustuslaitoksissa myönnettävä väkilukuun nähden suhteellinen määrä edustajasijoja.
- Tilanahtauden ja siitä johtuvien terveydellisten sekä muiden epäkohtain poistamiseksi ynnä monien muiden vaatimusten tyydyttämiseksi on kuntain, varsinkin kaupunkikuntain, ostettava lisämaita mahdollisimman suurissa määrissä.
- Kuntien on otettava haltuunsa sellaiset yleiselle hyvinvoinnille tärkeät liikealat, joita se menestyksellä voi hoitaa tai jotka yksityisten hallussa ollen saattavat kunnan jäsenet heistä suuressa määrässä riippuvaisiksi.
- Työväen asuntopulan poistamiseksi on kuntain rakennettava riittävästi ajanmukaisia asuntoja sekä yksityistä yritteliäisyyttä sillä alalla vissien ohjeiden alaisena kaikin tavoin edistettävä. Kunnallisia yömajoja on järjestettävä.
- Sairaanhoito, lääkärinapu lääkkeet ja hautaus kunnan kustannuksella. Näitä maksuja ei saa pitää vaivaisapuna.
- Turvattomain lasten ja vanhusten hoito on ajanmukaisella ja inhimillisellä tavalla järjestettävä.
- Työväestölle on laitettava kuntain kustannuksella terveellisiä, hyvin järjestettyjä ja maksuttomia kesälomasiirtoloita.
- Yleisemmän työttömyysajan sattuessa on kunnan hankittava asujamilleen riittävästi työtä ja riittävä alin palkka. Kuntien on perustettava yleisiä työttömyysrahastoja.
- Kunnan työt ovat teetettävät ilman välikäsiä ja paikka maksettava sen tariffin mukaan, mikä kussakin ammatissa on silloin voimassa.
- Työaika kunnan töissä on asetettava 8-tuntiseksi.
- Kuntain on perustettava työnvälitystoimistoja, joitten hallinnoissa tulee olla ainakin puolet työväen järjestöjen valitsemia edustajia.
- Kunnallinen kielto-oikeus on saatava aikaan, kunnes yleinen kieltolaki on säädetty.
- Koulutarpeet kunnan kustannuksella sekä muuten mitä yleinen puolueohjelma tässä kohden määrää.
- vähävaraisia varten todellinen köyhän asianajaja, jonka valitseminen jätettäköön vähävaraisten huostaan.
- Kunnallisia tehtaitten- ja ammattitarkastajia on asetettava, joitten valitsemiseen riittävän suuri vaikutus työläisille on annettava.
[muokkaa] Maaseutu
Suomi oli 1900-luvun alussa hyvin maaseutuvaltainen yhteiskunta. Maan omistaminen oli eräs keskeisistä yhteiskunnallisista mittareista. Vuosisadan vaihteessa teollistumisessa oli tapahtunut nousun taitto, mutta 1903 työväestön määrä lähti uuteen kasvuun. Vuonna 1905 teollisuustyöläisten lukumäärä oli 107 828 henkilöä, eli 4.21% koko maan asukkaista. Työväenyhdistysten perustamisen alkuaikoina 1886 vastaavat luvut olivat 41 724 ja 2.06%, eli kahdessa vuosikymmenessä teollisuustyöväestön määrä lähes kolminkertaistui. Tämän maatalousvaltaisuuden ja eritoten mäkitupalaisuuden ja torpparikysymyksen tähden puolueelle laadittiin myös maaseutua käsittelevä tavoiteohjelma.
”Maatalousohjelmanaan vaatii puolue:
- Valtion ja kuntain nyt jo omistamia tiloja ja maa-aloja ei saa myydä eikä lahjoittaa.
- Valtion ja kuntain omistamat asumattomat maa-alat ovat saatettavat viljeltäviksi, mutta ei omistusoikeudella.
- Pakollisesti myytäviksi joutuneet maatilat, kosket ja kaivannot ovat arvioitavat ja otettavat arvatusta hinnasta valtion omiksi.
- Kunnille on saatava oikeus pakkolunastuksella haltuunsa hankkia yksityisten tiloja tai osia niistä. Lunastus on luettava sen mukaan, mitä nuo maa-alat tuottavat.
- Valtion hallussa olevat ja vasta lunastettavat maa-alat ovat annettavat tilattomille tai sellaisille osuuskunnille, joitten jäsenet itse viljelevät maata.
- Valtionapua on annettava etupäässä pikkuviljelystä tarkoittaville toimenpiteille. Samoin kaikille osuustoiminnan luontoisille yksityisille maatalouden alalla.
- Torppareille ja maanvuokraajille on saatava täydellinen käyttöoikeus ja myöskin myyntioikeus vuokraamansa maan viljelystuotteisiin, sekä vuokra-ajan loputtua on heille maksettava täysi korvaus siitä, mitä vuokratun maan on heidän työnsä kautta kohonnut.
- Metsästys- ja kalastusoikeus on heti tehtävä omistuksesta riippumattomaksi.
- Erittäinkin valtion ja kuntain toimenpiteitten olisi maanviljelystä ja sen sivuelinkeinoja kaikilla tarkoituksenmukaisilla keinoilla edistettävä, varsinkin siten, että varsinainen rahvas maalla tulisi tuntemaan uusimmat työtavat ja soisi välttämättömät ammattitiedot.
- Tilatonta väestöä on sivistettävä ja kasvatettava.
- Palkollissääntö on lakkautettava.”
[muokkaa] Seuraukset
Forssan kokouksella oli luonnollisesti välittömiä seurauksia, kuin myös pitkän aikavälin seurauksia. Ohjelma pystyi sosialidemokraattien ohjenuorana aina vuoteen 1952, jolloin uudet olot vaativat uuden periaateohjelman. Kuitenkin luettelomaisia tavoiteohjelmia on pidetty jatkuvasti ajan tasalla ja suuri osa 1903 esitetyistä tavoitteista on suomalaisessa yhteiskunnassa toteutunut. Ei suinkaan yhden puolueen työllä, vaan koko kansan kovin ponnistuksin ja eri puolueiden yhteistyöllä.
Välittömästi kokouksen jälkeen joutuivat sen päätökset yhteiskunnan viranomaisten toiminnan kohteiksi. Hallitus takavarikoi periaatteellisen selityksen, jonka olivat pääsääntöisesti muokanneet Eetu Salin, Edvard Valpas ja Taavi Tainio. Se oli kuitenkin ennen takavarikointia ehditty julkaista Tampereella ilmestyneessä Kansan Lehdessä. Myös Tampereella ilmestyneessä Eteenpäin-kalenterissa sen julkaisi Matti Wuolukka. Mutta Työmies-lehden kirjapainossa painettu 2000 niteen erä vihkosta, jossa selostettiin ohjelman käytännöllistä puolta, takavarikoitiin ”työväelle vaarallisena luettavana”. Bobrikov kielsi puoluetta käyttämästä nimeä ”sosialidemokraattinen”, mutta tätä kieltoa ei suinkaan noudatettu.
[muokkaa] Lähteet ja lisää aiheesta
- Laine, Y. K. Suomen poliittisen työväenliikkeen historia I, II ja II.
- Soikkanen, Hannu; Kohti kansanvaltaa, I 1899-1932, II 1927-44 jq III 1944-52
- Turun ohjelma 1899
- Forssan ohjelma 1903 ja julistukset.
- Puolueohjelmat 1952 ja 1987.