Kanootti
Wikipedia
Kanootti viittaa usein Suomessa puhekielessä lähes mihin tahansa melottavaan vesikulkuneuvoon, mutta sanan merkitys kansainvälisesti on kuitenkin "avokanoottina" tai "intiaanikanoottina" tunnettu avonainen yhden tai useamman melojan alus, jota useimmiten melotaan yksilapaisella melalla.
Kanootin (avokanootin) yleisin muoto tänä päivänä periytyy suoraan Pohjois-Amerikan intiaanien käyttämistä kulkuneuvoista. Pohjois-Amerikan intiaanien kanootit olivat pääsääntöisesti tuohikanootteja. Tyynen valtameren saarilla on käytetty myös isoja avokanootteja, joita tyypillisesti meloo useampi meloja.
Kanootti on kehittynyt vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa pääasiassa joki- ja järvialueiden yleiskulkuneuvoksi - tämä selkeänä erona avomerelle kehittyneisiin kajakkeihin.
Alun perin metsästykseen, kalastukseen ja liikkumiseen kehitetyt kulkuneuvot ovat tänä päivänä pääasiassa harrastusvälineitä. Kanootista onkin kehittynyt väline niin kilpaurheiluun, kuntoiluun kuin retkeilyynkin.
Avokanootti sopii hyvin retkeilyyn helpon pakattavuutensa vuoksi.
![]() |
Tämän artikkelin tai osion kieliasua on pyydetty parannettavaksi. |
Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kanootin malleista
Kanootista on eri tarkoituksiin kehitetty eri mallisia versioita.
Kanootin malli on aina kompromissi erilaisista vastakkaisista ominaisuuksista. Esimerkiksi suuntavakaa kanootti ei voi olla samalla ketterä. Suuntavakautta tarvitaan juuri järvimelonnassa ja jotkut ovat varustaneet kanootin matalalla, joko positiivisella tai negatiivisella kölillä. (negatiivinen köli = pohjassa oleva ura joka vakaannuttaa suuntaa). Pienissä joissa ja koskissa taas tarvitaan ketteryyttä kivien välissä pujoteltaessa ja tiukoissa kurveissa. Silloin kölistä on vain haittaa, koska se myös hidastaa suunnan palauttamista.
Kölin lisäksi kanootin suuntavakauteen vaikuttaa pohjan pituusprofiili. Suorapohjainen on suuntavakaampi, banaanin muotoinen ketterämpi.
Poikittainen profiili taas vaikuttaa kanootin nopeuteen, uppoamaan ja vakauteen. Leveä kanootti uppoaa vähemmän kuin muuten saman mallinen kapeampi kanootti. Sen tuuliherkkyys on silloin kuitenkin suurempi ja kivien välistä mahtuminen koskissa rajoitettu. Kapeampi uppoaa syvemmälle, jolloin tuuli ei saa niin helposti aiheuta sortoa. Koskissa taas mahdutaan pienemmästä välistä, mutta pohjakosketus saadaan helpommin.
Poikittainen profiili vaihtelee myös malliltaan: melkein suorakulmaisesta U-profiilin kautta V-profiiliin. Silläkin on vaikutusta vakauteen ja nopeuteen. V-profiili on nopein, mutta tasapainon pitäminen vaatii enemmän. Suorakulmaisen mallin alkuvakaus on hyvä, mutta kaatuminen kallistuksessa herkempi ja yhtäkkisempi, kun painopiste siirtyy tasapainopisteen ulkopuolelle. U-profiili heilahtelee herkästi ja tuntuu tottumattomasta epävakaalta. Kuitenkin lopullinen kaatumisvakavuus on parempi. Kun U-profiilia taivutetaan vielä takaisin sisälle päin, pystyy kanootin sivun päällä melkein seisoa kanootin ollessa melkein 90:n asteen kulmassa.
Kanootti sopii parhaiten jokimelontaan, järvellä ja merellä tarvitaan enemmän taitoa, koska kanootissa on painoon nähden suuri tuulipinta ja tuuli voi ohjata kanoottia enemmän kuin mela.
Kanootin nouseva keula ja perä eivät ole turhia koristeita, vaan aallokkoista koskea laskettaessa ne sallivat kanootin päiden syvemmän uppoaman ilman että vesi pääsee kanoottiin sisälle.
[muokkaa] Kanootin materiaaleista
Myös materiaalivalinnat ovat vaihdelleet. Yhdestä puusta koverrettu haapio muistuttaa kanoottia ja voidaan ehdä sellaiseksi luokitellakin, mutta lähtökohtana lienee ollut Pohjois-Amerikan intiaaninen tuohikanootti, jossa taivutetuista puista tehdyn kehikon päälle kiinnitettiin juurilla sitoen ja pihkalla tiivistäen isot tuohilevyt.
Tuohi on korvattu eri materiaaleilla ja kun pinnoitteen lujuus on kestänyt, on tukikehikkokin voitu poistaa.
Hyvä 4,8 m kanootti painaa vain 30 kg ja kantaa silti hyvin kaksi ihmistä retkivarusteineen.
[muokkaa] Kanootin ohjauksesta
Kanootin ohjaus perustuu vektorioppiin. Kanoottiin kohdistuu erilaisia voimavektoreita, ja vektorien summa määrää suunnan ja vauhdin. Veden ja kanootin välinen kitka on yksi hidastavista voimavektoreista, melan liike taas tuottaa toisen vektorin. Virta on usein suurin vektoreista, ja sitä on parempi käyttää apuna, kuin vastustaa sitä.
Avokanootin melomisen alkeiden oppiminen on helppoa, mutta sanotaan, että sitä voi opiskella lisää lopun elämäänsä.
Kanoottia voi meloa yksin, kaksin tai isommalla joukolla. Välissä olevat antavat enemmänkin lisää vauhtia ja voimaa, kuin vaikuttavat eri periaatteisiin tilanteissa.
Kahden meloessa pääsääntönä pidetään, että raskaampi on takana, tai että kanootti muuten pakataan hieman takapainoiseksi. Toinen pääsääntö on, että etummainen aloittaa käännöksen ja takimmainen suorittaa sen loppuun. Siinä on syynä sekä vektorioppi, että etummaisen parempi tarkkailuasema.
Joen virtaus on eräs suuri oppimisalue kun puhutaan kanootilla melomisesta.
Esimerkiksi kun kovassa virran mutkassa kanootti käännetään asentoon, jossa keula osoittaa rantaa kohti, joen suuri vektori ohjaa kanootin pois rannasta. Jos taas yritämme väistää toiseen suuntaan, paljastamme koko pitkän sivun virran vektorille ja se painaa meidät rantaan. Luonnollinen reaktio on väistää, mutta maltti on valttia. Kanootin ohjailu ei ole voimalaji vaan taitolaji.
Koskea laskettaessa melojien kannattaakin laskeutua mahdollisten penkkien väliin kanootin pohjalle, jolloin päiden uppoama vähenee ja palautumisliike nopeutuu. Myös kääntyminen on nopeampaa perustuen massan hitauden lakiin.