Florence Foster Jenkins

Wikipedia

Florence Foster Jenkins (186826. marraskuuta, 1944) oli amerikkalainen sopraano, joka tuli tunnetuksi täydellisestä laulutaidon puutteesta.

Jenkins oli omaa sukua Florence Foster ja syntyi Pennsylvaniassa. Hän opiskeli musiikkia lapsena ja osoitti halua jatkaa opintojaan ulkomailla. Hänen isänsä ei suostunut kustantamaan opintoja, joten hän karkasi Philadelphiaan lääkäri Frank Thornton Jenkinsin kanssa. Tästä tuli myöhemmin hänen miehensä, mutta pari erosi vuonna 1902. Florence Foster Jenkins sai elantonsa opettajana ja pianistina. Isänsä kuollessa 1909 Jenkins peri huomattavan rahasumman, jonka turvin hän sai aloitettua laulu-uran, jota hänen vanhempansa ja entinen miehensä olivat vastustaneet. Hän otti osaa Philadelphian musiikkielämään, perusti Verdi Clubin ja rahoitti sen toimintaa, otti laulutunteja, levytti ja piti esityksiä, joista ensimmäinen oli vuonna 1912.

Jenkinsin äänityksistä käy selvästi ilmi, että hänellä oli vain vähän sävelkorvaa ja rytmitajua. Hän pystyi vain vaivoin ylläpitämään nuotin sointia. Levyiltä voidaan kuulla, kuinka säestäjä tekee muutoksia kompensoidakseen Jenkinsin tempon muutoksia ja rytmivirheitä. Tästä huolimatta tai pikemminkin juuri siksi hänestä tuli erittäin suosittu epätavallisella tavallaan. Hänen kuulijansa rakastivat Jenkinsiä ilmeisesti tämän tarjoaman hauskuutuksen, eikä niinkään musiikillisen osaamisen takia. Kriitikot kuvailivat usein hänen työtään kiertelevään tyyliin, joka oli kenties omiaan herättämään yleisön uteliaisuuden. Ystävilläkään ei ollut sydäntä sanoa rehellistä mielipidettään.

Huolimatta virtuoosimaisesta lahjojen puutteestaan Jenkins oli vankasti vakuuttunut suuruudestaan. Hän vertasi itseään tunnettuihin sopraanoihin Frieda Hempeliin ja Luisa Tetrazziniin ja ohitti usein yleisön seasta kuuluneen naurun todeten sen tulevan hänen kilpailijoiltaan "ammattikateudesta". Hän oli tietoinen itseentä kohdistuvasta kritiikistä ja onkin sanonut: "Ihmiset voivat sanoa, että en osaa laulaa, mutta kukaan ei voi väittää ettenkö olisi laulanut."

Musiikki, jota Jenkins valitsi esityksiinsä oli sekoitus tyypillistä oopperarepertuaaria säveltäjiltä kuten Wolfgang Amadeus Mozart, Giuseppe Verdi ja Richard Strauss (jotka kaikki ovat selkeästi hänen teknisen tasonsa yläpuolella), liedejä (mm. Johannes Brahmsin sävellyksiä ja Joaquín Valverden "Clavelitos", joka oli hänen suosikki-encorekappaleensa), ja lauluja, joita hän itse tai hänen säestäjänsä Cosme McMoon (pseudonyymi) oli säveltänyt. Hän pukeutui usein tyylikkäisiin itse suunnittelemiinsa asuihin, joissa toisinaan oli kimallenauhoja ja siivet. "Clavelitos"-kappaleessa hän heitti kukkia yleisöön heiluttaen viuhkaa lisää kukkia hiuksissaan. Konserttisalien koristelutkin hän toteutti itse.

Vaikka yleisö kaipasi lisäesiintymisiä, Jenkins rajoitti harvinaiset esiintymisensä muutamaan suosikkipaikkaan, ja vuotuiseen konserttiin Ritz-Carltonin juhlasalissa New Yorkissa. Yleisö rajoittui aina hänen uskollisiin klubinaisiinsa ja muihin valikoituihin ihmisiin – lippujen jakelun hän hoiti itse. 25. lokakuuta 1944 76-vuotias Jenkins lopulta suostui yleisön pyynnöstä esiintymään Carnegie Hallissa. Tapahtuma myytiin loppuun viikkoa aikaisemmin. Jenkins kuoli vain kuukauden myöhemmin.

On väitetty, että Jenkinsin koko 32 vuoden ura oli nokkela käytännön pila. Tämä on ristiriidassa toisen väitteen kanssa, jonka mukaan hänen kuolemansa liittyy Carnegie Hallin esiintymisestä saatuun kritiikkiin. Kummallekaan väitteelle ei kuitenkaan ole juurikaan näyttöä, vaan kaikki viittaa siihen, että Florence Foster Jenkinsilla oli kuollessaan sama onnellinen, itsevarma täyttymyksen tunne, joka leimasi hänen koko taiteilijan uraansa.

Jenkinsin äänitykset on julkaistu kahdella CD:llä, The Glory (????) of the Human Voice (RCA Victor) ja Murder on the High Cs (Naxos). Vuonna 2001 Chris Ballancen näytelmä Jenkinsistä pyöri Edinburgh Fringe-taidefestivaaleilla.

Peter Quilterin kirjoittama Jenkinsistä kertova komedia "Suurenmoista" saa Suomen ensi-iltansa lokakuussa 2006 Helsingin kaupunginteatterissa. Näytelmän kantaesitys oli Lontoossa 2005.

[muokkaa] Ääninäyte

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Lähteet

  • Teatteriin 3/2006 (s. 4 - 7)