Axel Olof Freudenthal
Wikipedia
Axel Olof Freudenthal (12. joulukuuta 1836, Siuntio Pikkala – 2. kesäkuuta 1911, Helsinki) oli kielentutkija, joka edisti erityisesti Suomen ja Viron ruotsalaismurteiden tutkimusta. Hän oli myös 1800-luvun svekomaanien johtohahmoja. Hän oli Helsingin yliopiston muinaisskandinavian kielen ja muinaismuistojen dosentti vuodesta 1866 alkaen sekä ruotsin kielen ja kirjallisuuden ylimääräinen professori vuosina 1878 – 1904.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Perhe
Freudenthalin isä oli apteekkari ja tilanomistaja Gabriel Freudenthal ja äiti Birgitta Catharina Björkling. Hän avioitui vuonna 1886 Edla Lovisa Winbergin kanssa, tämä oli talonomistaja Fredrik Winbergin ja tämän puolison Lovisa Holmströmin tytär. Rouva Freudenthal oli tunnettu kieltenopettaja ja hän perusti 1895 Helsinkiin Saksalainen iltakoulu -nimisen opiston, jonka johtajana hän toimi aina kuolemaansa (1925) saakka.[1]
[muokkaa] Elämä
[muokkaa] Opinnot
Freudenthal pääsi ylioppilaaksi Helsingin lyseosta 1854 ja harjoitti välittömästi opintoja sekä filologiassa että arkeologiassa. Hän suoritti Filosofian kandidaattitutkinnon vuonna 1859. Hän oli antanut periksi omille mielihaluilleen ja antautui kreikan kielen opiskelujen sijasta opiskelemaan ja jatkossa myös tutkimaan skandinaavisia kieliä.
Hänen Upsalassa ja Kööpenhaminassa aloittamansa opinnot keskeytyivät kun hän sairastui tuberkuloosiin. Taudin hoitamiseksi hän oleskeli pitkiä aikoja Algeriassa ja sittemmin Görberdorfissa Saksassa.
Toivuttuaan vaikeasta sairaudesta hän halusi saada dosentuurin yliopistosta ja siksi hän kirjoitti ns. dosenttiväitöskirjan Einar Skålaglams Vellekla öfversatt och förklarad. Väitöskirjan tarkastuttaminen Helsingissä tuotti vaikeuksia ja niin apua oli pyydettävä Upsalan yliopistosta. Kuitenkin väitöskirjan hyväksyminen johti Freudenthalin nimitykseen muinaisskandinavian kielen ja muinaismuistojen dosentiksi.
[muokkaa] Professori
Vuonna 1876 perustettiin ylimääräinen ruotsin kielen ja kirjallisuuden professorin virka, ja Freudenthal nimettiin sen haltijaksi (1878), mutta ensin hän julkaisi professorin virkaan vaadittavan väitöskirjan Über den Närpesdialect. Kuitenkin viran perustamista oli edeltänyt monivaiheinen poliittinen prosessi.
Valtiopäivillä (1872) olivat ruotsinmieliset ja liberaalit tehneet yhteisen ehdotuksen, jossa ehdotettiin mainitun professorinviran perustamista yliopistoon. Tuolloin lähes kaikista kysymyksistä tehtiin puoluepoliittisia ja niin myös tästä viran perustamisesta. Lopputulos on tasapeli, sillä kaksi säätyä vastusti virkaa ja toiset kaksi kannattivat viran perustamista[2]. Virka siis jäi perustamatta vielä tuossa vaiheessa.[3]
Freudenthal oli Suomen ensimmäinen tiedemies, joka oli antautunut koko sielullaan skandinaavisten kielten, etenkin ruotsin, tutkimiseen. Hänen suurimpana saavutuksenaan tieteen alla pidetään itämerenruotsin Suomessa ja Virossa käytettyjen murteiden kartoittamista ja tutkimista. Hän näet keräsi pääsääntöisesti itse tutkimusaineistonsa sekä kirjoitti aiheeseen liittyvä tutkimuksia. Närpiön murretta käsittelevän professorinväitöskirjansa lisäksi hän julkaisi aiheesta: Om svenska allmogemålet i Nyland (1870), Upplysmingar om Rågö- och Wichterpalmålet i Estland (1875), Ordbok öfver de svenska dialecterna i Estland (1886 yhteistyössä H. A. Wenlelinin kanssa).
Professori ei vain itse kerännyt materiaalia sekä Suomen että Viron alueelta, vaan hän innosti myös oppilaitaan tekemään samoin. Tässä oli apuna vuonna hänen vuonna 1874 perustamansa seura ”Svenska Landsmålsföreningen”. Koska hän oli jäsenenä myös Svenska litteratursällskapet i Finlandissä, niin tämänkin yhteisön avulla hän saattoi innostaa ja tukea nuoria tutkijoita.
Yleisesti todetaan Freudenthalin ansioksi, että ruotsalaisista murrealueista juuri Suomen murteet ovat perusteellisemmin tutkitut kuin muut. Hän oli myös ensimmäinen tukija, joka kiinnostui riikinruotsin ja suomalaisen murteen välisistä eroista. Landsmålföreningenin kokoelmien parusteella hän julkaisikin vuonna 1902 luetteloteoksen: Skiljaktigheter mellan finländska svenskan och rikssvenskan. Hän oli myös paikannimitutkimuksen uranuurtajia koko Pohjolassa. Alalta hän kirjoitti useita teoksia: Om svenska ortnamn i Nyland (1867), Om svenska ortnamn i Egentiliga Finland sekä Om Ålands ortnamn.
Myös ruotsinkielen oikeuskirjoitus kuului Freudenthalin mielenkiinnon kohteisiin. Hän otti vilkkaasti osaa aiheesta virinneeseen aikalaiskeskusteluun. Tämän keskustelun innoittamana hän laati teoksen Rättskrifninslära, joka oli oikeinkirjoitusopas ja rakentui kohtuullisesti ääntämyksen mukaiselle oikeinkirjoitukselle.
[muokkaa] Tutkimuskritiikkiä
Jo aikalaiset totesivat, että Freudenthalin merkitys ole suinkaan ole hänen omassa tutkimuksessaan ja sen tasokkuudessa, vaan siinä herätyksessä, jonka hän sai aikaan omalla tieteenalallaan Suomessa[4][5].
Kun kyseessä oli korkeamman tason tieteelliset saavutukset maassamme, niin eivät hänen saavuttamansa tieteelliset tulokset olleet yhtä arvokkaita. Tämän syynä oli varmaankin se, että hän ei omaksunut tuolloin voimakkaasti uudistuneita kielitieteellisiä menetelmiä, vaan pysytteli vanhakantaisuudessa[1]. Professori Hugo Pipping, joka oli hänen seuraajansa professorinvirassa luonnehti, että häneltä puuttui: ”se aavistamiskyky, joka toisinaan johtaa probleeman ratkaisuun ankaran koulun sääntöjä kyselemättä; luonto lahjoittanut hänelle selvän pään ja lämpimän sydämen, mutta ei rikasta mielikuvitusta.”[6]
[muokkaa] Kansallismielisyys
[muokkaa] Aikansa lapsi
Tieteellisen uransa ohessa Freudenthal suoritti toisenkin merkittävää panosta vaativan elämäntehtävän. Tämän seuraukset olivat vielä laajemmat ja ne ravistelivat yhteiskunnan perusteita. Hän näet ansioitui Suomen ruotsinkielisen kansallisuusliikkeen toiminnassa.
Kun Freudenthal tuli ylioppilaaksi, niin oli juuri päättynyt ylioppilasnuorison ensimmäinen suomalaiskansallisen heräämisen kausi. Tällöin osa opiskelevaa nuorisoa oli innostunut kansallisuusliikkeestä ja sen ajamista asioista. Suomenmielisten ryhmän rinnalle oli syntynyt toinen ryhmittymä, joka suhtautui kielikysymykseen toisarvoisena asiana ja halusi enemmänkin painottaa toiminnassaan ja julistuksissaan vapaamielisyyden eli liberalismin näkemyksiä. Kuitenkaan mitään virallista, tai edes puolivirallista, ruotsinkielistä ryhmää ei nuorison keskuuteen ollut muodostunut.
Yliopistossa toimineet osakunnan oli suuriruhtinaan ja hallituksen toimesta lakkautettu. Kuitenkin vähitellen jo Nikolai I:n aikana niiden toiminta lähti uudelleen käyntiin, joskin aluksi salaisesti. Freudenthal liittykin vuonna 1857 Uusimaalaiseen osakuntaan. Jäsenyytensä toisena vuotena hän koki herätyksen, jolla oli suuri vaikutus kaikkeen hän myöhempään toimintaansa.
Eräs suomenmielinen osakunnan jäsen oli vuonna 1858 esittänyt keskusteltavaksi kysymyksen: ”Onko Uudenmaan ruotsalaisen rahvaan sulautuminen suomalaiseen kansanainekseen todennäköistä ja onko meillä oikeutta koettaa edistää sitä?”[1]
Luonnollisesti kysyjä esitti oman vastauksensa, joka oli myönteinen. Kuitenkaan tämä kysymys ja sitä seurannut keskustelu oli tyydyttänyt Freudenthalin näkemyksiä asiasta. Keskustelun jälkeen hänelle oli tullut selväksi, että hän itse ja tuo ruotsinkielinen rahvas eivät olleet etnisesti suomalaisia, vaan ruotsalaisia. Suomessa asui siis kahta eri kieltä puhuvia ja eri etnistä alkuperää olevia asukkaita, joita kutsuttiin suomalaisiksi.[7]
[muokkaa] Toiminta ruotsin kielen puolesta
Taistelussaan ruotsinkielen puolesta Freudenthal lähti Snellmanin toteamuksesta, että kieli määrää kansallisuuden. Tämä Snellmanin ajatus oli sopusoinnussa eurooppalaisen kansallisuusfilosofian kanssa. Kuitenkaan Freudenthal ei pitänyt yksistään kieltä kansalaisuuden kriteerinä, vaan hänen mukaansa oli myös katsottava laajemmin historiallisia, valtiollisia ja maantieteellisiä olosuhteita, joka toimivat kansallisuuden muodostajina.
Freudenthal ja Snellman tekivät aivan päinvastaiset johtopäätökset tilanteesta. Snellman näki kielen ja kansakunnan yhteisenä ja siksi hän piti itsestään selvänä, että aikaa myöden ruotsinkielinen sivistyneistökin suomenkielistyisi. Freudenthal näki ruotsinkielisen väestönosan tulevaisuuden päämääränä, että se kehittäisi ja vahvistaisi tietoisuutta omasta kansallisuudestaan (ruotsalainen) ja oikeudestaan elää kansallisuusperiaatteen nojalla.
Näitä ajatuksia hän esitti sitkeästi osakunnassaan, mutta näitä hänen ajatuksiaan vierastivat sekä suomenmieliset että liberaalit. Kuitenkin vähitellen hänen mielipiteensä nousivat esiin ja tällöin maakunnasta ja yhteisestä ruotsinkielisestä rahvaasta nousseet ylioppilaat antautuivat tukemaan Freudenthalin ajatuksia.
[muokkaa] Vikingen
Ruotsalais-kansallisen suuntauksen, jota siis Freudenthal edusti, ensimmäiseksi äänenkannattajaksi syntyi sanomalehti Vikingen, joka ilmestyi vuosina 1870 – 1874. Lehti edusti erittäin jyrkkiä mielipiteitä ja siinä ei ollut ainoastaan ruotsinkieltä puolustavia artikkeleita, vaan se hyökkäsi ja mustamaalasi niin suomenkieltä kuin sen kannattajiakin.
Vielä pitkään lehden lopetettua näitä jyrkkiä ruotsinkielisen kansallisaatteen kannattajia kutsuttiin viikingeiksi.
[muokkaa] Rasismi
Freudenthali yhdisti liberaalin maailmankatsomuksen ja suomenkielisiin kohdistuvat syrjivät ajatukset. Freudenthal esitti voimakkasti ajassaan liikkuneita näkemyksiä ja filosofisia ja yhteiskunnallisia mietteitä.
Väitöskirjassaan professori L. A. Puntila[8] erittelee ruotsalaisuuden vaikutuksia Suomessa ja eritoten 1800-luvun loppupuolen svekomaanista liikettä. Professori Puntila luettelee joukon ajatuksia, jotka hänen mukaansa edustavat Freudenthalin maailmankuvaa kaikkein äärimmäisellä tavalla. Puntilan mukaan nämä Freudenthalin teesit olivat:
- Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa;
- Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria;
- Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla;
- Elleivät suomalaiset ja unkarilaiset olisi jo kehityksensä varhaisessa vaiheessa joutuneet tekemisiin itseään sivistyskykyisempien kansojen kanssa, olisivat ne raakalaisimmat kaikista;
- Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen suku;
- Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille;
- Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä.
Ruotsinkielisen kansallistunteen voimistumisen kanssa samaan aikaan alkoi myös uuden yhteiskunnallisen voiman, eli työväenliikkeen, voimakas kasvu. Työväenliike ei suonut kovin suurta merkitystä kielikysymykselle. Kahdesta vastakkaista aateesta kansallisuutta korostanut ruotsinmielisyys sai ruotsinkielisten keskuudessa voiton.
Freudenthalin ajatukset edustavat ajakohdan germanistista henkistä ilmapiiriä ja jopa tieteellistä ajatteluakin. Fennomaanit eivät kannattaneet rotuoppeja. [9]Tämä onkin ymmärrettää, sillä rotuopit luokittelivat juuri suomenkieliset usein muita eurooppalaisia alemmaksi roduksi. Suomenkieliset eivät kuitenkaan yleisesti muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kiistäneet mongolien alemmuutta, vaan pyrkivät vapautumaan mongolin maineesta.[10]
Nykyisen tieteen valossa em. väittämät tai teesit näyttävät jopa hivenen hullunkurisilta ja mielettömiltäkin. Nykyisen lainsäädännön valossa väittämät taas olisivat selkeää kiihotusta kansanryhmää vastaan. 1800-luvun loppupuoliskolla ei ollut kuitenkaan epätavanomaista puhua kansojen "kulttuuria muodostavasta kyvystä", jonka katsottiin puuttuvan erityisesti siirtomaiden alkuperäiskansoilta. Nykyisen historiantutkimuksen valossa tämä ajatuskonstruktio näyttäytyy tekosyynä länsimaiden Afrikassa, Australiassa ja Aasiassa tekemille vääryyksille.
[muokkaa] Ruotsalaisen puolueen synty
[muokkaa] Ennen RKP:tä
Varsinainen ruotsalainen puolue perustettiin 1880-luvun alussa pohjalle, jonka Freudentahl oli kirjoituksissaan luonut. Luonnollisesti puolueen synty oli monimutkainen prosessi, ja Freudenthalin aatteet eivät sellaisinaan tulleet määrittelemään ruotsalaisen puolueen ideologista kantaa. [1]
Usein kansallisuusaate jäi puoluepolitiikassa vähemmälle huomiolle, mikä merkitsi myös sitä, että johtavan ruotsinkielisen luokan demokraattinen liittyminen yhteen ruotsinkielisen rahvaan kanssa ei ollut ruotsalaisen puolueen näkyvimpiä tunnusmerkkejä. Freudenthal ei itse ottanut osaa valtiolliseen elämään ja oltuaan pitkään Uusmaalaisen osakunnan inspehtorina vuosina 1884 – 1886 hän siirtyi kokonaan syrjään myös ylioppilasmaailmasta, jonka välityksellä hän oli suurimman työnsä tehnyt.
[muokkaa] Ruotsalainen kansanpuolue
Axel Olof Freudenthal oli keskeinen henkilö Ruotsalaisessa puolueessa, joka toimi 1870–1906. Eduskuntauudistuksen yhteydessä aiemmin lähinnä pääkaupunkiseudulla toimineet porvarilliset puolueet (nuor- ja vanhasuomalainen sekä ruotsalainen puolue) loivat kenttäorganisaatiot. Tällöin ruotsalaisen puolueen nimeksi tuli Ruotsalainen kansanpuolue, jonka toimintaan tällöin 80-vuotias Freudenthal ei kuitenkaan enää osallistunut. RKP pitää häntä kuitenkin puolueen henkisenä isänä.[11] Rasismista puolue on jo aikoja sitten sanoutunut irti [8].
Puolueen traditioihin kuuluu jakaa vuosittain pidettävien puoluepäivien yhteydessä Freudenthal-mitaleja, jota on jaettu vuodesta 1936 lähtien. Saajan tulee olla ansioitunut ruotsin kielen asemaa edistänyt suomalainen. Mitalia jaetaan pronssisena, hopeisena ja kultaisena. Elisabeth Rehn on toistaiseksi ainoa kultaisella mitalilla palkittu henkilö.
[muokkaa] Katso myös
- Axel Olof Freudenthal -mitali
- Axel Lille
- Alma Skog
- Svenska litteratursällskapet i Finland
- Pakkoruotsi
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Svenska litteratursällskapet i Finland
- Freudenthal-mitalit
- Jan-Erik Enestamin Freudenthalia sivuava artikkeli
[muokkaa] Lähteet
- Gunnar Castrén: Freudenthal, A. O. Kansallinen elämäkerrasto, osa II, WSOY 1929
- A. Lille: Den svenska nationalitetens i Finland samlingsrörelse, 1921
- Arvid Mörne: Axel Olof Freudenthal och den finlandssenska nationalitetsrärelsen. 1927.
- Hugo Pipping: Axel Olof Freudenthal. Svenska litteratursällskapet i Finland, Förhanlingas och utsatser, 25, 19911.
- Hugo Pipping: Axel Olof Freudenthal. Minnestal, Acta Soc. Scient. Fenn., 42, 1913.
- L. A. Puntila: Ruotsalaisuus Suomessa, aatesuunnan synty. Otava, 1944
[muokkaa] Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 1,4 Professori Gunnar Castrén: Freudenthal, A. O. Kansallinen elämäkerrasto, osa II, WSOY 1929, s. 153 - 156.
- ↑ Säätyvaltiopäivillä (maapäivillä) äänestettiin niin, että kullakin säädyllä oli vain yksi ääni, joten ääniä oli siis neljä. Kukin sääty saattoi kuitenkin sisäisesti äänestää asioista ja enemmistön kanta tuli siis säädyn kannaksi.
- ↑ Vuoden 1872 valtiopäivien asiakirjat.
- ↑ Hugo Pipping: Axel Olof Freudenthal. Svenska litteratursällskapet i Finland, Förhanlingas och uoosatser, 25, 1911.
- ↑ Hugo Pipping: Axel Olof Freudenthal. Minnestal, Acta Soc. Scient. Fenn., 42, 1913.
- ↑ Em. Professori Hugo Pippingin muistosanat A. O. Freudenthalista.
- ↑ Mielenkiintoisen yksityiskohdan tuo esiin ranskankieli, jossa sanalla "finlandais" tarkoitetaan Suomessa asuvien asukkaiden kieltä, mutta sanalla "finnois" varsinaista suomenkieltä ja "suèdois" tarkoittaa Suomessa puhuttua ruotsia.
- ↑ 8,0 8,1 L. A. Puntila: Ruotsalaisuus Suomessa, aatesuunnan synty. Otava, 1944.
- ↑ Aira Kemiläinen: Suomalaiset, outo Pohjolan kansa
- ↑ Pekka Isaksson & Jouko Jokisalo (1999): Kallonmittaajia ja Skinejä" - Rasismin aatehistoria. Like. ISBN 951-578-712-2.
- ↑ http://web.archive.org/web/20050214075338/http://www.sfp.fi/fi/page.php?pageid=44