Frantz Fanon

Wikipedia

Franz Fanon (20. heinäkuuta 19256. joulukuuta 1961) oli psykiatri ja filosofi ja ehkä samalla myös 1900-luvun merkittävin dekolonisaatiota käsitellyt yhteiskuntafilosofi ja kolonialismin psykopatologi. Hänen teoksensa ovat olleet inspiraation lähteinä anti-kolonialistisille vapautusliikkeille kautta koko maailman koko 1900-luvun loppupuolen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämä

[muokkaa] Martinique ja toinen maailmansota

Fanon syntyi Fort-de-Francessa Martiniquen saarella Karibialla. Saari oli tuolloin Ranskan siirtomaa, mutta on nykyisin olennaisesti Ransakan valtioyhteyteen kuuluva departementti. Etniseltä taustalaan Fanon oli Afrikan orjien, tamilien ja valkoisen miehen jälkeläinen. Hänen perheensä kuului Martiniquen kohtalaisesti toimeentulevaan väestönosaan, mutta kuitenkaan perhe ei ollut taustaltaan perinteisen keskiluokkaista. Perhe saattoi kouluttaa poikansa värilliselle tarkoitetussa Lycée Schoelcherissä.

Ranskan antauduttua natsien hallintoon vuonna 1940 jättäytyi osa sen laivastosta Martiniquen saarelle. Saarelle jääneet sotilaat olivat siellä olonsa aikana avoimesti rasisteja. Syntyi useita syytöksiä huonosta seksuaalisesta käytöksestä ja ahdistelusta. Ranskan armeijan sotilaiden käytöksellä martiniqueläisiä kohtaan oli voimas vaikutus Fanoniin, jopa niin että se sementöi hänen vieraantumisen tunteensa ja ymmärtämyksensä todellisesta rasismista.

Kahdeksantoista ikäisenä Fanon lähti kotisaareltaan nykyiseen Dominikaaniseen tasavaltaan liittyäkseen siellä vapaan Ranskan joukkoihin. Myöhemmin hän pestautui Ranskan armeijaan ja suoritti aktiivipalvelua Ranskassa, eritoten toisen maailmansodan verisessa Elsassin taistelussa. Vuonna 1944 hän haavoittui taistelussa ja sai ansioistaan Croix de la Guerre -ansiomitalin. Hänen joukko-osastonsa ei kuitenkaan taistelujen myötä ylittänyt Rein-jokea.

Toivuttuaan haavoittumisestaan vuonna 1945, Fanon palasi takaisin kotisaarelleen Martiniquelle kunniamerkein palkittuna sotaveteraanina. Hänen paluunsa kotisaarelle kesti kuitenkin vain hyvin lyhyen ajan. Saarella olon ajan hän työskenteli ystävänsä ja ohjaajansa Aimé Césairen parlamenttivaaliavustajana. Césairen vaikutus Fanonin elämään oli erinomaisen suuri.

Poliittisesti Fanon ei todennäköisesti koskaan ollut täysinoppinut ja täysimittainen kommunisti, vaikka Césaire pääsikin kommunistien lipun alla Martiniquen edustajana Ranskan parlamentiin neljännen tasavallan aikana. Fanon viipyi kuitenkin kotisaarellaan niin pitkään, että ehti suorittaa loppuun kesken jääneen ylioppilastutkintonsa, jonka jälkeen hän lähti uudelleen Ranskaan, missä hän opiskeli lääketiedettä ja psykiatriaa. Opintonsa hän suoritti Lyonissa, missä hän opiskeli myös kirjallisuutta, draamaa ja filosofiaa. Hän osallistui Maurice Merleau-Pontyn luennoille ja seurasi vuonna 1951 vuoden psykiatriksi valitun radikaalin katalonialaisen François de Tosquellesin psykiatrian opetusta. Fanon harjoitti psykiatrin amamttia aluksi Ranskassa ja myöhemmin, vuodesta 1953 lähtien, myös Algeriassa, missä hän toimi jopa sairaalan hoidollisena johtajana aina eroonsa 1956 saakka.

[muokkaa] Ranska

Ranskassa olonsa ja opiskelunsa vuosina Fanon kirjoitti ensimmäisen kirjansa Peau noire, masques blancs (Musta iho, valkoinen naamio) imperialismin vaikutuksesta värillisen ihmisen psyykeen. Tämä teos on hyvin henkilökohtainen tilinteko Fanonin omasta kokemusmaailmasta olla värillinen ja musta ihminen sekä intellektuelli ja samalla osa ranskalaista koulutusjärjestelmää ja sen tuote.

[muokkaa] Algeria

Fanon lähti Ranskasta Algeriaan, jossa hän hän oli aiemmin ollut jonkin aikaa toisen maailmansodan aikana. Hän sai nimityksen psykiatrin virkaan Blida-Joinvillen psykiatrisessa sairaalassa. Juuri siellä hän hän kehitti uudenaikaiset ja radikaalit hoitomenetelmänsä. Erityisesti hän käytti apuna sosioterapiaa, joka kytkettiin hänen potilaittensa kulttuuritaustaan. Hän koulutti samalla myös hoitajia ja lääkäriksi opiskelevia. Algerian marraskuussa 1954 puhjenneen vallankumouksen seurauksena hän vuoden 1955 alkupuolella liittyi FLN-järjestöön (Front de Libération National) seurauksena yhteyksistään tohtori Chaulet'hen.

Fanon matkusti laajalti Algeriassa, mutta eritoten Kabulen alueella, opiskellakseen alueen kulttuuria ja Algerian asukkaiden elämänpsykologiaa. Hän kirjoitti matkoistaan tutkielmia, jtka valitettavasti ovat kadonneet. Nämä matkat olivat samalla myös salaisia agitaatiomatkoja, eritoten hänen matkansa Chrean hiihtokeskuksseen, jossa oli FLN salainen tukipiste. Kesällä 1956 hän kirjoitti kuuluisan Erokirjeensä ja teki selvän pesäeron ranskalaisiin kasvatuksellisen ja koulutuksellisen sulautuspolitiikan kannattajiin. Hänet karkotettiin lopullisesti Algeriasta tammikuussa 1957 ja fellaghasien (kapinoitsijoiden) pesä Blinda-Joinvillen sairaalassa saatiin puhdistettua. Fanon matkusti Ranskaan, mutta vieraili myöhemmin salaisesti Tunisiassa.

Vallankumouksellinen Fanon oli mukana El Moudjahid lehden toimituskollektiivissa. Hän kirjoitti lehteen koko loppuelämänsä. Hän toimi myös Algerian väliaikaisen hallituksen lähettiläänä Ghanassa ja osallistui virallisena edustajana konferensseihin Accrassa, Conakryssa, Addis Abebassa, Leopoldvillessä, Kairossa ja Tripolissa. Monet hänet tänä aikana kirjoittamansa lyhyet kirjoitukset on koottu postuumina ilmestyneeseen teokseen Pour la révolution africaine (1964). Tässä teoksessa Fanon esiintyy sotilaallisen taistelun asiantuntijana, hän näet eräässä luvussa kertoo miten avataan sodan eteläinen rintama ja miten toimivat tehokkaasti huoltoyhteydet.

[muokkaa] Kuolema

Paluumatkalla Tunisiaan sen jälkeen kun oli tehnyt uuvuttavan matkan halki Saharan kolmannen taistelurintamana vaamiseksi, Fanonilla todettiin leukemia. Hän matkusti Neuvostoliittoon saadaksen lievennystä ja hoitoa sairauteensa. Tunisiin paluun jälkeen hän saneli testamenttinsa Sorron yöstä-teoksen. Kun hän ei ollut sidottuna vuoteeseensa, piti hän luentoja ALN (Armée de Libération national / kansallinen vapautusarmeija) sotilaille Ghardimaossa Algerian ja Tunisian välisellä rajalla. Hän tapasi viimeisen kerran ranskalaisen vasemmistofilosofi Jean-Paul Sartren Roomassa ja lähti saamaan hoitoa leukemiaansa Yhdysvalloista.

Frantz Fanon kuoli leukemiaan Washingtonissa 1961, mutta tällöin hänen nimensä oli Ibrahim Fanon. Kuoleman jälkeen hänen ruumiinsa siirrettiin Tunisiaan, mutta siirrettiin myöhemmin itsenäistyneeseen Algeriaan. Lopullisesti hänen ruumiinsa siirrettiin läntisessä Algeriassa sijaitsevalle Ain Kerman marttyyrien hautausmaalle.

Fanon oli myös avioitunut ja häntä jäivät suremaan hänen vaimonsa Josie sekä Poika Olivier ja tytär Mireille.

[muokkaa] Teokset

Vaikka Fanon kirjoittikin teoksensa Peau noire, masques blancs (Musta iho, valkoinen naamio) Ranskassa, niin suurimman osan kirjoituksistaan hän kuitenkin teki Pohjois-Afrikassa. Juuri tänä aikana hän tuotti suurimmat teoksensa, L'An V de la révolution algérienne (Algerian vallankumouksen vuosi V) vuonna 1959 sekä ehkä kaikkein kuuluisimman ja vaikutuksiltaan voimakkaimman teoksensa Les Damnés de la terre (1961), johon esipuheen kirjoitti Jean-Paul Sartre.

Teoksessaan Les Damnés de la terre, joka nimi on vasemmistolaisen aatemailman tunnuksen Internationaalim alkusanat, Fanon selkeästi analysoi luokan, rodun, kansallisen kulttuurin ja väkivallan roolia kansallisen vapautuksen taisteluissa. Erityisesti tässä teoksessa, toki myös muissakin, tulee esille algerialaisten "terroristien" kidutusten vaikutus hänen ajatteluunsa ja kirjoituksiinsa. Tuolla kidutuksella oli myös poliittisia seurauksia Ranskassa, sillä eräät kidutuksiin syyllistyneet, esimerkiksi kenraali Paul Aussaresses, tunnustivat syyllisyytensä. Kidutus kertoi sosiaalisesta ylemmyydentunteesta ja samalla sen uhrit vaativat oikeutta.

Molemmat em. kirjat loivat selkeän kuvan kolmannen maailman ihmisille Fanonista eräänä johtavana 1900-luvun anti-kolonialistisena ajattelijana. Kirjojen lisäksi Fanon julkaisi lukuisia psykiatriaa käsitteleviä artikkeleita kuin myös radikaalin kriittisiä Ranskan kolonialismia arvostelevia kritiikkejä sellaisissa lehdissä kuin L'Esprit ja El Moudjahid.

[muokkaa] Vaikutus

Frans Fanonin kirja Sorron Yöstä vaikutti voimakkaasti meillä Suomessa ilmestyttyään yhteiskunnallisiin näkemyksiin. Näin kävi etenkin ns. valistuneen nuorison keskuudessa. Kannanotot Vietnamin sotaan jyrkkenivät ja samalla myös Afrikan maissa tapahtuneet vapaustaistelut saivat entistä enemmän ymmärrystä myös suomalaisen älymystön piirissä. Näin koko maailmaan levinneet Fanonin anti-kolonialistiset ajatukset saavuttivat myös syrjässä olleen Suomen. Sorron yöstä teoksella on ollut suuri vaikutus myös moniin tunnetuihin vapaustaistelijoihin, kuten Iranin Ali Shariatiin, Etelä-Afrikan Steve Bikoon ja Ernesto Che Guevaraan Kuubassa ja Etelä-Amerikassa. Näistä mainituista vain Che Guevara on ollut suoranaisesti vaikuttunut Fanonin teorioista väkivallasta, kaksi muuta sen sijaan ovat kiinostuneet uudesta ihmisestä ja mustasta identiteetistä. Fanonin vaikutusta voidaan nähdä myös palestiinalaisten, tamilien, irlantilaisten ja Mustien panttereiden vapautusliikkeissä, kuin myös monissa muissa itsemääräämiseen tähtäävissä organisaatioissa.

Voidaan kuitenkin havaita melkoisen jyrkkä ero länsimaisen akateemisessa yhteydessä käytetyn Fanonin ja Kolmannen maailman käytössä olevan Fanonin välillä. Akateemisesti korostuu Fanonin ajaman väkivallan rooli, kun tässä kolmannessa maailmassa esiin nousee kolonialistisen ja imperialistisen vallan väkivallan fyysiset ja psykologiset vaikutukset.

[muokkaa] Bibliografia

  • Sorron yöstä (Les damnés de la terre 1961) (suom. 1970, uusintapainos 2003)
  • Peau noire, masques blancs (1975)
  • L'An V de la révolution algérienne (1959)
  • Pour la révolution africaine (1964)

[muokkaa] Kirjoituksia Fanonista

  • Chraisman, Laura & Williams, Patrick; Colonial Discourse and Post-Colonial Theory: A Reader. Columbia University Press. New York, 1994.
  • Gordon, Lewis R., Sharpley-Whiting, T. Denean & White, Renee T. [edd]; Fanon: A Critical Reader. Blackwell. Oxford, 1996.
  • Adam, Hussein M.; Fanon as a Democratic Theorist” in Nigel Gibson [ed.] Rethinking Fanon: The Continuing Dialogue. Humanity Books. New York, 1999.
  • Imbo, Samuel Oluoch; An Introduction to African Philosophy. Rowman & Littlefiel, Oxford, 1998.
  • Macey, David; Frantz Fanon: A Biography. Picador Pres. New York, NY, 2000.
  • Ato Sekyi-otu; Fanon's Dialectic of Experience. Harvard University Press. Cambridge, MA, 1996.
  • Tsenay Serequeberhan; The Hermeneutics of African Philosophy. Routledge. London, 1994.
  • Olúfémi Táíwò Fanon. in Robert L. Arrington [ed.] A Companion to the Philosophers. Blackwell. Oxford, 2001.
  • Cherki, Alice; Frantz Fanon. Portrait. Seuil, Paris, 2000.
  • Pirelli, Giovanni; Frantz Fanon: Opere scelte. erre emme. Milano, 1976.
  • Macey, David; Frantz Fanon. Ganta Books, London, 2001