Aaro Hellaakoski

Wikipedia

Aaro Hellaakoski (22. kesäkuuta 1893, Oulu – 23. marraskuuta 1952, Helsinki) oli suomalainen kirjailija ja filosofian tohtori geologian alalla. Hän oli kotoisin Oulusta. Hän kirjoitti sekä runoja, romaaneja että tieteellisiä tutkielmia. Runoilijana modernismin uranuurtajia Suomessa.

Hellaakoski toimi maantiedon ja luonnonhistorian opettajana Tyttönormaalilyseossa. Hän oli kovasti lapsirakas ja erittäin pidetty opettaja. Oppilailtaan hän sai liikanimen Koukku. Hän toimi myös Helsingin yliopiston dosenttina. Hän harrasti maalausta ja oli erittäin perehtynyt taidehistoriaan, ja hämmästytti Italian ja taidehistorian tuntemuksellaan lankonsa Wäinö Aaltosen, joka oli käynyt lukuisia kertoja Italiassa. Hellaakoskelle se oli ensimmäinen Italian matka.

Hyvin onnellisesta avioliitosta Lempi Aaltosen kanssa syntyi kaksi lasta, Katri ja Eero.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Teoksia

Runoteoksia
  • Runot, 1916
  • Nimettömiä lauluja, 1918
  • Me kaksi, 1920
  • Elegiasta oodiin, 1921
  • Maininki ja vaahtopää, 1924
  • Jääpeili,
  • Valitut runot, 1940
  • Vartiossa, 1943
  • Uusi runo,
  • Huojuvat keulat, 1946
  • Hiljaisuus, 1949
  • Sarjoja, 1952 (suomalaisen lyriikan suurimpia teoksia)
  • Huomenna seestyvää, 1953,
  • Nimettömiä lauluja, 1918
Romaaneja
  • Suljettujen ovien takana, 1923, ekspressionistinen romaani
  • Iloinen yllätys, 1927, novellikokoelma
  • Kuuntelua, 1950, esseitä
Tutkielmia
  • Puulaan järviryhmän kehityshistoria, 1928
  • Suursaimaa, (maantieteellis-geologinen tutkimus)
  • T. K. Sallinen, 1921
  • Niinkuin minä näin. 1959.(T.K. Sallisesta, Wäinö Aaltosesta ja kuvataiteesta)

[muokkaa] Palkintoja

Aleksis Kiven palkinto 1946

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Lähteitä


Tämä kirjailijasta kertova artikkeli on tynkä.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.