Bartolus de Sassoferrato

Wikipedia

Bartolus de Sassoferrato
Suurenna
Bartolus de Sassoferrato

Bartolus de Sassoferrato[1] (1313, Sassoferrato, Umbria13. heinäkuuta 1457, Perugia) oli italialainen lakitieteen professori ja roomalaisen oikeuden asiantuntija. Hän oli yksi keskiajan vaikutusvaltaisimmista juristeista Manner-Euroopassa. Hän kuului tunnettuun kommentaattorien (tai ) koulukuntaan. Myöhempien sukupolvien arvostus tulee hyvin esille sanonnasta ”nemo bonus íurista nisi bartolista” eli kukaan ei ole kunnon juristi, jos hän ei oli bartolisti.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämäkerta ja Teokset

Bartolus syntyi Venturan kylässä lähellä Sassoferratioa Italian Marchesessa. Hän opiskeli siviilioikeutta Perugian ja Bolognan yliopistoissa ja valmistui lakitieteen tohtoriksi vuonna 1334. Vuonna 1339 hän aloitti oman opettajanuransa opettamalla ensin ]]Pisa]]n ja sittemmin Perugian yliopistoissa. Perugian kaupunki teki hänestä kunniakaupunkilaisen vuonna 1348- Vuonna 1355 keisari Kaarle V nimitti hänen neuvonantajakseen (ääconsiliariusää). Perugiassa Baldus de Ubaldis ja tämä veljet Angelus ja Petrus olivat hänen oppilaitaan. Kuolema korjasi Bartolusin nuorena, hän saavutti vain 43 vuoden iän.

Huolimatta lyhyeksi jääneestä elämänkaarestaan, Bartolus jätti jälkeensä merkittävän määrän kirjallista tuotantoa. Aina hänen päiviinsä saaka olivat tyytyneet vain lyhyesti tunnetun lakitekstin Corpus Iuris Civilis hämäriä kohtia. Hän oli ensimmäinen joka kirjoitti kommentit koko teokseen ja sen hämärimpiinkin kohtiin. Hän onnistui tässä tehtävässä niin oivallisesti, että hänen jälkeensä tulleet juristit pitivät häntä todellisena mestarinaan. Hänen toksestaan puuttuivat vain Justianuksen Instituutioita käsittelevät kohdat. Hän kirjoitti myöskin useita tutkielmia hyvin spesifisistä aiheista. Näiden tutkielmien joukossa on hänen teoksensa joista (De fluminibus seu Tyberiadis). Se sisältää noin 400 juridista käsitystä neuvoa (consilia), jotka on kirjoitettu yksityisestä pyynnöstä oikeudellisten neuvojen antamiseksi.

Bartolus kehitti useita uusia lainkäytön käsitteitä, jotka ovat muodostuneet osaksi siviililain traditiota. Näiden joukossa olivat merkittävät kontribuutiot eritoten konfliktien lainsäädäntään, joka oli 1300-luvun Italiankin hyvin epävakaisen ja sotaisten olojen vuoksi keskeinen lainsäädännän alue. Alueen jokaisella kaupungillahan oli oma lainsäädäntö ja status sekä omat tavat. Tutkielmassaan ”De insigniis et armis” hän ei käsittele ainoastaan aseiden lakeja vaan myös joitain tavaramerkkeihin liityviä lainsäädännän alueita.

Ranskalainen Charles Dumoulin onkin kutsunut häntä "laintulkitsijoiden kuoronjohtajaksi".

[muokkaa] Perintö

Bartolus oli tunnettu henkilä jo elinaikanaan, mutta häntä on pidetty suurimpana roomalaisen lain uudelleenlöytämisen juristina. Tämä ei ole todettavissa vain aiemmin todetusta, sillä Espanjassa vuosina 1427 ja 1433 sekä Portugalissa 1446 hänen kommenttejaan seurattiin hyvin tarkasti häiden maiden soveltaessa roomalaista lainsäädäntöä omaan lakiinsa.

Bartolusin maineen tähden, hänen nimeensä on käytetty hyvin useissa, usein jopa pedanteissa yhteyksissä, kun on haluttu kuvat italialaisessa näytelmässä lakimiestä. Hyvin tunnettu erimerkiksi on tohtori Bartolo Gioacchino Rossinin oopperassa Sevillan parturi sekä Mozartin opperassa Figaron häät.

[muokkaa] Kommentti

Jukka Kemppinen kirjoittaa:

Keskiajan ehkä suurin nimi oli Bartolus de Sassoferrato. Löysin ja suomensin kerran hänen tutkimuksensa heraldiikasta, joka sattuu olemaan samalla ensimmäinen kirjoitus tavaramerkeistä eli brändeistä. Onhan vaakuna merkki - tavaramerkki. Eikä Umberto Eco suinkaan ollut ensimmäinen, joka huomasi semiotiikan eli merkkien ja merkitysten valtavan merkityksen sydänkeskiajan ajattelussa.

Bartolus selvitti esimerkiksi aikaprioriteettikysymyksen ja vesittymisongelman - miten menetellään, jos kaupunkiin ratsastaa eri suunnilta kaksi vihaista aatelismiestä, joilla on sama vaakuna ja kilpi. Vanhemman oikeus voittaa. Ja jos heraldisen tunnukset muuttuvat runsaan käytön vuoksi mitäänsanomattomiksi, yksinoikeus niihin katoaa.”[2]

[muokkaa] Kommentoituja julkaisuja

  • Keskeiset Bartolus de Sassoferraton teokset on: Lecturae in tres libros Codicis. NapoliNaples, 1471, in-folio.
  • Hänen kaikki teoksensa ovat painettu 10 in-folio niteeseen. Venise, 1590.
  • Dictionnaire Bouillet mainitsee 1800-luvulla hänen kirjoittamakseen teoksen: Processus Satanae contra Virginem coram judice Jesu.
  • Münchenissä on ilmestynyt hänen koottujen tostensa täydellinen versio Œuvres, 1845-1846, 8 osa in-4.

[muokkaa] Tietoja Muualla

  • Louis-Auguste Vidalin, Etude sur Barthole, 1856.
  • Maria Ada Benedetto (1958). Bartolo da Sassoferrato. In Novissimo Digesto Italiano. Vol 2. ISBN 88-02-01797-2. pp. 279-280.
  • Walter Ullmann (1962). Bartolus and English Jurisprudence. In Bartolo da Sassoferrato. Studi e Documenti per il VI centenario. Vol. 1. pp. 47-73.
  • Friedrich Carl von Savigny: Geschichte des römischen Rechts im Mittelalter. Bd. 6. 1850. Nachdruck Bad Homburg 1961. S. 137–184.
  • Maria Ada Benedetto: Bartolo da Sassoferrato. In: Novissimo Digesto Italiano. Bd. 2. Torino 1958, ISBN 88-02-01797-2. S. 279-280.
  • Bartolo da Sassoferrato. Studi e Documenti per il VI centenario. 2 Bde. Milano 1962.
  • Axel Krauß: Bartolus de Saxoferrato. In: Gerd Kleinheyer, Jan Schröder (Hrsg.): Deutsche und Europäische Juristen aus neun Jahrhunderten. 4. Auflage. Heidelberg 1996, ISBN 3-8252-0578-9. S. 43–47.
  • Osvaldo Cavallar, Susanne Dgenring, Julius Kirshner: A Grammar of Signs: Bartolo da Sassoferrato's Tract on Insignia and Coats of Arms. Berkeley, California, 1994

[muokkaa] Viitteet

  1. Artikkelin lähteenä ovat olleet englanninkielinen Wikipedia, Ranskankielinen Wikipedia ja Italiankielinen Wikipedia.
  2. Porfessori Jukka Kemppinen kirjoitti blogissaan 19.10.2006 [1].