Julianus Apostata
Wikipedia

Julianus (lat. Flavius Claudius Iulianus, 331 tai 332—26. kesäkuuta 363) oli Rooman keisari vuosina 361—363. Kristityt historioitsijat ovat antaneet hänelle nimen Julianus Apostata (Julianus Luopio). Hän oli Konstantinus Suuren puoliveljen poika. Hänen ollessaan lapsi hänen serkkunsa Constantius II teurasti suvun miespuoliset jäsenet Julianusta, hänen veljeään ja Constantiuksen veljiä lukuun ottamatta. Tämä oli mahdollisesti osatekijä Julianuksen myöhempään kristinuskon epäilyyn. Hän johti sotilastoimia valtakunnan itäosissa. Kun keisari Constantius II kuoli, olivat Julianuksen joukot jo huutaneet hänet keisariksi. Sisällissodalta vältyttiin ja Julianuksesta tuli keisari.
[muokkaa] Julianus kääntyy julkisesti kannattamaan vanhoja kultteja
Julianus kääntyi kristinuskosta pakanaksi. Hän oli Rooman viimeinen ei-kristitty keisari. Vuoden 362 suvaitsevaisuusediktillä hän avasi uudelleen pakanatemppelit, palautti eläinuhrien toimituksen ja otti itselleen arvonimen pontifex maximus. Hän julisti määräyksen, että kaikki kristittyjen hallussa oleva maaomaisuus, etuoikeudet ja oikeuden suoja sekä valtion kassasta kirkolle luovutetut rahat siirretään pakanoille. Kreikkalaisten pakanatemppeleiden pystyttämisen lisäksi hän aloitti Jerusalemin temppelin rakentamisen, mutta maanjäristys raunioitti hankkeen. Julianus kirjoitti useita teoksia kreikaksi.
[muokkaa] Julianuksen kuolema
Julianus kuoli kesäkuun kuudentena vuonna 363. Ratsain persialaisia vastaan käydyssä taistelussa Julianus sai kuolettavan haavan keihäästä, ja keisarillisen lääkäri Oribasiuksen suorittamasta leikkauksesta huolimatta keisari kuoli vuoteeseensa seuraavana yönä.
Julianuksen kuolinsanoiksi on usein väitetty "Nenikekas Galilaie" tai "Vicisti, Galilaee" ("olet voittanut, galilealainen"). Julianus oli käyttänyt kristityistä pilkkanimitystä "galilealaiset". Tämä tarina on todennäköisesti kristittyjen jälkikäteen kehittämä. Syylliseksi hänen kuolemaansa lähteet esittävät niin kristittyä sotilasta kuin persialaisten joukossa sotinutta saraseenia. Joka tapauksessa kristityt historioitsijat iloitsivat tapauksesta, viitaten esimerkiksi keisarin kaataneeseen aseeseen "oikeudenmukaisuuden keihäänä".
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Alf Henrikson (1993): Antiikin tarinoita 1-2. WSOY. ISBN 951-0-18515-9.
- Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto (2000): Rooman keisarit. Karisto. ISBN 951-23-4094-1.
Edeltäjä Constantius II |
Rooman keisari |
Seuraaja Jovianus |