Happamoituminen
Wikipedia
Happamoituminen tarkoittaa elinympäristön kuten järven tai metsämaan pH:n pysyvää alenemista. Hapanta laskeumaa tulee myös luonnosta, mutta ihmistoiminnan seurauksena happamoitumisesta on monin paikoin muodostunut vakava ympäristöekologinen ongelma. Rikki- ja typpipäästöt ovat pahimmat happamoitumisen aiheuttajat. Vain harvat eliöt sietävät happamoitunutta ympäristöä.
Kun luonnon kyky vastustaa hapanta laskeumaa on heikentynyt, puhutaan happamoitumisesta. Happamoitavia yhdisteitä ovat typen oksidit, rikkidioksidi ja ammoniakki. Hapanta laskeumaa aiheuttavat energiantuotanto, teollisuus ja liikenne. Hapan laskeuma leviää kuivalaskeumana ja märkälaskeumana. Kuivalaskeuman osuus on suurin lähellä laskeuman lähdettä, mutta mitä kauemmaksi mennään sitä suurempi osa laskeumasta on märkälaskeumaa. Kuivalaskeumassa rikin ja typen oksidit tulevat maahan pölyn mukana tai kaasumaisessa muodossa, ja märkälaskeumassa ne liukenevat sadeveteen muodostaen happoja.
Happamoitumisella on monia haittavaikutuksia: maaperä happamoituu jolloin ravinteet huuhtoutuvat, raskasmetallit vapautuvat ja mikrobitoiminta hidastuu, kasvillisuus vaurioituu, ihmiset sairastuvat, vesistöt happamoituvat jolloin kalakannat heikkenevät, pohjavedet happamoituvat ja rakennukset ja patsaat syöpyvät. Happamoituminen ei suinkaan ole kenellekään vain kansallinen ongelma, sillä kaukokulkeuma saattaa viedä happamat yhdisteet jopa tuhansien kilometrien päähän.
Happamoitumista voidaan kuitenkin torjua, jos halua löytyy. Energiaa säästämällä, vähärikkisiä polttoaineita käyttämällä, rikin poistamisella savukaasuista, katalysaattoreita käyttämällä, palamislämpötilojen alentamisella, kaukolämmön ja joukkoliikenteen suosimisella, metsien, viljelymaiden ja vesistöjen kalkituksella kuin myös maatalouden ja teollisuuden ammoniakkipäästöjen rajoittamisella voidaan happamoitumista estää. Mutta koska happamoituminen koskettaa koko maailmaa, on kansainvälinen yhteistyö tällä(kin) saralla välttämätöntä.
Suurimmat päästöt 1980-luvulla Euroopassa olivat entisen Neuvostoliiton ja Itä-Saksan alueilla, Iso-Britanniassa, Tšekin alueella ja Espanjassa. Happamimmat sateet eivät välttämättä ole pahimpien päästölähteiden alueilla, vaan päästöt leviävät märkälaskeumana ympäri Eurooppaa. Happamimpia sateita on ollut lähinnä Länsi-Euroopassa, vähiten happamia Pohjolassa, Keski-Euroopassa happamuusasteet ovat olleet siltä väliltä. Mitä vähemmän päästöjä valtiolla on, sitä suurempi osa rikkilaskeumasta tulee muualta kuin omasta maasta.