Benedictus XVI
Wikipedia
Benedictus XVI | |
Syntymänimi | Joseph Alois Ratzinger |
Paavius alkoi | 19. huhtikuuta 2005 |
Paavius päättyi | Virassa |
Edeltäjä | Johannes Paavali II |
Seuraaja | Virassa |
Syntynyt | 16. huhtikuuta 1927 |
Syntymäpaikka | Marktl am Inn, Baijeri, Saksa |
Kuollut | Elossa |
Kuolinpaikka | Elossa |
Paavi Benedictus XVI (syntymänimeltään Joseph Alois Ratzinger, s. 16. huhtikuuta 1927, Marktl am Innissä, Baijerissa, Saksassa) on Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja vuodesta 2005. Hän on 265. paavi ja ensimmäinen saksalainen paavi sitten Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan muodostamisen 1100-luvulla. Edeltäjänsä Johannes Paavali II:n kuolemaan saakka kardinaali Ratzinger toimi uskonopin kongregaation johdossa ja valintaansa saakka kardinaalikollegion dekaanina. Paaviksi tullessaan hän oli 78-vuotias. Tällöin hänestä tuli vanhin paaviksi valittu sitten vuoden 1730, jolloin Klemens XII valittiin myös 78-vuotiaana tehtävään.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tie Vatikaaniin
Ratzinger syntyi 16. huhtikuuta 1927 Marktl am Innissa Baijerissa santarmin (isä Joseph Ratzinger, 1877-1959, äiti Maria Ratzinger, os. Peintner, 1884-1963) perheeseen. 1929 perhe muutti Tittmoningiin ja 1932 Hufschlagiin Trauensteinin lähellä. Tätä aluetta Ratzinger pitää perheensä todellisena kotiseutuna. Hänen isänsä vetäytyi eläkkeelle 1937, mikä mahdollisti pysyvän oleskelun samalla paikkakunnalla.
1939 hän alkoi opiskella klassisia kieliä nuorseminaarissa Trauensteinissa. 1941 Saksan lain vaatimusten mukaisesti 14-vuotiaasta Ratzingerista tuli Hitler-Jugendin jäsen tahtomattaan. Koska Ratzinger ja hänen sisaruksensa eivät osallistuneet Hitler Jugendin toimintaan, heiltä evättiin myös alennukset koulumaksuista.
1943 hänet koululuokkansa mukana siirrettiin Müncheniin ilmatorjuntajoukkoihin suojelemaan BMW:n tehtaita liittoutuneiden pommituksilta. Jo tuolloin, 16-vuotiaana, hän ilmoitti tavoitteekseen pappisvihkimyksen.
Marraskuussa 1943 hänet siirrettiin Burgenlandiin saamaan jalkaväkisotilaskoulutusta panssarintorjunnassa. Huhtikuussa 1944 yhdysvaltalaisten lähestyessä hän jätti joukkonsa ja hänestä tuli sotilaskarkuri. Kuitenkin hänet otettiin sotavangiksi. 1945 hän joutui liittoutuneiden vankileirillä osallistumaan natsismista vieroittaville kursseille. 19. kesäkuuta 1945 (Saksan antauduttua toukokuussa 1945) Joseph ja hänen veljensä Georg palasivat sotavankeudesta ja jo marraskuussa 1945 he jatkoivat pappisseminaarissa.
1946-1951 Ratzinger opiskeli katolista teologiaa ja filosofiaa. Freisingissa, Münchenissä ja Freiburgissa (im Breisgau). Oman kertomansa mukaan häneen vaikuttivat erityisesti Gertrud von le Fortin, Ernst Wiechertin, Feodor Dostojevskin, Elisabeth Langgässerin, Theodor Steinbüchelin, Martin Heideggerin ja Karl Jaspersin teokset. Opintojensa loppuvaiheessa hän kiinnostui pikemminkin kirkkoisistä, kuten Augustinuksesta ja skolastiikasta, erityisesti Bonaventurasta.
29. kesäkuuta 1951 hänet vihittiin papiksi yhdessä veljensä kanssa. Vuonna 1953 Ratzinger väitteli teologian tohtoriksi tutkimuksellaan Volk und Haus Gottes in Augustins Lehre von der Kirche, 1957 valmistui hänen fundamentaalisteologiaa käsittelevä habilitaatioväitöskirjansa Die Geschichtstheologie des hl. Bonaventura. 1958 Ratzingerista tuli dogmatiikan ja fundamentaalisteologian professori Freisingissa. Samana vuonna hänet nimitettiin dosentiksi useisiin saksalaisiin yliopistoihin. 1966--1969 Ratzinger toimi katolisen dogmatiikan professorina Tübingenissä, 1969 alkaen Regensburgissa dogmatiikan ja dogmihistorian professorina. 1976 hän oli yliopiston vararehtori, aina paaviksi valintaansa asti hän oli myös Regensburgissa kunniaprofessori.
1977 Ratzinger nimitettiin Münchenin ja Freisingin arkkipiispaksi, kolme kuukautta myöhemmin kardinaaliksi. Johannes Paavali II nimitti kardinaali Ratzingerin marraskuussa 1981 uskonopin kongregaation prefektiksi, katolisen opin ideologiksi. Kardinaalina Ratzinger oli myös valitsemassa Johannes Paavali I:tä ja Johannes Paavali II:ta virkaansa konklaavien jäsenenä.
Ratzinger on kirjoittanut yli 40 kirjaa. Nuoruudenteoksissaan hän kritisoi kirkkoa voimakkaasti. Hänen mukaansa paavin moraalisiin velvollisuuksiin kuuluu ottaa huomioon kirkon yleinen mielipide ennen jokaista päätöstä. Ratzinger kritisoi kirkkoa liian keskusjohtoisena sekä Rooman kontrolloimana. Myöhemmistä, kardinaalikautena otetuista uusintapainoksista nämä kritiikit on poistettu.
[muokkaa] "Panssarikardinaali"
Kardinaali Ratzingeria pidettiin katolisen kirkon konservatiivisen siiven johtohahmona, joka on korostanut opin puhtautta, vastustaa ehkäisyä, tuomitsee homoseksuaalisuuden, naispappeuden ja radikaalifeminismin sekä vastustaa keskustelua pappien selibaatin poistamisesta. Lisäksi Ratzinger uskonopin kongregaation johtajana oli myös osavastuullinen Vatikaanin kielteiseen suhtautumiseen vapautuksen teologiaa kohtaan. Hänen näkemyksensä mukaan katolinen kirkko on ainoa oikea kirkko ja kardinaalikaudella hänen suhtautumisensa viime aikoina alkaneeseen uskontojen lähentymiseen ja vuoropuheluun oli hyvin jyrkkä. Toisaalta ihmisenä häntä pidetään kuitenkin miellyttävänä ja älykkäänä, pohdiskelevana, uutterana sekä kohteliaana, sekä hieman ujona verrattuna muuten vahvaan maineeseensa.
Monissa suhteissa Benedictus XVI näyttää lieventäneen näkemyksiään aikaisempaan verrattuna.
Hän toimi yli 20 vuotta edeltäjänsä paavi Johannes Paavali II:n lähimpänä neuvonantajana ja häntä on kutsuttu "opilliseksi portinvartijaksi", mutta toisaalta myös jyrkemmin "Jumalan rottweileriksi" tai "Panssarikardinaaliksi (Der Panzerkardinal)". Saksalaisen paavin valintaa juhlineet baijerilaiset antoivat hänelle uuden lempinimen: "PapaRazzi".
[muokkaa] Konklaavi
Paavin valitseva konklaavi kokoontui 18. huhtikuuta 2005. Siihen sai osallistua katolisen kirkon kaiken kaikkiaan 184 kardinaalista 117 alle 80-vuotiasta kardinaalia. Ikärajoituksen sai aikaan Paavali VI 1975. Vatikaanin tiedottajan Joaquin Navarro-Vallsin mukaan kaksi kardinaalia oli ilmoittanut, etteivät he voi saapua Vatikaaniin huonon terveytensä takia. Sairauden vuoksi konklaavista pois jäivät filippiiniläinen Jaime Sin ja meksikolainen Alfonso Antonio Suarez Rivera, joten uutta paavia valitsemassa oli vain 115 kardinaalia. 58 konklaaviin osallistuvaa kardinaalia oli Euroopasta, ja heistä italialaiset olivat suurin ryhmä. Konklaavi kokoontui kardinaalidekaani Ratzingerin johdolla. Konklaavi oli ehdottoman salainen.
Katolisessa kirkossa ei voi enää olla yli 120 alle 80-vuotiasta kardinaalia, joilla siis olisi oikeus osallistua konklaaviin. Määrän mentyä alle 120 voi paavi kuitenkin nimittään uusia kardinaaleja. Aikaisemmin suurimmillaan paavin valintaan oikeutettujen kardinaalien määrä on ollut 135.
Italialaisista kardinaaleista mahdolliseksi paaviksi valittavia olivat Rooman piispan sijaisena toiminut Camillo Ruini, Venetsian partiarkka Angelo Scola, Vatikaanin pääministeri Angelo Sodano, Milanon arkkipiispa Dionigi Tettamanzi, maailman piispojen johtaja Giovanni Battista Re ja Milanon entinen arkkipiispa Carlo Maria Martini. Muita vahvoja ehdokkaita olivat kardinaalidekaani, saksalainen Joseph Ratzinger ja Prahan arkkipiispa Miloslav Mik, Wienin arkkipiispa Christoph Schönborn ja nigerialainen Francis Arinze. Latinalaisen amerikan kardinaaleista oli mainittu mm. Buenos Airesin arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio, Meksiko Cityn arkkipiispa Norberto Rivera Carrera, Sao Paolon arkkipiispa Claudio Hummes, hondurasilainen Oscar Andres Rodriguez Maradiaga, Aasiasta puolestaan Ivan Dias.
Konklaavi kokoontui Sikstuksen kappelissa ja sen jäsenet olivat majoittuneet pyhän Martan taloon. Uuden paavin valitsemiseksi suoritettiin neljä äänestystä 18. huhtikuuta-19. huhtikuuta. Uudeksi paaviksi valittiin Ratzinger, joka valitsi nimekseen Benedictus, Siunattu. 1900-luvulla vain kaksi paavinvaalia saatiin päätökseen yhtä nopeasti.
Vanhin kardinaalidiakoni tervehti Pietarinkirkon parvekkeelta kansanjoukkoja monella kielellä ja sen jälkeen ilmoitti uuden paavin valinnan perinteisin sanoin latinaksi.
- Annuntio vobis gaudium magnum. Habemus Papam:
- Eminentissimum ac Reverendissimum Dominum, Dominum Josephum,
- Sanctae Romanae Ecclesiae Cardinalem Ratzinger,
- qui sibi nomen imposuit Benedicti Decimi Sexti.
eli suomeksi
- Ilmoitan teille suuren ilon. Meillä on paavi:
- Mitä korkea-arvoisin ja kunnioitetuin herra, herra Josephus,
- Pyhän Rooman kirkon kardinaali Ratzinger,
- joka ottaa nimen Benedictus kuudestoista.
Sanat "Benedicti Decimi Sexti" julkaistiin jälkeenpäin klassisemmassa muodossa "Benedictum Decimum Sextum" useimmissa lehdissä, myös Vatikaanin l'Osservatore Romanossa.
[muokkaa] Pietarin istuimella
Kun Benedictuksen paavius oli kuulutettu yleisölle, hän piti Pietarinkirkon parvekkeelta lyhyen puheen ja antoi "Urbi et orbi" ("Kaupungille ja maailmalle") -siunauksen. Hän totesi olevansa "yksinkertainen ja nöyrä työntekijä Herran viinitarhassa". Kommentaattoreiden mukaan korkeasti oppinutta paavia ei yleensä ole kuvattu yksinkertaiseksi. Seuraavana päivänä ensimmäisessä messussaan pitämässään puheessa hänen viestinsä oli sovinnonhaluinen. Hän sanoi tehtäväkseen Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen uudistusten saattamisen loppuun sekä Johannes Paavali II:n muiston ja kirkon tradition vaalimisen. Hän myös korosti sivilisaatioiden välisen dialogin tärkeyttä ja ekumeniaa. Paavi nimitti valintansa jälkeen uudelleen suurimman osan edellistä paavia palvelleista Vatikaanin virkamiehistä. He olivat automaattisesti menettäneet virkansa edellisen paavin kuoltua.
Benedictuksen virkaanastujaismessu oli 24. huhtikuuta 2005 kello 10. Suomea edusti kirkollisista asioista vastaava II opetusministeri (kulttuuriministeri) Tanja Saarela, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Helsingin³ hiippakunnan piispa Eero Huovinen ja Suomen Sveitsin Vatikaaniin sivuakkreditoitu suurlähettiläs Antti Hynninen.
[muokkaa] Vatikaanin politiikka
Ensimakua paavin linjasta saatiin pian. Yksi ensimmäisistä poliittisista haasteista tuli Espanjasta. Maa on ollut perinteisesti hartaan katolinen, mutta José Luis Rodríguez Zapateron sosialistihallitus oli ottanut useita askelia arvoliberalismin suuntaan. Kun Espanjan parlamentin alahuone hyväksyi homoseksuaalien täyttä avio- ja adoptio-oikeutta koskevan lain ensimmäisenä maana Euroopassa, Vatikaani reagoi nopeasti ja jyrkästi.
Vatikaani kehotti Espanjan katolisia virkamiehiä kieltäytymään lain noudattamisesta, jos se tulee voimaan, työpaikan menettämisenkin uhalla. Vatikaanin mukaan laki on perusteellisen paha. Zapatero on myös ilmoittanut haluavansa tehdä Espanjasta täysin maallisen valtion, joten jännitteet Vatikaanin ja Espanjan välillä jatkunevat.
Benedictus XVI ei myöskään kardinaalina toimiessaan kannattanut Turkin ottamista EU:n jäseneksi. Marraskuussa 2006 hänen näkemyksensä näyttävät kuitenkin muuttuneen. Vieraillessaan Turkissa (28.11. 2006 - 1.12. 2006) paavi toivoi Euroopan ja Turkin lähentyvän toisiaan. Paavi myös vieraili moskeijassa historian toisena paavina.
Aikaisempaa liberaalimpaa suhtautumista Benedictus XVI on osoittanut myös suhtautumisessaan ehkäisyyn keinona HIV-tartuntojen vähentämiseksi. Paavin asettama työryhmä onkin selvittänyt opillisia kysymyksiä, jotka liittyvät kondomien käytön jonkinasteiseen hyväksymiseen.
[muokkaa] Deus Caritas Est
Deus Caritas Est (Jumala on rakkaus; 1. Joh. 4:16) on ensimmäinen uuden paavin julkipanema ensyklika. Se annettiin julki 25. tammikuuta 2006 kello 11:00 UTC latinaksi ja käännettynä seitsemälle muulle kielelle (englanniksi, ranskaksi, saksaksi, italiaksi, puolaksi, portugaliksi ja espanjaksi) 70-sivuinen ensyklika käsittelee erityisesti termien eros, agape ja logos merkityksiä ja niiden yhteyttä Jeesuksen opetuksiin.[1] Paavin mukaan ensyklika käsittelee rakkautta eri muodoissaan. Ensyklika on ensimmäinen, johon Pyhä istuin julisti paavin pidättävän tekijänoikeuden.
Ensyklika koostuu edesmenneen Johannes Paavali II:n kesken jääneistä kirjoituksista ja paavi Benedictus XVI:n äidinkielellään saksaksi kirjoittamasta toisesta osasta. Paavi allekirjoitti tekstin joulupäivänä 2005. Tekstin julkaisu vei aikaa sen tarkassa kääntämisessä latinaksi aiheutuneista viiveistä.
[muokkaa] Ratzingerin kirjoittamaa kirjallisuutta
- Werte in Zeiten des Umbruchs, Freiburg im Breisgau 2005, ISBN 3-451-05592-9
- Unterwegs zu Jesus Christus, Augsburg 2003, ISBN 3-936484-21-X
- Glaube - Wahrheit - Toleranz. Das Christentum und die Weltreligionen, 2. Aufl., Freiburg i. Brsg. 2003, ISBN 3-451-28110-4.
- Erklärung Dominus Iesus, Februar 2001, ISBN 3-717-11087-X
- Gott ist uns nah. Eucharistie: Mitte des Lebens. Hrsg. von Horn, Stephan Otto/ Pfnür, Vinzenz, Augsburg 2001, ISBN 3-929246-69-4
- Gott und die Welt. Glauben und Leben in unserer Welt. Ein Gespräch mit Peter Seewald, Köln 2000, ISBN 3-426-77592-1
- Der Geist der Liturgie. Eine Einführung, 4. Aufl., Freiburg i. Brsg. 2000, ISBN 3-451-27247-4
- Einführung in das Christentum (2000), ISBN 3-466-20455-0
- Aus meinem Leben. (1927-1977), Stuttgart 1998, ISBN 3-453-16509-8
- Vom Wiederauffinden der Mitte. Texte aus vier Jahrzehnten, Freiburg i. Brsg. 1997, ISBN 3-451-26417-X
- Im Anfang schuf Gott. Vier Predigten über Schöpfung, Fall und Konsequenzen des Schöpfungsglaubens Johannes Vlg, Neuausg. 1996. ISBN 3-89411-334-0
- Salz der Erde. Christentum und katholische Kirche an der Jahrtausendwende. Ein Gespräch mit Peter Seewald, Wilhelm Heyne Verlag, München, 1996, ISBN 3-453-14845-2
- Das Fest des Glaubens. Versuche über die kirchliche Liturgie Johannes Vlg, 3. Aufl. 1993, ISBN 3-89411-199-2
- Wahrheit, Werte, Macht. Prüfsteine der pluralistischen Gesellschaft, Freiburg/ Basel/ Wien 1993, ISBN 3-78200-812-X
- Zur Gemeinschaft gerufen. Kirche heute verstehen, Freiburg/ Basel/ Wien 1991, ISBN 3-45122-299-X
- Auf Christus schauen. Einübung in Glaube, Hoffnung, Liebe, Freiburg/ Basel/ Wien 1989, ISBN 3-45121-481-4
- Abbruch und Aufbruch. Die Antwort des Glaubens auf die Krise der Werte, München 1988, ISBN 3-59730-061-8
- Liturgie und Kirchenmusik. Vortrag zur Eröffnung des VIII. Internationalen Kongresses für Kirchenmusik in Rom im Europäischen Jahr der Musik am 17. November 1985 (Reden zur Musik) Sikorski, H, 1987, ISBN 3-920880-23-4
- Kirche, Ökumene und Politik. Neue Versuche zur Ekklesiologie [Robert Spaemann zum 60. Geburtstag zugeeignet], Einsiedeln 1987, ISBN 3-89411-201-8
- Politik und Erlösung. Zum Verhältnis von Glaube, Rationalität und Irrationalem in der sogenannten Theologie der Befreiung (= Rheinisch-Westfälische Akademie der Wissenschaften: G (Geisteswissenschaften), Bd. 279), Opladen 1986, ISBN 3-53107-279-X
- Die Krise der Katechese und ihre Überwindung. Rede in Frankreich Mit Reden v. Ryan, Dermot J; Danneels, Gotfried; Macharski, Franciszek (Sammlung Kriterien, 00064) Johannes Vlg, 1983, ISBN 3-89411-200-X
- Theologische Prinzipienlehre. Bausteine zur Fundamentaltheologie (= Wewelbuch, Bd. 80), München 1982.
- Das Fest des Glaubens. Versuche zur Theologie des Gottesdienstes, 2. Aufl., Einsiedeln 1981.
- Eschatologie, Tod und ewiges Leben, Leipzig 1981.
- Glaube, Erneuerung, Hoffnung. Theologisches Nachdenken über die heutige Situation der Kirche. Hrsg. von Kraning, Willi, Leipzig 1981.
- Umkehr zur Mitte. Meditationen eines Theologen, Leipzig 1981.
- Zum Begriff des Sakramentes (= Eichstätter Hochschulreden, Bd. 79), München 1979.
- Die Tochter Zion. Betrachtungen über den Marienglaube der Kirche, Einsiedeln 1977.
- Der Gott Jesu Christi. Betrachtungen über den Dreieinigen Gott, München 1976.
- Dogma der Verkündigung, 3. Aufl., München 1973, ISBN 3-879-04050-8
- Das neue Volk Gottes. Entwürfe zur Ekklesiologie (Topos-Taschenbücher, Bd. 1) Düsseldorf 1972.
- Die Einheit der Nationen. Eine Vision der Kirchenväter (= Bücherei der Salzburger Hochschulwochen), Salzburg jne. 1971.
- Das Problem der Dogmengeschichte in der Sicht der katholischen Theologie (= Arbeitsgemeinschaft für Forschungen des Landes Nordrhein-Westfalen: Geisteswissenschaften, Bd. 139), Köln jne. 1966.
- Die sakramentale Begründung christlicher Existenz, Freising-Meitingen, 1966
- Die letzte Sitzungsperiode des Konzils (= Konzil, Bd. 4), Köln 1966.
- Ereignisse und Probleme der dritten Konzilsperiode (= Konzil, Bd. 3), Köln 1965.
- Die erste Sitzungsperiode des Zweiten Vatikanischen Konzils. Ein Rückblick (= Konzil, Bd. 1), Köln 1963.
- Das Konzil auf dem Weg. Rückblick auf die 2. Sitzungsperiode des 2. Vatikanischen Konzils (= Konzil, Bd. 2), Köln 1963.
- Die christliche Brüderlichkeit, München 1960.
- Habilitationsschrift: Die Geschichtstheologie des heiligen Bonaventura, München 1959, uusintapainos EOS Verlag Erzabtei St. Ottilien ISBN 3-88096-081-X
- Dissertationsschrift: Volk und Haus Gottes in Augustins Lehre von der Kirche (= Münchner theologische Studien 2/7), München 1954, uusintapainos EOS Verlag Erzabtei St. Ottilien ISBN 3-88096-207-3
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Aiheesta muualla
Edeltäjä: Johannes Paavali II |
Luettelo paaveista | Seuraaja: – |