Imre Nagy
Wikipedia
Imre Nagy ['imrɛ nɒɟ] (7. kesäkuuta 1896 – 16. kesäkuuta 1958) toimi Unkarin pääministerinä loka-marraskuussa vuoden 1956 kansannousun aikana.
Nagy syntyi maalaisperheeseen ja oli lukkosepän oppipoikana ennen ensimmäistä maailmansotaa, jossa hän taisteli Itävalta-Unkarin joukoissa itärintamalla. Hänet otettiin sotavangiksi vuonna 1915. Nagysta tuli sittemmin kommunisti ja hän taisteli Puna-armeijan puolella. Hän palasi Unkariin sodan loputtua ja palveli Béla Kunin lyhytkestoisessa neuvostohallituksessa. Vuonna 1929 Nagy matkusti Neuvostoliittoon, päätyi harjoittamaan maatalouteen liittyvää tutkimusta ja toimi Kominternin Unkarin jaostossa.
Vuonna 1944 Nagy palasi jälleen Unkariin ja toimi muun muassa kommunistihallituksen maatalousministerinä.
Nagy toimi pääministerinä ensin vuosina 1953–1955 ja onnistui muuttamaan maan poliittisen ilmapiirin vapaammaksi. Monet poliittiset vangit vapautettiin, internointileirit lakkautettiiin ja sensuuria lievennettiin. Kollektiivitiloja vähennettiin 25,6–15,6 %. Hinnat laskivat ja uudessa viisivuotissuunnitelmassa ei enää annettu sijaa raskaalle teollisuudelle. Vuonna 1955 Nagy sai sydänkohtauksen, joka pakotti hänet pitkälle toipumislomalle. Lokakuussa 1956 Nagy pääsi takaisin pääministeriksi.
Mielenosoitus 23. lokakuuta johti tilanteen kärjistymiseen ja 24. lokakuuta kello 8.30 radio ilmoitti Nagyn olevan muodostamassa hallitusta. Nagyn allekirjoittama sotatilan julistus vaikeutti hänen asemaansa. Hän menetti luottamusta kansan silmissä. 29. lokakuuta solmittin aselepo kapinallisten ja hallituksen välillä. Samana päivänä venäläiset hyökkäsivät ja nostivat valtaan János Kádárin hallituksen. Nagy ilmoitti 1. marraskuuta Unkarin jäsenyyden Varsovan liitossa päättyneen. 3. marraskuuta kutsuttiin unkarilainen valtuuskunta neuvotteluihin neuvostojoukkojen evakuoimisesta. Tosiasiassa unkarilaiset tehtiin vaarattomiksi, sillä heidät pidätettiin ja Neuvostoliitto murskasi Unkarin kansannousun.
Nagy anoi turvapaikkaa Jugoslavian lähetystöstä. Hän lähti sieltä 22. marraskuuta, kun Kádár oli kirjallisesti myöntänyt hänelle vapaan poistumisoikeuden maasta, mutta KGB:n miehet pidättivät hänet. Nelikuukautisen salaisen oikeudenkäynnin jälkeen hänet tuomittiin kesäkuussa 1958 kuolemaan ja teloitettiin yhdessä Pál Maléterin ja Miklós Gimesin kanssa.