Cottingleyn keijukaiset
Wikipedia
Cottingleyn keijukaiset oli valokuvaväärennös, joka sai maailmanlaajuista huomiota. Keijukaiset olivat Frances Griffithsin ja Elsie Wrightin, kahden nuoren serkuksen, keksintöä. He asuivat Cottingleyssa, lähellä Bradfordissa, Englannissa.
Frances ja Elsie ottivat vuosien 1916 ja 1920 välisenä aikana kaikkiaan viisi valokuvaa, joissa näytti olevan tanssivia keijukaisia. Valokuvien perusteella keijukaiset olivat pieniä ihmisiä, joilla oli aikakauden hiustyyli, ohuet leningit ja selässä suuret siivet. Yhdessä kuvassa on olento (englanniksi gnome), joka on noin 30 sentin pituinen, joka on pukeutunut jokseenkin elisabetilaiseen tyyliin ja jolla on myös siivet.
Nykypäivänä kuvien tarkastelu paljastaa, että keijut näyttävät paperista leikatuilta kuvilta, joissa on sileä pinta, eikä valaistuskaan sovi yhteen muun valokuvan kanssa. Aikanaan monet pitivät valokuvia todisteena keijukaisista, huomattavimpana Arthur Conan Doyle, Sherlock Holmesin kuuluisa kirjoittaja.
Harold Snelling, valokuvaväärennösten asiantuntija, sanoi: ”Näitä tanssivia hahmoja ei ole tehty paperista tai mistään kankaasta; niitä ei ole maalattu valokuvan taustalle — mutta eniten minut vakuuttaa se, että kaikki nämä hahmot ovat liikkuneet valotuksen aikana.” Tänä päivänä Snellingin lausunto vaikuttaa kummalliselta maallikkojenkin huomatessa keijukaishahmojen terävyyden, mutta sen selittää epätavallinen käänne asiassa - British Journal of Photographyn päätoimittaja Geoffrey Crawley huomasi vuonna 1982, että myöhemmin julkaistut keijukaisten kuvat on painettu jälkikäsitellyistä negatiiveista. Näihin uudempiin negatiiveihin, joiden tekijöistä ei ole varmuutta, on keijuhahmojen piirteitä vahvistettu näyttämään selkeämmiltä (ja samalla paperisemmilta), ja vastaavasti taustaa sumennettu alkuperäisten negatiivien ollessa huomattavasti epäselvempiä. Crawleyn mukaan serkusten käyttämällä kameralla ei ylipäänsä olisi pystynyt kuvaamaan paperikeijuja sillä tarkkuudella, millaisina ne uudemmissa kuvissa näkyvät. Motiivi jälkikäsittelylle on luultavasti ollut keijujen tuominen esiin taustasta - 1900-luvun alkupuolella terävä valokuva vakuutti ihmiset helpommin kuin epäselvä. Tämä ero negatiivien kuvanlaadussa saattaa selittää sen, miksi esimerkiksi Doyle uskoi serkusten tarinaan.
Serkukset puhuivat kiertelevästi kuvien aitoudesta suurimman osan elämäänsä väittäen välillä, että ne olivat väärennöksiä, ja välillä taas jättäen sen ihmisten itsensä ratkaistavaksi. Vuonna 1981 Joe Cooperin haastatellessa heitä The Unexplained -lehteen serkukset tunnustivat, että kuvat olivat väärennöksiä. Frances väitti kuitenkin, että viimeinen otettu kuva oli aito, ja molemmat tytöt ovat väittäneet, että he näkivät keijukaisia mutteivät pystyneet ottamaan niistä kuvia. Kodak-museon kuraattori Brian Coe oli jo kuitenkin vuonna 1972 todennut, että ongelmallinen viides, aidoksi väitetty kuva oli kahdesti valotettu.
Tytöt sanoivat, että Elsie oli piirtänyt keijukaiset Arthur Sheppersonin kirjasta Princess Mary's Gift Book.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Skepsis ry. Cottingleyn keijukaiset Selostus keijukaisista teoksessa Selin, Risto (2001): Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. ISBN 952-5329-19-4.
- James Randi Educational Foundation. The Case of the Cottingley Fairies Kaikki viisi kuvaa ja dokumentaatiota
- The Cottingley Network Yleistietoa tapauksesta