Eero Böök
Wikipedia
Eero Einar Böök (1910–1990) oli yksi Suomen menestyksekkäimmistä shakinpelaajista.
Böökille myönnettiin vuonna 1930 viidentenä suomalaisena shakkimestarin arvonimi. Vuonna 1949 hän sai kunnian olla ensimmäinen suomalainen kansainvälinen mestari, ja myöhemmin hänelle myönnettiin shakin suurin arvonimi, suurmestari.
Böök oppi pelin säännöt 7-vuotiaana, ja hyvin pian hän liittyi Helsingin Shakkiklubiin (HSK). Vuonna 1925 suurmestari Rudolf Spielmann vieraili Akateemisessa shakkiklubissa pelaten simultaanin kolmea neuvottelevaa joukkuetta vastaan. Böök oli joukkueessa, joka ainoana saavutti tasapelin suurmestaria vastaan.
Syksyllä 1930 Helsingissä pelatussa turnauksessa Böök korotettiin shakkimestarin arvoon, ja hän sai oikeuden haastaa Suomen mestarin Anatol Tschepurnoffin (mestaruudet käytiin vielä tällöin haasteotteluina). Vuonna 1931 Böök voittikin ensimmäistä kertaa Suomenmestaruuden.
Böökin shakkiuran merkittäviä saavutuksia ovat myös voitto Samuel Reshevskyä vastaan Kemerin kansainvälisessä turnauksessa Latviassa kesällä 1937; samassa turnauksessa Böök saavutti tasapelin Aljehinia vastaan.
Sotavuodet luonnollisesti hankaloittivat shakkiuraa, mutta Böök käytti vapaata aikaansa rintamalla analysointiin ja omien pelien tutkimiseen, tuloksena esimerkiksi merkittävä suomalainen shakkikirja Shakkistrategiaa ja -taktiikkaa.
Vuonna 1947 Suomen Keskusshakkiliitto myönsi Böökille ansiomerkin "kultaisin sotilain". Samana vuonna hän voitti Pohjoismaiden shakkimestaruuden. Seuraavan vuoden maailmanmestaruuskarsinnoista Ruotsissa jäi katkera sivumaku, kun Böök hävisi pelinsä Gideon Ståhlbergiä vastaan jatkovaiheen alkamisajan epäselvyyksien mukaan (Böök oli ymmärtänyt pelin kellonajan väärin kieli- ja tulkkiongelmista johtuen).
Böök vetäytyi hiljalleen turnauspelaamisesta, mutta osallistui esimerkiksi shakkiolympialaisiin vielä vuoteen 1960 asti.
Siviiliammatiltaan Böök oli satamasuunnittelija ja -rakentaja.