Esko Aho
Wikipedia
Suomen pääministeri | |
---|---|
Varapresidentti | {{{varapresidentti}}} |
Virassa | 26. huhtikuuta 1991- 13. huhtikuuta 1995 |
Edeltäjä | Harri Holkeri |
Seuraaja | Paavo Lipponen |
Syntymäaika | 20. toukokuuta 1954 |
Syntymäpaikka | Veteli |
Kuolinaika | {{{kuolinaika}}} |
Kuolinpaikka | {{{kuolinpaikka}}} |
Puolue | Suomen Keskusta |
Puoliso | {{{puoliso}}} |
Esko Tapani Aho (syntyi 20. toukokuuta 1954, Veteli), valtiotieteen maisteri, keskustalainen poliitikko. Hän oli Suomen pääministeri 26. huhtikuuta 1991–13. huhtikuuta 1995 (Ahon hallitus). Kansanedustajana Aho on toiminut vuodesta 1983 vuoteen 2003. Keskustan puheenjohtajaksi hänet valittiin vuoden 1990 puoluekokouksessa, jossa Paavo Väyrysen seuraajaksi puheenjohtajana oli pyrkimässä myös Eeva Kuuskoski. Samalla puoluesihteeriksi vaihtui Seppo Kääriäisen paikalle Saksasta kutsuttu Erja Tikka.
Keskusta saavutti Ahon puheenjohdolla ns. veret seisauttavan vaalivoiton keväällä 1991. Voiton taustalla oli syksyllä 1990 alkanut lama. Vaalivoiton jälkeen keskusta pyrki muodostamaan vähintään kolmen suuren puolueen kokoomushallituksen, mutta SDP kieltäytyi vaalitappionsa vuoksi. Näin Ahon hallituksesta tuli porvarihallitus. Hallituksen lamavuosina toteuttamaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja suuria menojen leikkauksia on pidetty keskustan vaalitappion syynä vuoden 1995 vaaleissa.
Ahon hallituksen ulkoministeri Paavo Väyrynen oli jätätyttänyt Suomen EU-jäsenhakemuksen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckillä. EUa vastustavan MTKn ja Keskustan vahvimpien puoluepiirien vastustus EU-jäsenyydelle pyrittiin hillitsemään puhumalla EU-jäsenhakemukseen liitettävistä reunaehdoista, mitä ei lopulta neuvotteluissa käsitelty pysyvien poikkeuksien saamiseksi yleisiin jäsenyysehtoihin joidenkin muiden maiden tapaan.
Kun neuvottelutulos valmistui, ryhtyi Väyrynen vastustamaan EU-jäsenyyttä ja erosi hallituksesta ryhtyäkseen presidenttiehdokkaaksi 1994 vaaleihin. Keskustapuolueen ehdokkuutta tavoittelivat myös Lapin läänin maaherra ja entinen oikeusministeri Hannele Pokka sekä Kainuun Sanomien päätoimittaja, entinen alivaltiosihteeri ja ulkoasiainministeri Keijo Korhonen, joka lupasi presidentiksi päästyään estää EU-jäsenyyden. Hävitystä esivaalista huolimatta Korhonen lähti omalla listalla presidenttiehdokkaaksi.
Aho pysyi Väyrysen ja Korhosen presidenttiehdokkuuksista huolimatta EU-linjalla ja hankki EU-neuvottelujen loppuuviejäksi ja Väyrysen seuraajaksi ulkoasiainministeriksi MTKn puheenjohtajan Heikki Haaviston, joka veikin EU-neuvottelut loppuun. Toisena vaihtoehtona olisi ollut se, että kokoomus olisi kaatanut hallituksen ja olisi muodostettu sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen hallitus, missä keskusta ei olisi voinut vaikuttaa EU-jäsenyysneuvottelun maatalousratkaisun tuloksiin. Aho oli valmis vastustamaan EMU-jäsenyyttä, mutta sekin hyväksyttiin samasta syystä.
Vaikka taloudellinen elpyminen oli jo alkanut tapahtua, alkoi keskusta korostaa työehtosopimuksissa joustoa esittämällä paikallista sopimista 1999 eduskuntavaaleissa työreformina.
Puheenjohtajana Aho toimi vuoteen 2002 saakka ja kansanedustajuudesta luovuttuaan hän ilmoitti, että julkisen viran hakeminen oli poissuljettu.
Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vaalien toisella kierroksella, jolla hän korosti perinteisiä perhearvoja, keskustalaista perhepolitiikkaa. Hävittyään vaalit hän matkusti Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin, missä hän 12. lokakuuta 2000 alkaen johti viikoittaista opintoryhmää, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja sen poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin.
Aho valittiin kutsusta Sitran yliasiamieheksi hallintoneuvoston kokouksessa 27. marraskuuta 2003 ja hänet nimitettiin tehtävään 1. heinäkuuta 2004 kaudelle, joka kestää 31. joulukuuta 2009 saakka. Aho ei ole sulkenut pois politiikkaan palaamismahdollisuuttaan ja on esitellyt rakennemuutosajatuksia mm. Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaisuissa.
Aholla on puoliso Kirsti ja lapset Antti 5. heinäkuuta 1981, Jukka 28. joulukuuta 1983, Elina 1987 ja Pekka 1996.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
![]() |
Edeltäjä: Risto Volanen |
Nuoren Keskustan Liiton puheenjohtaja 1974–1980 |
Seuraaja: Matti Vanhanen |
![]() |
Edeltäjä: Paavo Väyrynen |
Suomen Keskustan puheenjohtaja 1990–2002 |
Seuraaja: Anneli Jäätteenmäki |
![]() |
Suomen pääministerit |
P.E. Svinhufvud | J.K. Paasikivi | L. Ingman | K. Castrén | J. Vennola | R. Erich | J. Vennola | A. K. Cajander | K. Kallio | A. K. Cajander | L. Ingman | A. Tulenheimo | K. Kallio | V. Tanner | J. Sunila | O. Mantere | K. Kallio | P.E. Svinhufvud | J. Sunila | T. Kivimäki | K. Kallio | A. K. Cajander | R. Ryti | J.W. Rangell | E. Linkomies | A. Hackzell | U. Castrén | J.K. Paasikivi | M. Pekkala | K.-A. Fagerholm | U. Kekkonen | S. Tuomioja | R. Törngren | U. Kekkonen | K.-A. Fagerholm | V. J. Sukselainen | R. von Fieandt | R. Kuuskoski | K.-A. Fagerholm | V. J. Sukselainen | M. Miettunen | A. Karjalainen | R.R. Lehto | J. Virolainen | R. Paasio | M. Koivisto | T. Aura | A. Karjalainen | T. Aura | R. Paasio | K. Sorsa | K. Liinamaa | M. Miettunen | K. Sorsa | M. Koivisto | K. Sorsa | H. Holkeri | E. Aho | P. Lipponen | A. Jäätteenmäki | M. Vanhanen |