Armand de Bourbon-Conti
Wikipedia
Contin ruhtinas Armand de Bourbon, (11. lokakuuta 1629, Pariisi – 21. helmikuuta 1666, Pézenas) oli nuorin ja toinen poika ruhtinas Henri II de Bourbon-Condén lapsista, sekä Louis II de Bourbon-Condén (Grand Condé) ja Anne Geneviève de Bourbon-Condén, Lunguevillen herttuattaren veli.
Armand de Burbon-Conti sais kasteensa 23. joulukuuta 1630 Saint-Sulpicen kirkossa. Hänellä olivat kummeina kardinaali Richelieu sekä Montmorencyn herttuatar. Contin ruhtinaan titteli luotiin juuri häntä varten vuonna 1629.
Hän oli terveydeltään herkkä ja lievästi kyttyräselkäinen. Hänen vanhempansa suunnittelivatkin pojalleen kirkollista uraa ja laittoivat hänen Clermontin jesuiitoijen kouluun, missä hän oli samaan aikaan kuin Molière. Hänet nimitettiin jo 12. joulukuuta 1641 Saint-Denisin apottiluostarin ”komentaja-apotiksi”.[1] Seuraavana vuonna hänet nimitettiin Clunyn aportikasi ja sen jälkeen hän sai hoitaakseen seitsemän muuta apottiluostaria ja viisi tavanomaista luostaria.
Opinnollisesti hän suoritti 6. elokuuta 1643 ensimmäisen maisterintutkintonsa ja vuonna 1646 hän sai teologisen tittelinsä Bourgesin yliopistosta. Isänsä kuoleman jälkeen, tämä samana vuonna, hän alistui perheneuvoston päätökseen, että hän jatkaisi vielä vuoden jesuiittojen koulussa. Päätös ei todellakaan miellyttänyt nuorta ruhtinasta.
Vuoden 1649 tammikuussa hän, lankonsa Longuevillen herttuan kanssa, otti osaa Fronden kapinaan, jonka johtajaksi hän tuli. Hän hävi Charenten taistelun, jossa hän oli saanut vastustajakseen veljensä Louis II de Bourbon-Condé, joka oli vielä jäänyt uskolliseksi hoville. MuttaRueilin rauhan jälkeen myös isoveli liittyi kapinoitsijoihin. Tästä lähtin trio Conti, Condé ja Longueville johtivat yhdessä kapinaa. Kolmikko pidätettiin Palais-Royalessa 16. tammikuuta 1650 ja heidät vietiin vangittuina Vincennesin linnaan, ja sittemmin Marcoussisin linnaan ja lopulta Le Havren linnoitukseen
Fronden painostuksen edessä kardinaali Mazarin joutui pakenemaan ulkomaille vuonna 1651 ja samalla johtajakolmikko vapautettiin 7. helmikuuta samana vuonna. Hänen veljensä Grand Condé, joka oli äkkijyrkäksi valtion suhteen, esti häntä avioitumasta Charlotte de Lorrainen (1627 – 1652) kanssa, joka oli Anna Itävältalaisen uskotun, Chevreusen herttuattaren tytär. Vuonna 1653 Conti oli vetäytynyt maaseudulle Pézenasiin Languedocin maakuntaan ja alistui kuninkaan tahtoon ja teki kivonnon kardinaali Mazarinin kanssa. Hän avioitui 21. helmikuuta 1654 kardinaali Mazarinin veljentyttären Anne Marie Martinozzi (1639 – 1672) kanssa. Heillä oli avioliitosta lapset:
- Louis Armand I de Bourbon-Conti (1661 – 1685), toinen Contin ruhtinas,
- François Louis de Bourbon-Conti (1664 – 1709), kolmas Contin ruhtinas.
Kesäkuussa 1654 hänen piti jättää vaimonsa ja ottaa tehtäväkseen Kataloniaa valloittaneen armeijan johtaminen. Hän joutui lähtemään uudelleen sotaretkelle Espanjaan keväällä 1657. Hänen kuninkaallinen suosionsa oli korkeimmillaan kun hänet nimitettiin hovin talouden ylimmäksi virkamieheksi (Grand maître de France), kun hän oli hylännyt vapaamielisen elämänmuotonsa. Samana vuonna hän johti myös ]]Italia]n alueelle kohdistunutta sotaretkeä.
Vuodesta 1653 vuoteen 1656 hän oli Molièren teatteriseurueen suojelija. Tämä seikka ei suinkaan estänyt häntä kirjoittamansta vuonna 1666 ilmestynyttä ”Traité de la comédie et des spectacles” –teost, jossa hän tuomitsee sekä Corneillen tragediat että Molièren komediat. Hän myös julkaisi teoksen Les Devoirs des Grand vuonna 1666 (Suurmiesten velvollisuudet).
Aurinkokuningas soi hänelle vuosuisen 60.000 livren suuruisen eläkkeen 16. tammikuuta 1660. 26. helmikuuta hänen nimitettiin Languedocin komentajaksi. Tällöin hän asettui asumaan Grange-des-Présin linnaan ja omistautui mystiikan harrastamiselle aina kuolemaansa (1666) saakka.
Hänen hautansa turmeltiin vallankumouksen osallistujien toimesta ja luut siirrettiin Port-Royale-des-Champsin luostarin kryptaan Pariisissa.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Tätä termiä käytettiin kun munkit eivät saaneet itse, kuten perinne oli, valita itselleen apottia, vaan se määrättiin ylemmältä taholta, esim. arkkipiispan tai hallitsijan toimesta.