Inkeri Lehtinen
Wikipedia
Inkeri Lehtinen (7. maaliskuuta 1908, Helsinki – 1997) oli suomalainen poliitikko, Terijoen hallituksen valistusasiain kansankomissaari ja Suomen kommunistisen puolueen (SKP) pitkäaikainen johtohenkilö. 1930- ja 1940-luvuilla Lehtinen, joka esiintyi myös nimillä Helga Strom ja Maija Falk, toimi Kommunistisen internationaalin palveluksessa ja hän oli yksi Kominternin lakkautuspäätöksen (1943) allekirjoittajista.
Inkeri Lehtinen syntyi Helsingissä vasemmistolaiseen kotiin. Äiti Sandra Lehtinen oli yksi ensimmäisistä naiskansanedustajista (SDP). SKP:n ns. punaorpojen sukupolveen lukeutuva Inkeri Lehtinen pakeni Suomesta Neuvosto-Venäjälle 1918 10-vuotiaana vanhempiensa kanssa. Jo samana vuonna nuori Inkeri oli paikalla Suomalaista kommunistista puoluetta perustettaessa. 1921 Lehtinen muutti äitinsä kanssa takaisin Suomeen, mutta Neuvostoliitosta oli tuleva hänen toinen kotimaansa.
Poliittista toimintaa koko ikänsä aitiopaikalta tarkastellut Lehtinen aloitti oman politikointinsakin nuorena. Marraskuussa 1925 Etsivä keskuspoliisi kuulusteli nuorta naista epäillen tämän olleen yhden Punatyttöjen klubin perustajista ja tämän jälkeen Lehtisen postia alettiin seurata jatkuvasti. Kuulustelujen seurauksena Lehtinen erotettiin koulusta epäiltynä vallankumouksellisesta agitaatiosta. Hän luki myöhemmin itsensä ylioppilaaksi iltakoulussa. Helsingin työväen paikallisjärjestöön hän liittyi myös samana vuonna. Hän alkoi saada myös luottamustoimia työväenliikkeessä ja toimi lukuisissa eri järjestöissä.
1928 Lehtinen kutsuttiin puolueen komennukselle Moskovaan. Tosiassa Lehtinen vietti seuraavat vuodet mm. Saksassa ja Ruotsissa. Vuodet 1931–1933 hän opiskeli Moskovan Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa. Lehtinen edusti Suomen kommunistista nuorisoliittoa, johon oli liittynyt 1923, Kommunistisessa nuorisointernationaalissa (KNI) toimien siellä tulkkina ja kääntäjänä, mitä hän teki myös Kominternissa. Kielitaitoinen Lehtinen osasi suomen lisäksi ruotsia, venäjää, ranskaa ja saksaa. Suomessa hän kävi 1930-luvulla muutaman kerran ollessaan etsintäkuulutettu. Puolueeseen 1927 liittynyt Lehtinen valittiin ensimmäisen kerran SKP:n keskuskomiteaan 1935.
1930-luvun puhdistuksissa Lehtinen menetti paljon läheisiään, kuten isänsä (Juho Kustaa Lehtinen), jota vastaan NKVD pakotti hänet todistamaan. 1939 Lehtinen kutsuttiin valistusministeriksi (valistusasiain kansankomissaari) Terijoen hallitukseen, millä tuli olemaan suuri vaikutus hänen julkisuuskuvaansa sotienjälkeisessä Suomessa. Ministerinä Lehtinen hahmotteli siirtymistä punaiseen Suomeen asiakirjassa Kommunistien toiminnasta valkoisten vallasta vapautuvilla alueilla. Heinäkuussa 1940 hänet nimitettiin Suomalais-Karjalaisen Neuvostotasavallan korkeimman neuvoston jäseneksi. 1941 hän eli kuusi kuukautta piiritetyssä Leningradissa huonoissa olosuhteissa. Jatkosodan aikana Lehtinen työskenteli Kominternissa, sihteeristön lehdistö- ja radio-osaston Suomen edustajana järjestön lakkauttamiseen (1943) asti. Hän oli yhdessä Armas Äikiän kanssa toimittamassa "Suomen vapausradion" radiolähetyksiä Suomeen 1941–1945.
Sotien jälkeen Suomeen joulukuussa 1945 palaamaan päästetty Lehtinen oli yksi julkisen SKP:n johtohenkilöistä, keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan jäsen (1954–1969). Hertta Kuusisen ja Aili Mäkisen ohella Lehtinen oli yksi vaikutusvaltaisimmista suomalaisista naiskommunisteista. Lehtinen vastasi puolueen valistusasioista kuten aatteellisesta kasvatuksesta. 1950-luvulla hän sai avioliiton kautta takaisin Suomen kansalaisuuden, mutta yhteydet itärajan taakse säilyivät lämpiminä ja hän tapasi säännöllisesti sikäläisiä tiedusteluviranomaisia. Kolmesti naimisiin mennyt Lehtinen avioitui 1952 Arvo Hildenin kanssa. Aiemmin hän oli ollut naimissa Eino Lehdon ja Antti Hyvösen kanssa, joista jälkimmäisen kanssa Lehtinen sai Visa-pojan 1937.
Lehtinen oli SKP:n keskuskomitean poliittis-teoreettisen äänenkannattaja Kommunistin pitkäaikainen toimittaja (1946–) ja päätoimittaja (1963–1976). Puoluetta repineessä osapuolitaistelussa Lehtinen asettui tukemaan oppositiota, joskin hän mm. päätoimittaja-asemansa johdosta joutui tasapainoilemaan mielipiteiden välillä. Esimerkiksi Tšekkoslovakian miehityksen 1968 Lehtinen kuitenkin hyväksyi oikeutettuna toimenpiteenä. Hän puolestaan katui myöhemmin sitä, että ehti epähuomiossa allekirjoittaa SKP:n tapahtuneen tuominneen lausunnon. SKP:n 15. edustajakokouksesta muiden mukana ulosmarssinut Lehtinen menetti keskuskomitean ja poliittisen toimikunnan jäsenyytensä, mutta hän pysyi tärkeänä taustavaikuttajana SKP:ssa.
Inkeri Lehtinen kuoli pitkän sairauden jälkeen 1997. Hänen itsensä järjestämää henkilöarkistoa säilytetään Kansan Arkistossa.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Ulla Käyhkö: Inkeri Lehtinen ja stalinismi SKP:ssä (pdf-tiedosto)