Geenikeskeinen evoluutionäkemys

Wikipedia

Geenikeskeinen evoluutionäkemys tai itsekkään geenin -teoria korostaa geenien asemaa evoluutiossa ja sen mekanismeissa. Oleellista on geenin asema suurimpana luonnonvalinnan perusyksikkönä, perinteisemmän lajin, populaation, yksilön tai ryhmän sijaan.

Laajimmassa muodossaan luonnonvalinnan katsotaan tarkoittavan yksiköiden erilaista eloonjäämiskykyä. Geenillä tarkoitetaan geneettistä yksikköä, joka on niin pieni, että se säilyy läpi sukupolvien ja leviää monina kopioina. Pienillä geneettisillä yksiköillä on ominaista elää pitkiä aikoja, jotka voidaan laskea vuosituhansissa ja -miljoonissa. Geenikeskeisen evoluutionäkemyksen mukaan kaikki yksilöt ovat vain geenien "eloonjäämiskoneita". Näkemyksen mukaan lisääntyvissä lajeissa yksilö on liian suuri ja lyhytikäinen geneettinen yksikkö, jotta sen voitaisiin katsoa olevan luonnonvalinnan kannalta merkittävä. Myös yksilöiden ryhmä nähdään liian suureksi yksiköksi. Taas populaatio ei ole näkemyksen mukaan riittävän erillinen yksikkö, jotta se voisi olla luonnonvalinnan yksikkö, eikä se myöskään ole riittävän vakaa tai yhtenäinen, jotta se "valittaisiin" jonkin toisen populaation kustannuksella. Näkemys korostaa geenien ja niiden kopioiden lähes "kuolemattomuutta", kun taas yksilöt ovat ainutlaatuisia ja niiden elämä on vain lyhyt.

Geeni voi elää jopa miljoonia vuosia, tosin monet geenit eivät selviydy edes ensimmäisestä sukupolvesta eteenpäin. Geenien menestys johtuu siitä, että ne voivat tuottaa hyviä eloonjäämiskoneita. Nämä geenit vaikuttavat eloonjäämiskoneen yksilönkehitykseen siten, että se voi hieman suuremmalla mahdollisuudella elää ja tuottaa jälkeläisiä, kuin tilanteessa jos sillä olisi jonkin kilpailevan geenin tai alleelin ominaisuudet. Universaalia "hyvän" geenin ominaisuutta ei periaatteessa ole tai vaikea löytää, mutta on ehdotettu, että geenien tasolla altruismin pitäisi olla "huonoa" ja itsekkyyden "hyvää". Näin siksi, että geenien alleelit kilpailevat suoraan eloonjäämisestä, koska geenivaraston alleelit kilpailevat paikasta tulevien sukupolvien kromosomeissa. Jokaisella geenillä, joka käyttäytyy siten, että sen eloonjäämiskoneen mahdollisuudet geenivarastossa kasvavat sen alleelien kustannuksella, on tämän määritelmän mukaan taipumus jäädä eloon.

Geenikeskeistä näkökulmaa evoluutioon ovat esittäneet ensimmäisinä George C. Williams 1966 kirjassaan Adaptation and Natural Selection ja Richard Dawkins kirjoissa The Selfish Gene (suom. Geenin itsekkyys) ja The Extended Phenotype. Heidän lisäkseen teoriaa ovat laajentaneet ja jalostaneet monet biologit ja filosofit, kuten John Maynard Smith, Robert Trivers, David Haig, Helena Cronin, David Hull, Philip Kitcher ja Daniel C. Dennett.

[muokkaa] Kirjallisuutta englanniksi

[muokkaa] Lähteet

  • Dawkins, R. (1976) The Selfish Gene. Oxford University Press, Oxford. ISBN 0-19-286092-5 (Suom. laitos: Geenin itsekkyys. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 1993. Suomennettu vuoden 1989 2. laajennetusta laitoksesta. ISBN 951-884-107-1 )
Muilla kielillä