Elias Lönnrot

Wikipedia

Elias Lönnrot
Suurenna
Elias Lönnrot
Elias Lönnrot perheineen.
Suurenna
Elias Lönnrot perheineen.
Lönnrotin patsas Helsingissä.
Suurenna
Lönnrotin patsas Helsingissä.

Elias Lönnrot (9. huhtikuuta 1802, Sammatti19. maaliskuuta 1884, Sammatti) oli suomalaiskansallisen nationalismin keskeisiä hahmoja.

Lönnrotia voidaan pitää suomen kirjakielen toisena isänä Mikael Agricolan ohella. Tämän arvonimen hän ansaitsee ansioistaan Kalevalan kokoajana, Kantelettaren luojana, suomen kielen kehittäjänä ja sanakirjojen toimittajana. Lönnrotin suomen kieleen keksimiä sanoja ovat mm. yksikkö, monikko, emi, hede, kirjallisuus, romaani, valtimo ja laskimo.

Elias Lönnrot syntyi sammattilaisen räätälin poikana vuonna 1802. Opinhaluinen nuorukainen pääsi ylioppilaaksi vuonna 1822, ja meni opiskelemaan Turun akatemiaan, jossa hänen opiskelutovereitaan olivat mm. Johan Ludvig Runeberg ja Johan Vilhelm Snellman. Myöhemmin vuosina 1854-1862 hän toimi Keisarillisen Aleksanterin- yliopiston (Helsingin yliopiston) järjestyksessään toisena suomen kielen professorina (edeltäjä Matias Aleksanteri Castrén, seuraaja August Ahlqvist).

Vuonna 1828, Turun palon jälkeen, Lönnrot lähti ensimmäiselle runonkeräysmatkalleen, joka suuntautui Hämeeseen ja Savoon. Matkareitti ulottui kuitenkin Pohjois-Karjalaan ja Valamoon saakka. Retkeltä Lönnrot kirjoitti matkapäiväkirjan nimeltä Vaeltaja (ruots. Vandraren), jossa hän kuvaa suomalaisten elintapoja. Palattuaan Helsinkiin Lönnrot kokosi ja julkaisi keruumatkansa saaliista neljä Kantele-vihkoa.

Alkuvuonna 1831 perustettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ryhtyi tukemaan Lönnrotin kansanrunouden keruu- ja julkaisutoimintaa. Lääkäriksi valmistuttuaan Lönnrot onnistui 1832 kolmannella keruumatkallaan pääsemään Vienan Karjalaan saakka. Kajaanin piirilääkärinä toimiessaan Lönnrot jatkoi keruutoimintaansa, ja merkittävimpiä Kalevalan runojen lähteitä ovat Lönnrotin Vuonnisen kylässä tapaamat Ontrei Malinen ja Vaassila Kieleväinen sekä latvajärveläinen Arhippa Perttunen.

Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista ilmestyi kahdessa osassa vuosina 1835 ja 1836. Lönnrot jatkoi edelleen keräysmatkojaan ja Kanteletar ilmestyi kolmena kirjana 1840. Kalevalan toinen, täydennetty painos, ilmestyi vuonna 1849. Kouluopetuksessa ja käännöksissä käytetään tätä jälkimmäistä versiota.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla