Itä-Karjalan kysymys

Wikipedia

Itä-Karjalan kysymys hierti Suomen ja Neuvosto-Venäjän välejä 1920-luvulla.

Suomen itsenäistyttyä moni sekä oikeistosta että vasemmistosta toivoi, että Itä-Karjala liitettäisiin Suomeen ja luotaisiin suur-Suomi. Järjestettiin vapaaehtoisten vapautusretkikuntia Itä-Karjalaan. Näitä retkiä kutsutaan yhteisellä nimellä heimosodat.

Virallinen Suomi alkoi neuvotella rajoista Venäjän sisällissodan rauhoituttua Neuvosto-Venäjän kanssa 1920. Tarton raja- ja rauhansopimuksessa vuonna 1920 määriteltiin Suomen rajat sekä karjalaisen väestön kansalliset oikeudet, joita Neuvosto-Venäjän tuli kunnioittaa. Näiden rajojen ulkopuolelle jäi Itä-Karjala.

Kaikki piirit eivät Suomessakaan Tarton rauhan rajaa hyväksyneet vaan pitivät sitä "häpeärauhana", ja toiveet Itä-Karjalan liittämisestä Suomeen elivät pitkään Tarton rauhan jälkeenkin. Heimosotien jälkeen ylioppilaat perustivat Akateemisen Karjala-Seuran, joka ajoi myös heimokansojen vapauttamisen asiaa. Itä-Karjalan kysymys ja karjalaisen väestön vainot hierti monta vuotta Suomen ja Neuvosto-Venäjän välejä.

Suomi halusi Tarton rauhaa solmittaessa 1920 Itä-Karjalalle autonomian. Neuvosto-Venäjä antoi sille heikon autonomian, mikä ei Suomelle riittänyt. Tarton rauhansopimuksessa Suomi lupasi luopua vaatimuksistaan Itä-Karjalan alueisiin jos Neuvosto-Venäjä järjestää Itä-Karjalalle kansallisen hallinnon karjalaisten käsiin. Karjalan Työväenkommuunin asema ei kuitenkaan riittänyt Suomelle, ja suomalaiset katsoivat, ettei Neuvosto-Venäjä ollut järjestänyt Itä-Karjalaan sellaista kansallista itsehallintoa kuin rauhansopimuksessa oli sovittu. Asiaa puitiin Kansainliitossa 1920-luvun alussa ja se ratkesi neuvostovaltion eduksi.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.