Gibson Les Paul
Wikipedia
Gibson Les Paul on yksi klassisimmista sähkökitaroista ja ensimmäisiä ns. lankkukitaroista, eli kitaroista, joiden runko on kokopuuta. Se perustuu kitaristi Les Paulin 1940-luvulla suunnittelemaan kitaramalliin, jonka Gibson otti tuotantoonsa 1950-luvun alussa. Yhdessä Fender Stratocasterin ja Telecasterin kanssa Gibson Les Paulista on tullut yksi tunnetuimmista, käytetyimmistä ja kopioiduimmista kitaramalleista maailmassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Alku
Ensimmäisten sähkökitaroiden ongelmana oli äänen kiertäminen vahvistimen ja kitaran välillä, mikä ilmeni voimakkaana ulinana. Kitaristi Les Paul ratkaisi ongelman rakentaessaan ensimmäisen umpirunkoisen sähkökitaran "The Log" 1941, jossa runkona oli pala umpipuuta ja johon hän oli liittänyt kaulan sekä sähköosat. Sivulle oli ruuvattu palat Epiphonen "archtop" kitarasta. Hän esitti ideansa soitinvalmistaja Gibsonille, mutta siellä ei vielä tuolloin oltu kiinnostuttu asiasta.
Samojen ongelmien kanssa kamppaillut Leo Fender päätyi hiukan myöhemmin samaan ratkaisuun kuin Les Paul. Tästä syystä ensimmäinen myyntiin tullut umpirunkoinen sähkökitara oli Fender Broadcaster 1948, jota valmistetaan nykyisin miltei muuttumattomana nimellä Telecaster. Fender Broadcasterin ilmestyttyä, ja sen saavuttaman suuren suosion takia, Gibson otti yhteyttä Les Pauliin, ja he suunnittelivat yhdessä uuden kitaramallin, joka sai nimekseen Gibson Les Paul.
Uudesta kitarasta piti tulla kallis, hyvin tehty instrumentti Gibsonin perinteiden mukaisesti ja Fenderin arkipäiväisemmän designin kilpailijaksi. Kitaran kaula kiinnitettiin runkoon liimalla Fenderin käyttämän pulttiliitoksen sijaan.
Kitaran muodon suunnittelijaa ei voida todistaa ja mielipiteet asiasta vaihtelevat. Gibson oli jo 1930-luvulta lähtien tuottanut "klassisen" kitaran mallisia kaikukoppaisia sähkökitaroita, joiden mallia Les Pauliinkin sovellettiin. Itse Les Paul osallistui kitaran suunnitteluun luultavasti lisäämällä kitaraan vaahterakannen mahonkirungon päälle lisätäkseen kitaran äänen väriä ja kestoa.
[muokkaa] 1950-luku
Vuonna 1952 Gibson esitteli uuden kitaramallinsa, joka kantoi nimeä Gibson Les Paul -model. Alun perin kitara julkaistiin kullanvärisenä (Gold top) kalliin kitaran imagoa ylläpitäen. Soitin oli erittäin painava, hiukan yli 4 kg, mikä johtui Les Paulin käyttämistä puulajeista. Kitarassa oli kaksi kappaletta Gibsonin omia yksikelaisia P-90 mikrofoneja, jotka olivat varustettu molemmat omalla volume- ja diskanttisäädöllä, sekä kolmeasentoinen mikrofoninvalintakytkin, jolla saatiin käyttöön jompikumpi tai molemmat mikrofoneista.
Talla oli yksiosainen ns. trapeze-tyylinen talla, joka oli kiinnitetty kitaran perään ja jota Gibson oli käyttänyt jo aikaisemmissa malleissaan. Les Paul halusi vetää kielet tallan päältä voidakseen dempata kämmensyrjällään kieliä. Gibsonin käsityksen mukaan kielet tulivat näin olemaan liian korkealla ja hän vetikin kielet tallan alta. Valitettavasti kielet tulivat näin vaikeasti soitettavaan asemaan ja kitaristit kammoksuivat ratkaisua. Lisäksi trapeze-talla oli erittäin epäkäytännöllinen konserttitilanteissa: Kielen katkettua kitara meni täysin epävireeseen. Vuonna 1953 siirryttiin runkoon kiinnitettyyn talla/kielenpidin -yhdistelmään, mutta kielten kulma säilyi kuitenkin edelleen samana.
Kitarasta ei kuitenkaan tullut myyntimenestystä johtuen osittain sen kalliista hinnasta. Vuonna 1956 Gibson päätti uudistaa mallistonsa ja julkaisi toisenkin Les Paul -mallin Les Paul Customin, joka oli väriltään koko musta. Kaulan asemamerkit olivat neliön muotoiset ja helmiäistä, metalliosat olivat messinkiä ja muoviosat, kuten säätimet ja plektrasuoja olivat mustat. Otenauhat tehtiin mataliksi, koska oli tarkoitus saada soittajalle ajatus nauhattomasta kitarasta. Useimmat kitaristit kuitenkin vierastivat tätä ominaisuutta ja vaihtoivat kitaroihinsa tavalliset nauhat. Mullistavin keksintö oli kuitenkin uusi Tune-o-matic-talla, joka mahdollisti kielten korkeuden säädön ja lisäksi jokaisen kielen hienovirettä voitiin säätää erikseen. Tämä tallarakenne on säilynyt sittemmin Les Paul -kitaroiden vakiovarusteena.
Seuraavana vuonna 1957 kitaroihin tuli humbucker-mikrofonit. Alkuperäiset Gibsonin mikrofonit tunnetaan nimellä "PAF" - "Patent Applied For". PAF-mikrofonit oli suunnitellut Seth Lover työskennellessään Gibsonilla 1955, ja niistä tuli pian standardi niin Gibsonilla kuin muissakin kitaranvalmistajayrityksissä.
Vuosina 1957-1961 alkuperäinen Les Paul -malli sai lisänimen Standard ja kullanvärinen kansi muutettiin sunburst-sävyiseksi, jossa vaahteran kauniit loimut pääsivät näin paremmin oikeuksiinsa. Gibson uskoi kitaran myyvän näin paremmin.
[muokkaa] 1960-luku
Vuonna 1961 Gibsonin johtaja Maurice Berlin totesi, että Les Paul -kitaroiden rakentaminen yhtiölle oli tappiollista toimintaa. Niinpä suunniteltiin täysin uusi malli ja vanhan mallin valmistus lopetettiin. Uuden mallin nimi oli aluksi myös Les Paul, mutta kitaristi Les Paul ei halunnut, että kyseinen malli kantaa hänen nimeään, joten nimi vaihdettiin pian Gibson SG:ksi
1960-luvulla kitaristit kuten Mike Bloomfield ja Eric Clapton ymmärsivät alkuperäisten Les Paul -kitaroiden (varsinkin vuoden 1959 mallin) potentiaalin, käyttivät niitä paljon ja loivat kitaralle mainetta. Claptonin ja Bloomfieldin vanavedessä useat kitaristit hankkivat Les Paulin ja siitä tuli nopeasti yksi halutuimmista kitaroista maailmassa.
Vuonna 1968 Gibson ryhtyi valmistamaan uudelleen vanhaa Les Paul -malliansa kovan kysynnän vuoksi ja loi useita erilaisia malleja kuten DeLuxe ja Studio, jotka perustuivat alkuperäiseen Les Paul -malliin. 1950-luvun Les Paul -kitarat olivat saaneet kuitenkin kritiikkiä paksusta kaulasta, joten uusissa kitaroissa oli nyt myös ohuempi kaula kuin 1950-luvun kitaroissa.
Vuosina 1967-1969 Gibsonin tehtaalla oli useita lakkoja, sekä muita vaikeuksia, ja tästä syystä laadunvalvonta etenkin halvempien mallien kohdalla oli lähes olematonta. Soittajat huomasivat pian, että uudet kitarat eivät vastanneet läheskään alkuperäisten 1950-luvulla valmistettujen kitaroiden tasoa ja käytettyjen 1950-luvulla valmistettujen kitaroiden hinnat lähtivät hurjaan nousuun, kun taas uusien kitaroiden kysyntä hiipui.
[muokkaa] 1970 ja 1980-luku

1970-luvun alussa Gibsonin osti Norlin-yhtiö, jonka johtajat eivät olleet perehtyneet ollenkaan kitaroiden tai musiikkilaitteiden valmistukseen. Käytännössä heitä kiinnosti enemmän myyntiluvut ja raha. Tästä syystä osa Gibsonin tuotannosta siirrettiin Aasiaan, sekä alettiin säästää kaikenlaisissa kustannuksissa kuten puumateriaaleista, varsinkin kun Gibsonin vanha mahonkivarasto alkoi loppua. 1970-luvun Les Paul -malleissa on alkuperäisen mahonkisen kaulan sijasta vaahterakaula ja ns. sandwich-runko, eli ohuiden mahonkipalojen välissä on vaahteraa, jolloin kitaran sointi on myös erilainen kuin alkuperäisten.
Gibson kokeili erilaisia puulajeja niiden yhdistelmiä pitkin 1970-lukua aina 1980-luvun puoleen väliin asti ja tästä syystä 1970- ja 1980-luvun Les Paul -malleja ei pidetä kovin laadukkaina, eivätkä ne ole saavuttaneet samanlaista kysyntää kuin 1950-luvun kitarat. Hyväkuntoisesta vuoden 1959 mallista saakin nykyään maksaa 100 000-350 000 euroa.
1980-luvun lopussa Les Paul -kitaroiden kysyntä lähti taas nousuun Guns N' Roses yhtyeen ja sen kitaristin Slashin vanavedessä, joka käytti esiintyessään Gibson Les Paul -kitaraa.
[muokkaa] Nykyään
Vuosien varrella Gibson on ollut suhteellisen vapaamielinen kitaroiden ominaisuuksien ja materiaalin muuttelemisessa. 1980-luvun puolen välin jälkeen Les Paulien "tuotekehitys" on ollut pikemminkin paluuta juurille. Gibson on ymmärtänyt asiakkaiden arvostavan juuri alkuperäisten kaltaisia Les Pauleja ja yrittänyt tehdä malleja, jotka muistuttavat alkuperäisiä mahdollisimman paljon. Nykyään onkin saatavana myös erilaisia Historic-malleja, joissa on pyritty mahdollisimman lähelle vanhoja alkuperäisiä kitaroita. Osaan nykyään valmistettavista Les Paul -malleista tehdään kuitenkin esimerkiksi kevennysporauksia runkoon kompensoimaan käytettävää painavaa afrikkalaista mahonkia. Tällä ei kuitenkaan ole merkittävää vaikutusta kitaran sointiin.
Markkinoilla on myös paljon erilaisia kopioita Gibson Les Paulista. Kopioilla on sama rungon muoto, mutta materiaalit ja komponentit saattavat erota paljonkin alkuperäisestä. Gibson on myös historian aikana ryhtynyt oikeustoimiin joitakin kitaravalmistajia vastaan heidän kopioituaan alkuperäistä mallia liian tarkasti.
[muokkaa] Les Paul -mallit
Perinteisesti Les Paul kitaroissa runko sekä kaula ovat mahonkia ja mahonkirungon päälle on liimattu vaahterakansi. Otelauta on ruusupuuta. Poikkeuksena kuitenkin eräät 1970- ja 1980-luvulla valmistetut kitarat, joissa kaula oli vahteraa ja runko oli ns. sandwich-runko, eli ohuiden mahonkipalojen välissä on vaahteraa. Lisäksi Gibson on valmistanut muutamia Les Paul malleja joissa on tarkoituksellisesti käytetty muita puulajeja.
Kaula on kiinnitetty runkoon liimaamalla ja liitoskohta sijaitsee 16. nauhan kohdalla. Kitaran kaula on 22-nauhainen ja satulan ja tallan välinen etäisyys on 24,75 tuumaa. Kaulan profiileja on kahta mallia, ns. 1950-luvun kaula, joka on paksumpi, sekä ns. 1960-luvun kaula, joka on ohuempi.
[muokkaa] Standard
Ensimmäiset Les Paul -kitarat olivat väriltään kultaisia (Gold Top). Vuonna 1958 alkuperäisen Les Paul -malli sai lisänimen Standard, jolla se erotettiin toisesta valmistetusta mallista, Les Paul Customista. Samana vuonna kitaran väritys muutettiin sunburst-sävyiseksi. Tämän jälkeen Standard-malli on pysynyt ulkomuodoltaan lähes muuttumattomana. Käytetyissä valmistusmateriaaleissa, puulajeissa ja värityksissä on kuitenkin vuosien mittaan ollut paljon eroja.
[muokkaa] Custom
Vuonna 1956 Gibson alkoi valmistaa perinteisen Les Paul -mallin rinnalla uutta, hiukan alkuperäisestä muunneltua mallia ja tämä sai nimen Les Paul Custom. Kitara oli väriltään koko musta ja saikin lisänimen "Black Beauty". Tässä mallissa kaulan asemamerkit olivat neliön muotoiset ja helmiäistä, metalliosat olivat messinkiä ja muoviosat, kuten säätimet ja plektrasuoja olivat mustat. Otenauhat tehtiin mataliksi, koska oli tarkoitus saada soittajalle ajatus nauhattomasta kitarasta. Myöhemmin Les Paul Custom muuttui kolmimikrofoniseksi ja normaalinauhaiseksi, eikä se ollut enää pelkästään musta, vaan sitä sai myös muun värisenä. Tässä mallissa säätimien toiminnat pysyivät samana kuin aiemmin, paitsi että mikrofonivalitsimen keskiasento kytki päälle keski- ja tallamikrofonit.
[muokkaa] Studio
Vuonna 1968 Gibsonin ottaessa Les Paul -mallin uudelleen tuotantoon, alkoivat he valmistaa myös perinteisen Standard- ja Custom-mallin lisäksi halvempia malleja kuten Les Paul Studio. Kyseinen malli on periaatteessa samanlainen kuin Standard, mutta runkoa kiertävä valkea reunalista puuttui. Lisäksi puiden valinnassa ei ole käytetty yhtä tiukkoja kriteerejä kuin kalliimmissa malleissa.
[muokkaa] Muut mallit ja variaatot
- DeLuxe, valmistettu vuosina 1968-1982 sekä myöhemmin rajoitettu erä 30-vuotisjuhlamallina. Malli on varustettu pienikokoisilla mikrofoneilla (ns. minihumbucker), joita oli 1960-luvulla jäänyt käyttämättä Epihonen tehtaalla, jolloin Gibson päätti käyttää ne uudessa Les Paul -mallissa.
- Classic tuli valikoimaan vuonna 1990. Kaula on ohut ns. 60-luvun kaula, jossa on vihreät otelautamerkit. Kitara on varustettu halvemmilla kuorettomilla (500T/496R) mikrofoneilla.
- Signature-model, eli jonkin kitaristin mukaan tehty ja nimetty malli. Oman Signature-mallin ovat saaneet muiden muassa Gary Moore, Joe Perry, Zakk Wylde, Jimmy Page, Slash, Ace Frehley sekä Billie Joe Armstrong (Les Paul Junior model)
- Melody Maker esiteltiin vuonna 1969. Kevyt mahonkirunkoinen kitara ohuella 60-luvun kaulalla ja yhdellä P-90 -mikrofonilla. Malli on suunniteltu lähinnä aloittelijoille.
- Studio Baritone on baritonikitara, jonka 24-nauhainen kaula on 28 tuumaa, eli 3,35 tuumaa pidempi kuin tavallisessa mallissa.
- Supreme, mahonkirungon päälle sekä alle on liimattu tarkasti valitut vaahterakannet (AAAA), joissa puun syyt tulevat erityisen hienosti esiin. Nauhamerkkeinä ovat isot helmiäiskuviot.
- Double Cut mallissa on ns. soolo-lovi rungossa myös kaulan yläpuolella, kuten Stratocastereissa.
- Voodoo, mustaksi maalattu runko on saarnia, kaula mahonkia ja otelauta eebenpuuta.
- Gothic on väriltään satiininmusta Les Paul mahonkirungolla ja -kaulalla.
- Standard Mahogany on varustettu kolmella Seymour Duncan Distortion -humbuckerilla.
- Smartwood Exotics sarjan kitarat on valmistettu kuudesta harvinaisesta trooppisesta puulajista, jotka on kaadettu Rainforest Alliancen luokittelemasta uudistuvasta sademetsästä.
- Gem Series on värikäs jalokivien värejä mukaileva sarja, jota valmistettiin vuosina 1996-1998. Kitarat ovat varustettu P-90 -mikrofoneilla.
- Goddess on erittäin kevyt mahonkirunkoinen malli, jonka runkoa on myös hiukan pienennetty. Kaulamikrofonina on 490R ja tallamikrofonina 498T. Kitarassa on vain yksi äänenvoimakkuuden ja yksi äänenvärin säätö.
- GT on varustettu lukittavilla Groverin virityskoneistolla ja Neutricin lukittavalla johtoliitännällä. Säätiminä on kaksi äänenvoimakkuuden ja kaksi äänenvärin säädintä, jotka ovat ns. push/pull-malliset. Runkoon on maalattu liekkikuvio.
- Menace on mattamusta kitara. Kaulamerkkinä on vain viidennessä nauhassa oleva messinkinen nyrkki. Kitarassa on messinkiset 490R- ja 498T-mikrofonit.
- Special-malleja on useita. Kaikissa on litteä mahonkirunko, mutta kaulan materiaali, mikrofonit ja väritys vaihtelee malleittain.
- Vixen, erittäin ohut ja litteä mahonkirunko ja ohut ns. 60-luvun kaula ruusupuisella otelaudalla, jossa on pienet salmiakkikuvioiset nauhamerkit. Mikrofonit ovat 490R ja 498T, äänenvoimakkuuden ja -värin säätimiä on yksi.
- Junior on aloittelijoille suunnattu malli, joka muistuttaa erittäin paljon Melody Maker -mallia.
[muokkaa] Bassokitarat
- Standard Bass
- Deluxe Bass
- Special Bass
[muokkaa] Kuuluisia kitaristeja
Les Paul -kitaraa käyttävät ja ovat käyttäneet monet artistit jo puolen vuosisadan ajan. Itse kitaristi Les Paul soittaa yhä omaa Les Paul -malliaan, jota hän on muokannut vuosien varrella. Les Paul myös esiintyy yhä joka maanantai Iridium-nimisessä jazz-klubissa New Yorkissa.
Muita kuuluisia kitaristeja, jotka ovat soittaneet Gibson Les Paul -kitaraa ovat esimerkiksi Duane Allman, Billie Joe Armstrong, Marc Bolan, Mick Box, James Dean Bradfield, Buckethead, Eric Clapton, The Edge, Peter Frampton, Ace Frehley, Robert Fripp, Noel Gallagher, Billy Gibbons, David Gilmour, Scott Gorham, Peter Green, Steve Hackett, Joel Hanson, Warren Haynes, James Iha, Adam Jones, Mick Jones, Steve Jones, Phil Keaggy, Mark Knopfler, Lenny Kravitz, Alex Lifeson, Gary Moore, Buzz Osborne, Jimmy Page, Joe Perry, Randy Rhoads, Mick Ronson, Graig Ross, Richie Sambora, Tom Scholz, Matt Skiba, Slash, Adrian Smith, Mick Taylor, Pete Townshend, Petri Walli, Zakk Wylde ja Frank Zappa.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Gibson Musical Instruments (http://www.gibson.com/) (englanniksi)
- Les Paul fani- ja keskustelusivu (http://www.lespaulforum.com) (englanniksi)
- Kitara valmistaja Epiphonen sivut(http://www.epiphone.com) (englanniksi)
- "The Log", Les Paulin prototyyppi (http://invention.smithsonian.org/centerpieces/guitars/noframes/eg08.htm)(englanniksi)
[muokkaa] Lähteet
- Rytmi lehti 2/2005
- Virallinen kotisivu