Kaarlo Sarkia

Wikipedia

Kaarlo Sarkia (Kaarlo Thoedor Sulin) (11. toukokuuta 1902, Kiikka16. marraskuuta 1945, Sysmä) oli suomalainen runoilija ja esteetikko. Hänestä on käytetty myös nimitystä suomalainen Apollo.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tausta

Sarkia syntyi aviottomana piikalikan lapsena vuonna 1902. Äiti oli Aleksandra Maria Sulin, (Tyrvää 18741914), hän kuoli Kaarlon ollessa vasta 14-vuotias. Näin poika joutui pääsääntöisesti isoäitinsa Enna Lindroosin ja isoisänsä Paulu Sulin (myöh. Pajunen), '”Vahalan vaarin” kasvatettavaksi. Vaalimattomista lähtökohdista huolimatta Sarkia menestyi koulussakin ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1923 Tyrvään yhteiskoulusta. Ylioppilaaksi tulon jälkeen hän jatkoi opiskelujaan Helsingin ja Turun ylipistoissa. Turussa opiskellessaan hän tutustui vastaperustetun yliopiston kirjallisuuden professoriin V. A. Koskenniemeen, jonka kirjalliseen piiriin hän liittyi. Tällöin muodostuneet henkilösuhteet olivat myöhemmälle runoilijankutsumukselle hyvin tärkeitä. Hän ei kuitenkaan suorittanut loppututkintoa, vaan ryhtyi kirjailijaksi.

[muokkaa] Tuberkuloosi

Useat aikalaiset sairastivat 1900-luvun alkupuolellakin Suomessa erilaisia tuberkuloosin muotoja, eräs heistä oli Sarkian runoilijatoveri Uuno Kailas. Myös Sarkia sairastui keuhkotuberkuloosiin ja jo nuorena tauti oli oireillut lievänä kaularauhastuberkuloosina, mutta runoilijan iän myötä tauti etenkin keuhkoihin ja muualle hänen ruumiiseensa. Nuoren miehen mieleen vaikuttivat myös kokemukset oman fyysisen minän heikkoudesta ha ruumista kasvavasta sairaudesta. Tästä oli seurauksena ajoittaiset masennukset. Sarkia käsittelikin runoissaan elämän peruskysymyksiä kuten kuolemaan ja ihmisen kärsimystä.

Fil. tri Panu Rajala toteaa esitelmässään[1] , että vaikka keuhkotauti varjosti Sarkian koko elämää, niin parantoloissa vietetyt aja eivät olleet vastenmielisiä runoilijalle, sillä eniten luomistyössään Sarkia kaipasi rauhaa, vapautta ja hellivää hoitua. Kaikkea näinä hän olisi saanut osakseen parantoloissa. Rajalan mukaan potilas näyttää suorastaan paenneen sairauteensa, jotta välttäisi arkeen ja työhön liittyvät ponnitelyt.

Sarkialla oli kuitenkin paremmat mahdollisuudet saada hoitua kuin tavallisella kansalaisella. Hänelle mahdollistettiin terveyden hoitaminen WSOY:n antaman stipendin turvin. Matka Sveitsiin ja Italiaan olivat merkittäviä kokemuksia Sarkan runouden kannalta, mutta siellä hän sai ehkä kokea sitä sosiaalista elämää, jonka kokemiselta hän halusi välttyä kotimassa. Viimeinen parantolamatka Ruotsiin kesällä 1945 jäi hänen viimeiseksi kokemuksekseen. Tällä matkalla tapahtuivat kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, jotka olivat ehkä heikentyneen terveyden syitä tai sitten ne saattoivat nopeuttaa herkän runoilija menehtymistä sairauteensa.

[muokkaa] Homoseksuaalisuus

Sata vuotta siiten eli 1900-luvun alkupuolella homoseksuaalisuus oli vahva tabu. Se oli myöskin vankeudella rangaistu teko. Asiasta joko vaiettiin täydellisesti tai sitten siitä puhuttiin monin kiertoilmaisuin ja jopa meille nykyisille ihmisille oudoilla ja hämärillä tavoilla. Näin on tietenkin myös Kaarlo Sarkian kohdalla. Aikalaiset ja paljon myöhemminkin kirjoittaneet ovat olleet hienotunteisiä runoilijalle ja käsitelleet hänen homoseksuaalisuutaan kovin kierrelleen. Tietenkin Sarkia itse ei juuri missään vaiheessa ilmaissut viehtymyksiään, vaan sulki kaapinovensa tiukasti ja vaikeni asiasta.

Esitelmässään filosofian tohtori Panu Rajala toteaa Sarkian homoseksuaalisuudesta seuraavaa:

"Milloin Sarkia kärsi anomaliasta, sisäisestä ristiriidasta, syyllisyydestä, poikkeavuudesta tai yleensä vain eriasteisesta vieraudesta. Ei voitu suoraan sanoa, että Sarkian syvimmät ongelmat juontuivat ihanteellisesta esteettisyydestä, johon yhdistyi hellittämätön omasta homoseksuaalisuudesta johtuva synnintunto. Myös Sarkian ajoittaista taipumusta hillittömiin nautintoihin tuli kosketella hienovaraisesti[2].

Toisaalta ei ole säilynyt todisteita asiasta, mutta jotkut asiat ovat siten, että ne vaan tiedetään.

Tämä on aiheuttanut, että Kaarlo Sarkiasta on muodostunut eräänlainen myyttinen legenda, jonka elämästä ja siihen liittyvistä asioista esitetään paljon huhupuheita. Jo aiemmin mainitussa artikkelissaan Rajala tuo esille ainakin kolme vakavampaa Sarkia suhdetta, jotka olisivat voineet olla jopa seksuaalisiakin. Tunnetuin lienee suhde Uuno Kailakseen. Siitä on myös niukalti tietoja Kailaksen papereissa. Toisaalta matkat ulkomaille olivat tässäkin asiassa henkireikä niin Sarkialle kuin myös muille suomalaisille.

[muokkaa] Runous

Kaarlo Sarkia julkaisi elinaikanaan vain neljä erillistä runokokoelmaa, jotka vielä vuonna 1944 julkaistiin koottuina runoina. Omien runojensa ohella hän ehti kääntää runsaasti, etenkin ranskalaista ja italiankielistä runoutta. Hänen runoherkissä käsissään kääntyivät esimerkiksi François Villon, Pierre de Ronsard, André Chénier, Giacomo Leopardi, Victor Hugo, Charles Leconte de Lisle, Charles Baudelaire, Giosué Carducci, Sully Prudhomme, José-Maria de Heredia, Giovanni Pascoli, Émile Verhaeren, Jean Moréas, Gabriele D'Annunzio, Paul Fort, comtesse de Noailles, Arthur Rimbaud.

Sarkialla on sanottu olleen suomenkielisistä runoilijoita täydellisimmän kielentajun. Hän saattoi luoda harmonian tunnelman vain sanojen asunmerkityksen ja runosäkeiden poljennon avulla. Sarkan sanotaankin lausahtaneen ”Minun suurin onneni on se, että saan runoilla suomeksi.” Mutta kuten runokäännöksistä huomataan, niin Sarkialla on ollut hyvä kielentaju, sillä hänen opettajanaan oli toiminut sveitsiläissyntyinen apteekkarinrouva, jonka kaunista ranskankielen ääntämystä Sarkia ihaili.

Kuten yleensä luovaa työtä tekevät henkilöt, niin Kaarlo Sarkiakin imi voimakkaasti vaikutteita. Aluksi kyse oli luonnollisesti asuinpaikkakunnasta, sillä sata vuotta sitten tavalliset ja vähätuloiset ihmiset eivät juuri matkustelleet, eivät edes naapurikaupunkiin. Vielä aikuisenakin Sarkia saattoi pohtia vaikutuksia näkemyksiinsä: ”…näkemyksen laajuus ja suuripiirteisyys - runoilun kannalta välttämättömiä seikkoja - puuttuvat minulta. Tunnen ahtaitten rajojen puristavan itseäni, en uskalla, en jaksa lähteä lentoon. Pieni elämä, pienet itsekkäät tunteet ja tunnelmat ovat minun piiriini kuuluvaa hyvää.”< ref>Em. Panu Rajalan esitelmä.</ref> Joskaan runoilijaksi heittäytyminen, joka oli nuorelta mieheltä varmaankin suuri valinta, ei aina ollut helppoa. Taloudelliset vaikeudet ja velkojen maksu vaivasivat suuresti herkkää ihmistä. Kuitenkin nuorella ja komealla Sarkialla oli taipumus elää suureellisesti ja näyttävästi, voidaan sanoa että hän oli aikansa dandy, sillä hänen kirjeissään ja joskus jopa tuotannossa tulee esiin narsistisia piirteitä.

Suomentajana Sarkia oli menestyksekäs ja eritoten hänen Arthur Rimbaud’n runon Le Beateau ivre eli humaltunut venhe saavutti jakamattoman tunnustuksen ja suuren suosion. Teoksen ovat ”yrittäneet” kääntää Tuomas Anhava nimella Juopunut pursi” sekä Einari Aaltonen nimellä ”Känninen paatti”. Kuitenkin Sarkia saavutti runon oikean rytmin, saman jolla vene heilahtelee aalloilla kuin jupunut ikään.

Sarkia sai runouteensa paljon vaikutteita käännöstyöstään, joka oli hyvin monipuolista, mutta myös matka ulkomaille olivat hänen ohelmassaan jo varhain. Panu Rajana toteaakin esitelmässään:

”Sarkia matkaili Berliinissä ja Sveitsissä kohta ylioppilaaksi tultuaan, ja kypsän mestaruutensa aikoihin 1930-luvun lopulla hän oleskeli pitkään Italiassa kustantajansa WSOY:n stipendin turvin. Hän seurasi heikosti poliittisia tapahtumia, viittasi kintaalla talonpoikaismarssille kotimaassa, mutta haltioitui Rooman espanjalaisilla portailla pitämään improvisoidun palopuheen Mussolinia ja Italian fascisteja vastaan.
Puhe johti pidätykseen ja kuulusteluun, mutta "syyntakeeton ja haihatteleva" suomalainen vapautettiin jatkoseuraamuksista”.[3].

Eräs ajankohtaan nähden poikkeuksellinen aihepiiri Sarkian runoudessa olivat pohdinnat pahuudesta ja hyvyydestä korostunut pasifismi ja ajatus kaikkien ihmisten välisestä veljeydestä. Tämä saattoi olla nuoren Sarkian kokeman kansalaissodan seurausta kuin myös 20-luvulla suoritetun asepalvelun vaikutusta. Varsinkin viimeisessä, toisen maailmansodan myllertäessä maailmaa, syntyneessä runkokokoelmassaan Sarkia käsittelee ihmisen kovaa kohtaloa ja osaa maailmassa.

Sarkia oli tunnustettu ja arvostettu lyyrikko jo elinaikanaan, Kuitenkin hänen varhainen kuolemansa teki hänestä eräänlaisen muoti-ilmiön. Tosin modernismi teki tuloaan ja sai näin vaikutuksellaan myös säetaituri Sarkian painimaan taka-alalle. Kuitenkin vuosisadan loppu koki eräänlaisen Sarkia renessanssin, sillä esimerkiksi Erik Bergman, Kaj Chydenius, Petri Laaksonen ja monet muutkin sävelsivät hänen kirjoittamiaan runoja.

[muokkaa] Palkinnot

  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1931 ja 1943.
  • Aleksis Kiven rahaston palkinto 1938.
  • SKS:n palkinto 1939, 1945.

[muokkaa] Teokset

  • Kahlittu. WSOY, 1929
  • Velka elämälle, WSOY, 1931
  • Unen kaivo, WSOY, 1936
  • Kohtalon vaaka, WSOY,1943
  • Runot 1944, WSOY, (Kootut)

[muokkaa] Lähteet

  • Hiisku, Aune; Kaarlo Sarkia, uneksija ja kilvoittelija (1972) WSOY.
  • Rajala, Panu; Kaarlo Sarkian arvoitus. Esitelmä pidetty Vammalan Vanhan Kirjallisuuden päivien Sarkia-seminaarissa 30.06.2002.[2].

[muokkaa] Tietoja muualla

  • Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon (1947) WSOY, sivut 231-252.
  • Magnus Björkenheim: Kaarlo Sarkia (1952) WSOY.
  • Unto Kupiainen: Suomalainen lyriikka Juhani Siljosta Kaarlo Sarkiaan (1965) WSOY.
  • Matti Kurjensaari: Veljeni merellä myrskyävällä, muotokuvia muistista (1966) WSOY.
  • Sirpa Lustig: Kaarlo Sarkia tutkimuksen ja kritiikin kohteena (1978) Turun yliopisto.
  • Hannu Launonen: Suomalaisen runon struktuurianalyysiä: tutkimus (1984) SKS.
  • Pirjo-Riitta Junnila: Kaarlo Sarkian alkutuotannon runojen riimit ja niiden merkityksen suhde runojen merkityssisältöön (1985) Helsingin yliopisto.
  • Marjut Ahola: Kaarlo Sarkian runojen adjektiivinen sanasto (1990) Jyväskylän yliopisto.
  • Taru Kivineva: Antiteesit Kaarlo Sarkian runokokoelmassa "Kohtalon vaaka" (1998) Helsingin yliopisto.
  • Martti Hangaslahti, Sarkia maisemia, 1984
  • SKSn kirjalilija käsittelevä sivu
  • multivisio Kaarlo Sarkiasta
  • Sarkiaseuran nettisivut

[muokkaa] Viitteet

  1. Esitelmä pidetty Vammalan Vanhan Kirjallisuuden päivien Sarkia-seminaarissa 30.06.2002.[1].
  2. Em. Panu Rajalan esitelmä.
  3. Em. Panu Rajalan esitelmä.