Kaarle Knuutinpoika Bonde
Wikipedia
Kaarle Knuutinpoika Bonde (1408/1409 – 15. toukokuuta 1470) oli Ruotsin kuningas kolmeen otteeseen (1448–1457, 1463–1465 ja 1467–1470) ja Norjan kuningas 1449–1450. Ruotsin kuninkaana hänet tunnetaan myös nimellä Kaarle VIII ja Norjan kuninkaana nimellä Kaarle I.
Kaarle Knuutinpojasta tuli väliaikainen valtionhoitaja 1438 kun kuningas Eerik Pommerilainen menetti otteensa Ruotsista ns. Engelbrektin kapinan seurauksena. Kaarlen valtionhoitajakaudella tapahtui Suomessa Davidin kapinaksi kutsuttu talonpoikaiskapina. Valtionhoitajakausi päättyi 1440 kun tanskalaiset vaihtoivat unionikuninkaan Eerik Pommerilaisesta tämän sisarenpoikaan Kristofer Baijerilaiseen, josta tuli myös Ruotsin kuningas.
Kaarle sai korvaukseksi vallan luovuttamisesta Kristoferille läänityksikseen mm. Suomen läntisiä alueita ja siirtyi aluksi pitämään hoviaan Turun linnaan. Pian Kristofer katui lupauksiaan ja painosti Kaarlea luovuttamaan Turun linnan. Kaarle siirtyi nyt Viipurin linnaan, jossa hän piti itsenäistä, Kristoferista piittaamatonta hovia halliten suurta osaa Suomesta ja harjoittaen omaa ulkopolitiikkaa suhteessa muiden muassa Novgorodiin, Hansaan ja Baltiaa hallinneeseen saksalaiseen ritarikuntaan.
Kristoferin kuollessa vuonna 1448 hänellä ei ollut perillistä, mikä johti ongelmiin Kalmarin unionin hallinnasta. Tanskassa unionikuninkaaksi valittiin syyskuussa 1448 Oldenburgin kreivi Kristian, mutta Ruotsissa oli sitä ennen ehditty kuninkaaksi nimittää Kaarle, jonka voittoa vaaleissa avitti hänen paikalle tuomansa suuri sotajoukko. Ruotsissa muistettiin vielä Kristoferin vaali, jonka tanskalaiset olivat suorittaneet omin päin kysymyttä ruotsalaisilta, ja nyt Ruotsissa haluttiin myös ruotsalainen unionikuningas.
Kaarle kruunattiin 1449 Norjan kuninkaaksi mutta hän joutui luovuttamaan kruunun Kristianille jo seuraavan vuonna. Riitaa unionikuninkuudesta ei saatu sovittua ja vuodesta 1451 Tanska ja Ruotsi olivat sodassa keskenään. Sota oli tuhoisa ja Kaarlea alettiin vastustaa myös Ruotsissa. Erityisesti Kaarlea vastaan asettui kirkko, joka vastusti Kaarlen kuninkuuden vahvistamispyrkimyksiä ja kuninkaanvaalissa hävinnyt Oxenstierna-Vaasa-suku. Vuonna 1457 syntyi kapina, jonka johtomiehiä olivat arkkipiispa Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja Eerik Akselinpoika Tott. Kaarle pakeni Danzigiin, ja edellä mainituista tuli hetkeksi valtionhoitajia.
Kristian kutsuttiin Ruotsin kuninkaaksi, kuninkaanvaali pidettiin 1457 Turussa ja vähän myöhemmin Tukholmassa ja Kristianista tuli Ruotsin kuningas. Hän joutui kuitenkin vuonna 1463 ristiriitaan entisen tukijansa arkkipiispa-Jönsin kanssa, koska tämä lupasi omin päin Uplannin talonpojat vapaaksi uusista veroista. Arkkipiispa vangittiin, mikä johti tämän sukulaisten kapinaan, ja Kristian joutui 1464 pakenemaan Tanskaan.
Arkkipiispan tukijat kutsuivat Kaarlen Danzigista takaisin kuninkaaksi. Suuri osa ylimystöstä (mm. Turun piispa) ei kuitenkaan tunnustanut Kaarlen kuninkuutta ja hän joutui syrjään vain puolisen vuotta kestäneen toisen kautensa jälkeen. Vuonna 1467 valtionhoitaja Eerik Akselinpoika Tott, joka oli kääntynyt Kaarlen tukijaksi, järjesti Kaarlen vielä kerran kuninkaaksi tämän elämän kolmeksi viimeiseksi vuodeksi.
[muokkaa] Jälkimaine
Kuningas Kaarle Knuutinpoika edusti Ruotsin historian unionivaiheessa ruotsalaista itsenäisyyttä ja separatismia. Seuraavalla vuosisadalla pohjoismainen unioni lopulta romahti kokonaan, ja Kaarlea muistettiin eräänä kansallishengen esikuvana.
Hänen tyttärensä pojantytär Kristiina Gyllenstierna naitettiin vuonna 1511 nuorelle Sten Svantenpojalle, josta vuonna 1512 tuli valtionhoitaja (Sten Sture nuorempi). Avioliitto oli sekin osaltaan tarkoitettu vahvistamaan Stenin asemaa, josta huhuttiin että hänestä saatettaisiin tehdä kuningas. Sten Sturen valtionhoitajuus perustui samaan isänmaallisuuteen ja itsenäisyyshenkeen kuin Kaarlen hallitsijakausi.
Kaarlen jälkeläiset eivät perineet kruunua tai valtakuntaa ennen kuin vasta paljon myöhemmin: tiettävästi ensimmäinen hänen kuninkaaksi päässyt jälkeläinen oli vuonna 1863 Tanskan (Kaarlen perivihollismaan) valtaistuimelle noussut Kristian IX, joka polveutui Kaarlesta isoisoäitinsä, Holstein-Beckin herttuattareksi avioituneen kreivitär Frederikke af Dohnan kautta. Suomea valtansa merkittävänä tukijalkana pitäneen Kaarlen jälkeläisistä tsaari Nikolai II nousi vuonna 1894 Suomen suuriruhtinaaksi, jolloin Kaarlen jälkikasvu palasi eräässä muodossa taas hallitsemaan Suomea.
[muokkaa] Katso myös
Edeltäjä Eerik Pommerilainen kuningas |
Ruotsin valtionhoitaja 1438–1440 |
Seuraaja Kristofer Baijerilainen kuningas |
Edeltäjä Pentti Jönsinpoika Oxenstierna ja Niilo Jönsinpoika Oxenstierna valtionhoitaja |
Ruotsin kuningas Ensimmäinen kausi 1448–1457 |
Seuraaja Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja Eerik Akselinpoika Tott valtionhoitaja |
Edeltäjä Kristofer Baijerilainen |
Norjan kuningas 1449–1450 |
Seuraaja Kristian I |
Edeltäjä Kristian I |
Ruotsin kuningas Toinen kausi 1464–1465 |
Seuraaja Kettil Kaarlenpoika Vaasa valtionhoitaja |
Edeltäjä Eerik Akselinpoika Tott valtionhoitaja |
Ruotsin kuningas Kolmas kausi 1467–1470 |
Seuraaja Sten Sture vanhempi valtionhoitaja |