Inkeri

Wikipedia

Tämä artikkeli käsittelee maantieteellistä aluetta. Inkeri on myös naisen etunimi.
Inkeri
lippu vaakuna
Inkerin luterilaiset seurakunnat n. vuonna 1925
Suurenna
Inkerin luterilaiset seurakunnat n. vuonna 1925

Inkeri eli Inkerinmaa (viroksi Ingeri, ruots. Ingermanland, ven. Ižorskaja zemlja) on alue Venäjän federaatiossa, Pietarin ympäristössä. Se ulottuu Suomen entiseltä rajalta Viron rajalle muutoin rajoittuen Laatokkaan, Lavaojaan ja Laukaan jokeen, ja sen pinta-ala on noin 15 000 neliökilometriä.

Inkeri oli historiallisesti itämerensuomalaisen väestön asuttama ja oli vuodesta 1617 aina 1700-luvun alkuun Ruotsin vallassa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Inkeriä asuttivat ensimmäisellä vuosituhannella itämerensuomalaiset ja slaavit ja sitä käyttivät varjagit kulkureittinään. Inkerissä 1900-luvulla eläneistä kieliryhmistä eräänä ensimmäisenä pidetään Virosta tulleita vatjalaisia, joiden tiedetään asuneen alueella ainakin 1000-luvulta. Inkerikot ovat eläneet alueella ainakin 1100-luvulta. Keskiajan lopulta ja etenkin Pietarin kaupungin perustamisen jälkeen alue on venäläistynyt. Ruotsin suurvalta-aikana Inkerinmaan alkuperäisväestöä korvattiin myös Suomesta tuodulla väestöllä, jotka ovat ns. inkeriläisten esi-isiä. Nykyään valtaosa asukkaista on venäläisiä ja muita entisen Neuvostoliiton kansalaisia, inkerikkojen ja inkeriläisten ollessa marginaalivähemmistö, ja vatjalaisten jo käytännössä kuoltua sukupuuttoon.

Inkerin asukkaat omaksuivat ortodoksisen kristinuskon 1200-luvun alkupuolella. He taistelivat Novgorodin ruhtinas Aleksanterin puolella sodassa Ruotsia vastaan vuonna 1240. Lisänimen Nevski saanut Aleksanteri liitti Inkerinmaan osaksi itäistä kulttuuripiiriä. Ruotsalaiset kilpailivat Novgorodin kanssa ja perustivat 1300 lyhyaikaisen Maankruunun linnan nykyisen Pietarin paikalle. Kalparitarit miehittivät länsiosaa ja perustivat Kaprion linnan. 1478 Venäjä liitti Inkerin itseensä, mutta alueesta käytiin taisteluja 1500-luvulla. Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Ruotsi sai Inkerin itselleen ja ryhtyi luterilaistamaan aluetta.

Inkeri kuului Ruotsin kuningaskuntaan aina vuosiin 17021703, jolloin Pietari Suuri valloitti sen ja aloitti Pietarin, uuden pääkaupungin, rakentamisen. Suomi ja Inkeri palautuivat saman valtion osiksi vuosina 18091917, jolloin molemmat olivat Venäjän keisarikunnan osia. Inkeri ei tosin Venäjän vallan aikana ollut osa Suomen suuriruhtinaskuntaa, mutta Inkerinmaan nimellisestä herttuasta tehtiin Nikolai I:n tahdosta Suomen kansalainen.

Venäjän vallankumouksen aikaan Inkerissä heräsi itsenäisyysliike, joka vaikutti erityisesti Pohjois-Inkerissä. Suomalaiset tekivät yhdessä virolaisten ja valkoisten venäläisten kanssa retkiä Inkeriin, jotka olivat osana heimosotia. Pohjois-Inkeri mm. julkaisi omaa postimerkkiä. Inkerin asioiden hoitaja heimopolitiikan aikoina oli Inkerin Väliaikainen Hoitokunta. Pohjois-Inkerissä oli muutaman kylän itsehallintoalue, joka tunnettiin nimellä Kirjasalon tasavalta. Tarkoituksena oli liittää Pohjois-Inkeri Suomeen ja Länsi-Inkeri Viroon, mutta Tarton rauhassa 1920 Inkeri jäi osaksi Neuvosto-Venäjää, joka lupasi alueelle kulttuuriautonomian, jota ei kuitenkaan pantu toimeen.

[muokkaa] Väestö

Inkerin alkuperäisväestöä ovat vatjalaiset ja karjalaisperäiset inkerikot. 1600-luvulla Inkeriin siirtyi suuri määrä suomalaista luterilaista väestöä. Useimmiten käsitteellä "inkeriläiset" viitataan näihin inkerinsuomalaisiin.

Nämä asukkaat hävitettiin Inkeristä Neuvostoliiton aikana. Jo vuoden 1917 vallankumouksen aikana Suomeen siirtyi 4 000 pakolaista. Maailmansotien välillä, mm. Stalinin vainojen aikana, inkeriläisiä karkotettiin Neuvostoliiton kaukaisille alueille. 63 000 ihmistä pakeni Suomeen toisen maailmansodan aikana, mutta Stalin vaati heidät takaisin vuonna 1944. Suurin osa myös tästä väestöstä teloitettiin epäluotettavina tai karkotettiin mm. Kazakstaniin ja Siperiaan. Näillä alueilla vieläkin asuu pieniä inkeriläisvähemmistöjä. Lopuista, mukaan lukien joistain Stalinin vallan jälkeisistä paluumuuttajista, tuli vähemmistö venäläisten siirtolaisten tieltä. Neuvostoliiton romahduttua vuonna 1991 jäljelle jääneiden inkerinsuomalaisten on sallittu muuttaa Suomeen. 1990-luvulta lähtien Suomesta on myös tuettu muun muassa kirkollisia toimintoja ja vanhusten terveydenhuoltoa Inkerissä.

[muokkaa] Inkerin pitäjät ja kylät

[muokkaa] Pohjois-Inkeri

Vaskela
Muurila
Murja
Rahja
Revonnenä
Matoksi

[muokkaa] Etelä-Inkeri

Hattula
Naasila

[muokkaa] Vanhat inkeriläiset seurakunnat

  • Klobitsa
  • Korpiselkä
  • Loppi
  • Narvan inkeriläiset
  • Novabura
  • Tääkkeli
  • Unaditsa

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Karttoja

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Inkeri: Historia, kansa, kulttuuri, toimittaneet Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo vuonna 1991. ISBN 951-717-668-6, Suomalaisen kirjallisuuden seura.
  • Pietari ennen Pietaria, Saulo Kepsu. ISBN: 9517178042 / 951-717-804-2


Inkerin pitäjät
Inkere | Jaama | Järvisaari | Haapakangas | Hatsina | Hevaa | Hietamäki | Kaprio | Kattila | Keltto | Kolppana | Koprina | Kupanitsa | Lahti | Lempaala | Liissilä | Markkova | Miikkulaisi | Moloskovitsa | Narvusi-Kosemkina | Novasolkka | Pyhä Maria | Pähkinälinna | Ropsu | Rääpyvä | Saari | Serepetta | Siestarjoki | Skuoritsa | Soikkola | Spankkova | Toksova | Tuutari | Tyrö | Valkeasaari | Venjoki | Viron Inkeri | Vuole