Hakkapeliitat

Wikipedia

Hakkapeliitat olivat Ruotsin armeijassa 30-vuotisen sodan aikana palvelleita suomalaisia ratsumiehiä. Nimi tulee perinteisen suomalaisen käsityksen mukaan hyökkäyskomennosta "Hakkaa päälle." Vaihtoehtoinen etymologia nimelle on viron kielen "hakka peale", joka tarkoittaa yksinkertaisesti johonkin ryhtymistä.

Hakkapeliitat olivat alun perin talonpoikaisratsuväkeä. Hakkapeliitat ratsastivat suomenhevosilla. Vähitellen hakkapeliitoiksi alettiin Suomessa kutsua kaikkia 30-vuotiseen sotaan osallistuneita. Aseinaan heillä oli kaksi ratsupistoolia ja miekka. Lisäksi varusteina saattoi olla kypärä, nahkahaarniska (költeri) tai teräksinen rintahaarniska, kyrassi.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Hakkapeliittojen taktiikka

Tuon ajan taisteluille tyypillisesti ratsuväki oli suojassa jalkaväen takana, josta se ratsasti taistelun alussa joukkojen eteen ja ampui pistooleilla laukaukset joko jalkaväkeä tai vihollisen ratsuväkeä kohden. Tämän jälkeen yleisesti hyväksi katsotun tavan mukaan ratsuväki ratsasti lataamaan pistoolinsa ja toisti hyökkäyksen. Taistelun aikana ratsuväki harrasti häirintää ampumalla vihollisen joukkoja, pyrki koukkaamalla murtamaan linjoja sekä vastasi vihollisen ratsuväen yrityksiin häiritä.

Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa II Adolf muokkasi sekä jalkaväen että ratsuväen taistelutaktiikkaa. Hän myös uudisti merkittävästi tykistöä. Jalkaväen ja tykistön uudistuksissa hän mukaili Hollantia. Näiden kolmen aselajin yhteistoiminta muodostui onnistuneeksi yhdistelmäksi, erityisesti ensimmäisessä taistelussa Breitenfeldissä.

Hakkapeliitat eivät sinällään eronneet ruotsalaisratsuväestä taistelutaktiikaltaan, vaan he toimivat annettujen ohjeiden sekä harjoitellun taktiikan mukaisesti, jossa ensin linjaan sijoitettu (yleisesti ottaen palkkasotilas-)jalkaväki ampui vihollisen neliömäiseen muodostelmaan sijoitettua jalkaväkeä huomattavasti suuremmalla tulivoimalla. Tykistö yhtyi tähän vihollista kevyemmillä eli nopeammin ampuvilla yksiköillä murtaen tehokkaasti vihollisen neliömäisen muodostelman moraalin ja kyvyn torjua ratsuväen rynnäkkö. Tämän jälkeen Ruotsi-Suomen ratsuväen, sekä hakkapeliittojen että karoliinien, oli helppo murtaa heikentynyt vihollinen raivokkaalla rynnäköllä, jossa hevostakin käyettiin aseena.

Useissa tilanteissa hakkapeliitat pyrkivät heti alussa vihollisen ratsuväen kanssa lähitaistelukontaktiin. Usein rynnäkkö ja yhteislaukaukset riittivät ajamaan vihollisen ratsuväen pakoon. Hakkapeliittojen rynnäkkö oli musertava ja se usein "ratkaisi" taistelun. He osoittautuivat myös kykeneviksi taistelemaan raskaammin varustettuja keisarillisia kyrassieereja vastaan. Hakkapeliitat sulautuivat lopulta Ruotsin armeijan muuhun ratsuväkeen 1600-luvun lopulle tultaessa.

Hakkapeliitat olivat ensimmäinen joukkotyyppi, joka käytti suomenhevosta taistelussa. Suomenhevosessa yhdistyvät kylmä- ja lämminverihevosten hyvät ominaisuudet; vaikka suomenhevonen ei ole yhtä nopea ja ketterä kuin lämminverihevoset, se on hyvin sitkeä eikä väsy helposti.

[muokkaa] Väenotosta

Perinteisen ruotsalaisen tavan mukaisesti talollinen saattoi rekisteröidä miehen kruunun ratsupalvelukseen. Hänen täytyi toimittaa miehen lisäksi ainakin hevonen ja sotilaan varustus, erään tiedon mukaan myös vuotuinen määrä hevosen rehua. Vastavuoroisesti hän sai verovapauden, historian ajankohdasta riippuen joko tilapäisesti (ratsupalveluksen ajaksi) tai myöhemmin perinnöllisesti. Tämä oli tapa päästä Ruotsi-Suomessa alimpaan aatelisluokkaan eli rälssiin. Talollisesta siis tuli rälssimies, joka kääntyy tarkoittamaan "vapaata miestä". Tuon ajan suomalainen ratsuväki muodostettiin tällaisilla väenotoilla toisin kuin jalkaväki, joka otettiin pakko-otoilla niinkutsutuista ruoduista. Ratsupalvelukseen miehen lähettänyttä taloa kutsuttiin rustholliksi ja järjestelmää ratsutilalaitokseksi.

Useissa tilanteissa miehen rekisteröiminen ratsupalvelukseen ei suinkaan ollut edullista tilallliselle, sillä se tarkoitti yhden mieskuntoisen henkilön poistumista talon töistä. Monesti tämä tarkoitti myös sitä, että isäntä joutui lähtemään itse palvelukseen. Toisaalta useissa tapauksissa tilallinen saattoi löytää sopivan henkilön palkattavaksi ratsuväkeen – tilanne, jonka pohjalta muodostui käsitys siitä, että Hakkapeliitat olisivat olleet köyhää ja maatonta väkeä. Näin oli usein, muttei läheskään aina. Useasti "palkattu" henkilö saattoi olla tuleva vävypoika tai muu poloinen, jolla oli vain vähän vaihtoehtoja kieltäytyä tarjotusta "tilaisuudesta". Myös jalkaväkeen valittu mies saattoi palkata itselleen sijaisen. Tätä järjestelmää kutsuttiin kokonaisuutena sijaissotilasjärjestelmäksi.

[muokkaa] Hakkapeliittojen taistelut

Hakkapeliittoja käytettiin ensimmäisenä Puolan sodan taisteluissa 1600-luvun aikana. Tunnetuimmat hakkapeliittataistelut lienevät Breitenfeld 1631, Lech 1632, Lützen 1632, Nördlingen 1634, Leipzig 1642, Jankau 1645 sekä Lens 1648. Torsten Stålhandske oli Suomessa syntynyt hakkapeliittojen päällikkö ja myöhemmin myös koko ratsuväen kenraali.

[muokkaa] Hakkapeliittojen legenda

Värvättäessä hakkapeliittoja ei tunnettu vielä sillä nimellä, vaan he olivat tavanomaisemmin pelkkää Ruotsi-Suomen ratsuväkeä. Lempinimi liitettiin mukaan vasta Ruotsi-Suomen sotamenestyksen myötä. Hakkapeliitat ovat myöhemmin saaneet romantisoidun maineen sotasankareina, mutta myyttiä on viime aikoina kyseenalaistettu. Hakkapeliitat olivat tunnettuja paitsi rynnäköstään, myös julmuudestaan siviiliväestöä kohtaan. 30-vuotisen sodan ajoilta tunnetaaan katolinen rukous: "A horribile Haccapaelitorum agmine libera nos, Domine." ("Oi herra, pelasta meidät hakkapeliittojen hirvittävältä vihalta.")

Historijoitsijat Eino Jutikkala ja Kauko Pirinen esittävät syyn hakkapeliittojen oletetulle julmuudelle kirjassaan A History of Finland. Suomalaiset sotilaat, myös ratsuväki, palvelivat aiemmin pääosin idässä (mm. Jacob De la Gardien mukana ja tämän isän alaisuudessa). Itärintamalla ei ollut Länsi-Euroopalle tyypillistä palkkasotilaskulttuuria, ja siellä sota kaikkiaan vaati enemmän uhreja sekä oli muutenkin lähempänä nykyaikaista totaalista sotaa. Palkkasotilaskulttuurissa eilisen vihollinen saattoi vangiksi jäätyään hyvinkin olla huomisen uskollinen aseveli. Ruotsi-Suomen armeija sen sijaan oli tottunut siihen, että vihollinen kuului tappaa, eivätkä he itsekään odottaneet sen kummempaa kohtelua. Näin ollen saapuessaan Eurooppaan Ruotsi-Suomen armeija, mukaan lukien suomalainen ratsuväki, kävi aggressiivisempaa sotaa kuin katoliset viholliset. Samaa tapahtui jo Puolan sodan aikana, josta Jutikkala ja Pirinen kertovat esimerkin: puolalainen upseeri oli vankienvaihdon yhteydessä pyytänyt ruotsalaisupseeria olemaan tappamatta kaikki vankeja, "koska me puolalaisetkin olemme kristittyjä". Yleisesti ottaen Kustaa II Adolf ei kuitenkaan hyväksynyt julmuutta siviilejä tai vankeja kohtaan. Vankeja hän tarvitsi värvätäkseen palkkasotilaita omaan armeijaansa ja siviiliväestöä hän nimenomaan saapui Pohjois-Saksan maakuntiin auttamaan.

Ruotsin armeija kolmikymmenvuotisessa sodassa nojasi määrällisesti ennen muuta ulkomaiseen palkkasotilasjalkaväkeen. Ajalle tyypillisesti antautuneet yritettiiin värvätä omaan palvelukseen, yleensä myös onnistuen siinä. Ruotsin hyökätessä Saksaan 1630 jalkaväki oli monikansallista (mm. englantilaisia, skotteja, suomalaisia ja ruotsalaisia), mutta ratsuväki ja tykistö oli Kustaa Adolfille rakkaina aselajeina koottu vain ja ainostaan ruotsalaisista ja suomalaisista, mikä ensimmäisten taistelujen valossa lienee ollut ehdottomasti oikea ratkaisu Ruotsi-Suomen ja protestanttisen leirin kannalta.

Loppujen lopuksi suomalaisten osuus kokonaisvahvuudesta oli pieni, vaikka Suomen väkilukuun nähden armeijaan otettiin miehiä paljon.

[muokkaa] Suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa

"On Pohjolan hangissa meill' isänmaa
sen rannalla loimuta lietemme saa
käs' säilöjä käyttäiss' on varttunut siell'
on kunniall', uskolle hehkunut miel'
Kun ratsujamme Nevan vuossa uitettihin
kuin häihin se ui yli Veikselinkin;
Ja kalpamme kostavan Reinille toi
ja Tonavasta keisarin maljan se joi !"
Kun raunion, tuhkan yli lennetähän,
niin kaviotpa loimun luo säihkyävän'
Joka iskumme hehkuu kuin aamun koi
ja vapauden puolesta säilämme soi!"
- melodia 30-vuotisen sodan ajoilta, nykyiset sanat Zacharias Topelius, 1874

[muokkaa] Lähteet

    [muokkaa] Aiheesta muualla