Ensimmäinen ristiretki
Wikipedia
Ristiretket |
---|
Ristiretket Pyhälle Maalle |
Ensimmäinen ristiretki (1095–1099) |
Toinen ristiretki (1147–1149) |
Kolmas ristiretki (1187–1191) |
Neljäs ristiretki (1202–1204) |
Viides ristiretki (1217–1221) |
Kuudes ristiretki (1228–1229) |
Seitsemäs ristiretki (1248–1254) |
Kahdeksas ristiretki (1270) |
Yhdeksäs ristiretki (1271) |
Pohjoiset ristiretket |
Ristiretket Suomeen |
* Ensimmäinen ristiretki Suomeen (noin 1155) |
* Ristiretki Hämeeseen (1238/1239 tai 1249) |
* Ristiretki Karjalaan (1293) |
Ristiretket Baltiaan |
Muut Ristiretket |
Albigenssiristiretki (1209–1229) |
Lasten ristiretki (1212) |
Ensimmäinen ristiretki käytiin vuosina 1095–1099. Kristityt valtasivat Jerusalemin takaisin kristittyjen hallintaan muslimeilta.
Muslimit valtasivat kristittyjen hallitseman Jerusalemin vuonna 638 Bysantilta osana muslimivaltakunnan laajentamissotia. Paikalliset kristityt alistettiin dhimmeiksi. Turkkilaisten seldzukkien vallattua Jerusalemin 1071 kristittyjen asema heikkeni oleellisesti.[1]
Vuonna 1095 Bysantin keisari Aleksios I Komnenos pyysi apua paavi Urbanus II:lta seldzukkeja vastaan. Urbanus innostui tästä ja alkoi saarnata ristiretkeä Jerusalemin vapauttamiseksi. Ristiretkiaate voidaan katsoa alkaneen vuonna 1095 Paavi Urbanus II:n Clermontin kirkolliskokouksessa pitämän saarnan[2] seurauksena. Saarna sai lähes hurmoksellisen vastaaoton nykyisen Ranskan alueella, jossa ryhdyttiinkin kiivaasti saarnaamaan ristiretken puolesta. Jo vuonna 1096 ristiretkiarmeija pääsi lähtemään. Ristiretkiaatteen kantavana voimana oli taistelu vääräuskoisia turkkilaisia vastaan, kristityille tärkeän Jerusalemin ja sen lähialueiden valtaus sekä paavin toive saada ristiretken avulla yhdistettyä vuonna 1054 jakautunut itäinen ja läntinen kirkko. Ristiretkien taustalla vaikutti myös herännyt laaja pyhiinvaellusliike Jerusalemiin ja pyhiinvaeltajien mukana kulkeneet raportit muslimien väärinkäytösten kohteeksi joutumisesta, jotka aiheuttivat suuttumusta.
Heitä johtivat Flanderin kreivi Robert II, Englannin kuninkaan Vilhelm I:n poika Normandian herttua Robert, Toulousen kreivi Raymond IV. Lothringenin joukkoja johti Bouillonin Godfrey ja hänen veljensä Baudouin. Italian normanneja johtivat Taranton Bohemund ja Hautvillen Tancred.
Heti alkuun syntyi erimielisyyttä siitä, kuka itse asiassa oli ristiretken johtaja. Urbanus oli asettanut oman lähettiläänsä Adhemarin johtoon. Aleksios oli myös hyvin huolestunut, kun suuri ristiretki-armeija saapui Konstantinopolin ulkopuolelle. Hän vaati, että kaikki johtajat vannoisivat uskollisuuttaan keisaria kohtaan ja palauttaisivat takaisin kaikki turkkilaisten Bysantilta valloittamat maat.
Nikea vallattiin vuonna kesäkuussa 1097 ja joukot etenivät Antiokiaan ja valtasivat sen piirityksen jälkeen 3. kesäkuuta 1098. Bohemund vaati kaupungin itsellensä ja perusti Antikian ruhtinaskunnan. Tätä ennen Baudouin oli vienyt omat joukkonsa Edessaan jonka hän valtasi ja perusti Edessan kreivikunnan.
Suurin osa armeijasta jatkoi matkaansa Jerusalemiin joka vallattiin 15. heinäkuuta 1099. Heti valtauksen jälkeen ristiretkeläiset tekivät Jerusalemissa massamurhan, jossa tapettiin kaikki kiinnisaadut kaupunkilaiset. Godfrey oltaisiin kruunattu Jerusalemin kuninkaaksi, mutta hän kieltäytyi ja otti vain arvonimen Advocatus Sancti Sepulchri ("Pyhän haudan vartija"). Godfreyn kuoltua hänen veljensä Baudouin kruunattiin kuninkaaksi vuonna 1100.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Moshe Gil (1992): A history of Palestine, 634-1099, Cambridge University Press, ISBN 0-521-40437-1
- ↑ Medieval Sourcebook: Urban II (1088-1099): Speech at Council of Clermont, 1095, Five versions of the Speech
[muokkaa] Katso myös