Etelä-Venäjän armeija
Wikipedia
Etelä-Venäjän armeija oli yksi Venäjän väliaikaista hallitusta edustava ja bolševikkeja ja Ukrainan itsenäisyysliikettä sekä saksalaisia vastaan taisteleva Venäjän valkoisista armeijoista.
Se epäonnistui hyökkäyksessään Moskovaan 1919, minkä jälkeen sen vaikutus Venäjän sisällissotaan jäi marginaaliseksi. Sillä oli kuitenkin merkitystä Ukrainan tilanteeseen lähinnä Harkovan bolševikkihallinnon vastustajana, mikä toisaalta helpotti Ukrainan kansantasavallan asemaa bolševikkeja vastaan, mutta toisaalta esti sitä laajentamasta valtaansa Itä-Ukrainaan.
Etelä-Venäjän armeijaa komensivat Denikin ja hänen seuraajansa Wrangel ja sen rippeet jouduttiin lopulta evakuoimaan Krimiltä Konstantinopoliin marraskuussa 1920.
Muita vastaavanlaisia armeijoita olivat Neuvosto-Venäjän interventioon liittyen amiraali Aleksandr Koltšakin johtama Siperian armeija, minkä tarkoituksena oli kukistaa neuvostovalta hyökkäämällä Kaukoidästä Siperian kautta Moskovaan. Kenraali Nikolai Judenitšin komentama luoteisarmeija puolestaan pyrki Petrogradin (Pietarin) neuvostovallan kukistamiseen. Luoteisarmeija toimi lähinnä Suomenlahden eteläpuolelta Baltiasta.
Nikolai Judenitšin tuttu Venäjän armeijasta, Mannerheim, pyrki 1919 saamaan presidentti Ståhlbergin liittymään Judenitšin Petrogradin vastaiseen operaatioon, jotta Venäjän valkoinen hallinto tunnustaisi Suomen itsenäisyyden ja jotta Suomen Entente-mielinen suuntaus vahvistuisi Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan. Lenin kirjoitti tuolloin päiväkirjoihinsa arvelevansa Petrogradin kaatuvan, mikäli kenraali Mannerheim hyökkää kannaksen suunnasta. Mutta Ståhlberg ei suostunut tähän ja Petrograd piti puolustuksensa.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Kenraali Wrangelin muistelmat on ranskankielisestä alkuperäisteoksesta Mémoires du général Wrangel (Pariisi, 1930) Simo Hämeen-Anttilan kääntämä ja Kariston ensin 1930 kustantama ja toisen kerran 1989 painama muistelmakirja Etelä-Venäjän armeijan toiminnasta Denikinin komentajakauden jälkeen sen viimeisen komentajan Pjotr Wrangelin aikana. Kirjasta ilmenee Wrangelin näkemys siitä, että asevelvollisuuden käyttöönotto Neuvosto-Venäjällä ja ulkomaisten joukkojen osallistuminen taisteluihin aiheutti sen, että vallankumouksellisen puna-armeijan taistelu sai vähitellen yleisessä mielipiteessä kansallisen sodan piirteitä, mitkä vaikuttivat interventiojoukkojen tappioon. Kirja on käännetty 1999 venäjäksikin nimellä "Valkoinen asia" Белое Дело, переиздание: П.Н. Врангель. Москва, 1999. часть I
- Kenraali Wrangelin muistelmat, Pjotr Nikolajevitsh Wrangel, kääntäjä Simo Hämeen-Anttila, Karisto, Hämeenlinna, 1930, Karisto, Hämeenlinna, 1989, 2, painos, ISBN 951-23-2639-6 (sid.), 344 sivua, 16 kuvasivua
- Kirjastoluokat Suomessa: 971.1, 99.1, 99.12, 99.13, 99.139 ja 99.2
- Kenraali Wrangelin muistelmat kirjastoissa
- Hiljaa virtaa Don (kaunokirjallinen), Mihail Šolohov
- WSOY; 1956 (1. painos), 1958 (2. painos), 1964 (3. painos), 1965 (4. ja 5. painos)
- 1967 (6. painos), 1976
- Hiljainen Don, Mihail Šolohov suomentanut Elias Siippainen
- Smia, Lokakuu-sarja II; 1944 (samasta kirjasta kuin edellä suomennettu)
- Valkokaarti (kaunokirjallinen), Mihail Bulgakov