Jean-Luc Godard
Wikipedia
Jean-Luc Godard (3. joulukuuta 1930, Pariisi) on ranskalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, niin sanotun ranskalaisen uuden aallon elokuvan keskeisimpiä vaikuttajia.
Porvarilliseen protestanttiseen sveitsiläis-ranskalaiseen perheeseen syntynyt Godard eli nuoruutensa viettämällä boheemia elämää samoihin elokuvakerhoihin kuuluneiden Jacques Rivetten ja Eric Rohmerin kanssa. Nämä olivat myös Godardin kanssa perustamassa elokuvalehteä Gazette du cinéma, jota julkaistiin muutama numero. He jatkoivat sittemmin kirjoittamalla elokuvakritiikkia lehteen Cahiers du cinéma ja tekivät lyhytelokuvia.
Godard sai läpimurtonsa elokuvaohjaajana heti ensimmäisellä pitkällä elokuvallaan Viimeiseen hengenvetoon (À bout le souffle, 1960), jota pidetään François Truffautin 400 kepposen (Les quatre cents coups, 1959) rinnalla ranskalaisen uuden aallon pelinavauksena. Tyylillisesti Godard oli kuitenkin Truffautin vastakohta: siinä missä Truffaut pelasi konventioiden piirissä, Godard käytti paljon kokeellisia elementtejä elokuvissaan, erityisesti vieraannuttamisefektejä. Godard teki 1960-luvulla tuotteliaasti elokuvia, jotka kattoivat useita genrejä: Pieni sotilas (Le petit soldat, 1963) oli sotaelokuvaa, Alphaville (1965) sci-fiä, Hullu Pierrot (Pierrot le fou, 1965) luetaan rikoselokuvan piiriin ja Nainen on aina nainen (Une femme est une femme, 1961) on Godardin musikaali.
1960-luvun loppupuolella poliittisuus alkoi tulla yhä selvemmin esiin Godardin elokuvissa, erityisesti alkaen elokuvista Made in USA (Made in U.S.A., 1966) ja Kiinatar (La chinoise, 1967). Viikonloppu (Week End, 1967) oli tästä äärimmäisin esimerkki: elokuvan konventiot täydellisesti tuhonnut kokoelma sketsejä, joka kritisoi kulutusyhteiskuntaa ja porvarillisuutta. Godard siirtyi hetkeksi kokonaan poliittisen elokuvan piiriin, kun hän perusti sosialistisen elokuvaryhmän Dziga-Vertov yhdessä ohjaaja Jean-Pierre Gorinin kanssa. Godard tuotti tästä lähtien elokuvia, jotka eivät olleet pelkästään poliittisia, vaan myös äärimmäisen kokeellisia. Godardin ns. poliittinen kausi jatkui 1970-luvun alkupuolelle, jolloin hänen yhteistyönsä Dziga-Vertov-ryhmän kanssa hiipui.
1970-luvulla Godard jätti filmin, ja perusti videostudion pieneen Grenoblen kylään. Yhdessä Anne-Marie Miévillen kanssa hän teki useita videoproduktioita televisiolle, joista Numéro deux (1975) on ehkä tunnetuin. Godard palasi filmin ja teatterielokuvien pariin vuonna 1980. Tällöin syntyi elokuvia kuten Pelastukoon ken voi (Sauve qui peut, 1980) ja katolisuutta kohtaan herännyttä myöhäistä kiinnostusta heijastava Etunimi Carmen (Prénom Carmen, 1984).
Velkansa Godardille ovat ohjaajista tunnustaneet esimerkiksi Robert Altman, Martin Scorsese ja Quentin Tarantino.
[muokkaa] Filmografia (osittainen)
- Viikonloppu (elokuva) (Week End, 1967)
- Kiinatar (La chinoise, 1967)
- Aviovaimo Pariisissa (2 ou 3 choses que ja sais d'elle, 1967)
- Made in USA (Made in U.S.A., 1966)
- Maskuliini feminiini (Masculin, féminin: 15 faits précis, 1966)
- Hullu Pierrot (Pierrot le fou, 1965)
- Alphaville (Alphaville, une étrange aventure de Lemmy Caution, 1965)
- Aviovaimo (Une femme mariée: Suite de fragments d'un film tourné en 1964, 1964)
- Laittomat (Bande à part, 1964)
- Keskipäivän aave (Le mémpris, 1963)
- Karabinieerit (Les carabiniers, 1963)
- Pieni sotilas (Le petit soldat, 1963)
- Elää elämäänsä (Vivre sa vie: Film en douze tableaux, 1962)
- Nainen on aina nainen (Une femme est une femme, 1961)
- Viimeiseen hengenvetoon (À bout le souffle, 1960)
[muokkaa] Lähteet
- Christian Braad Thomsen (1989): Leppymättömät: elokuvataiteen kohtaloita ja kerrontamuotoja. Like. ISBN 951-8929-13-0.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Histoire(s) du cinéma (ranskaksi)
- Cinema=Jean-Luc Godard=Cinema (englanniksi)